lauantai 1. tammikuuta 2011

Omakuva


Minä olen tänään se sama kuin eilenkin. Olen yhtä keskeneräinen kuin syksyllä aloittamani villatakki. Edelleen yhtä pehmoinen ja ääriltäni pyöreänmoinen kuin lankakerä. Keskeneräisyydessäni, kaikessa tuttuuteen tarrautumisessani kuitenkin jälleen täynnä intoa uuden edessä. En kaipaa kovin suuria muutoksia tai mullistavia uudistuksia. En toivo erikoisuuksia ja kuitenkin toivon kaikkein suurinta; sitä, että saisin elää läheisteni lämmössä, saisimme ja muistaisimme kiinnittää sydämemme aidosti tärkeisiin asioihin ja sitä, että vuodessamme, kaikissa päivissämme, olisi siunaus. Kaikkea sellaista onnellista ja hyvää toivon myös sinun uuteen vuoteesi. Kiitän piipahduksistasi täällä, ilahduttavista kommenteista ja päivieni piristämisestä sanoillasi. Kiitos siis menneestä vuodesta! Aloitetaan uutta vuotta hyvillä mielin ja iloisen uteliaisuuden vallassa.

Halauksin ja hyvän mielen toivotuksin Anu

ps. Yhden konkreettisesti uuden jutun toteutin uuden vuoden kynnyksellä. Kuvissa uutukainen verhoutuu myssyn alle. Joo ei, ei ole uusi  pää vaan uusi hiusmalli :) Takaa lyhyehkö, kerrostettu ja pyöreähkö, edestä hiukan pidempi korvien taakse ulottuva ja otsalta veitsellä vinosti leikattu. Tykkään! Siirryn nyt uusine hiuksineni lounaspöytään. Meillä herkutellaan tänään kalkkunapiiraalla ja salaatilla.




31 kommenttia:

  1. Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa vuotta 2011 myös Sinulle! Uusi tukka kuulostaa hyvälle ;) Minulla samanlainen leikkaus, ollut pari viikkoa ja tykkään!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa uutta vuotta sinulle! Kivoissa fiiliksissä aloitellaan vuotta täälläkin!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa uutta vuotta! Kuulostaa tosi kivalta nuo sinun uudet hiuksesi! Minäkin tuollaisista olen alkanut haaveilla, niin pitkään on nyt ollut pitkä tukka, ja aina kiinni... eikun kampaajalle! Uusi vuosi, uudet kujeet :)

    VastaaPoista
  5. Hyvää uutta vuotta sinulle, kauniita tunnelmakuvia olet jälleen ottanut, toivotan inspiraatiota jatkossakin ♥

    VastaaPoista
  6. Kiva omakuva!

    Onnea, iloa ja kauneutta vuoteen 2011 :)

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvää uutta alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Oikein ihanaa vuotta 2011 myös sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kauniisti sanottu! Hyvä olla juuri näin ja kiitollinen tästä kaikesta. Itse lähdin 'minulla on kaikki, mitä tarvitsen' -ajatuksella tähän vuoteen, mutta kuitenkin haaveillen. Kiitos kuluneesta blogivuodesta ja onnea uudelle tukalle! :)

    VastaaPoista
  10. Sinulle Anu sekä rakkaillesi siellä vierelläsi ilon ja valon säteitä ja siunausta alkaneelle vuodelle!

    Minulla vuosi alkaa seisahduksella. Polveeni tulee ilmeisimmin operaatio. Maanantaina varmistuu. Vaan otetaan vastaan kaikki osallemme tarkoitettu.

    VastaaPoista
  11. Iloa ja onnea tähän vuoteen!

    Olipas kiva löytää tänne; kauniita ajatuksiasi oli ihanaa lukea. Tulen ehdottomasti uudelleen!

    VastaaPoista
  12. Kaikkea Hyvää alkaneelle vuodelle toivottelen!

    VastaaPoista
  13. Suloisen siunattuja ja lämpöisiä päiviä tulevaan vuoteesi Anu! Kuvasi ja tarinasi saavat aina niin valoisalle mielelle. Kiitos!

    <3: Saara

    VastaaPoista
  14. Hanni
    Kiitos samoin!

    Linda
    Samoin sinulle ja nautitaan uudesta leikkauksesta :)

    Nonna
    Kiva kuulla, onnellisia hetkiä!

    Marja
    Kiitos samoin! Ja uusi vuosi uudet kujeet ;) Ihanan virkistävää saada vähän hiusvaihtelua.

    VastaaPoista
  15. Sarppu
    Kiitos samoin ja inspiraatiotoivotuksestakin kiitos. Tänään on ollut ilmoilla sormien kutinaa käsitöitä kohtaan :)

    Lumiomena
    Kaikkea kaunista ja hyvää myös sinulle!

    Hannele, Laura, -T
    Kiitos :) Teille halit uuden vuoden kunniaksi.

    VastaaPoista
  16. Pioni
    Kiitos ja sinulle myöskin.
    Nimimerkistäsi tulee jo niin kevään tai pikemminkin kesän kaipuu...pioneita maljakossa...No kohta sekin aika koittaa :)

    Sini
    Kiitos ja onnellisuutta toivon sulle. Tykkään ajatuksesta, jonka voimalla aloitat uutta vuotta; tyytyväisyyttä ja haaveita. Sopiva paketti.

    VastaaPoista
  17. LUMIOMENALLE vielä

    Unohdin omakuvasta sanoa, että eikös omakuva passaakin ajatuksena tähän uuden vuoden alkuun, kun omakuvat ovat vähän sellainen renesanssi-ilmiö (käsitteenä viittaa sopivasti uudelleenmuotoutumiseen). Minun omakuvani on lisäksi pehmyt ja pyöreähkö (oi joulukilot, syyskilot ja kaikki kilot), joten renesanssista seuraa vielä hyppy Rubensiin joka sitä paitsi tunsi renesanssin perinteen hyvin.

    Minulla on yksi sellainen valokuva, jossa seison Rubens näyttelyn mainoslakanan vieressä ja poseeraan "Rubensin naisen" vierellä Wienissä. Tulen aina tosi hyvälle tuulelle siitä kuvasta...

    VastaaPoista
  18. Tinttarus
    Kiitos! Siunausta ja läheisyyttä, onnellisuutta myös sinulle ja koko teidän perheelle.
    Laitan käsiä ristiin puolestasi. Pyydetään, että saisit kuntoutua hyvin ja että lääkärin ratkaisut olisivat oikeita ja tervehdyttäviä.

    Noora
    Kiitos! Sitä samaa sinulle uuteen vuoteen toivon. Kiva, kun tykkäsit ja tervetuloa!

    Jaana
    Kiitos samoin!

    Saara
    Kiitos samoin sekä uuden vuoden toivotuksista että sinun kuvistasi ja teksteistäsi. Onnelisuutta, siunausta ja lepoa Hänessä rakas blogisisko! Tosi kiva, että meillä on tämä sama harrastus :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos itsellesi Anu! "Sinkkisanko" on meille monelle arjen hengähdyspaikka, kuin keidas kiireen keskellä! Voikaa hyvin ja tuokoon tämä vuosi sinulle ja perheellesi kaiken sen mitä itsestäsi annat, moninkertaisesti takaisin!

    VastaaPoista
  20. Kaunista, arvokkain ajatuksin:)
    Ihanaista uutta vuotta!
    Lämmöllä, Hannah

    VastaaPoista
  21. Hyvää uutta vuotta Sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
  22. Kiitos sinulle lämminhenkisestä blogistasi : )
    Onnellista alkanutta vuotta sinullekin !

    VastaaPoista
  23. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle<3

    VastaaPoista
  24. Kirjoitit tosi kauniisti, jalat maassa :) Siitä voimme ottaa oppia. Toivotan sinulle oikein hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
  25. Aamunkukka
    Kiitos! Sinulle lämpöisiä ajatuksia ja hyviä päiviä

    Hannah
    Kiitos ja samoin sinulle.
    Olen täällä jo vähän karsinut joulua ja mitenkä sitä näyttääkin jo niin raikkaalta, talviselta ja valoisalta :)

    Naksulle
    kiitokset ja halaukset

    sariw
    kiitos ja kiitos kun käyt ja ilahdutat terveisillä.

    Esmeraldalle kiitos,
    hymyjä ja onnellisuutta

    Arjalle kiitos ja
    kauneuden siivittämää vuotta

    Tuulella
    Kiitos myöskin ja onnellisuutta vuoteesi. Jalat maassa, katse kohti taivasta.

    VastaaPoista
  26. Onnea uudelle vuodelle sekä uutukaiselle tukkapäälle. ;)

    VastaaPoista
  27. Tiina
    Kiitos molemmista :) Sinulle onnellista tätä vuotta

    VastaaPoista