sunnuntai 21. elokuuta 2011

Sunday joys






Eilisessä seurassa lepäsi mieli.  Ystävät, kiitos tuomastanne ilosta! Iloitsen myös uutukaisesta julisteestani, luonnon tarjoamista sulka-aarteista ja siitä, että mies tilasi pimenevien iltojen varalle kaksi Poirot -elokuvaa. Kerronpa vielä sellaisestakin ilosta, joka on kulkenut koko kesän taskussani ja lämmittänyt siellä. Pilkahtanut välillä näkösälle ja saanut hymyn kasvoilleni.  Tiedätkö, olen saanut opiskelupaikan. Palailen siis tänä syksynä opintojen äärelle yliopistoon (työn ohessa). Olen aika innoissani ja täynnä kutkuttavaa jännitystä uuden edessä. Ajattelinkin, että voisin jakaa iloa ja mukavaa jännitystä myös Sinulle ja järjestää pikkuruisen yllätysarvonnan. Osallistua voi syyskuun loppuun mennessä jättämällä terveisiä tähän postaukseen. Palkinto on Y L L Ä T Y S. Sellainen, jolla haluan piristää syksyäsi ja tuoda hyvää mieltä. Niin ja kaikki saavat osallistua, yhdellä arvalla kukin. Anonyyminä voi vallan mainiosti tulla mukaan mutta silloin joku nimimerkki olisi hyvä.  Arvon voittajan syyskuun viimeisenä päivänä.

Hymyjä,
Anu

ps. Tulin vielä lisäämään piirakan reseptin.


Italialainen sitruunapiiras

pohja:
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g kylmää voita
1 muna

täyte:
2 munaa
3 dl sokeria
100 g sulatettua voita 
2 sitruunan mehu 


Sekoita pohjan ainekset ja laita toviksi jääkaappiin. Voitele piirakkavuoka ja taputtele taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 10 minuuttia. Sekoita sillä aikaa täytteen ainekset keskenään. Vispaa siis munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää loput aineet. Ota pohja uunista ja kaada täyte sen pälle. Paista vielä puolisen tuntia. Jäähdytä ja anna piiraan saada koostumuksensa kylmässä (pari tuntia). Tarjoile löysähkön kermavaahdon kera. Herkuttele :)

73 kommenttia:

  1. Paljon onnea vielä kerran opiskelujen jatkosta! Kuulostaa ihanalta. Ja toki osallistun totta kai myös arvontaan, vaikka arpaonneni onkin kerrassaan surkea. =0)

    VastaaPoista
  2. Tulipa täällä iloinen mieli, paljon hyviä asioita. :) Onnea opintielle! Minäkin alan opiskella toiveenani pätevöityminen yhteen vanhaan haaveammattiini (ihan vaan täydennystä nykyiseen). Ja tuo juliste on ihana, eräs lempitauluni.

    Suloista sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  3. Onnea opintielle! :)
    Herkullisen näköinen piiras, mitä se on?
    Arvontaan osallistutaan täältä, mukavia tälläset ylläriarvonnat!

    VastaaPoista
  4. Ihania uutisia on aina ilo kuulla! Onnea opiskelupaikasta, ne tuntuvat olevan nykyään kiven takana! Haluan ehdottomasti olla mukana yllätyspalkinnon arvonnassa :D.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut opiskelupaikasta! Kivoja asioita sulla ollut viikonlopussa:) Arvontaan osallistuisin minäkin:D

    VastaaPoista
  6. Onnea opinoillesi!
    Todella mahtavaa!

    Oi, mitähän olet palkinnoksi mahtanut ajatellakkaan...☺ mukana arvonnassa ollaan.

    VastaaPoista
  7. Monenlaista ihanuutta ja uutta innostavaa sinulla syksyssäsi! Tuollaiset asiat saavat kyllä sydämen sykkyrälle:)
    Ihanat kuvat, tuo taulu eritoten on suloinen.
    Onnea ja pontta oikein kovasti syksyn opiskeluihin! Voi hyvin♥

    VastaaPoista
  8. Onnea uudelle polulle! Ihanaa innokkuutta siellä. Yksi arpa minulle. Yllätyksiähän ei ole koskaan liikaa :)
    Piupau

    VastaaPoista
  9. Voi, paljon onnea! Ihanaa, kun olet noin innoissaan :) ja jaat sitä vielä yllätyksenä muille. Tuollainen sitruunapiiras on yksi lemppareistani. Eilen nautiskeltiin pieninä leivoksina moista. Voi hyvin!

    VastaaPoista
  10. Onnea tulevaan:)
    osallistun myös arvontaan ja toivon arpaonnea:)

    VastaaPoista
  11. Onnea opiskelijalle!

    Kivannäköinen piirakka, taidan kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
  12. Onnea ja iloa opikeluun!
    Ja tottakai arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  13. oi miten ihanaa kuulla että olet päässyt opiskelemaan :) Jatko-opinnot olleet täälläkin suunnitelmissa mutta ei vielä, katsotaan sitten ensi vuonna. Arvonnassa olen ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista
  14. Toivon sinulle siunausta opiskeluihisi ja kauniita syyspäiviä :)

    VastaaPoista
  15. Onnea opiskelupaikasta tätäkin kautta! Minä tein open pedagogiset opinnot yliopistolla työn ohessa muutama vuosi sitten. Vaikka hommia riitti, toisaalta se oli tosi virkistävää! Ihanaa, että pääset toteuttamaan haavetta ♥ Niin, ja arvontaan osallistun minäkin mielelläni :)

    VastaaPoista
  16. Voi, onnea opisken aloittamiseen...itselläni samat aatokset, siis aatokset, en ole vielä edes hakupuuhissa.Mutta kipinä olemassa:)

    Arvontaan tahdon ehdottomasti mukaan:)
    Blogisi on ainutlaatuinen, aiheesi ovat niin 'alämänmakuisia'...kiitos että jaksat tuoda niitä miun luettavakseni:))

    Maanantai-terveisin, Sari

    VastaaPoista
  17. Onnea opintoihin. Osallistun tietysti arvontaan. :)Mukavaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  18. Siperia tahtoo myös osallistua arvontaan! ;)

    VastaaPoista
  19. Onnittelut opiskelupaikasta :)

    VastaaPoista
  20. Onnea opiskelupaikasta!! Ja kiitos ohjeesta, näyttää herkulliselta! Ja arpaonneakin tahdon kokeilla :)

    VastaaPoista
  21. Ilossasi mukana minäkin♥♥ Onnea uuteen ja hyvää syksyä koko perheelle! Yllätysarvonnat on ihania, mielelläni osallistun minäkin :) t.Reetta♥

    VastaaPoista
  22. Anu, kiitos ilon tuulahduksesta, joka täällä otti vastaan sangolle piipahtavan!
    Elämä on ihmeellisen ihanaa, jakaa kauneintaan ja yhtäkkiä ilo ihan tulvii päiviin!
    Iloitsen vierelläsi.
    Siunausta opinpolullesi♥
    Voi hyvin!
    Ja vielä arpaonneakin saa samalla koittaa:)

    VastaaPoista
  23. Onnea onnea opintielle! Opiskelu on jotenkin aina vaan niin innostavaa =)

    Minusta tuntuu, että sain sinulta jo yllätyspalkinnon, kun pistit tuon sitruunaisen reseptin! Oikein paljon kiitoksia. Näyttää niiiiiin herkulliselta, että -jonkun sortin sokerilakostani huolimatta- taidanpa sitä heti ensi viikonloppuna kokeilla.
    Ihania alkusyksyn päiviä toivotellen, Helmi

    VastaaPoista
  24. Onnea opiskelupaikasta! :)
    Ihania kuvia, ja herkullinen piirakka.♥
    Arvontaankin osallistun... ;)

    VastaaPoista
  25. Hienoa, että olet mennyt opiskelemaan. Tsemppiä uurastukseen!

    Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  26. Onnea opiskelupaikan johdosta! Kuulostaa kivalta. Minullakin kaikkea uutta, työni liittyy myös kouluelämään.. Kiitos reseptistä.
    Olen mukana arvonnassa, ihanat yllätykset ovat kivoja:). Niistä toisista yllätyksistä en pidä..

    VastaaPoista
  27. Onnea minunkin puolestani:) Olen pitkään käynyt lukemassa kivoja tekstejäsi ja ihailemassa upeita, tyylikäitä kuvia.

    VastaaPoista
  28. Voi miten hienoja uutisia Sinulla :) Lähetän repun täydeltä onnea koulunkäyntiin ;)

    Piiras näyttää niin syötävän hyvältä, että taidan kopsata reseptin ja koittaa joku päivä :)

    Kaunis tuo julisteesi, oliskohan ostettu samasta paikasta josta ostin Ainon huoneeseen ihanan taidejulisteen, kenties...

    Mukavaa ja kaunista viikonloppua!
    -Sanna

    VastaaPoista
  29. Onnittelut opiskelupaikasta! Varmasti kutkuttavaa aloittaa opintojen uusi polku.
    Ihania makeita herkkuja kuvissa toi heti pikkuisen makeanhampaan kolotuksen, hih :)
    Juliste on kaunis.
    Minäkin haluan osallistua yllätyksen arvontaan!

    VastaaPoista
  30. Nyt siis reppu selkään ja kohti uusia jännittäviä seikkailuja! Itsekin aloitin opinnot työn ohela vuosi sitten, ja vaikka välillä on ollut todella rankkaa sovittaa työt, opiskelut ja muu elämä yhteen, niin en vaihtaisi päivääkään pois. Opiskelu on innostavaa ja palkitsevaa ja aivan erilaista näin töiden ohella.
    Mukana arvonnassa ja potkaisemassa onnenpotkua alkavalle opiskelulle!
    -MiLi-

    VastaaPoista
  31. Ihanaa, onnea opiskelupaikan johdosta!:) mielelläni osallistun myös arvontaasi:D

    VastaaPoista
  32. Kuulostaa kivalta!
    Itselläni samat suunnitelmat ;)

    Arvontaan osallistun mielelläni mysö minä!!!

    Värikkäitä alkaneita syksyn päiviä!

    VastaaPoista
  33. Onnea ja jaksamista opintielle! :) Ja muutenkin mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  34. onnea opintoihin
    mukana myös arvonnassa

    VastaaPoista
  35. Onnea opiskelupaikaista :) ja mukavaa syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
  36. Onnea opiskelijalle!

    Herkullisen näköinen piiras, täytynee joku päivä kokeilla...

    Iloa syksyyn! :)

    VastaaPoista
  37. Onnittelut täältäkin ja iloa alkavien opintojen parissa!
    Ihanan näköinen sitruunapiiras :)
    Mullakin on arvonta vielä tämän illan, joten tervetuloa mukaan!

    VastaaPoista
  38. Minulta on ihan jäänyt tälläinen iloinen postaus väliin :)
    Onnea opintielle! Mukavaa kun olet päässyt opiskelemaan.
    Sitruunapiiras menee kyllä testiin, ne on niin herkullisia!!
    Yllätysarvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  39. Onnea opiskelupaikasta! Nam mitä piirakkaa :D

    Ja ilomielin mukaan arvontaan myös :)

    VastaaPoista
  40. Täällä ilmoittautuu myös eräs vasta-alkanut opiskelijaäiti mukaan arvontaan :) Hyvää syksyä sinulle ja kiitos kauniista blogista, kirjoituksista ja kuvista!

    VastaaPoista
  41. RRRRRRRRRRRakastan yllätyksiä! mukana! ja onnea opintoihin1

    VastaaPoista
  42. Tervehdys täältä ja peukut pystyssä arvontaan:) En usein kommentoi, mutta käyn ihastelemassa blogiasi, kuvia ja tunnelmaa. Rauhallinen fiilis.

    VastaaPoista
  43. en kestä, kun blogeissa tulee vastaan kuvia toinen toistaan ihanammista leipomuksista!

    VastaaPoista
  44. Tänään päädyin blogiisi...ihania neuleita, kauniita kuvia ja rentoa tunnelmaa...tykkäsin ja varmasti tulen vierailemaan uudestaankin. Ja arvontaan on aivan "pakko" osallistua, samoin kuin postauksen sitruunapiirakkaa kokeilla :) Opiskeluintoa ja ihanaa syksyn alkua!

    VastaaPoista
  45. Yllätysarvonta, kiva ajatus, osallistun. Sinulla on kauniin lämpöisiä syksyisiä kuvia blogissasi.
    Johanna

    VastaaPoista
  46. Eipä tätä kivaa arvontaa voi jättää väliin!
    Voimia opiskeluusi, ja pirtsakoita syyspäiviä!

    VastaaPoista
  47. Paljon onnea opiskelupaikasta ja oppimisen iloa! Voi kuinka kiinnostaisi tietää, mitä alat lukea! :)

    VastaaPoista
  48. Blogisi on ihana! Aina välillä käyn piipahtamassa kylässä ja ihailemassa ottamiasi kuvia, kauniita! :)Osallistun mielelläni arvontaan. Onnea opintoihisi! :)

    Santsu :)

    VastaaPoista
  49. Blogisi on ihan uusi tuttavuus minulle. Todella tunnelmallisia kuvia. Tulen varmaan takaisinkin =D

    VastaaPoista
  50. Kaunis asenne elämään, kauniita ajatuksia ja kuvia. Eksyin ilmeisesti tarkoituksella blogiisi,kiitos siitä!
    Onnea ja iloisia opiskelupäiviä sinulle.HannaHM

    VastaaPoista
  51. Onnea ja kiitos kauniista blogista!

    VastaaPoista
  52. Blogisi on ihana! Toisten blogien kautta löysin tieni tänne ja taidanpa jäädä lukijaksesi :) Onnea koulutielle! Onnea voisin myös minä kokeilla arvonnassasi.Terv. Taru P

    VastaaPoista
  53. Paljon onnea! Tuo juliste on ihana! Arvontaan mukaan :)

    VastaaPoista
  54. Hei Anu,
    Kaunista kaunista ja ihana henkinen tuki omaan elämään. Kiitoksia!
    Ja arvontaan osallistun toki!

    terv. Anne K

    VastaaPoista
  55. Yllätyspalkinto kuulostaa ihanalta ja kutkuttavalta! Blogisi on niin kaunis ja kuvistasi ja tekstistäsi nousee ja tarttuu rauha, tasapaino ja pienten asioitten merkityksellisyys.

    Syysterveisin Elsa

    VastaaPoista
  56. Ensimmäistä kertaa blogiisi eksyin ihan vahingossa linkkien kautta tutustumaan. Tykästyin kovasti kirjoitustyylistäsi ja tunnelmasta joka kirjoitustesi sisältä huokuu. Laitoin heti kirjanmerkkeihin =)Arvonta kuulostaa hauskalta myös.
    Ihanaa syksyä Sinulle!

    VastaaPoista
  57. Löysin blogisi Sennin blogilsitasta. Ihastuin sinun positiivisiin kirjoituksiin ja kerrot omista fiiliksistä hyvin ja suoraan. Tunnelma on viihtyisä ja kodikas.

    Arvonnassa mukana ja onnea opiskelupaista. :)

    Tervetuloa piipahtamaan Männikölle. terkuin, maiju

    VastaaPoista
  58. Hei! Eksyin sivuillesi toisen blogin linkin kautta. Sivusi ovat ihanan harmoniset ja rauhalliset. Tuli todella mukava tunne lukea kirjoituksiasi ja katsella kuviasi. Tulen toistekin :) Hyvää syksyn jatkoa ja onnea opintojen aloitukseen!

    VastaaPoista
  59. Yllätysarvonnassa mukana. Ja kiitos ihanasta, jotenkin seesteisestä blogista. Aina satunnaisesti luen ja tulen hyvälle mielelle.

    Kati

    VastaaPoista
  60. Opintoihin onnea rutkasti! Ihanan seesteinen blogisi, saa hyvälle mielelle, ja tuota piirakkaa on pakko kokeilla :P
    Niinu

    VastaaPoista
  61. Niin herkullisen näköistä tuo sirtuunapiiras!! Harmi, etten syö vehnäjauhoja.. :)

    VastaaPoista
  62. Mukana arvonnassa :) Ihania päivityksiä sinulla täällä. Olen odottanut rauhallista hetkeä, jotta saisin rauhassa paneutua. Palaan vielä lukemaan pitkään ja hartaasti :)
    Vioi hyvin Anu <3

    VastaaPoista
  63. Viihdyin, luin , katsoin ja melkein maistoin. Ihana blogi!

    VastaaPoista
  64. Sitruunapiiras tehty! Rakastan sitruunaa ja yllätyksiä. Niinpä uskon että arvonnan yllätys on yhtä "maukas" kuin leinonnainenkin. Opiskelu- ja käsityöintoa sinulle!

    VastaaPoista
  65. Onnea uusille asioille, askelille!

    Osallistun arvontaan, totta kai, yrittänyttä ei laiteta, sanoivat vanhat ennen.

    VastaaPoista
  66. Anu, tsemppiä syksyn opinnoille!
    Tuo resepti kuulosti niiin mukavalta, täytyypä laittaa muistiin:)
    Kuvasi ovat aina niin tunnelmallisen kauniita!
    Siunausta syksyysi!♥

    VastaaPoista
  67. Kiitos aivan ihanista syyspostauksista. Niissä kaikissa on ollut upea tunnelma ja syksyn kylläinen väri-/makumaailma.

    VastaaPoista
  68. Mukavan seesteinen blogisi on omalla blogilistallani ollut jo jonkin aikaa. Uudet päivitykset käyn aina kurkkimassa,
    vaikka olen tooosi huono jättämään kommentteja, hyvän mielen saan aina postauksistasi ♥
    Ja onnea ja innostusta opiskeluihisi :)

    VastaaPoista
  69. Luen yleensä tekstisi ajatuksella, mutta miten tämä arpajaisyllätysjuttu olikin mennyt ohi..!? En ikinä, siis IKINÄ, voita missään arpajaisissa, mutta yrittänyttähän ei laiteta!
    Olipa muuten taas kauniisti kuvailtu syksyistä elämää tuolla uusimmassa postauksessasi. :)

    VastaaPoista
  70. Huomasin arvonnan vasta nyt, mutta ehdinpäs mukaan:-))

    VastaaPoista
  71. Blogistasi välittyy ihana tunnelma, löysin tänne erään toisen blogin kautta :) Onnea opiskelupaikasta ja kaunista syksyä!

    VastaaPoista
  72. Onnea opintielle.
    *Arvonnassa mukana*

    VastaaPoista
  73. Onnea opintoihin!

    Arvonnassa mukana ollaan.

    T. Daada

    VastaaPoista