lauantai 15. tammikuuta 2011


Palkitsin itseni  viikon päätteeksi tulppaaneilla. Vuoden ensimmäinen tulppaani-ilottelu on aina yhtä virkistävää ja virkistys onkin kyllä nyt tarpeen. Flunssa teki meille pesänsä ja sairastupa on ollut suurimman osan viikkoa pystyssä. Sen lisäksi on ollut yhtä ja toista muutakin voimia vaativaa tässä viikon aikana. Nyt ollaan kuitenkin lauantaissa ja suon itselleni lepoa oikein kunnolla. Olen levon ohessa myös turvautunut lohtukuppiini, tuohon pianomukiin. Siitä juodessa on heti mukava olla. Hassua. Ostin mukin pikkutyttönä  jostakin sisustuskioskista ja siitä saakka se on kuulunut suosikkeihini.

Materiaalikokeilu paperinarun kanssa on aluillaan ja olen sen lomassa kaatanut kipeään kurkkuuni aika moiset määrät kuumaa juomaa. Näin aluksi päätin virkata lautasliinarenkaita ohuesta valkoisesta narusta mutta oikeastaan mielessäni liikkuu myös ajatus paperinarusta valmistetusta pitsimäisestä lyhdynsuojuksesta. Ajattelin, että lasipurkista saisi kauniin lyhdyn, kun ympärille virkkaisi valkoisesta tai mustasta narusta melko korkean lieriön. Valo tuikkisi narujen lomasta varmasti kauniisti. Omatekoisen lyhdyn valmistumista odotellessa nautin pitsimäisestä ostolyhdystä. Minusta sen pinta on tavattoman herkkä ja valo siivilöityy kankaan läpi kauniisti. Lyhty on löytö Plantagenista.

Lauantaihisi ilon läikähdyksiä
 Anu

ps. Kummityttöni huoneessa pysähdyin erään taulun kohdalle. Siinä luki: Everybody wants happiness, nobody wants pain but you can´t have a rainbow without a little rain. 

27 kommenttia:

  1. Onpas kaunis lyhty ja yllättävä ostopaikka!
    Pikaista paranemista sinne sairastuvalle. Onneksi viikonloppu on levon aikaa.

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavan rauhallisia otoksia! Paranemisia sinne ja leppoista vkn:loppua!

    VastaaPoista
  3. Osuva teksti kummityttösi taulussa.

    Meilläkin vuoden ensimmäinen tulppaanikimppu ilahduttaa keittiössä. Näitä tuleekin ostettua nyt melkein joka viikonlopuksi, niin ihania ovat.

    VastaaPoista
  4. todella kaunis lyhty, jotenkin itämainen.
    Iloa viikonloppuusi vaikka sairaudet jyllää, kevättä kohti mennään ja päivät pitenee!

    VastaaPoista
  5. Emilia
    No niin minustakin. Olen katsellut lyhtyä kauan ja nyt sen kaappasin kainaloon.
    Kiitos - pienin meistä on onneksi jo paranemaan päin.

    anni
    Kiitos! Leppoisissa merkeissä mennään. Poltellaan takkatulta ja lökötellään vaan :)

    pioni
    Minustakin on osuva teksti. Se taulu oli lisäksi kaunis. Mustissa paksuissa kehysissä ja sanat leikattu irti paperista ja liimattu taulupohjaan. Oli kummitytön siskon tekemä se taulu.

    Jaana
    No niin muuten onkin, hitusen itämainen. Minä taidan jossain äärin tykätä sellaisestakin :)
    Kevättä kohden mennään, mahtavaa!

    VastaaPoista
  6. Onhan tämä talvi niin tautista aikaa:(. Mutta blogissasi tuttuun tapaan ihanan kuulaita kauniita kuvia ja mukava tunnelma:). Tuo pitsilyhty on kaunis,ja varmasti saat myös itse aikaan hienon sellaisen.Meilläkin ekat tulppaanit olkkarin pöydällä ilahduttavat,ja esikot eteisessä...ja voi miten totta onkaan tuo lausahdus kummityttösi taulussa.Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Tuo lyhty on niin kaunis ja kaunis on tunnelmakin kuvissasi aina. Tiedätkö, lehtivinkin perusteella metsästin tuota lyhtyä juurikin tuosta kaupasta viime lokakuussa -ei ollut. Olisikohan niitä nyt tullut (lisää?), täytyy pistäytyä siellä, kiva kun postauksesi muistutti minua tuosta:) Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Ihastuin heti tuohon pöydälläsi näkyvään lyhtyyn. Mahtaisinkohan minäkin löytää tuollaisen...

    Leikkokukat piristävät väreillään, ja sitähän tässä tammikuussa kaipaa. Pikaista paranemista ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Ootpa keksinyt hyviä ideoita paperinarusta, pitääpä kokeilla niitä servettirenkaita kun valokransseista jäi ohutta paperinarua yli.

    Paranemisia teille.

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia.... Paperinaru on kyllä niin kaunis, olen
    Tehnyt valoryjn siitä...
    Hyvää viikonloppua....
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
  11. Oih mikä tunnelma kuvissasi! Paranemisia ja luovuuden iloa sinne!

    VastaaPoista
  12. Ihana ajatus, että sinulla on tuollainen lohtumuki, joka on kulkenut mukana pikkutytöstä saakka! Toivottavasti flunssa hellittää pian teidän perheessänne.

    Ja vuoden ensimmäiset tulppaanit ovat yksi parhaista asioita, joita tiedän. Mieheni toi minulle ensimmäiset viikko sitten ja ostin itse eilen uuden kimpun.

    Suloista sunnuntaita huomiselle!

    VastaaPoista
  13. Ihana tunnelma kaikissa kuvissasi. Ihaílen kovasti valokuvaustaitoa ja toivoisin itselleni sitä edes hiukkasen. Kovin uusi harrastus minulle.

    Pikaista paranemista ja toivottavasti se flunssa ei pesiydy teillä enää pitkään vaan lentää muille maille vierahille.

    VastaaPoista
  14. Tiina kiitos
    Tulppaanit luovat sellaista kevättä odottavaa mieltä. Esikkoja en olekaan vielä hoksannut. Niitäkin ssiis saa jo. Aika kiva :)

    Tanja
    Toivottavasti löydät lyhdyn. Minä olen melko pitkään tuota katsellut ja nyt huomasin, että jäljellä oli vain muutama...tuli kiire :) Raision Plantagenissa niitä siis oli jäljellä vielä pari valkoista. Roosia oli runsaasti ja sitten niitä pieniä lyhtyjä samalla idealla.

    VastaaPoista
  15. Anne
    Sitä samaa sinulle. Viikonloppu tuli kyllä nyt juuri tarpeeseen. Vetelehdin vielä yöpuvussa ja siemailen mitäpä muuta kuin teetä.
    Kevätvärejä saa ympärilleen niin näppärästi tulppaanikimpulla, joten ne kuuluvat alkuvuodesta aina silloin tällöin ostoslistalleni.

    FanniAuroora
    Valokranssia olen muuten myös pohtinut. Ovat kauniita. Ja joo, noihin renkaisiin voi hyvin käyttää jämäpätkät. Mukavia virkkaushetkiä!

    VastaaPoista
  16. Sanne
    Valoryijy kuulostaa kauniilta. Minullakin on yksi äitini tekemä seinätyö tuosta materiaalista.
    Paperinaru on luonnollisuudessaan mukava materiaali.
    Haleja myös!

    Purnauskis
    Kiitos - joskus on hetkiä kun vain pulpahtelee kaikenmoisia idiksiä. Toteuttamaan ehtiminen on sitten toinen juttu mutta eikö se olekin niin, että kun ideat muhivat hetken, niin parhaimmat jää elämään ja sitten ne tulee toteutettuakin. Lyhtyidea muhii paraikaa :)

    VastaaPoista
  17. Lumiomena
    Kiitos, ihanaa kun saa lepäillä vielä tämän päivän. Jos vaikka flunssan terä jo antaisi myöden.
    Miehen tuomat kimput onkin niitä ihanimpia aina. Niistä tulee niin iloiseksi.
    Lohtukuppi on tärkeä esine :) Se on korvastaankin jo rikki mutta ei haittaa...
    Mukavaa pyhää

    Kaaponkammari
    Valokuvaus on kyllä mukava harrastus. Minä haluaisin myös oppia kaikenlaista siitä lisää. Viime talvena oli kansalaisopistossa ihan lyhykäinen kurssi, johon mieheni kanssa osallistuimme. Saatiin vähän alkeita selville. Olisi kiva jatkaa jossakin kurssilla.

    VastaaPoista
  18. Ihana lyhty, olen vallan unohtanut Plantagenin olemassa olon- sinne täytyykin tehdä retki!

    Toivottavasti paranette sielä pikaisesti, flunssa tuntuu olevan sitkeässä nyt. Virkkuukoukkusi ja suunnittelun ilo taisi napsaista minuunkin, melkein kolme viikkoa käsityöni ovat lojuneet keskeneräisinä korin pohjalla... ehkä illalla taas jatkan siitä mihin kutimet ovat jääneet!

    ...ja kaunis lause seinällä, niin totta!

    VastaaPoista
  19. Niimpä niin... pakko on sadettakin elämässä hiukkasen olla!
    Paranemisia sinne ja mukavia virkkuu-hetkiä. :)

    VastaaPoista
  20. Sunnuntai-iloa sinne sairastuvalle, toivottavasti jo helpottaa. Niin ihanat kuvat taas! Tulppaaneja halajaa myös minun mieleni.

    VastaaPoista
  21. Toivottavasti olosi jo parempi haasteiden keskellä. Kaunis lyhty antaa kauniin ja pehmeän valon.
    Innolla jään odottelemaan mitä paperinarusta syntyy :) Tulppaanit tuo kevään odotusta ja piristävät odottaessa luonnon astuvan kevääseen.
    Hyvää alkavaa viikkoa Anu sinulle <3

    VastaaPoista
  22. Lyhty on todellakin kaunis ja valo tulee näkyy siitä ihanasti. Siinä on jotain vangitsevaa. Pikaista paranemista ja levollisia hetkiä sinne! Paperinarukokeilusi kuulostaa hyvältä. Itse olen jo pidemmän aikaa suunnitellut kokeilevani siitä valaisinta.

    Kummityttösi taulun teksti on ihan paras ja niin totta! :)

    VastaaPoista
  23. Minäkin pidän lyhdystä ja pitsilyhdystäsikin tulee varmasti ihana. Todella kiva idea. Vielä on hyvin aikaa poltella kynttilöitä ennen kuin kevät koittaa, sitten se jää vähemmälle.

    VastaaPoista
  24. Kaunis lyhty! Toivottavasti olette jo paranemaan päin - flunssat on niin ikäviä seuralaisia, että ne on paras jättää mahdollisimman pian taakse :) Iloista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  25. Marina
    Vähän olen koukutellut eteenpäin mutta tänä iltana olen niin uupunut, että taitaa mennä lököttelyksi koko ilta ja käsityöt jää tekemättä.
    Flunssa ei ota lähteäkseen.
    Mukavia käsityöhetkiä sulle

    Tiina
    Kiitos, kyllä tämän taudin täytyy jossakin vaiheessa ymmärtää jo poistua meidän huushollista. Onneksi lapsi on jo melko hyvässä kunnossa.
    Sadetta sopivasti, niin tuntuu auringon kirkkauskin sitten ihanammalta.

    Teija
    Tämä tulppaanikausi vie jotenkin mukanaan. unelmoin, että löytäisin tänäkin talvena jostakin ranskalaisia tulppaaneja. Ne niiaavat maljakossa niin kauniisti ja muodostavat upeita kaaria.

    VastaaPoista
  26. Marie
    Kiitos ja juuri niin tulppaanit tekevät.
    Taisi kostautua viime sunnuntain puuhapäiväni, kun tämä flunssa polkee aika lailla paikoillaan. Sekin varmasti vaikuttaa, että on puhetyö ja ääntä joutuu käyttämään. Tämän viikon illat olen kuitenkin varannut levolle.
    Viikkoosi voimia

    Sini
    Paperinaru on tosiaan kiehtova materiaali. Ystävälläni on siitä tehty kaunis valaisin ja minä olen myös sitä katsonut ihailevin silmin.
    Lyhtyä varten täytynee mennä koukkuostoksille, kun olemassaolevilla koukuillani ei narusta tule mielestäni tarpeeksi siroa jälkeä. Nyt olisi melkoinen into tehdä kaikkea mutta pitäisi ymmärtää tehdä jotakin valmiiksi ja aloittaa vasta sitten seuraavaa...

    VastaaPoista
  27. Kirsikka
    Niin on, koko talven polttelen kynttilöitä ja oikeastaan ihan ympäri vuoden. Kyllä se silti vähenee kevään ja kesän tullen minullakin. Ajattelin, että sitä lasipurkkilyhtyä voisi kesällä käyttää ihan maljakkonakin paperinaruineen päivineen.
    Kävin muuten juuri blogissasi ja posket märkinä kuuntelin sitä kaunista laulua. Sitten tuli poika itkien ja sanoi, että miksi äiti sä sammutit sen musiikin? Hänkin tykkäsi kovasti. Ja taas kuunneltiin :)

    Tiina
    Kiitos, onneksi pienin on parhaassa vedossa. Tosin siinä on pieni ristiriita kun pienellä riittää energiaa ja me isot ollaan ihan finaalissa työpäivän jälkeen :) Mutta kyllä tämä paranee. Sillä ajatuksella eteenpäin :)

    VastaaPoista