Hälvenevää

Kimpullinen kissoja lasipurkissa, Björkmannin Kadonneet askeleet, hasselpähkinäsuklaata (oikeasti miehen syntymäpäiväksi saamaa mutta jalosti koko perheelle jakamaa), uusin The Simple Things -lehti, timjami keittiön kevätauringossa ja pellillinen skotlantilaisia pikkuleipiä.  Meillä on hyvä olla ihan näin pienesti kotosalla.
Talvi on ottanut voimille, on todella ottanut. Rakas paappani sai kutsun Taivaan kotiin ja perhepiirissä on ollut myös paljon sairautta, vakavaakin. Olen kulkenut kuin sumussa. Pimeässä tai sumussa kulkiessa on askel hidas. Huomio kiinnittyy selviytymiseen, eteenpäin pääsemiseen, ja kaikki muu jää sivummalle. Kun sumu hälvenee, voi huomata ympärillään maailman täynnä kohteita katseen vaeltaa. Olen jo huomannut muutamia.
Tällä viikolla huomasin uuden blogin nimeltä Sari Lydia. Sitä pitää nainen, jonka aiempi blogi oli niiden ensimmäisten joukossa, joita vuosia sitten aloitin seuraamaan. Blogi oli nimeltään Puhdaspuuvilla ja pidin siitä tavattomasti. Klikatessani Sari Lydia -blogiin, osui silmiini tuttu Jesajan kirjan kohta: Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.(Jes 43:19). Minunkin erämaahani - hoksasin. Sen saan uskoa. Ja sinunkin erämaahasi, jos sinulla sellainen on. Ja meillä kaikilla kai ne omat erämaamme taitavat olla.
Olen lukenut Hannu-Pekka Björkmannia ja viehättynyt hänen kielestään ja kyvystään asetella sanoja niin rehellisen kauniisti. Björkman analysoi Mathias Grunewaldin teosta Isenheimin alttaritaulu tavalla, joka osoittaa mitä suurinta aiheentuntemusta sekä aitoa pyrkimystä ymmärtää kristuskuvauksen sanomaa. Ihan osuvaa pitkäperjantailukemista, sanoisin. Björkman analysoi kirjassaan myös nykyihmistä. Olen lukenut seuraavan kohdan useasti:
 "Renessanssin jälkeen on ihmisen katse itseensä yhä vain syventynyt vapauden vaatimukseksi, joka on johtanut kolmanteen syntiinlankeemukseen. Olkoon se nimeltään "hengellisen muistin menetys", "detrimentun memoria spiritualis". Mutta tämä tahallinen muistinmenetys ei koske ainoastaan hengellistä, vaan myös henkistä kulttuuria. Ihmisen tarve kokea itsensä täydellisen vapaaksi on luonut uudenlaisen ajattelutavan ja ihmistyypin. Tällainen kelluva ihminen, homo fluctuaris, on joko tahtoen tai tahtomattaan irti klassisesta sivistyksestä sekä uskonnosta ja sen merkityksistä. Hän kelluu tiedon valtameressä tyytyväisenä, ajelehtien sattumanvaraisesti tuulten mukana. Hänen tietoisuuttaan hallitsevat populaarikulttuurin sisällöt ja arvot, erilaiset kaupalliset vertaisryhmät ja niin sanottu nopea tieto, joka päivittyy lähinnä internetistä ja lehtien sivuilta." Hannu-Pekka Björkman, Kadonneet askeleet. Matkoja aikaan ja taiteeseen.
 Jäin pohtimaan vapautta ja minulle tuli mieleen gospelartisti Jari Kekäleen kappale nimeltään Sitäkö on olla vapaa?

Sitäkö se on olla vapaa
kuin käsi irrallaan ruumiista
kuin sisiliskon häntä pikkupojan käsessä
sitäkö se on sitäkö se on
...
Sitäkö se on olla vapaa
kuin oksa maahan revittynä
kuin puu myrskyn jälkeen ilman otetta maasta
sitäkö se on sitäkö se on
...
Vai sitäkö se on olla vapaa
että löytää yhteytensä ja on kokoisensa
sitäkö se on
sitäkö se on olla vapaa
löytää yhteytensä ja suostua paikallensa
sitäkö se on sitäkö se on 

Valtavan ihanaa ja siunattua pääsiäistä juuri Sinulle!!

terv. Anu