perjantai 17. kesäkuuta 2011

Ei tullut takkia vaan tuli lakki



Värjäsin keväällä vanhan tikatun päiväpeitteen. Peiton alkuperäinen sävy oli roosa ja siinä oli raitoja sekä kukkasia. Heitin pesukoneeseen pienen määrän mustaa väriä siinä toivossa, että tulos olisi vaalean harmaa ja kuviot peittyisivät mutta toisin kävi.  Lopputuloksesta tuli tumma ja kuviotkin jäivät osin näkyviin. Koitin peitettä vaalennellakin mutta silti oli tyytyminen  melko tummaan sävyyn. Makuuhuoneen sängylle peitto ei jotenkin tummuutensa vuoksi istu mutta keksin sille toisen takoituksen. Se palvelee nyt liinana. Tykkään siinä tarkoituksessa hirmuisesti noista aaltoilevista piparkakkureunoista, pinnan struktuurista, paksuudesta myös. Ei siis tullut sitä mitä piti mutta eipä haittaa. Näin onkin oikeastaan aika kiva. Sävy sopii ihanasti valkoisen posliinin ja luumun väristen yksityiskohtien kaveriksi.

Liina pääsi mukaan loppuviikon kattaukseen. Pojan kanssa leivottiin vähän viettelyksiä. Saatiin Rossosta mukaan Onni Oravan leivontakortti kera kyseisen kurren suklaakakkuohjeen. Voisin ihan suositella tuota  :) Maukasta tuli ja tekeminen oli helppoa myös pienten käsien osallistua. Meillä ainakin vatkattiin innolla ihan jo yli tarpeenkin mutta tulipa ainakin kuohkeita.
Tässä ohje: 2 munaa, 1dl sokeria, 80 g voita, 80 g tummaa suklaata, 50 g vehnäjauhoja (laitoin desin verran). Vatkaa munat ja sokeri, sulata voi ja suklaa kattilassa (vesihaude) ja anna jäähtyä, siivilöi jauhot muna-sokerivaahtoon ja lisää suklaaseos. Jaa taikina neljään voideltuun leivosvuokaan ja paista 200 asteessa 10-12 min (minä paistoin kyllä n.20 min ja tuli meille sopivia). Koristele tomusokerilla ja tarjoa jäätelön kera.

Sade rummuttelee kattoa vasten ja on kovin hämärää. Juuri sopiva ilta kynttilän liekin valaistavaksi.
Herkullista viikonloppua!

Anu


16 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselta ja helpolta ohjeelta, kiitos!

    VastaaPoista
  2. pioni
    Sitä se todella oli, tai siis kumpaakin :) Just passeli vaikka perjantai-illan väsyn keskellä toteutettavaksi.
    Viikonlopputerkkuja!

    VastaaPoista
  3. Nam...varmasti herkullista!

    Eihän se haittaa, että sängylle ei sovi, jos peitosta muuten pidät ja jo uuden käyttötarkoituksen sille löysit...:)

    Nyt on ollut täälläkin sateista ja pimeää... kynttilän poltto päiviä..:)

    VastaaPoista
  4. Irmastiina
    Eipä niin ja liinana hauska. Täällä sataa edelleen. Ajattelin nyt siivoilla vaatehuonetta ja illansuussa tehdä istutushommia - satoi tai paistoi :) Löysin niin kivoja taimia eilen, että ihan kutkuttaa saada ne kasvamaan tuonne maahan.
    Mukavaa lauantaita

    VastaaPoista
  5. Sellaisista vahingoista tulee usein miltei parhaat jutut, kun ei ole suunnittellut vaan sutaisee vaan johonkin. Niin tuli sun liinastakin! Ihanat herkut! Tarttuiko mukaan uusia kukkia?:)

    VastaaPoista
  6. Helppo ja herkullinen ohje. Täytyy kokeilla :)
    Kiva kun löysit peitolle muun käyttötarkoituksen.
    Mukavaa Viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. selma
    Joo niin tuleekin. Ja jossakin lehdessä olen tainnut vuosia sitten nähdä päiväpeitteelle tehdyn kattauksen ja nyt päätin kokeilla. Ihan heti tykästyin :)
    Sieltä puutarhamyymälästä löytyi vaikka mitä. Tuotiin multaa niin kuin pitikin mutta sitten hankittiin magnolia, salviaa, laventelia ja tuo, jonka kuva keskimmäisenä (en muista nimeä). Myös pari kevytbetoniruukkua kotiutettiin. Löytyi just ihanat. Oltiin koko perhe liikenteessä :) Pienin oli sitä mieltä, että ei niitä betonijutskia saisi nostaa kärryihin, kun ne vie hänen paikkansa. Mahtuivat sitten lopulta yhdessä :)

    allidaalia
    Niin on, kantsii kokeilla. Sopii tehtäväksi kiireessä tai väsyneenäkin juuri sen ansiosta, että on noin yksinkertainen. Usein minusta yksinkertaiset maistuu parhailta. Mistähän se johtuu?
    Kivaa viikonloppua myös sulle.

    kaikille
    Mulla on vaatehuoneen sisältö eteishallin lattialla ja tulin välillä tänne vaan hapelle. Huh, on pojat aika homma meneillään. Illalla pakko palkita itsensä jollakin. Voin vaikka kertoa miten palkitsin, kunhan siihen saakka päästään :)
    Mukavaa päivää teille!

    VastaaPoista
  8. Monesti suunnittelematon onnistuu ilahduttamaan eniten♥ Juuri tällaisiin sadepäiviin sopii tuikahdus mystistä kaunista ja kynttilänkajoa♥
    Sateen ja paisteen vuorotanssi on jatkunut jo pitkään, minä pidän! Eilisessä aurinkohetkessä laittelin uusia siemeniä kasvimaalle ja hymyilin pian saapuneelle sateelle, joka siivittää kasvua!
    Jo toiset pinaattikeitot on oman maan annista maisteltu. Tänään saavuin kävelyltä pehmeään keiton tuoksuun, nam.
    Tämän herkkureseptin nappaan kainalooni. Meillä tyttönen tykkää leipoilla ja helpot reseptit ovat oivallisia.
    Voi hyvin, ihana!
    Siu♥

    pst. onnistuiskohan meiltä tee-treffit kuppilassa kesässämme?

    VastaaPoista
  9. Tinttarus
    Se on ihan totta. Suunnittelematon on yllätyksellisyydessään usein ihana.
    Tämä sää ei minuakaan ole haitannut, vaan tykännyt olen. Puutarha saa vettä, on raikas hengittää, ei ole tukalaa ja kuitenkin aurinkokin pilkistelee. Tykkään toki kesän lämmöstä mutta helleihmisiä en ole ainakaan pitkäkestoisten helteiden suhteen.
    Oman maan antimista tehty keitto mahtoi olla herkkua! Minä olen näissä viljelyhommissa aika noviisi mutta innoissani joitakin yrttejä kokeilen tänä vuonna ja pikkuisen muutakin. Tosin ostin tomaatin ihan valmiina taimena.
    Toivottavasti tyttö innoistuisi tästäkin ohjeesta. Lapset ovat nämä Onnin ohjeet kuulemma testanneet maun suhteen. Meillä poika tykkäsi näistä kovasti.
    Kesäinen hetki kuppilassa olisi mukava! Laitellaanko viestiä?
    Siu

    VastaaPoista
  10. Ai niin, lupasin kertoa siitä, että miten palkitsin itseni sen vaatehuonemylläkän jälkeen. Niin olin väsyksissä illalla, etten silloin jaksanut kirjoitella mutta nyt on uudet voimat. Eli ensin lähdettiin puistoon testailemaan erilaisia keinuja. Yhteen puistoon on tullut mahtava suuri keinu, jossa aikuinenkin mahtuu olemaan ihan passelisti ja lapsi ihan makaamaan (lautasen mallinen). Sitä testailtiin ja leikittiin puistossa. Sitten puraisin lämmintä pullaa kera teen ja istahdin Soko Stuttgartille. Ei sen kummallisempia hemmotteluja mutta tällaista arkista kivaa ja leppoisaa.
    Tänään suunnataan lentokentälle ilmailunäytökseen. Hyvää pyhää Sulle,
    Anu

    VastaaPoista
  11. Tallinnassa on se yksi ihana pieni suklaakahvila (tai no, en tiedä onko niin pieni enää kun vuosi vuodelta tuntuu kasvavan ja toissa vuonna viimeksi kävin) jossa aikoinaan (ja toivottavasti vieläkin) oli ulkona pöytäliinoina kaikenlaisia kankaita; huiveja, päiväpeittoja jne. Oli tosi ihanan näköistä joten voin kuvitella että tuo liinasi on tosi kiva!

    Ohjekin kuulostaa hyvältä, ihana kun siitä tulee vain muutama leivos. Siis ettei jää "emännän syötäväks" kaikki loput... ;D Tosin, miksei niitä tavallisiakin ohjeita voisi vaikka puolittaa..... ;)

    VastaaPoista
  12. Ihania leivoksia! Ja ihanat nuo vuokat, joista tulee tuollaisia sydämiä :) tuollaisia voisi tehdä vaikka jälkiruuaksi juhannuslounaan päätteeksi. Suunnittelen siis loppuviikon herkkuja parhaillaan. Mukavaa juhannusviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  13. Kiva ohje ja aineksetkin löytyi kaapista...hmm. Raparperpiirakkakin tosin odottelee valmistajaansa, mutta nopeastihan nuo valmistuisivat. Kiva kun peitolle löytyi kaikesta huolimatta käyttöä :)

    VastaaPoista
  14. Laura
    Tuo Tallinnan paikka kuulosti hyvältä. Ja tosiaan se, ettei jää emännän syötäväksi ihan liikaa makeuksia...Ohjeitten puolittaminen pitäisi muistaa - sehän olisi ihan järkevää. Monta kertaa tuntuu vaan hankalalta, jos on esimerkiksi kolme munaa jossakin ohjeessa, niin mieluummin leipoo koko anoksen kuin kikkailee. Ideana silti oikeasti kannatettava.
    Mukavaa kesämieltä sulle!

    Sini
    Nuo oli hyviä :) Hyvin sopisi juhannusaterian päätteeksi jätskin kera. Mulla sama homma meneillään suunnittelun suhteen ja meinaan lähteä vielä tänä iltana hakemaan kaupasta osan ruuista valmiiksi. Ihan pakko yrittää löytä uusien perunoiden kaveriksi sitä uutta Pirkan kidesuolavoita (joku sellanen se nimi oli) ja grilliherkkuja pitää olla, salaattitarpeita ja, ja, ja...
    Juhanusmieltä sulle Sini

    VastaaPoista
  15. Kirsikka
    Niinpä, kaapista löytyvät useimmiten, joten kätevä ohje senkin puolesta. Meilläkin raparpereita piisaisi, joten piirakan ajattelin myös pyöräyttää. Juhannusterkkuja suuntaasi.

    VastaaPoista
  16. i am totally in love with your world now. i have been looking at all your pages.
    your photos really eases my mind and give me comfy feeling. thanks for sharing.
    now, i found another place to come visit at the end of the day. thanks and good night, anu.

    VastaaPoista