Sumua

Olen kulkenut kuin sumussa viimeiset puolitoista viikkoa. Olen nähnyt nenänpäähäni saakka, aina seuraavaan välittömästi hoidettavaan työtehtävään asti. Alati kasvavien koepinojen takaa on pilkottanut vain hiustupsu ja teekuppi. Hartiat ovat jumissa ja istumalihakset hellänä. Käy ihan työstä tämä touhu näin yli kolmen vuoden tauon jälkeen. Huomaan, että minun on vaikea antaa hylättyä ja jokaiseen koepaperiin haluaisin kirjoittaa tarinan kaikesta siitä onnistumisesta tai sitten lohdutella epäonnistunutta, ettei vallan toivoaan menettäisi. Rutiinit ovat täysin hukassa. Ei kai se toisaalta ole ihmekään näin pitkän tauon jälkeen. Ensi koeviikolla olen varmasti jo rautaisempi täti, vaikka en silti kyllä halua unohtaa empatian tunnetta, osallistumista onnistumisiin ja lohdutusta niihin toisenlaisiin hetkiin.

Aamulla lähtiessäni töihin, oli jokilaaksossa valtavan kaunista. Oli ihan oikeaa sumua sen päänsisäisen lisäksi. Siitä oikeasta nautin kaikellani. Onneksi kamera oli mukana, niin sain otettua muutaman valokuvan. Etäisyydet katoavat sumussa ja siinä on jotakin jännittävää.

Päänsisäinen sumetila hälveni päivän mittaan, kun sain tarkistettua viimeisen keskeneräisen pinon, suunniteltua uusia kursseja, siivottua työhuonetta ja toimitettua melkoisen määrän muitakin asioita. Ostin tämän seesteisen illan kunniaksi itselleni  iltapalaksi Valion Kahvi -jogurttia. Olen myös antaumuksella selannut postilaatikkoon päivällä kolahtanutta Gudrun Sjödenin talvikuvastoa (siitä kuvasin ylläolevat kaksi kuvaa; pilkullisen mekon ja kuvan, jossa sukset) sekä kuunnellut pienen musikantin ksylofoniesitystä. Huomenna on taas uusi päivä. Uudet voimat myös.

Päivä vain ja hetki kerrallansa,

siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.

Joka hetki hän on lähelläni,
joka aamu antaa armonsa.
Herran huomaan uskon elämäni,
hän suo voimansa ja neuvonsa.
Surut, huolet eivät liikaa paina,
ne hän ottaa itse kantaakseen.
"Niin kuin päiväs, niin on voimas aina."
Tähän turvaan yhä uudelleen.

Virsi 338

 

 

Sinulle hyvää mieltä tulevaan viikonloppuun,

Ei se katso aikaa eikä paikkaa

Nimittäin idean syntyminen. Kaikki alkoi siitä, kun poikkesin eilen pitkästä aikaa moikkaamassa Merjaa Elvina Interiörissä. Jutustelun ohella nautin liikkeen tunnelmasta (sovitin muuten aivan ihanaa Lexingtonin tunikaa - siis iik) ja siitäkin, että sinkkimökkejä oli tullut taas myyntiin.  Kotiinviemisinä oli kassissani lisäosia mökkikyläämme. Kylä on kasvanut hiljaksiin ja nyt siihen kuuluu muutamia tupia sekä suurempi savesta tehty harmaa kirkko. Kaikessa pienuudessaan kylä on pikkumiehemme suuri ilon aihe. On ihana seurata silmiensä tuiketta, kun kynttilät syttyvät.

Siinä Elvinan kassalla sain ajatuksen, että mökeistähän voisi tehdä adventtikynttelikön. Neljä mökkiä rinta rinnan ja siinä se olisi. Merja sitten siihen, että niinpä ja kylkiin voisi vaikka liidulla raapustaa numerot. Yhteisen ideointimme tuloksena on yksi adventtikynttelikkö -idea jo valmiina lähenevään joulunalusaikaan.

 Ideoissa on hauskaa niiden yhtäkkisyys. Saan useinkin jouluideoita keskellä kesää ja kevätoivalluksia talven pakkaskaudella. Vaikka elän hetkessä, nautin tulevan suunnittelusta. Siinä ehkä syy. Nyt eletään jo pian lokakuuta, että kaipa jouluideat ovat jo sallittuja. Minä ainakin sallin ne jo itselleni.  Ideoissa on  muuten mielenkiintoista yhtäkkisyyden ohella sekin, että niin yksilöllisiltä kuin ne usein tuntuvatkin, ovat ne silti usein jaettuja. Ehkä sinäkin olet saanut idean käyttää sinkkitaloja adventtikynttelikkönä. Nautitaan ideoistamme.

Leppoisaa lauantaita ystävä!

ps. Taikulle suurkiitokset tunnustuksesta! *halaa* Liitän sen tuonne hieman alemmas, jossa esittelin oman kärkikolmikkoni. Kolmikko pysyy samana ja siksi kiikutan ilolla uutukaisen lahjani kaltaistensa joukkoon.

Väriterapiaa

Tämä päivä alkoi hyvin. Peiton alla oli mukava kuunnella sateen rytmikästä ropinaa kattopeltejä vasten. Käänsin kylkeä ja torkahdin vielä toviksi. Aamutouhujen jälkeen lähdimme pisarajahtiin. Työpäiväni alkoi vasta puolenpäivän jälkeen, joten saatiin pojan kanssa ennen sitä  ihan kaikessa rauhassa  litsytellä pihalla kumppareissamme, ihmetellä syksyistä luontoa, liotella saappaiden neniä syöksytorvien vesitulvissa, kirmailla ja nauraa yhdessä. Mietittiin siinä samalla Tohtori Pilleriä, joka käveli tiellä ja jonka kenkä taisi niellä aimo annoksen vettä. Muistatko sen lorun? Meillä Hanhiemon iloista lipasta luetaan usein ja muiden lorujen mukana tuota Pilleriäkin.

Raportti: Päivän työt on tehty, leikit leikitty, Pupu Tupunat luettu, pienin on Höyhensaarilla ja isäntä ilmestyi villasukissaan tähän rinnalle ja ehdottaa yhteistä iltapalaa. Aika kiva ehdotus. Teepannunkin laittoi jo puhisemaan.

Pidetään syystuulien viuhuessa varpaat lämpiminä ja sydän myös,

Kynttilänpätkiä

Hankin syys- ja talvi-iltojen iloksi kauniin ranskalaishenkisen lyhdyn. Suunnittelin sitä aluksi keittiön ikkunan ääreen mutta se päätyikin olohuoneeseen lähelle istumaryhmää. Jollakin pienellä hankinnalla voi olla kovin hyväätekevä vaikutus. Valontuike lyhdyn lasien läpi luo kiireetöntä tunnelmaa ja saa minut heti levolliselle mielelle. Ajatukseni leijuu  kaasulyhtyjen valaisemalle kujalle jonnekin kauas -  kauas niin ajassa kuin kilometreissäkin. Minusta lyhdyssä ja myös kynttiläjaloissa on viehättävää poltella erimittaisia kynttilänpätkiä. Katselen kovin mielelläni jo tuntikausia palanutta, muotonsa ottanutta pöytäkynttilää. Ei sillä, että uudet olisivat sen huonompia mutta kyllä niistä jotakin luonnetta puuttuu. Ihan sama pitkienkin kynttilöiden kohdalla. Pidän  ainakin arkisessa menossa siitä, että kynttilän kyljessä on steariinivalumia ja se on jo elähtäneen näköinen.

                                     ***

Pätkistä puheenollen. Tilasin kesällä jossakin tilapäisessä olotilassa lyhyen pätkän Anna-lehteä. Minulle ei ole Annaa koskaan tullut mutta jotenkin ajatus omasta naistenlehdestä oli mukava ja tarjous edullinen. Siksi kai tilasin. Tänään tuli postilaatikkoon 101 ideaa niminen askartelu- ja käsityölehti, joka ymmärtääkseni kuului kytkynä tuohon Annan tilaukseen. Ja minä nautin lehdestä enemmän kuin yhdestäkään niistä Annoista. Hymyilen lukiessani sivun 49 tekstiä: "Pienenä oli pallomeri, karamellihimossa suklaapatukoita pursuava kylpyamme. Mutta mikään ei voita visiittiä lankakauppaan. " Nii-in, minäkin viihdyn lankakaupoissa.

Avasin äsken keittiön kuivatavarakaapin oven ja yllätyin löytäessäni oranssin pallon kaapin hyllyltä. Sitten muistin, että aamulla työnsin  hätäpäissäni pallon ensimmäiseen vastaan tulevaan kaappiin pienen kuulantyöntäjän silmän välttäessä. Kuulantyöntö sisätiloissa (olkoonkin softispallolla) on meinaan melkoista urheilua!

Maanantaihisi hymyjä,

Harmaa. Arki.

Molemmista pidän. Harmaassa värissä on jotakin kotikutoista, lämmintä ja luonnollista. Arki on elämää itseään; arvokasta lahjaa jokainen päivä.   Tänä arki-iltana on puikoilla palmikkohuivi pikkumiehelle. Ihan ensimmäinen palmikkoyritelmäni ikinä. Olen riemuissani siitä oivalluksesta, että palmikoiden neulominen ei olekaan vaikeaa, vaikka hidasta kylläkin näin noviisille ainakin. Vierellä on kupillinen kuumaa ja uusi alpakanlankakerä -muuten harmaa. Olen kuunnellut tätä ja unelmoinut Gudrun Sjödenin Amytis -ekopuuvillahameesta. Olen nähnyt ihanan lammasnukketeatteriesityksen, kutittanut pieniä varpaita ja leikkinyt hurjaa nappaajaa, joka ottaa kiinni pieniä juoksevia poikia. Olen silittänyt onnellisen  lapsen uneen ja muistanut, miten hyvää kaikki on. Se, että saan olla ja leikkiä, tehdä työtä, rakastaa, olla rakastettu, kasvaa paikallani, kiittää. Lisäksi luulen, että alan pikku hiljaa muistaa millaista on olla ihan vaan minä. Äidin ja vaimon rooleista olen ollut kovin perillä mutta se muu osa minuutta on välillä jäänyt taka-alalle.  

Voimia loppuviikkoosi,

ps. Lumiomenalle valtavasti kiitoksia tunnustuksesta. Jos sopii, niin liitän sen tuonne aikaisempaan, jossa kerroin kolme rakkainta asiaani. Hali!

Kaksi hattua ja omenaisia hetkiä

   

   

Tänä aamuna oli asiat sillä tavalla, että taloutemme ruokavarannot olivat vähissä tai oikeastaan olemattomat. Sillä linjalla oltiin, että kaapissa oli muutama siivu kevytmetwurstia, pätkä makkaraa, ihan hiukan juustoa, tilkka maitoa, vähäsen voita, ei juuri lainkaan kasviksia ja siihen malliin. Kuivatavaroissa sama tilanne. Omenoita oli. Viikolla ei mies ollut ehtinyt kauppaan ja minä taas en turvonneen kipeän jalan kanssa mitenkään hinkunut kiertämään maratonia supermarketin ympäri. Rippeistä syntyi silti suolainen piiras ja omenagrahampiirakka. Tuli mieleen muinoin televisiossa pyörinyt Kokkisota, jossa pienistä aineksista valmistettiin herkkuja. Ilo oli suuri, kun ainekset riittivät ja sain tehtyä kattohommissa olevalle miesväelle jotakin lämpimäistä. Niin, meille saatiin tänään kaksi uutukaista hattua takanpiippuja suojaamaan.

Kauppaan päästiin iltasella. Reissu oli ihan oma lukunsa. Ensin löysin itseni samojen hyllyjen välistä äitini kanssa. Tietämättämme oltiin menty samaan markettiin. Treffasimme useiden hyllyjen kohdalla ja se oli hauskaa. Kävi vielä niinkin, että seisottiin kaikki neljä (minä, mieheni, lapsi ja äitini) perunasäkkien kohdalla vihannesosastolla ja oltiin juuri saatu säkki kärryihin, kun mies yhtäkkiä sanoi, että tuolla on hei meidän oma perunakauppias - asiakkaana siis samassa marketissa. Säkki viuhahti äkkiä pois kärryistä ja sitten kysymään, että koskahan sitä tosi hyvää perunaa olisi taas saannilla. Kauppias sitten siihen, että no tuolla parkkipaikalla saatte, on meinaan autossa perunoita, porkkanaa, punajuuria, sipulia ja vihersalaattia! Kaupias kiertää kotikylässämme muutaman viikon välein kauppaamassa tuotteitaan suoraan kotiovelle. Marketti, jossa treffattiin, ei ollut kotikylässämme vaan läheisessä kaupungissa. Mikä sattumus. Tehtiin ensin kauppaostokset ja sitten parkkipaikalta saatiin tuoretta tavaraa mukaan. Onnistunut kauppareissu.

Kuvat ovat nyt varsin omenaisia, kun vähän hullaannuin.Pellavakangas tuossa omenavadin alla pöydällä on ollut kaapissani jo yli vuoden mutta odottaa edelleen ompelijaansa. Kaihtimen siitä meinasin tehdä mutta otin tuumaustauon. Pitkäksi venähti, enkä vieläkään osaa päättää. Levitin kankaan edes pöydälle, niin on helpompi tuumailla mitä siitä ompelisi. Tuumailu on oikeastaan ihan mukavaa. Aina ei tarvitse kiirehtiä.

Tässä vielä omppupiiraan ohje. Grahamjauhot antavat mukavan säväyksen ja vaihtelua omenaherkkuun.

Vähän tuhdimpi omppupiiras

150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
omenoita
sokeria, kanelia, fariinisokeria
Sekoita kaikki ainekset keskenään, vatkata ei tarvitse mutta toki niin tulee kuohkeampaa. Painele taikina voideltuun vuokaan ja lado päälle omenaviipaleita. Ripauta sokeria ja kanelia kyytipojaksi ja fariinisokeriakin, jos sitä sattuu olemaan. Paista 200 asteisessa uunissa. Jos haluat, voit laittaa omenoiden päälle 2 dl kermaviiliä, 0,5 dl sokeria, munan ja 1 tl vaniljasokeria vatkattuina. Minulla ei kermaviiliä ollut ja hyvää tuli ilmankin.

Iloa,

ps. Kiitos kovasti uusista tunnustuksista Tuire ja Tinttarus! Jos sopii, niin liitän ne tuonne edelliseen postaukseen ja linkitän myös sinne. Rakastamieni asioiden kärki kun pysyy samana. Olette ihania. *hymy*

Wieniläistunnelmaa ja tunnustuksia - herkkusacherin resepti

Viikonloppu on alkanut. Jaksoin tänään olla töissä kurjasta flunssasta huolimatta, joten hurraa siitä.  Nyt istun lämpöiset sukat jalassa ihan vetelänä ja hörpin mitäpä muuta kuin kuumaa teetä. Aika ihanaa - siis tämä oleilu eikä niinkään velttous. Pieni mies nukkuu ja isompi on autoremontissa. Sitä lajia on miellä ollut viime aikoina kovasti mutta kohtapuoliin on nekin asiat saatu onneksi hoidettua. Huomisen päivän kohdalla on kalenterin sivu täysin tyhjillään. Tiedät varmaan sen tunteen miten upeaa on aloittaa päivä, kun on vapaus tehdä kaikkea mukavaa, eikä ole kiinnitettynä mitään ennalta sovittua. Minä tarvitsen tuollaisia päiviä.

Viikonloppu on oivallinen hetki leipoa hyväskää ja koota pöydän ääreen läheisensä nauttimaan. Laitan tähän yhden mieluisista suklaakakkuresepteistäni, jos vaikka sinulla olisi juuri tänä viikonloppuna mieliteko tummaan ja täyteläiseen suklaaherkkuun, joka sulattaa oman ja muidenkin sydämet. Kuvissa olevat kupit toin vuosia sitten Wienin matkalta. Ostin ne Hotel Sacherin  kahvilasta, jossa maistelimme aitoa Sacheria. Vertailun vuoksi kävimme toki myös Demelissä testaamassa kilpailevan suklaatortun. 

Tässä siis eräs klassikkokakun ohje (kirjasta Ihana suklaa), tosin ilman sitä tuttua aprikoosihilloa:

Sachertorttu

45 g siivilöityä kaakaojauhetta

1,5 dl kiehuvaa vettä

125 g pehmitettyä suolatonta voita

200 g hienoa sokeria

2 kevyesti vatkattua munaa

1 tl vaniljasokeria

0,5 tl suolaa

165 g siivilöityjä erikoisvehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

Suklaakuorrutus

125 g suolatonta voita

90 g tummaa eli väkevää suklaata

90 g taloussuklaata

1 rkl vaaleaa siirappia

Koristelu

30 g valkosuklaata

30 g maitosuklaata

Pohja:

Vatkaa siivilöity kaakao ja kiehuva vesi sileäksi seokseksi. Jäähdytä huoneenlämpöön. Vatkaa voi ja sokeri keveäksi vaahdoksi. Lisää vähitellen munat ja vanilja. Jos seos paakkuuntuu, sekoita siihen ruokalusikallinen jauhoja. Sekoita joukkoon kaakaoseos ja suola. Siivilöi jauhot, joihin on lisätty leivinjauhe, taikinaan kolmannes kerrallaan varovasti metallilusikalla käännellen. Kaavi taikina voideltuun, jauhotettuun ja vuorattuun (leivinpaperirinkula ja reunoille suikale) vuokaan (23 cm pyöreä vuoka) ja paista 180 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia, kunnes kakun keskelle upotettuun tikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä vuoassa 5 minuuttia ja kumoa ritilälle. Sulata kuorrutuksen aineet. Valuta kuorrutusta kakun pinnalle ja reunoille ja levitä palettiveitsellä (On muuten loistava väline. Omasta palettiveitsestäni en enää luopuisi.).Koristele valko- ja maitosuklaaraidoilla, jotka voit norottaa kakun pinnalle lusikan pesästä tai pursottaa ohuiksi viiruiksi. Tarjoa viileänä kermavaahdon kera.

Sitten vielä tunnustusasiaa. Sain lisää tunnustuksia.

Tämän minulle antoivat Tuittu ja Rouva M. Kiitos tuhannesti!

Tämän sain Riitalta, Tinttarukselta, Tuirelta ja Lumiomenalta sekä Taikulta. Kiitos kovasti!

Riitan tunnustukseen liittyi tehtävä kertoa kolme asiaa, joita rakastaa ja liittää mukaan rakas kuva.  Minun listallani ovat:

 Perhe ja läheiset

 Jeesus

Koti

Tätä voisin jatkaa vaikka kuinka paljon ja varmasti rakastamieni asioiden listaan pääsisi mukaan  kauneus. Ihan kaikissa muodoissaan. Kauneus voi olla kätkeytyneenä pieneen hetkeen toisen ihmisen rinnalla. Se voi piiloutua katseeseen, sanaan,  ajatukseen. Kauneudesta voi nauttia silmillään, korvillaan, ihollaan. Kauneutta on jakamisessa, läsnäolossa, kuulemaan herkistyneissä korvissa ja kohtaavassa kosketuksessa. Kauneus voi pelastaa kurjan päivän, nostaa maasta ja pitää otteessaan. Kauneutta on rehellisyydessä. On kaunista olla aidosti oma itsensä. Kauneus on harmoniaa, sopusointua. Sitä on hiljaisuudessa, rauhassa, sovussa. Sinä ja minä olemme kauniita juuri tällaisina omille paikoillemme luotuina.

Valitsin rakkaiden kuvien joukosta tämän viime keväisen otoksen, jossa lapsi kurkistaa kuumailmapallon korin reiästä. Oman rakkaan onnellisuus on valtavan kaunista ja koskettavaa.

Tunnustukset jätän tällä kerralla ihan teitä kaikkia varten tähän. Jatkan niitä siis juuri sinulle.
Mukavin ajatuksin



ps. Huom! Rakas ystäväni "Siperiassa"... Käheästi mutta kovaa hihkun, että ONNEA  synttäritytölle!!

Ystävällismieliset villakoirat, luumupiiras ja päivän muut plussat

Päivän plussia ja vähän muutakin:

-Sain viettää päivää kotona äitini ja pikkumiehen seurassa.

-Tosin olen kipeä, flunssassa ja kaiken kukkuraksi jalkavaivainen maanantaisen sairaalakäynnin jälkeen.

- Olen saanut kaksi ihanaa tunnustusta - kiitos! Palaan niihin.

- Lapsi on iloinnut siitä, että äiti ei ole kenenkään muun äiti vaikka onkin koulun opettaja. Pohdittu on.

- Ystävä toi ison kassillisen omppuja - kiitos.

- Sain yllätystekstarin blogiystävältä - halaan ja rutistan sinua!

- Leivottiin yhdessä aika makoisa luumupiiras uuden sadon kunniaksi.

- Tilasin syyskivaa kotiin.

- Läppäri toimii taas. On tänään sammunut likemmäs kymmenen kertaa mutta virkistyi kummasti miehen

   imuroitua (!!) prosessorituulettimen. Voi itku. Hajoamassa tämä on.

- Olen vähän hukassa uuden editorin kanssa (vaihdoin ennen tätä postausta). Kuvat menevät miten sattuu.

   Jotain on nyt jäänyt ymmärtämättä.

- Nurkissa on koolla ystävällismielisten villakoirien kerho. Ovat makuuni, kun kokoontuvat keittiössä.

- Samalla sairauslomalla hoituu jalka (sairausloman syy) ja tämä flunssa

- Ruska on aluillaan. Tykkään!

- Pienet syksyä varten tekemäni asustehankinnat ovat mieluisia; luumuinen huivi (Mexx), hansikkaat

  (Stoccalta), liilahtava kaulakoru,  (Sokokselta) ja virkkaamani rannekkeet.

- Puikoilla on jotain kivaa tuloillaan.

- Elämä on hyvää juuri tänään. Kaikki tärkeä on tässä.

Tässä luumupiiraan ohje myös teille ystävät. Tarjoilin piiraan kera vaniljatangolla maustetun kermavaahdon. Mies jo odottaa uutta piirasta...Ohje on kirjasta  Tricia Guild´in värikäs maailma.

Luumupiiras

Sekoita kulhossa 225 g vehnäjauhoja ja 1 rkl sokeria. Palottele seokseen 150 g voita ja nypi sormin ryynimäiseksi. Erottele munasta keltuainen ja sekoita siihen 1 rkl vettä. Tee taikinaseokseen kolo ja kaada munan ja veden seos siihen. Sekoita haarukalla. Vaivaa työlaudalla nopeasti tasaiseksi ja tee palloksi. Lepuuta tovi jääkaapissa. Kauli taikina pyöreäksi levyksi (minä kyllä oikaisin ja vain taputtelin vuokaan) ja nosta kaulimen avulla voideltuun vuokaan. Levitä päälle luumusosetta (laitoin Pilttiä, kun sitä sattui olemaan). Leikkaa 1 kg luumuja halki ja poista kivet. Asettele piiraspohjalle aloittaen ulkokehältä. Sirottele pinnalle reilusti (ja vielä vähän lisää) sokeria. Paista 200 asteisessa uunissa 30-40 min.

Halauksia,