torstai 20. toukokuuta 2010

Luumupuun kukkia ja lahjoja






Luumupuumme on puhjennut kukkaan. Olen seurannut puun kevätasua joka päivä; tarkkailin milloin lehdet työntyvät esiin, miten paljon ne kasvavat ja milloin kukannuput peittävät oksiston. Eilen illalla odotus palkittiin ja kukat aukenivat minulle lahjaksi. Nuo kukkaset tuoksuvat aivan ihastuttavilta!


Luumun kukkien lisäksi olen saanut kaksi muutakin lahjaa. Ensinnäkin posti toi arpajaisvoiton Lauralta. Kiitoshalauksen sinulle lähetän Laura! Tykkään palkinnostasi kovasti. Sain Rörstrandin lautasen, lautasliinoja ja vadelmakaramelleja. Laura oli paketoinut ne valkeaan silkkipaperiin ja sitonut pitsinauhan paketin ympärille. Koristeena oli pieni kuivattu ruusunnuppu. Nautin joka hetkestä avatessani pakettia.

Sain jokin aika sitten toiseltakin Lauralta lahjan eli tuon tunnustuksen. Kiitän ja rutistan sinuakin kovasti! Tunnustuksen haluan lennättää eteenpäin Marielle. Marien blogi Marie Elisabeth´s rum on todella viehättävä. Siellä olevissa kuvissa on aivan oma erityinen henkensä ja teksteistä huokuu lämpö ja ystävällisyys. Blogin harmonia ja vähäeleinen estetiikka puhuttelevat minua kovasti.


Katselen tässä kirjoittaessani välillä ulos ikkunasta. Ikkunan alla, luumupuuni lähistöllä, käy juuri nyt kova kuhina. Ensin esiin asteli fasaanikukko (kummallisen vaatimattomin elkein, ottaen huomioon yleisen tapansa) ja nyt orava. Taitavat nekin iloita lämmöstä.

Sinulle aurinkoista mieltä,

18 kommenttia:

  1. Onnea tunnustuksesta ja voitosta. On ihana avata toisen tekemää pakettia.. Yhdyn myös sanoihisi Marie Elisabeth`s rumista!

    VastaaPoista
  2. Wau mikä luumupuu. Meille tulee kyllä tuollaienn joku päivä . Heh. kaikkea sitä haaveilee. Ja ihania kukkalautasliinoja, Tyykkään kovasti!

    VastaaPoista
  3. Teija
    Kiitos. Minusta Marien blogi on tosiaan aivan ihastuttava...

    sanna
    Luumu ja kirsikka ovat kumpainenkin kukkiessaan niin viehättäviä. Ja se tuoksu...mmm

    VastaaPoista
  4. Kiitos blogistasi,jonka löysin sattumalta, kun katselin maalaisromantiikka aiheita. Ihania kuvia ja elämänmyönteistä tekstiä! t. Sesse

    VastaaPoista
  5. Voi minkä palkinnon saitkaan, tuo lautanen on aivan hurmaava! Nyt on puiden kukintaa saanut seurata todella melkein joka hetki, kaikki kävi niin äkkiä että melkein voi silmin nähdä kukkien aukeavan. Meillä alkoi tänään tuomi kukkia, voi miten rakastan sen tuoksua ja kauniita kukkasia (kirvoilta ummistan silmäni). Ensimmäinen tulppaani aukaisi tänään kukkansa, reilu viikko sitten sitä ei vielä edes näkynyt. Uskomatonta!

    VastaaPoista
  6. Onnea tunnustuksesta ja ihanasta arpajaisvoitosta! Itsellänikin arpajaiset lauantaina (jos nyt oikein muistan) saan leikellä aika kasan arpoja... :))

    VastaaPoista
  7. Sinullahan on siellä ihan aito luontodokumentti kun ikkunan takana käy niin oravia kuin fasaanejakin. Meillä on tontin ympärillä aidat ja koirat usein pihalla, niin ei meille uskaltaudu oikein ketään :)

    Kauniit kukkaset luumupuussa! Minä tänään juuri mietiskelin että milloinkohan omenapuuhun tulee kukkaset :)

    VastaaPoista
  8. Käypä kurkistamassa blogiini, siellä on sinulle jotain kivaa. :) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. hei Anu! :) kiva et viimein sait paketin, olihan kaikki ehjänä?!!! pakkasin sen kauhealla tohinalla...
    ( huomasitko muuten että ne namit oli vaihtunut.. ennen kun sain paketin postiin, niin nami purkki oli joutunut hieman vääriin,pieniin käsiin ;)... ja kaupasta oli loppunut se toinen laatu, mutta varmasti nuokin oli yhtä hyviä! ;))
    ihania kuvia, ja tuo M.E.r. blogi on mustakin niin ihana ja kaunis!:) ihanaa kesäpäivää teille!:)

    VastaaPoista
  10. Niin kaunis arpajaisvoitto. Onnittelut arpajaisvoitosta :)
    Luumupuu mien ihanaa. Tuottaa paljon iloa eri vuodenaikoina kukkaset niin ihanan herkät ja sato niin taivaallinen.Värikin luumussa on yksi lempiväreistäni.
    Kiitos kauniista sanoistasi olen todella otettu.
    Hyvää ja kaunista viikonloppua Ystäväni <3
    -Marie

    VastaaPoista
  11. Onnea tunnustuksesta ja kaunista arpajaisvoitosta!
    Luumupuu on yksi niitä kauniita puita kukkiessan :) Odottelen jo kovasti, milloin omenapuumme alkaa kukkimaan. Kirsikka on myös niin ihana :)
    Sinulla on kivoja teehetkiä, kun saat katsella eläinten touhuja.

    Aurinkoa ja lämpöä!

    VastaaPoista
  12. Sesse
    Kiitos sinulle!
    Olet tervetullut.

    Piupau
    Eikös se laulukin mene jotenkin niin, että "tuomi tuoksua tuhlaa, me vietämme hetken juhlaa..." Kesän tuoksut on kyllä huumaavan upeita.
    ps. Nautihan tulppaaneistasi. Ne ovat varmasti oikeita hyvän mielen kukkia kauneudessaan.

    Elina
    Kiitos! Oi, nyt on jo pyhä. Arpajaisesi taisivat minulta mennä nyt aivan ohitse. Onnea kuitenkin hänelle, joka voitti.
    Meillä on viikonloppuna ollut niin paljon hommia, etten ole oikein ehtinyt kunnolla koneelle.

    Marika
    No niin onkin :) Pihamaalla kulkee päivittäin fasaanikukko ja kolme kanaa. Kukko on yleensä niin pomoa, niin pomoa. Oravat vilistävät pihassa ja lintujakin on paljon. Ilahduin tavattomasti, kun jokin aika sitten näin suloisen siilin ihan päiväsaikaan omalla pihalla. Se juoksi lujaa. En edes tiennyt, että siilin pääsee sellaista vauhtia.

    Toivotaan omenankukkien pian jo aukeavan.

    Anastasia
    Kiitos valtavasti!! Sinulle myös oikein hyvää viikonloppua ja tässä vaiheessa kun ollaan, niin siis pyhäiltaa.

    Laura
    Kiitos vielä kovasti! En muuten edes huomannut, että namit oli vaihtuneet. Vielä en ole korkannut purkkia, kun ensin haluan ihastella sitä sisältöineen :)
    Ja hyvin tuli paketti perille. Kiitos!!

    Marie
    Kiitos.
    Minä jaan kanssasi viehtymyksen luumujen sävyyn. Tykkään siitäkin, kun luumun pinta on niin mattamainen ja pehmyt. Puu antaa tosiaan iloa monin tavoin.
    Ja ole hyvä. Todella pidän blogistasi paljon. Kiitos, kun ilahdutat aina niin esteettisillä kuvilla ja mukavilla kirjoituksilla.

    Naksu
    Kiitos.
    Toivotaan, että omenapuut jo pian kukkisivat. Minäkin kävin tänään ihailemassa nuppuja. Pitäisiköhän niille kuiskia, jotta nopeammin aukeaisivat :) ?
    Eläinten touhuja on hauska seurata. Välillä se on varsinaista viihdettäkin, kun keksivät milloin mitäkin temppuja pihamaalla. Päivänä eräänä kuvasin valokuvasarjan oravan tempauksista pihapuun lintulaudalla. Sarja sisältää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun otus meinasi välillä pudota mätkähtää maahan kurkottelunsa tiimellyksessä. Sai sitten tassuillaan viime tipassa kiinni ja roikkuin valtoimenaan alaspäin.


    Kaikille mukavaa iltaa ja voimia alkavaan viikkoon,
    Anu

    VastaaPoista
  13. Ihastuttavia kuvia! Mukavaa helluntain iltaa :)

    VastaaPoista
  14. Onnea hienosta palkinnosta ja tunnustuksesta!
    Todella kauniita kuvia luumupuustasi!

    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  15. Kunpa kasvaisivat meilläkin nuo luumupuut..onnea palkinnosta, ihana palkinto!

    VastaaPoista
  16. Kauniita kuvia ja kaunis palkinto. Onnitteluni.

    VastaaPoista
  17. Luumupuu on täälläkin haaveissa. Ja moni muukin, eli haaveita riittää. Kauniita alkukesän päiviä viikkoosi:)

    VastaaPoista