Some colour - black and white too

Viikon saldo: Aika monta neulottua ranteenlämmitintä, hyviä hetkiä rakkaiden kanssa, kaksi Wallander -elokuvaa (Sellisti, Pappi), vähän murhettakin, lukemista, lumisateen katselemista ikkunaruudun läpi, dominoa, lepäämistä, leikkimistä, nojatuolin piristys kukkatyynyliinalla (tuon samaisen kaivan esille joka kevät), halu pyöritellä huonekaluja paikasta toiseen. Lisäksi minä huomasin tänä aamuna, että vierailuja täällä sangossa on yli 25000. Ilo, ilo, ilo, ihan sellainen kuplivainen täytti mielen. Kiitos teille ihanaiset siitä, että käytte täällä!! Arkisten hetkien, ihan pientenkin sattumusten jakaminen kanssanne antaa iloa. Minä järjestän pian pienet arpajaiset kaiken kunniaksi. Pysykää siis kanavalla. Ensin täytyy vain saada jalka siihen kuntoon, että pääsen hankkimaan tarveaineita palkinnon itsetehtyä osaa varten.

Huomenna aion tunkea miehen reinon jalkaan ja lähteä pihalle pienelle pyörähdykselle kyynärsauvoineni. Nyt vaan peukut pystyyn, että reinosetä malttaisi olla hörppäämättä lunta sisuksiinsa joka askeleella. Vieläkin nimittäin pyryttää.

Toivon virkeää mieltä viikonloppuusi. Se jos mikä virkistää, että ensi viikolla alkaa jo maaliskuu!

ps. Neuloin ranteenlämmittimien varret pelkällä oikealla. Minusta niistä tuli hassun leikkisät. Pylväillä ja kukkasille sain silti ilmeeseen hivenen romantiikkaakin. Hyödynsin paljon vanhoja langanjämiäni mutta nyt kun pääsin alkuun niin aion hankkia jotakin kenties ohuempaa mohairia ja yrittää tehdä seuraavan parin heiman herkemmän ja kevyemmän oloiseksi. Tällaiset pikkuruiset työt sopivat minun neulontataidoilleni.

Löytöjä

Neulomisen ilo, kaunis kortti, Pappilan hätävara -kirja, Water Lily -saippua ja raejuustoleipä; löytöjäni ja ilojani viime päiviltä. Olin aivan unohtanut, kuinka herkulliselta raejuusto ja kaneli maistuvat ruispuikulan päällä. Vielä kun leipää lämmittää mikrossa, tulee suolapalasta sopiva kaveri teekupposelle.

Ajanvietteeni ovat viime päivinä olleet hyvin verkkaista laatua olevia. Kävin maanantaina sairaalassa ja jalkojeni operointi eteni taas hieman. Nyt olen lepäillyt ja tehnyt asioita, joita voi istuen puuhailla. Olen esimerkiksi neulonut. Ja se on tuntunut mukavalta. Minä olen hommassa hidas ja kömpelö mutta jotakin pikkuruista on silti syntynyt. Näytän kuvia, kunhan saan työt valmiiksi.

Lukenutkin olen. Löysin Maarit Knuuttilan Pappilan hätävaran viime viikolla kirjakaupan alepöydästä. Kirjassa käsitellään vieraanvaraisuuden kulttuurihistoriaa. Takakannessa todetaan: "Vieraanvaraisuuden taitoa tarvitaan maailmassa, jossa jokaisesta voi milloin tahansa tulla muukalainen, yösijan, ruoan ja ystävällisen vastaanoton tarvitsija." Kerrassaan kiinnostava on opus kaikkineen ja tähdentää, että kotinsa voi avata toiselle ihmiselle, voi toivottaa tervetulleeksi ja osoittaa anteliaisuutta. Näinhän se on. Anteliaisuus on todellakin kaunis asia. Se, että antaa omastaan odottamatta vastinetta. Se, että haluaa antaa ihan toisen iloksi.

Päivääsi hyviä hetkiä,

B niin kuin...

Baleaarit - neljäs kansio. Lauralle kiitos tästä neljäs kuva neljännestä kansiosta - haasteesta! Tässä siis kuva sitruunapuusta Sollerissa Mallorcalla (Voi onneksi ei tullut mikään bikinikuva tai vastaava. Silloin olisin kyllä pyytänyt armoa...). Kuva on otettu hiihtolomalla vuonna 2006. Tuona päivänä vuokrasimme skootterin ja ajelimme pienten kylien halki Solleriin. Aurinko paistoi, mantelipuut kukkivat ja tuoksui keväältä. Perillä Sollerissa kävelimme pitkin kapeita kujia ihastellen yksityispuutarhojen sitruspuita. Söimmekin. Vieläpä maittavan lounaan.

Lomalta on jäänyt hellimisen arvoisia muistoja. Minusta tuntui, kuin olisin ollut keskellä jotakin epätodellisen ihanaa, melkeinpä uskomatonta tarinaa. Miehen takana skootterin selässä oli hyvä istua ja matka taittui mutkitellen kujalta toiselle, vuorten sylistä niityjä halkoville teille ja kylien vilinään.

Haasteesta vielä sen verran, että se kuuluu näin:
1. Avaa kuvatiedostoistasi neljäs kansio
2. Avaa tuon kansion neljäs kuva
3. Julkaise kuva blogissasi ja selitä se
4. Haasta neljä muuta bloggaajaa mukaan.

Tässä ojennankin haasteen kaikille, jotka sitä kohti haluavat ojentautua.

Nyt minä laitan teepannun kuumaksi ja käperryn toviksi tuonne sohvalle. Sinulle levollista yötä,

Eilen ja tänään

Tässä päivässä elävät hyvin vahvoina eilisen suloiset hetket. Eilen oli kahdeksas hääpäivämme. Illan hämärissä katselimme joelle Svarte Rudolfin huurtuneiden ikkunoiden läpi. Kynttilä piti meille seuraa. Ruoka oli hyvää, tee oli liian vahvaa, tunnelmasta ei puuttunut mitään. Jokirannassa paleli mutta silti päätimme tehdä kävelylenkin. Oli vain niin kaunista, että sitä kaikkea piti saada katsella yhdessä.

Tänään sataa lunta, eikä minua haittaa se yhtään. Ja illalla pääsemme nuuhkimaan kaksiviikkoisen poikavauvan tuoksua. Leivoin viemiseksi pieniä jalkapohjan muotoisia pikkuleipiä. Siirappia niissä on paljon mutta luulen, että silti ne eivät maistu läheskään niin makeilta kuin suukkoset niihin oikeisiin pikkuvarpaisiin.

Sinulle hellää mieltä ja hyvää oloa,

Inspiraatio!

Olin aivan unohtanut miten kuvataideluokka voi saada sydämeni sykkimään riemusta. Eilen vietin sellaisessa luokassa muutaman tunnin, enkä olisi malttanut pysyä poissa siveltimien ja muiden tykötarpeiden äärestä. Nyt olisi polte maalata. Polte olisi tehdä muutakin ja suunnitelmat tuntuvat kasautuvan. Silti olen tyytyväinen. Ajattelin antautua siihen tuntemukseen, että ideoiden kaaos voi olla hyvinkin herkullinen asiaintila. Ja vaikka minulla ei edes juuri nyt ole mahdollisuutta toteuttaa jokaista ajatustani tai ideaani, on tämä pulppuava olotila silti virkistävä. Kuin jostain horroksesta tässä heräilisi.

Hyvää viikkoa sinulle,




Edit. Piti vielä sanomani, että sen valokuvauskurssini vuoksi olin siellä kuvataideluokassa. Emme päässeet samaan luokkaan, jossa lauantaina olimme. Syynä oli se, että haitarikerho tarvitsi luokan. Me 15 valokuvauskurssilaista sitten siirryimme kiltisti kellariin kuvataideluokkaan tuon musiikkikerhon tieltä. Kerho kun on kuulemma kokoontunut samassa luokassa kymmenet vuodet. Päivän edetessä sitten huomasimme, että haitarikerhossa on yksi osallistuja ja hänen opettajansa. Aika koomista. Kaksi haitaristia kun olisi mahtunut vallan hyvin rakennuksen pienempiin tiloihin. Ilman siirtymää olisi kuitenkin minulta jäänyt tuo ihana kuvataideluokka näkemättä.

Päärynöitä ja päivän mietteitä

Perunanarsissi avasi vihdoin ensimmäisen kukkansa ja minä olen sen tuoksusta aivan huumaantunut. Tuoksu oikein hellii minua. Kun huomasin kukan auenneen, oli oloni kuin toukokuussa ensimmäisen valkovuokon äärellä. Narsissi on nimittäin pysytellyt kiinni jo pari viikkoa ja luulin sen jäävän vaille kukkia.

Paras hetki tänään on kuitenkin ollut se kun pienen kanssa käperryttiin päiväunille saman peiton alle toistemme lämpöön. Oltiin ihan liki ja niin oli hyvä olla. Kuin lahjan olisin saanut. Samanlaista hyvää oloa toivon sinullekin tähän alkavaan ystävänpäiväviikonloppuun. Pienet hetket ovat arvokkaita ja ihan arkisissa asioissa, tavallisissa puuhissa, sen saa osoittaa, että rakastaa. Ja ihan joka päivä. Tunnen tänään erityistä kiitollisuutta näistä hetkistä ja siitä että saan niiden tärkeyttä ymmärtää.

Niin ja tänään olen onnellinen siitäkin, että huomenna pääsen valokuvauskurssille! Melkein kuin harjoituksena kuvasin taas pikkuruisia asetelmia; päärynöitä, narsissia, astioita, kirjoitusvälineitä ja uuden dokumenttini. Tuo viime lauantaina Pinsiöstä lautashyllyn lisäksi tuomani vaatimaton dokumentti osoittautuikin olemaan varsin kuvauksellinen.

Sinulle toivon hyviä aitoja hetkiä, läheisyyttä ja levon tuntua tähän alkavaan viikonloppuun. Olet arvokas! Halaten,

Ryppyjä

Valo. Se kruunasi teehetkeni. Nautiskelin teen kanssa pari pikkuleipää ja luin Säätyläiskoti Suomessa -kirjaa. Pitkästä aikaa myös leikkelin inspiroivia kuvia leikekirjaani varten. Ihmeellistä, että kuvien sekamelska pöydällä ei häiritse minua lainkaan. Päinvastoin nyt se jollakin erityisellä tavalla viehättää. Lapsen kanssa köllöteltiin sohvalla pitkä tovi ja sitten jumpattiin niin, että alta pois! Kumma juttu, että vain toinen meistä väsähti siinä puuhassa.

Ajattelin tänään ryppyjä. Minusta silittämätön ohut verho voi olla varsin kiinnostava. En ole tuota valkeaa verhoa silittänyt lainkaan. Valo kulkeutuu pehmeästi ryppyjen lävitse sisälle luokseni ja huomaan ajattelevani, että moni yksinkertainen ja arkinen asia voi olla tavattoman kaunis - ryppykin.

Lämpöisin ajatuksin,

Talonpoikaista

Se on asettunut taloiksi. Nimittäin tämä talonpoikainen lautashylly. Toistaiseksi hylly lepää ruokapöydän päässä mutta mies sen lupasi pikapuoliin kiinnittää paikallensa seinään. Vaikka järki sanoo, että turha hyllylle on kauneuksia vielä asetella, kun ne kuitenkin pitää ripustamisen ajaksi ottaa pois, niin enhän minä voinut sen antaa tyhjillään olla. Varovasti asetin lautasen ja toisenkin. Purnukan ja vielä pellaviakin.

On se sitten onni, että miehen kanssa nautitaan samanhenkisistä kalusteista; puun tunnusta, lujuudesta ja aitoudesta. Muotokielenkin suhteen makumme kohtaa melko hyvin. Pinnoista emme aina ole yhtä mieltä, sillä minä tykkäisin kulahtaneesta, rouheasta, vanhasta ja virttyneestäkin. Mies ei niinkään. Toistamme tulemme kuitenkin vastaan ja niin on koti yhteisesti hyvä elää ja olla.

Olen istunut kiikkustuolissa ja vain katsellut hyllyä. Hylly on hiukan vino ja toista kylkeä on joskus taidettu korjata ajan hengelle epäuskollisesti. Minulle hylly on kuitenkin sellaisenaan kaunis ja luo huoneeseen viihtyisyyttä. Siitä jotenkin tulee mieleeni ajatus siitä, miten tärkeää on saada elää niin että kotona todella viihtyy. Tärkeintä täällä on rakkaiden seura, läheisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne. Sen hyvän olon keskellä on kuitenkin ihanaa, että saa nauttia myös lempeän ympäristön luomisesta. Monenlaiset sisustukset voivat olla upeita mutta kaikenlaisessa ei olisi silti hyvä tai kotoisa olla. Kodin laittaminen omalle perheelle perheen mieltymysten, eikä trendien tai yleisesti oletetun, mukaan on mielestäni kovin tärkeää.

Hyvää oloa ja voimia alkaneeseen viikkoon ystävät!

ps. Voi arvatkaa, poika oli tänään ihan mainio. Olin Pehtoorin puodin sivuilla ja poika halusi tulla syliini katsomaan kuvia. Hän istahti ja katseli. Sitten hän hyvin päättäväisesti sanoi, että meille pitää tuoda tuo. Hän osoitti kustavilaista vinolipastoa! Mieleni teki sanoa, että äiti on kuule ihan samaa mieltä sillä lipasto, kuten monet kustavilaiset huonekalut yleensäkin, vetoavat minuun kovasti.

Juuri näin

Yritin joulun alla tehdä pellavatyynynpäällistä siirtokuvalla. Kuvaan tuli tympeä kalvoimainen pinta ja jätin joulukiireiden keskellä asian sikseen. Jotakin en oivaltanut, vaikka mielestäni tein ohjeiden mukaan. Yritin nyt uudelleen, eri kuva-aiheella tosin. Oikeastaan minulla ei olisi ollut mahdollisuutta sillä hetkellä keskittyä hommaan mutta meinasin innostukseni vallassa vaan, että äkkiähän minä tämän tästä. Tulos: Tuollainen silitysrauta siirtokuvalla. Aika uniikki, sanoakseni! Onneksi rauta oli jo huonossa kunnossa ja muutenkin pitäisi hankkia uusi. Muuten sapettaisi. Nyt naurattaa. Jos joku miettii rautani upeaa kuvaa, niin se on hääpari astelemassa kirkon portaita - että aika juhlava rauta täällä.

Matkasilitysraudalla silittäminen kävi eilen illalla vähän rankaksi. Ei sillä siloista jälkeä tahdo saada aikaiseksi. En kuitenkaan uskaltanut hoitaa hommaa tuolla haisevalla isolla raudalla. Niin - kuva siis käryää raudan ollessa päällä, tiedättehän. Niinpä keittiöpyyhkeet ja tyynyliinat jäivät melkein yhtä kurttuisiksi kuin ennen toimeen ryhtymistä. Reunoistaankin vääntävät sinne ja tänne. Saavat kuitenkin kelvata.

Muuta mukavaa meiltä: Tänään pääsen sairaalaan katsomaan ystävää. Vauvaansa en vielä näe, kun osastolle ei sallita ylimääräisiä vierailijoita. Lisäksi huomenna saan miehen kanssa reissata tänne. Odotan sitäkin kovasti.

Nyt laitan leipätaikinan alulle ja laskeudun alkavan viikonlopun tunnelmiin. Aion myös paketoida sen lahjaksi annettavan 48 senttisen potkuasun, jonka katselustakin tulee jo pelkästään onnelliseksi.

Rentouttavaa viikonloppua!


ps. Silitin siis kuvaa väärältä puolelta! !!! Onnea minä.

Hups

Pari vatia ja ruukkua, munia, sipulikukkia sekä valoa. Tällaiset pelkistetyt asetelmat ilahduttavat minua! Ostin krookuksen, helmililjoja ja perunanarsissin. Kerralla sain tuvan täyteen iloa.

Nähkääs minä olen kukkaihminen. Tapasin ennen ostaa tuoreita kukkia maljakkoon lähes joka viikko. Joskus pelkän yhden varren, joskus kimpunkin. Hoitovapaan aikana olen tavan jättänyt ja säästänyt roposet johonkin tähdellisempään. Silti silloin tällöin räväytän edelleenkin. Nyt oli taas sen aika.

Hyvää mieltä Sinulle!

ps. Hups, ihan vahingossa ajauduin askartelemaan pääsiäiskortin. Ystävänpäiväksi piti jotakin väkerrellä, enkä ymmärrä miten siitä nyt tuli munakortti.