maanantai 24. toukokuuta 2010

Hyvä tulee











Meillä on meneillään talon ulkomaalaus. Tuossa luumupuun taustalla näkyy uutta vaalean harmaata väriä. Olen sävyyn niin tyytyväinen, että ihan hykerryttää. On upea tunne kun huomaa, että lopputulos osoittautuu juuri sellaiseksi, josta on haaveillut. Isäni ja mieheni aloittivat maalaushommat eilen ja samaan syssyyn on tarkoitus maalata sekä meillä että vanhempieni kotona. Pikkumieskin mielisi mukaan puuhaan. Hän on kovasti kuivaharjoitellut suurien pensselien ja telojen kanssa ja olen luvannut, että jossakin vaiheessa hänkin pääsee mukaan tositoimiin.


Tänään söin lounaaksi hyvää pastaa ja jälkiruuaksi hauduttelin herkullisen teen. Sitä oli ylellistä nautiskella aivan kaikessa rauhassa uutukaisesta kupistani. Kuppi ei todellisuudessa ole teekuppi, vaan Arabian vanha pikkuruinen liemikulho. Mieheni huusi sen minulle huutiksesta, kun tiesi minun siitä ilahtuvan. Teen juonnin ohella pohdin erään keskeneräisen ompeluksen tilaa. Olen ommellut mekkoa ja en vain tahdo saada päätettyä helman ja hihojen lopullista mallia. Laittaako hihoja ollenkaan vaiko vain lyhyet, kaventaako helmaa vai tehdä laskoksia tai ehkä rypytyksiä? Täytynee ottaa pieni aikalisä.


Omalta pihalta poimimme lapsen kanssa tänään kielokimpun. Vain muutaman notkeavartisen kukkasen maltoimme maljakkoon katkaista. Pidän kielojen vaatimattomasta kauneudsta.


Anastasialle huikkaan kiitokset mieltä lämmittävästä tunnustuksesta!

Nautitaan tänään raikkaasta ilmasta. Pian se aurinkokin varmasti taas näyttäytyy.

Halein,








21 kommenttia:

  1. Aivan kielenkannat kastuivat kun voin tuntea miten hyvälle tee maistuu tuollaisesta kaunokaisesta. Miten ihailtavan teon miehesi teki, hankki sinulle kauniin lahjan, juuri sen mitä toivoit.
    Talon väri näyttää hyvälle ja kukkaset, oih, aina niin kauniita.

    Maalaus on mukavaa puuhaa, varsinkin kun sitä tehdään yhdessä.
    Meilläkin koko valtaisa urakka vielä edessä, koko ulkovuori pitää vaihtaa, koolata suoraan vanhat seinät, ja sitten vasta päästään maalaamaan. Maalaamisesta minä pidän.
    Ihanaa maanantaita sankoon!

    VastaaPoista
  2. Teen lipitys sujuu täydellisesti noin kauniista kupista!

    Ja samoilla linjoilla, hyvä tulee varmasti, nimittäin lopputulos oikean sävyisestä maalista.

    VastaaPoista
  3. Piupau
    Se muuten maistui ihan erityisen hyvälle tuosta kupposesta. Selailin sisustuslehteä ja myhäilin siinä kielojen kupeessa.
    Teillä on aika urakka edessä mutta varmasti myös intoa sen toteuttamiseen ja taitoa. Ihanaa jälkeä on teillä saatu aikaan - kuviasi kattelen usein.
    Sangon pohjalta kiittelen ja huikkailen hyvää maanantaita minäkin!

    Kultsin kämppä
    Joo,hyvä tulee. Tykkään ihan hirmuisesti tosta sävystä :)
    Arvaa jännittikö, että miltä se näyttää oikein isona pintana...

    VastaaPoista
  4. Mikä ihana ristipisto A tuolla alempana! Todella kaunis!
    Ja viehättävistä kuvistasikin pääsin taas nauttimaan täällä.

    VastaaPoista
  5. Kiva kun onnistui värivalinta taloon.
    isojen pintojen maalaminen aina vähän jäntskättää kun väri muuttaa sävyään joten ihan voi onnitella nappi valinnasta :)
    Uutukainen kuppisi on todella kaunis!
    Teehetkesi oli taatusti ylellinen.
    Aikalisä tosiaan ompelussa on joskus otettava. Minä en yleensä käytä kaavoja ommellessa joten sovitusta ja pohdintaa riittää.Persoonallinen lopputulos tulee kun saa kaikessa rauhassa muhittaa mieleisiä ratkaisuja.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!
    -Marie

    ps. kielot ovat todella kauniita!

    VastaaPoista
  6. Talon harmaa sävy on tosiaan kaunis, juuri sopivan vaalea. Miehesi on ollut eriitäin huomaavainen hankkiessaan noin soman astian sinulle!!

    VastaaPoista
  7. Onkin kyllä kaunis harmaan sävy seinissänne:)Ja teekuppisi on ihana,tosi uniikki:).
    Kielontuoksuisia kesäpäiviä sinnekin.

    VastaaPoista
  8. Juu, tuo maalin sävyn valinta pistää aina hien otsalle.
    Mukava, että valinta on ollut mieluinen=)
    Kieloja bongasin minäkin meidän pihalta.
    Tykkään myös kovasti, juuri niiden yksinkertaisesta kauneudesta ja muodosta!
    Miten kauniisti miehesi tehnyt! Ihastuttava kulho/kuppi.

    VastaaPoista
  9. Ihana teeastia;)
    Meilläkin tänä kesänä talonmaalausurakka,huoh. Kaunis väri teidän talossanne.

    VastaaPoista
  10. Virva
    Kiva kun kävit. Mäkin olin ihan äsken visiitillä sun luonasi. Oli upeita kuvia! Ja joo, jäin ihan koukkuun monogrammien suhteen.


    Marie, kiitos! Niin valtavasti kyllä jännitti nähdä maali isona pintana. nyt on huojentunut ja hyvä olo.

    Minulla oli mekkoon kaava mutta päädyin muuttamaan sitä aika paljon. Sovittelin ja ompelin, purin ja taas mentiin. Minä olen vaateompelussa ihan noviisi mutta silti koen iloa siitä. Kaipa tuotakin hommaa voi harjoittelemalla yhä paremmin oppia. Nyt olisi mielessä jo monta uutta ideaa mutta en haluaisi aloittaa ennen kuin tämä mekko on valmis. Tänään lapsen päikkäreillä taas sovittelin, neulasin ja mietin. Helma alkaa pikku hiljaa valjeta minulle.
    Oikein mukavaa päivää sulle Marie. Minä lähden nyt kyläilemään...

    Hanni
    Minustakin juuri sopivan vaalea. Jännitin juuri sitä tummuusastetta ja valoisuusvaikutelmaa.
    ja joo - ihana mies!

    Tiina
    Kiitos ja sinulle myöskin.
    Sain juuri äsken seurata ikkunasta oravaemon touhuja, kun kantoi poikasiaan pesään. Tuntuu kesältä :)

    Onnenkyynel
    Niin pistää. meillä valittiin maalin sävy viime kesänä ja sitten piti odotella lupaprosessin tulosta. Tarvittiin poikkeuslupa, kun alueella saa olla vain punaisia tai keltaisia taloja. Lupa tuli syksyllä ja koko talven jänskätti tämä asia. Nyt voi huokaista helpotuksesta :)
    nautitaan kieloista

    pioni
    Ollaan siis samoissa puuhissa tänä kesänä. Voimia teillekin!
    Maalaamisessa mukavaa on se, että melko pian saa nähdä valmista jälkeä - lauta ja seinä kerrallaan.

    Kaikille mukavaa tiistaita.
    Me lähdetään nyt juhlistamaan kummipojan synttäreitä. Mukava ilta siis tiedossa.

    VastaaPoista
  11. heipsan! :) no näyttääpäs tosiaan hyvältä! tuollaisesta sävystä minäkin haaveilen... meillä olis myös sama urakka edessä, talo alkaa olla aika rapistunut..
    mutta taitaa siirtyä ensi kesään miehen työkiireiden vuoksi! harmittaa ihan, odotin jo et pääsis maalailemaan, se on ihan kivaa hommaa ( ainakin aluksi.. ;)) ja jos vielä säät suosii! tsemppiä urakkaan ja mukavaa tiistai iltaa teille! :)
    ps, iiiiihana tuo kuppi ja mies kanssa kun sen sulle hommasi!:)

    VastaaPoista
  12. Tuo liemikulho...aivan ihana. Haluaisin sellaiset myös. Ystäväni osti jokin aika sitten korkeammat kannelliset, mutta muutoin kovin saman näköiset. Miten kummassa kaikki maistuu paremmalta kun on silmanruokaa samalla.
    Mainioita maalaussäitä teille päin!

    VastaaPoista
  13. Kauniin värin olette valinneet ja kiva että saitte sen mitä halusitte. Siniharmaat ja harmaat talot ovat minunkin mieleen :) Kaunis myös tuo sinun uusi kuppisi, ei ole yhdentekevää millaisista kupeista teensä nautiskelee ;)

    VastaaPoista
  14. Kauniita kuvia sinulla jälleen!
    ja kuppi on ihana!
    Anu

    VastaaPoista
  15. Aivan suloinen kuppi! Voi kyllä hyvin kuvitella että tee maistuu siitä paljon paremmalle kuin muista kupeista :) Tykkään tosi paljon myös teidän talon väristä !

    VastaaPoista
  16. Maalaaminen on hyvin kiitollista puuhaa. Jäljen näkee heti! Useimmiten tulee sellainen olo, että miksen tehnyt tätä jo kauan sitten.. Ainakin pienemmissä projekteissa!

    Olipa kaunis ele mieheltäsi!

    VastaaPoista
  17. Heeei kaikki!
    Kiitos kivoista terveisistä - koin iloa niitä lukiessa. Yhä uudelleen hämmennyn siitä, että olen täällä blogimaailmassa saanut kohdata niin paljon hyvää ja niin monia aitoja ja ystävällisiä ihmisiä. Runsain määrin olen virkistynyt kaikesta siitä.

    Puuh, tänään oli jotenkin melko raskas päivä ja nyt on aika käydä etsimään Nukkumattia. Haluttaisi kyllä mieluummin ommella mutta kai tässä pitää järki ottaa käteen. Mekon vyötärö tuli valmiiksi ja hiha-asiakin ratkennee - kai :)
    night, night,
    Anu

    VastaaPoista
  18. Kauniita kuvia :) Ja tuo ihanainen kuppihan on asettunut hienosti sisustukseenne, hih.

    Maalin valinta, se vasta on totisesti hankalaa...toinen sävy näyttää paremmalta toisessa valossa, toinen toisessa. Yksi on vähän liian tumma, toinen taas hivenen liian vaalea :D

    Lopputulos on kuitenkin varmasti hyvä, kun sen "oikean" on läytänyt!

    Mukavaa loppuviikkoa puuhastelujen parissa.

    -Sanna

    VastaaPoista
  19. Sanna
    Niinhän se on, että pähkäilyä on kyllin siinä maalienvalintaprosessissa...kävin juuri uudelleen (toistamiseen jo tänään, hih) katsomassa teidän ihanan uuden kodin kuvia. Niin olette kauniiksi laittaneet. Värivalinnat on ihan kohdallaan kyllä siellä ja tunnelma suorastaan unelmainen. Ihan maalaistalofiilistä asistin niistä kuvista. Sitten rakastuin siihen lattiaan. Ah.

    Sinulta meille kotiutunut kuppi on juuri mieleni mukainen. Siitä oli nautinnollista hörppiä. Kiitos!

    Mukavaa päivää sulle,
    Anu

    VastaaPoista
  20. Ihanaa, että osaat ottaa noin rennosti ompeluksesi kanssa ja mietiskellä rauhassa! Tiedätkös, että seuraavaksi ompelen jotain todella helppoa ja yksinkertaista ja nopeaa. Suosittelen muuten vastapainoksi sullekin, jos nykyinen ompelus alkaa tuntua työläältä ja raskaalta! :)

    VastaaPoista
  21. Sini
    Samasta olen itsekin iloinnut, että olen jaksanut vähän tuumailla. Täydellistä ei mekosta lähimainkaan tule, kun piti muuttaa kokoa ja malliakin vähän mutta varmaankin kuitenkin sellainen, että voin sitä käyttää.
    Tuo vinkki oli muuten hyvä. Tehdään seuraavaksi jotain helppoa. Vastapainoa pähkäilylle :)

    VastaaPoista