keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Inspiraatio







Lähes päivittäin soitamme lapsen kanssa yhdessä kaikkea sellaista, josta hän pitää. Hän istuu sylissäni ja laskee pienet sormensa minun sormieni päälle koskettimistolle. Soitamme, laulamme, nauramme. Nautin siitä valtavasti. Silti kaipaan tilaa myös omalle musiikilleni.


Tänään sain oman hetken ja soitin sieluni kyllyydestä pitkästä aikaa ihan yksin. Heittäydyin toviksi siihen maailmaan, siihen erityiseen paikkaan, jossa joskus olen viettänyt kovastikin aikaa. Soitin Bachia ja hiukan Chopiniakin mutta päivä ei tuntunut jälkimmäiselle otolliselta. Kun lapsonen tuli ulkoleikeistään kerroin hänelle hetkestäni Bachin seurassa. Välitön toive oli, että pitäisi saada kuunnella Bachia yhdessä ja nimenomaan levyltä. Lupasin, että päiväunien jälkeen voidaan laittaa soimaan. Heti herättyään hän muisti mitä oltiin sovittu ja niin kajahtivat konsertot ilmoille.


Olen iloinnut siitä, että jalkani on jo selvästi paremmassa kunnossa. Myös se ilahdutti, että perunakauppiaamme oli kierroksellaan ja toi kotiovellemme suuren säkillisen hyviä jauhoisia perunoita, tuoretta salaattia ja kevätsipulia. Sipulit hän halusi antaa veloituksetta. Sain inspiraation kuvata kevätsipuleita ja nyt minun tekisi mieli tehdä jokin ruokaisa salaatti iltapalaksi. Suuntaan siis keittiöön.



Herkkuterveisin,

16 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa päiväsi!
    Blogisi on täynnä niin herkullisia ja lämminhenkisiä kuvia että voi ihana ihana huokaus :D

    Voi kunpa osaisin myös soittaa pianoa- sellainen meillä on. Kaunis, musta antiikkipiano... Meilläkin pienet sormet napsuttelevat koskettimia päivittäin, se on herttaista!

    Onni on, että pianomusiikkia voi todella kuunnella levyltä, suurenmoinen juttu! Rauhoittavaa!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta, soittamista yhdessä lapsen kanssa. Itse kävin joskus nuorena soittotunneilla, en oikein jaksanut harjoitella ja hommasta tuli pakkopullaa. Toisaalta myös nautin kun osaisin soittaa jonkin kappaleen. Nyt on tainnut jo kaikki opit unohtua, kiva nähdä ovatko omat lapset myöhemmin musiikista kiinnostuneita. Nyt isompi ainakin laulelee jatkuvasti ja kuuluvalla 8välillä vähän liiankin) äänellä :)

    VastaaPoista
  3. Mikä ihana lahja lapselle, kun saa musikaalisuuden ja saa jakaa sen rakkaimman ihmisen kanssa. Uskon, että musiikki tulee aina olemaan hänelle merkityksellinen ja tuottamaan iloa ja lohtua, kun on saanut sen äärellä kokea onnen hetkiä.

    VastaaPoista
  4. Tähän sopisi otsikoksi "sipulisonaatteja";-) niin ihania kuvia! Voin vain kuvitella miten ihania teidän yhteiset soittohetket on, ja toivon mukaan teidän Pieni innostuu itsekin isompana musiikista.

    Mukavia päiviä ja kiva kuulla että jalkasi voi paremmin!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ja tunnelmia! Ja tuo alempana oleva kirjailutyö näyttää niin sievältä ja todella huolellisesti tehdyltä sekä juuri sinun tyyliseltäsi.

    Mukavia hetkiä ja voi hyvin!

    VastaaPoista
  6. Hauskaa, kävin tänään viikottaisella ruokaostosreissulla ja kaappasin onnesta soikeana pari nippua suloisia uusia sipuleita mukaan, ja heti kotiin päästyäni kuvasin noita suloisen herkullisia antimia. Nyt kun päätin iltasaduksi vierailla blogissasi huomasin saman vihanneksen inspiroineen sinuakin. Toivottavasti myös monia muita sillä sipuli on niin monikäyttöinen: kuvauksellinen, terveellinen, monipuolinen, maukas. Voi noita ylisanoja on riittämiin.
    Pieni soittohetkenne lämmittää niin mieltä, melkein kuulen musisointinne. Minä olen täysin lahjaton, joten ihastelen muiden musikaalisuutta. Suloisia pianoduettoja teille jatkossakin.

    VastaaPoista
  7. Ihanan kultturelli teidän pieni!
    Nautinnollisia hetkiä sinne :)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, kun äiti pienen kanssa nauttii samasta musiikista ja sen soittamisestakin=)
    Heti herahti vesi kielelle, sipulinvartta, nam.

    VastaaPoista
  9. Sinä osaat soittaa pianoa! Sen taidon oisin joskus halunnut oppia, mutta ei ollut sitten mahdollisuutta. Kuulostaa hienolta nuo musiikkihetket pienen kanssa :)

    Kauniit tunnelmat täällä taas, ja nyt alkoi tehdä mieli jotakin ruokaisaa salaattia..

    VastaaPoista
  10. Marina
    Kiitos!
    Pienten sormien tapailu koskettimilla on tosiaan herttaista. Ja sekin on, kun huomaa toisen nauttivan sävelistä.

    Vaikka ei itse taitaisikaan jotakin instrumenttia, niin levyltä voi aina kuunnella ja päästä mukaan tunnelmaan. Minä ihailen mm. sellomusiikkia, kun sellon äänen väri on niin tumman samettinen. Ihan fiiliksiin pääsen kuuntelemalla, vaikka itse on sitä soitinta osaa soittaa.


    Kirsikka
    Minustakin on juuri noin, että jos lapsi itse on innostunut ja kiinnostunut, on musiikkiharrastus se oikea. Oma kiinnostus kantaa pitkälle. Minä olen miettinyt, että kuinkahan pojan kanssa mahtaa käydä, että tahtoisiko hän kasvettuaan ihan oikeille soittotunneille. Nyt ollaan käyty muskarissa ja kotona kuunnellaan ja soitetaan yhdessä.

    Elina
    Kiitos, kun sanoit noin kauniisti. Siitä jakamisesta juuri iloitsenkin. Koen, että on niin upeaa, kun yhdessä saadaan raottaa ovea sellaiseen paikkaan, joka on itselleni kovin ihmeellinen ja merkittävä. Jos lapsi haluaa aikanaan astua ihan kokonaisvaltaisesti sisälle musiikin maailmaan, niin hänelle sen niin kernaasti suomme. Jos ei, niin varmasti sylihetket musiikin parissa ovat kuitenkin tuoneet lämpöä, läheisyyttä ja iloa. Musiikista voi onneksi nauttia monella tasolla.

    Aamunkukka
    Niin sopisi ;)
    Ja kiitos, onneksi on jo parempi olo. Jopa suunnittelin, että jos pääsisin ulos valokuvaamaan. Ajattelin olla niin rohkea, että ihan ilman kavelysauvoja menisin edes puutarhaan hetkeksi. Luumupuu on nimittäin avannut kukkansa ja sitä olisi ihan välttämätöntä päästä katsomaan läheltä...

    Sini
    Kiitos ja tiedätkö, minustakin a:sta tuli ihan omannäköiseni. Mitään uusia tarvikkeita en työtä varten hankkinut. Pengoin kaapinkätköjä ja löysin riittävän palan pellavaa ja sitten tuota lankaa minulla on toista suurempaa pistelytyötä varten laatikossa. Niinpä sain inspiksen pistellä. Tuli hyvä mieli siitä, että jotakin sai aikaan, vaikka olikin ihan pakotettu lepoon. Aikaansaamisen polte on monesti hyvä mutta ajattelin silti, että pitäisi opetella vielä enemmän sitäkin, että on sallittua levätäkin.

    VastaaPoista
  11. Bibelot
    Mukava kuulla, että samoissa tunnelmissa oltiin. Kuvauksellisia toden totta ovat nuo uutukaiset. Menenkin katsomaan, jos sinulla on vaikka sipulikuvia jo esillä.
    Tein muuten illalla sen himoitsemani salaatin ihan vain itselleni, kun miesväki oli muissa touhuissa. Uusi sipuli maistui hyvälle!

    Rouva M
    Hän tykkää musasta ja erityisesti Bachista. En tiedä mikä siinä on, että juuri siitä. Muistan kyllä, että jo vauvana hän rauhoittui usein sillä, että kuunneltiin klassista. Pikkumies taitaa musamaun suhteen olla aika kaikkiruokainen lastenlauluista klassiseen ja rokkikin käy. Kerran radiosta tuli jotain ihan käsittämätöntä mölyä (en oikeesti tiedä mitä musiikkia se oli, niin outoa) ja poika 2 v. vaan totesi, että "melkoista mölppämusiikkia". Aika hyvin sanottu ;) Kyllä nauratti.

    Onnenkyynel
    Minä nautin noista hetkistä...
    Oli herkkua se sipuli. Nyt vaan torilta ja kaupasta hakemaan ja maistelemaan :)

    Teija
    Minunkin teki sellaista ihan hirvittävästi mieli perunamiehen käynnin jälkeen. Teinkin annoksen ja herkuttelin.
    Kuule, mitäs jos menisit pianotunneille näin aikuisena? Olisi kiva oma harrastus...

    VastaaPoista
  12. Ihania hetkiä teillä ollut :)
    Kauniita kuvia jälleen!
    Aurinkoista ja mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  13. Voi miten kauniilta hetkenne kuulostaa. Ja onnelliselta. Itse en valitettavasti osaa mitään soittaa, mutta laulan paljon, vaikken osaakaan :)
    Mikä ihana asia tuollainen perunakauppias, en ole ennen kuullutkaan. Tulisipa meillekkin perunakauppias ja maitokauppiastakin olen usein toivonut...
    Ruokaisa salaatti kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  14. Naksu
    Kiitos ja aurinkoa sinullekin - on aivan upea paiste tänään. Otin juuri muutaman kuvan kukkaan puhjenneesta luumupuusta. Se näyttää todellaa kauniilta hentoine kukkineen.

    Piupau
    Tuo perunakauppias on kyllä ihan lahja. Hän käy muutaman viikon välein ympäri vuoden. Matkassaan on omia tuotteitaan; perunaa, porkkanaa, sipulia, salaattia, mitä milloinkin. Ihanan tuoreita ovat ja niin herkullisia. Minusta idea on loistava, kun saa tuoretta suoraan kotiovelle ja vielä ystävällisen palvelun kera.
    ps. lauletaan palkeet auki ja nautitaan kesästä :)

    VastaaPoista
  15. Oi, miten ihana yhteinen harrastus teillä! Itsekin haaveilen opettelevani soittamaan päivänä jonain.

    VastaaPoista
  16. Hienoa, että sait pitkästä aikaa oman musiikkihetken! Musikaalisuus on suuri lahja, mutta välillä se joutuu noudattamaan lapsiperheen raameja. Tuosta hetkestä riittää sinulle varmaan voimaa pitkään, varsinkin, kun se täydentyi vielä pikkuihmisen kanssa kuunnellen.
    Pikkuiselle terveisiä!

    VastaaPoista