Itsetutkistelua ja sosiaalisten tilanteiden hallintaa

Pidän itsessäni siitä, että osaan olla hiljaa ja kuunnella. Pidän siitäkin, että myös juttelen vaivatta. Siitä en kuitenkaan pidä, että koen liian usein tarvetta selittää. Toki jo ammattini puolesta on tuokin taito hyvä olla plakkarissa mutta että pitää kaupan kassalla selittää, että "vähän on nyt kummalliset nämä ostokset, kun...". Niin.

Ostin taannoin lehtiharavan (lapselle), kuvalehden (itselle), alelapulla varustetun coctailtikkupussin, jossa koristeena eri maiden lippuja (lapsen kekkereihin) ja jotain vielä, jonka olen jo unohtanut. Siinä sitten kassalle kerroin miten kummalliset ovat nämä ostokset, kun eivät mitenkään liity toisiinsa (Siis mistä saakka olisi pitänyt liittyä?). Kassa ystävällisesti riensi pelastamaan tilannetta ja kertoi, että kyllähän kaikki ostokseni liittyvät jollain etäisellä tavalla puutarhanhoitoon (?)! Alkoi sitten itsekin selitellä. Ja heti tuntui kotoisalta. Toinen samanlainen siinä hymyili minulle. Empaattisuus on sitten ihana asia.

Monen monta kesää työskentelin paikallisen K-marketin kassalla. Nautin työstäni ja minusta oli mukavaa jutella asiakkaiden kanssa. Saatoinpa jollekin olla päivän ainoa juttelukumppani. Kotiäitiyden myötä olen asiaa oikein ajatellut. Vaikka siellä kaupassa selitinkin ihan outoja niistä lipputikuista ja haravasta, oli ystävällinen myyjätär minulle sinä päivänä tärkeä aikuiskontakti. Hän kohtasi minut ja ystävällisyydellään sai hyvän mielen. Molemminpuolisista selittelyistä huolimatta. Huomasin senkin, että ei se selittäminen jäänyt ensimmäiseksi asiaksi mieleni päälle, vaan hänen olemuksensa.

Olen nyt ainakin ajatellut selittämistä ja päätynyt siihen ilmeiseen tosiseikkaan, että minulla ei todellakaan ole velvollisuutta selitellä vaikkapa ostoksiani mutta ei kai se sitten lopulta vaarallistakaan ole, vaikka niin joskus tekisinkin. Sosiaalisissa tilanteissa on paljon jännitteitä ja ne vaikuttavat siihen, miten me käyttäydymme ja myös siihen miten koemme itsemme eri tilanteissa. Haluan olla kotonani itseni seurassa. Niinpä olen päättänyt yrittää arvostaa sitä piirrettä, että minulla on taipumus tuon kassan tavoin rientää apuun ja selitellä, jos jotakuta toista kohtaa nolo tilanne. Turhasta omiin valintoihini tai mielipiteisiini liittyvistä selittelyistä taas yritän irtautua edes vähän. Minulla on selittelemättäkin oikeus mielipiteisiini. Toki ei mielestäni toisia sovi silti loukata tai vahingoittaa järkähtämättömällä omalla käytöksellä mutta omanarvontuntoa saa sydämessään kantaa jokainen.

Olet tärkeä ja arvokas paikallasi. Toivon sulle mukavaa torstaita,