Olen tehnyt joulukortteja. Ideani on tänä jouluna pakettikorttimainen hyvin yksinkertaisella kuviolla ja tekstillä. Koristeen virkaa toimittaa pätkä narua. Laatikollinen on nyt valmiina kirjekuoriin sujautettavaksi.
Nyt istun kytiksellä keittiön ikkunan ääressä ja odottelen milloinka pulleat punatulkut tulevat lintulaudalle maistamaan uusia jyviä. Vielä ei ole näkynyt mutta sen sijaan alkoi sataa lunta. Viikonloppu ei voisi enää paremmin alkaa.
Aivan ihana idea!
VastaaPoistaHei Vekarus!
VastaaPoistaJoskus tosi yksinkertainen on parasta...
Kauniita ! Tuo onkin ihan uusi ja kiva idea : )
VastaaPoistaMinä sain ihanan joulukortin Anulta, saadessani arvonnan kotiini postitse ja juuri kuvassa olevan iki-ihanan joulukortin!
VastaaPoistaMahtava idea ja niin kaunis!
Hyvää ja miellyttävää viikonloppua!
Salaisen puutarhan emäntä
kauniita kortteja! persoonallinen idea.
VastaaPoistaKätevä olet ja blogissasi on mukava käydä katsomassa kaikkia aikaansaannoksia ; )
VastaaPoistaJa punatulkkuja tuntuu nyt odottavan moni muukin laudalleen, allekirjoittanut mukaanlukien!
kauniita :)
VastaaPoistaSariw, salaisen puutarhan emäntä, maikku, Taru ja Nurse Cathy,
VastaaPoistakiitos kun kävitte huikkaamassa terveisiä! Tuo kortti-idea syntyi halusta tehdä kortit itse (askartelu on niin kivaa!) mutta onnistua hommasta sellaisessa pienehkössä ajassa, joka tällä hetkkellä on irrotettavissa askarteluun.
Kiva kun tykkäsitte ideasta :)
Teille kaikille toivon leppoisaa mieltä viikonloppuun! Minä yritän saada pienet joulupaketit kääräistyä paperiin viikonlopun aikana. Liäksi saamme miehen kanssa viettää huomisillan ihan kaksistaan. Meitä taitaa kutsua leffateatteri...en edes muista koska viimeksi käytiin :)
Kerrassaan kauniita kortteja. Muutenkin ihana blogi sinulla : )
VastaaPoistaTarulle piti vielä kertomani, että ei tulkun tulkkua näkynyt tänään laudalla. Voi surku! Ehkä huomenna :)
VastaaPoistaCaritaa kiittelen ja mukavaista viikonloppua sinullekin toivottelen!
Huomenta Anu,
VastaaPoistakauniita kortteja kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tunnelmallisia kuvia olet räpsinyt! :)
Mukavaa lauantaita ja toivotaan punatulkkuja tälle päivälle! ;)
ps. itse olen viimeksi nähnyt punatulkun varmasti kymmenen vuotta sitten. Mihin ne on oikei kadonneet?
Kauniit joulukortit olet Anu askarrellut. Se on niin totta, että yksinkertainen on kaunista. Totta monessa. Yksinkertainen totuus taas on, ettei punatulkuista vilaustakaan ole täällä näkynyt.Huoh. PAkkaspojan visiittikin jäi liian lyhyeksi. Jäin kaipaamaan kauniisti kimmeltävää kuuraa valkeine huntuineen....
VastaaPoistaTykkään kuvistasi!!
Juhlavaa ja mukavaa itsenäisyyspäivää. Sytytellään kynttilät ikkunoille loistamaan...
Sarille:
VastaaPoistaKiitos, Sari. Ei tosiaan ei edelleenkään niitä punatulkkuja. En ymmärrä missä ne luuraavat...
Meillä oli tosiaan eilen niin mukava, aivan ihana, ilta ihan isännän kanssa kahdestaan. Tänään vedettiin lippu salkoon ja juhlistetaan itsenäisyyttä. Sinulle oikein hyvää itsenäisyyspäivää!
Tinttarukselle myös kiitokset!
Sytytetään kynttilät kiitollisin mielin. Ja eletään lumen, pakkasen, kuuran ja punatulkkujen toivossa. Ostin Tiimarista spraylunta ja käpyjen päälle tohauttelin. Toi edes vähän lumifiilistä.
Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!
Meille opetettiin aikanaan koulussa, että kesäksi punatulkut menevät syviin metsiin vietettyään talvea ihmistenkin läheisyydessä.
VastaaPoistaSitten olikin kivaa, kun muutimme omakotitaloon ja heti ekana kesänä oli useita punatulkkuja pihassa vihreällä nurmikolla. Hihitimme, että nyt sit asutaan "syvissä metsissä"
Johanna
Johanna:
VastaaPoistaSyvien metsien asukkeina taidetaan molemmat asua onnellisessa paikassa :) Vielä kun niitä lintuja näkyisi...