Jokaisella omansa

Tänään vietettiin päivää Fiskarsissa. Käveltiin, katseltiin, syötiin eväslounas perhepuistossa, nautittiin miljööstä sekä ruokittiin sorsia ja hyvin ahneita lokkejakin siinä samalla. Retken huipennukseksi poikettiin Petris Chocolate Roomiin iltapäiväteelle ja kakulle. Mokkasuklaakakku oli oikea herkkujen herkku. Mies tykkäsi appelsiinisuklaakakustaan ja pienin kolmen suklaan kakusta. Parkkipaikalla, kotiinlähdön hetkellä, poika totesi, että: "Me unohdettiin antaa niille ankoille lentosuukkoja!". Mietittiin sitten, että ehkä se ei haittaa. Annettiin niille kuitenkin niin paljon herkkuja, että ilostuivat jo siitäkin.

Äsken pidin poikaa kainalossani. "Laula minulle vähän", hän pyysi. Lapsi tuoksui aurinkorasvalta ja ihonsa oli pehmeä kuin sametti. Hän koki turvaa köllötellessään siinä kainalossani ja saadessaan nukahtaa lauluuni. Koin suurta onnellisuutta. Minä olen saanut lahjaksi jotakin näin ihanaa. Osaanko kyllin kiittää? Kohotan kiitokseni Herralle ja iloitsen siitä, että olen saanut silmät nähdä.

Rukouksissani pyydän, että voisin yhä enemmän saada ymmärrystä ja suhteellisuudentajua. Huomaan, että olen niitä saanutkin. Joskus havahdun siihen tunteeseen, että ärsyyntyessäni vaikkapa siitä, että taas on sotkuista ja kaikki "maailman tärkeimmät työt" on tekemättä (tiskit, pyykit yms.), hoksaan jo siinä samalla ärsyyntymiseni aivan typeräksi. On tärkeitä asioita ja sitten niitä muita, niitä sivuseikkoja. Minä pidän siististä kodista mutta enemmän pidän siitä, että meillä voidaan hyvin. Joskus hyvinvointi vaatii panemaan muut asiat sivuun.

Silti jokaisella meistä on asioita, joita emme saa sivuutettua, vaikka haluaisimme. On taakkoja, joiden painon alle on välillä ihan tuupertua. Ilot ja murheet muodostavat kudelman, jonka lomassa elämme. Minusta tuntuu, että kumpainenkin on läsnä koko ajan. Olen ajatellut sitä, että tämäkin seikka lisää suhteellisuudentajua. Onnen kokeminen on täydempää, kun ymmärtää onnellisuuden olevan kiitoksen arvoinen lahja eikä itsestäänselvyys.

Tämä ilta on ollut kuin elämä koko kirjossaan. Olen saanut nauraa ja olla huoleton ja kuitenkin olen myös kokenut levottomuutta, ahdistusta ja pelkoa. Iltarukouksessani kiitän siitä, että äitini on kunnossa. Hän nimittäin varjeltui tänä iltana onnettomuudelta. Mitä olisi voinut tapahtua - ajatukset ovat vavahduttavia. Toivon saavani niiltä rauhan ja yritänkin nyt tuon toivossa juoda kupposen teetä ja katsella pätkän brittidekkaria.

Ai niin, oli unohtua. Tein Fiskarsista hauskan löydön. Se on kaikkea muuta kuin kesäinen mutta ilahduin siitä kovasti. Palaan löytööni.

iltaterveisin