lauantai 10. joulukuuta 2011

Kamarin joulu ja kanelisokerikuuset





 

Makuukamariin on laskeutunut joulu. Pylvässänky on ollut syksyn ilman verhoja ja katosta ja oikeastaan odotellut joulua saapuvaksi saadakseen pukeutua juhlaan. Nyt saapui oikea hetki. Sain äidiltä ja isältä nuo ihanat, unisen utuiset sivuverhot lahjaksi ja ripustimme ne eilisiltana paikoilleen. Katos oli  minulla jo ennestään.  Naisten keskeinen sisustushetki oli tunnelmaa täynnä. Kiitos äiti! Tänään ollaan sitten pojan kanssa "telttailtu", leikitty ja luettu verhojen hämyssä. Hänestä on ihanaa vetää verhoja kiinni ja viipyilä unisessa tunnelmassa. Niin minustakin. Verhojen sävy on muuten ihan sama kuin sängyn takana olevan kuvan tytön turbaanin sävy.
Minulla on moni joulutyö vielä ihan kesken mutta silti levollinen mieli alkaa laskeutua. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, pätee minusta joulunlaittoonkin. Tänään saimme kuurattua pesuhuoneen ja saunan, keittiötäkin. Nyt asetutaan saunapuhtaina maistelemaan pullaa ja kermavaahtoa.  Makeissa merkeissä siis täällä. Kuusipikkuleivät tein kanelimurotaikinasta joulua varten. Paistamisen jälkeen koristelin pikkuleivät kaulittavalla sokerikuorrutuksella, sokeritähdillä ja kookoshiutaleilla. Omien jouluperinteiden rinnalle on kiva tuoda aina jotakin uuttakin.

Adventti-iloa jokaiselle ja tervetuloa kaikille uusille lukijoille! Olette ilo!

Anu




23 kommenttia:

  1. Niin kaunista! Ihanat verhot, mahtava lahja :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan seesteisiä tunnelmakuvia useammassa postauksessasi, jotka vasta nyt pääsin useamman päivän tauon jälkeen lukemaan - niin kaunista kaikki, että ei voi kuin huokailla ja ihastella ♥

    Mukavaa adventti-viikonloppua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Kaunis katos..siellä on hyvä nähdä kauniita unia:-))
    Ihania pikkuleipiä!

    Oikein mukavaa 3 adventtia<3

    VastaaPoista
  4. Ihanan tunnelmallista - upea lahja. Pikkuleivät vievät varmasti kielen. Kaunista adventtia!

    VastaaPoista
  5. Ihana ja kaunis unisuoja! Suloista adventtia.

    VastaaPoista
  6. Moikka!

    Ihanat noi joulupiparit, mun on pakko kokeilla samaa ideaa :-) Vaikka piparimuotit lähti jo muuttolaatikoihin, niin ehkä mä voin vielä ylimääräisen kuusimuotin ostaa! Voihan vitsi noi kookosjutskat oli yliveto. KIITOS!

    VastaaPoista
  7. Sinä olet puuhastellut jo paljon jouluksi, että täällä ei voi muuta kuin ihailla! Aivan mielettömän kauniita ja tunnelmallisia kuvia <3

    VastaaPoista
  8. Suloisen rauhallinen tunnelma. Kaunis makuuhuoneesi, nuo verhot ovat todella hienot, pehmeä väri tuo levollisuutta.
    Hyvää kolmatta adventtisunnuntaita!
    "Nyt loistaa kolmas kynttilä..."

    VastaaPoista
  9. Kiva tuo kaulittava sokerikuorrutus en ole ennen kuulutkaan ??
    Löysin omaan blogiini tämän päivän tekstiksi juuri näihin joulua edeltäviin päiviin sopivan tekstin.
    Toivotan sinulle oikein siunattua kolmatta adventtia:)

    VastaaPoista
  10. Voi miten tunnelmallinen ja ihana kamari! Kyllä tuolla luulisi unen tulevan!

    VastaaPoista
  11. Kaunis makkari, ja herkulliset kuusipiparit. ♥

    Iloista kolmatta adventtia! :)

    VastaaPoista
  12. Ihana katosvuode!

    Niin kauniit verhot ja ihana tunnelma.

    Oikein ihanaa kolmatta adventtia sinulle.♥

    VastaaPoista
  13. Näyttää NIIN ihanan utuiselta, eteeriseltä ja seesteiseltä! :) Ihan pääsee onnen huokaus ilmoille. ♥ Piparit näyttävät myös herkullisilta ja sopivat tyyliisi täydellisesti. Olen muuten taitellut niitä paperitähtiä, mistä aikaisemmin vinkkasit. Ihanan näyttäviä ja helppoja tehdä! Olen ripustanut oksaan muutamia kera joulupallojen ja lumihiutaleiden.

    Ihanaa adventtisunnuntaita!

    VastaaPoista
  14. Ihania pipareita! Niin kauniita, että haukkaaminen tekisi minulla tiukkaa :) Vuodekatos on varmasti pikkupojan mieleen - ja isompienkin. Kaunista pyhää!

    VastaaPoista
  15. Teidän makuuhuone näyttää sellaiselta... ylelliseltä! Kaunis sävy noissa uusissa verhoissa :)
    Ehkä vähän samalta näyttää kuin se meidän uusi seinä. Siis värimaailmaltaan.
    Mukavaa illanjatkoa <3

    VastaaPoista
  16. Oi miten kaunista ja upea joulutunnelma! <3

    VastaaPoista
  17. Onpa kaunista, huokailen täältä ihastuksesta! Suloisen rauhaisa joulupesänen teillä siellä.
    Ja suloisia ovat leivonnaisetkin!

    Levollista kolmatta adventtia ja joulualusaikaa♥

    VastaaPoista
  18. Suurenmoisen adventti-ilon loihti minulle nuo kauniit kuusipikkuleivät. Ne iskeytyi aitoina jouluherkkuina, että aionpa sellaiset tyttöjeni kanssa tehdä.
    Minä haaveilenkatos vuoteesta ja olen saanut sille jo vaaleanvihreää valoakin. Katsotaan koska aika on kypsä :)
    Kaunista kolmatta adventtia. Joulurauhan kynttilä loistakoon,

    VastaaPoista
  19. niin kaunis ja levollinen on teidän kamari. :) ihanaa joulun odotusta, se on jo niin lähellä... iiks!

    VastaaPoista
  20. Hei kaikille
    ja kiitos ihanista terveisistä!!

    Täällä on kirjoitettu joulukortteja kynä sauhuten pikkutunneille saakka mutta nyt on valmista. Tänä vuonna jäi turhan viimetippaan viimeisten kirjoittaminen mutta valmista tuli kuitenkin ;)
    Nyt kääriydyn kamarin flanellilakanoihin ja suuntaan unikuvia kohti...
    Voikaa hyvin,
    Anu
    ps. Muistetaanhan joulumieli - sen saa lahjaksi ja se saapuu, kun vain ottaa vastaan

    VastaaPoista
  21. Ihana Anu,

    Kiitos edellisen postauksen lämpimistä sanoistasi sekä kuusipipari-ideasta! Täälläkin ollaan jo joulutunnelmissa ja pian lähden astelemaan postille aamuhämyssä :)

    Valoa päivääsi,
    s

    VastaaPoista