Peppi ja pari muutakin juttua

Mies risti minut eilen Pepiksi, kun työasunani oli raitasukkikset (vuosien takaa), villikset (syksyn Noa Noaa), tunika/hame ja varrettomat mustat kävelykengät. Viihdyin Peppinä oikein hyvin. Itse asiassa meillä näyttää kotonakin nyt vähän siltä Huvikummulta, kun moni paikka on hiukkasen vinksin ja vonksin. Ollaan etupäässä levätty, joten siivous on ollut pikaista sorttia.  

Yleisesti ottaen en oikein osaa elää epäjärjestyksen keskellä. Tykkään pinota, järjestää, ripustaa, siistiä. Tähän liittyen viimeaikojen eräs ilonaihe sisustusrintamalla on ollut se, että löydettiin mieleinen naulakko makuuhuoneen seinälle. Naulakko on hankittu täältä (ja muuten kuvassa oleva sydämellinen henkari täältä). Nyt on kätevää ripustaa pyjama, aamutakki ja kaikkea muutakin mukavaa tuonne makuukamarin seinälle. Pieni hankinta mutta mahdottomasti iloa antava.

Muuta mukavaa: Marinan herkkuhetkestä inspiroituneena paistoin tänään ison kasan vohveleita. Ja nyt on sauna valmiina vastaanottamaan kylpijät. Suuntaan siis lauteille.

Kivaa lauantai-iltaa Sinulle!

Sumua

Olen kulkenut kuin sumussa viimeiset puolitoista viikkoa. Olen nähnyt nenänpäähäni saakka, aina seuraavaan välittömästi hoidettavaan työtehtävään asti. Alati kasvavien koepinojen takaa on pilkottanut vain hiustupsu ja teekuppi. Hartiat ovat jumissa ja istumalihakset hellänä. Käy ihan työstä tämä touhu näin yli kolmen vuoden tauon jälkeen. Huomaan, että minun on vaikea antaa hylättyä ja jokaiseen koepaperiin haluaisin kirjoittaa tarinan kaikesta siitä onnistumisesta tai sitten lohdutella epäonnistunutta, ettei vallan toivoaan menettäisi. Rutiinit ovat täysin hukassa. Ei kai se toisaalta ole ihmekään näin pitkän tauon jälkeen. Ensi koeviikolla olen varmasti jo rautaisempi täti, vaikka en silti kyllä halua unohtaa empatian tunnetta, osallistumista onnistumisiin ja lohdutusta niihin toisenlaisiin hetkiin.

Aamulla lähtiessäni töihin, oli jokilaaksossa valtavan kaunista. Oli ihan oikeaa sumua sen päänsisäisen lisäksi. Siitä oikeasta nautin kaikellani. Onneksi kamera oli mukana, niin sain otettua muutaman valokuvan. Etäisyydet katoavat sumussa ja siinä on jotakin jännittävää.

Päänsisäinen sumetila hälveni päivän mittaan, kun sain tarkistettua viimeisen keskeneräisen pinon, suunniteltua uusia kursseja, siivottua työhuonetta ja toimitettua melkoisen määrän muitakin asioita. Ostin tämän seesteisen illan kunniaksi itselleni  iltapalaksi Valion Kahvi -jogurttia. Olen myös antaumuksella selannut postilaatikkoon päivällä kolahtanutta Gudrun Sjödenin talvikuvastoa (siitä kuvasin ylläolevat kaksi kuvaa; pilkullisen mekon ja kuvan, jossa sukset) sekä kuunnellut pienen musikantin ksylofoniesitystä. Huomenna on taas uusi päivä. Uudet voimat myös.

Päivä vain ja hetki kerrallansa,

siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.

Joka hetki hän on lähelläni,
joka aamu antaa armonsa.
Herran huomaan uskon elämäni,
hän suo voimansa ja neuvonsa.
Surut, huolet eivät liikaa paina,
ne hän ottaa itse kantaakseen.
"Niin kuin päiväs, niin on voimas aina."
Tähän turvaan yhä uudelleen.

Virsi 338

 

 

Sinulle hyvää mieltä tulevaan viikonloppuun,

Ei se katso aikaa eikä paikkaa

Nimittäin idean syntyminen. Kaikki alkoi siitä, kun poikkesin eilen pitkästä aikaa moikkaamassa Merjaa Elvina Interiörissä. Jutustelun ohella nautin liikkeen tunnelmasta (sovitin muuten aivan ihanaa Lexingtonin tunikaa - siis iik) ja siitäkin, että sinkkimökkejä oli tullut taas myyntiin.  Kotiinviemisinä oli kassissani lisäosia mökkikyläämme. Kylä on kasvanut hiljaksiin ja nyt siihen kuuluu muutamia tupia sekä suurempi savesta tehty harmaa kirkko. Kaikessa pienuudessaan kylä on pikkumiehemme suuri ilon aihe. On ihana seurata silmiensä tuiketta, kun kynttilät syttyvät.

Siinä Elvinan kassalla sain ajatuksen, että mökeistähän voisi tehdä adventtikynttelikön. Neljä mökkiä rinta rinnan ja siinä se olisi. Merja sitten siihen, että niinpä ja kylkiin voisi vaikka liidulla raapustaa numerot. Yhteisen ideointimme tuloksena on yksi adventtikynttelikkö -idea jo valmiina lähenevään joulunalusaikaan.

 Ideoissa on hauskaa niiden yhtäkkisyys. Saan useinkin jouluideoita keskellä kesää ja kevätoivalluksia talven pakkaskaudella. Vaikka elän hetkessä, nautin tulevan suunnittelusta. Siinä ehkä syy. Nyt eletään jo pian lokakuuta, että kaipa jouluideat ovat jo sallittuja. Minä ainakin sallin ne jo itselleni.  Ideoissa on  muuten mielenkiintoista yhtäkkisyyden ohella sekin, että niin yksilöllisiltä kuin ne usein tuntuvatkin, ovat ne silti usein jaettuja. Ehkä sinäkin olet saanut idean käyttää sinkkitaloja adventtikynttelikkönä. Nautitaan ideoistamme.

Leppoisaa lauantaita ystävä!

ps. Taikulle suurkiitokset tunnustuksesta! *halaa* Liitän sen tuonne hieman alemmas, jossa esittelin oman kärkikolmikkoni. Kolmikko pysyy samana ja siksi kiikutan ilolla uutukaisen lahjani kaltaistensa joukkoon.

Väriterapiaa

Tämä päivä alkoi hyvin. Peiton alla oli mukava kuunnella sateen rytmikästä ropinaa kattopeltejä vasten. Käänsin kylkeä ja torkahdin vielä toviksi. Aamutouhujen jälkeen lähdimme pisarajahtiin. Työpäiväni alkoi vasta puolenpäivän jälkeen, joten saatiin pojan kanssa ennen sitä  ihan kaikessa rauhassa  litsytellä pihalla kumppareissamme, ihmetellä syksyistä luontoa, liotella saappaiden neniä syöksytorvien vesitulvissa, kirmailla ja nauraa yhdessä. Mietittiin siinä samalla Tohtori Pilleriä, joka käveli tiellä ja jonka kenkä taisi niellä aimo annoksen vettä. Muistatko sen lorun? Meillä Hanhiemon iloista lipasta luetaan usein ja muiden lorujen mukana tuota Pilleriäkin.

Raportti: Päivän työt on tehty, leikit leikitty, Pupu Tupunat luettu, pienin on Höyhensaarilla ja isäntä ilmestyi villasukissaan tähän rinnalle ja ehdottaa yhteistä iltapalaa. Aika kiva ehdotus. Teepannunkin laittoi jo puhisemaan.

Pidetään syystuulien viuhuessa varpaat lämpiminä ja sydän myös,

Kynttilänpätkiä

Hankin syys- ja talvi-iltojen iloksi kauniin ranskalaishenkisen lyhdyn. Suunnittelin sitä aluksi keittiön ikkunan ääreen mutta se päätyikin olohuoneeseen lähelle istumaryhmää. Jollakin pienellä hankinnalla voi olla kovin hyväätekevä vaikutus. Valontuike lyhdyn lasien läpi luo kiireetöntä tunnelmaa ja saa minut heti levolliselle mielelle. Ajatukseni leijuu  kaasulyhtyjen valaisemalle kujalle jonnekin kauas -  kauas niin ajassa kuin kilometreissäkin. Minusta lyhdyssä ja myös kynttiläjaloissa on viehättävää poltella erimittaisia kynttilänpätkiä. Katselen kovin mielelläni jo tuntikausia palanutta, muotonsa ottanutta pöytäkynttilää. Ei sillä, että uudet olisivat sen huonompia mutta kyllä niistä jotakin luonnetta puuttuu. Ihan sama pitkienkin kynttilöiden kohdalla. Pidän  ainakin arkisessa menossa siitä, että kynttilän kyljessä on steariinivalumia ja se on jo elähtäneen näköinen.

                                     ***

Pätkistä puheenollen. Tilasin kesällä jossakin tilapäisessä olotilassa lyhyen pätkän Anna-lehteä. Minulle ei ole Annaa koskaan tullut mutta jotenkin ajatus omasta naistenlehdestä oli mukava ja tarjous edullinen. Siksi kai tilasin. Tänään tuli postilaatikkoon 101 ideaa niminen askartelu- ja käsityölehti, joka ymmärtääkseni kuului kytkynä tuohon Annan tilaukseen. Ja minä nautin lehdestä enemmän kuin yhdestäkään niistä Annoista. Hymyilen lukiessani sivun 49 tekstiä: "Pienenä oli pallomeri, karamellihimossa suklaapatukoita pursuava kylpyamme. Mutta mikään ei voita visiittiä lankakauppaan. " Nii-in, minäkin viihdyn lankakaupoissa.

Avasin äsken keittiön kuivatavarakaapin oven ja yllätyin löytäessäni oranssin pallon kaapin hyllyltä. Sitten muistin, että aamulla työnsin  hätäpäissäni pallon ensimmäiseen vastaan tulevaan kaappiin pienen kuulantyöntäjän silmän välttäessä. Kuulantyöntö sisätiloissa (olkoonkin softispallolla) on meinaan melkoista urheilua!

Maanantaihisi hymyjä,

Harmaa. Arki.

Molemmista pidän. Harmaassa värissä on jotakin kotikutoista, lämmintä ja luonnollista. Arki on elämää itseään; arvokasta lahjaa jokainen päivä.   Tänä arki-iltana on puikoilla palmikkohuivi pikkumiehelle. Ihan ensimmäinen palmikkoyritelmäni ikinä. Olen riemuissani siitä oivalluksesta, että palmikoiden neulominen ei olekaan vaikeaa, vaikka hidasta kylläkin näin noviisille ainakin. Vierellä on kupillinen kuumaa ja uusi alpakanlankakerä -muuten harmaa. Olen kuunnellut tätä ja unelmoinut Gudrun Sjödenin Amytis -ekopuuvillahameesta. Olen nähnyt ihanan lammasnukketeatteriesityksen, kutittanut pieniä varpaita ja leikkinyt hurjaa nappaajaa, joka ottaa kiinni pieniä juoksevia poikia. Olen silittänyt onnellisen  lapsen uneen ja muistanut, miten hyvää kaikki on. Se, että saan olla ja leikkiä, tehdä työtä, rakastaa, olla rakastettu, kasvaa paikallani, kiittää. Lisäksi luulen, että alan pikku hiljaa muistaa millaista on olla ihan vaan minä. Äidin ja vaimon rooleista olen ollut kovin perillä mutta se muu osa minuutta on välillä jäänyt taka-alalle.  

Voimia loppuviikkoosi,

ps. Lumiomenalle valtavasti kiitoksia tunnustuksesta. Jos sopii, niin liitän sen tuonne aikaisempaan, jossa kerroin kolme rakkainta asiaani. Hali!

Kaksi hattua ja omenaisia hetkiä

   

   

Tänä aamuna oli asiat sillä tavalla, että taloutemme ruokavarannot olivat vähissä tai oikeastaan olemattomat. Sillä linjalla oltiin, että kaapissa oli muutama siivu kevytmetwurstia, pätkä makkaraa, ihan hiukan juustoa, tilkka maitoa, vähäsen voita, ei juuri lainkaan kasviksia ja siihen malliin. Kuivatavaroissa sama tilanne. Omenoita oli. Viikolla ei mies ollut ehtinyt kauppaan ja minä taas en turvonneen kipeän jalan kanssa mitenkään hinkunut kiertämään maratonia supermarketin ympäri. Rippeistä syntyi silti suolainen piiras ja omenagrahampiirakka. Tuli mieleen muinoin televisiossa pyörinyt Kokkisota, jossa pienistä aineksista valmistettiin herkkuja. Ilo oli suuri, kun ainekset riittivät ja sain tehtyä kattohommissa olevalle miesväelle jotakin lämpimäistä. Niin, meille saatiin tänään kaksi uutukaista hattua takanpiippuja suojaamaan.

Kauppaan päästiin iltasella. Reissu oli ihan oma lukunsa. Ensin löysin itseni samojen hyllyjen välistä äitini kanssa. Tietämättämme oltiin menty samaan markettiin. Treffasimme useiden hyllyjen kohdalla ja se oli hauskaa. Kävi vielä niinkin, että seisottiin kaikki neljä (minä, mieheni, lapsi ja äitini) perunasäkkien kohdalla vihannesosastolla ja oltiin juuri saatu säkki kärryihin, kun mies yhtäkkiä sanoi, että tuolla on hei meidän oma perunakauppias - asiakkaana siis samassa marketissa. Säkki viuhahti äkkiä pois kärryistä ja sitten kysymään, että koskahan sitä tosi hyvää perunaa olisi taas saannilla. Kauppias sitten siihen, että no tuolla parkkipaikalla saatte, on meinaan autossa perunoita, porkkanaa, punajuuria, sipulia ja vihersalaattia! Kaupias kiertää kotikylässämme muutaman viikon välein kauppaamassa tuotteitaan suoraan kotiovelle. Marketti, jossa treffattiin, ei ollut kotikylässämme vaan läheisessä kaupungissa. Mikä sattumus. Tehtiin ensin kauppaostokset ja sitten parkkipaikalta saatiin tuoretta tavaraa mukaan. Onnistunut kauppareissu.

Kuvat ovat nyt varsin omenaisia, kun vähän hullaannuin.Pellavakangas tuossa omenavadin alla pöydällä on ollut kaapissani jo yli vuoden mutta odottaa edelleen ompelijaansa. Kaihtimen siitä meinasin tehdä mutta otin tuumaustauon. Pitkäksi venähti, enkä vieläkään osaa päättää. Levitin kankaan edes pöydälle, niin on helpompi tuumailla mitä siitä ompelisi. Tuumailu on oikeastaan ihan mukavaa. Aina ei tarvitse kiirehtiä.

Tässä vielä omppupiiraan ohje. Grahamjauhot antavat mukavan säväyksen ja vaihtelua omenaherkkuun.

Vähän tuhdimpi omppupiiras

150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
omenoita
sokeria, kanelia, fariinisokeria
Sekoita kaikki ainekset keskenään, vatkata ei tarvitse mutta toki niin tulee kuohkeampaa. Painele taikina voideltuun vuokaan ja lado päälle omenaviipaleita. Ripauta sokeria ja kanelia kyytipojaksi ja fariinisokeriakin, jos sitä sattuu olemaan. Paista 200 asteisessa uunissa. Jos haluat, voit laittaa omenoiden päälle 2 dl kermaviiliä, 0,5 dl sokeria, munan ja 1 tl vaniljasokeria vatkattuina. Minulla ei kermaviiliä ollut ja hyvää tuli ilmankin.

Iloa,

ps. Kiitos kovasti uusista tunnustuksista Tuire ja Tinttarus! Jos sopii, niin liitän ne tuonne edelliseen postaukseen ja linkitän myös sinne. Rakastamieni asioiden kärki kun pysyy samana. Olette ihania. *hymy*