Kyyhkynpoikia ja sulkakynä

 

 

Hassua, miten olen heti valmis syksyyn kesäloman loppuessa. Vielä on elokuu mutta ajatukseni liitävät jo raikkaissa syyspäivissä. Ehkä se on tämä koulujen alkaminen ja sen mukanaan tuoma kutkuttava tunne uudesta ja edessä olevasta. Henkisesti olen ollut töissä jo toista viikkoa. Viime viikolla tein iltaisin töitä pojan nukahdettua; hoidin sähköposteja ja ohjasin opiskelijoita verkossa. Perjantaina olin jo koululla koko päivän ja tänään sitten aloitimme opettajakunnan ja koko työtiimin voimin yhteisen uuden lukuvuoden. Tapasin opiskelijoista osan jo perjantaina ja tänään, huomenna sitten näen loputkin. Minusta  kesän jälkeinen tapaaminen on aina hiukan jännittävä hetki. Tästä tämä työarki nyt kuitenkin jälleen alkaa.
Mieltäni ilahduttavat juuri nyt lämpöiset kesämuistot; ihanat kohtaamiset ja merkitykselliset hetket, joita kesäämme sisältyi.   Ilahdun päivittäin myös lipaston päällä olevasta matkalta tuomastani Rafaello Sorbin  'Italian Girl with Doves' postikortista. Pidän erityisesti maalauksen lämpimistä sävyistä ja tunnelmasta. Minulla on useinkin tapana museoissa katsastaa postikorttivalikoima ja napata mukaan puhuttelevia kortteja. Ateneumista toin viime vierailulla pinon Helene Schjerfbeckin töistä tehtyjä kortteja. Tämän Sorbin postikortin löysin Sudbury Hallin museokaupasta.
Poika halusi tuliaisiksi kesämatkaltamme oikean sulkakynän. Hän katsoi loukkaantuneena myyjätärtä, joka ehdotti hänelle lasten versiota eli sulkaa, jonka päässä oli kuulakynä. Aidon sitten hankimme ja nyt sillä varmasti opetellaan piirtämään hienoja vetoja. Matkalaukussa kulki kotiin lisäksi teetä, luettavaa, useampi postikortti,  rusehtava kasmirneuletakki, kirjoneuleinen villaliivi ja skottiruutuinen huivi minulle kylmien talvipäivien lämmikkeeksi, lakit ja skottiruutuiset villasolmiot miesväelle, ihanat nahkakengät miehelle sekä ritarivaatteet ja linna-aiheiset askartelukirjat pojalle. Jotakin muutakin siellä vielä taisi olla...ainakin keksejä - jotka muuten on melkein kaikki jo syöty. Hups!
Vaikka kesämme on ollut antoisa, levollinen ja riemua täynnä on rinnalla kulkenut myös suuri hiljaisuus ja paljosta luopuminen. Mieheni isoisä sai kutsun Taivaan kotiin. Häntä muistamme aivan erityisellä lämmöllä. Vaikka tiedämme, että hänellä on nyt hyvä olla, ei haikeuden tunteille mitään voi. Muistetaanhan iloita hetkistä läheistemme kanssa ihan joka päivä.
Tämän päivän tähtihetki minulle oli se, kun työpäivän jälkeen saavuin kotiin lapsen aurinkoisen hymyn ja lujan rutistuksen vastaanottamana. Se oli puhdasta iloa molemmin puolin.

Voimia arkeen ja työhön, iloa jokaiseen päivään!!

Anu