lauantai 29. tammikuuta 2011

Värivoimaa ja kiitoksia


1. Maanantaina ostin miehen kotiinpaluun kunniaksi värikkään tulppaanikimpun. Tänä aamuna se näytti melko surulliselta. Vesi oli lähes loppunut ja kukat nuokkuivat vetelinä maljakon reunojen ylitse. Pelastin kimpusta muutaman kukkasen sylinterivaasiin. Näin aseteltuina kukkia voi ihailla vielä päivän tai pari. Taidan kokeilla samaa asettelua joskus muidenkin kukkasien kanssa. Idean näin jossakin sisustuslehdessä ja tykästyin oitis. 

2. Postiluukkuun oli eilen kolahtanut  Gudrunin uusin kuvasto. Ihailin keväisiä sävyjä ja ihastuin mataliin balleriinoihin. 3. Tänä iltana selaan kuvastoa ihan rauhassa ja saatan samalla popsia muutaman noista miehen Marburgista tuomista käsintehdyistä konvehdeista. 

4. Sain olla mukana kummityttöni vanhojentanssipuvun sovituksessa. Puku ja nuori nainen ovat aivan ihastuttavat. Kuvasin tylliä, tyttöä ja pukua  innoissani ja iloitsin hänen puolestaan,  hänen kanssaan. 5. Iloitsin siitäkin, että hän löysi itselleen puvun lisäksi kokonaisuuteen sopivan kauniin iltalaukun ja korvakorut, jotka sain hankkia hänelle 18-vuotislahjaksi. 

6. Tiedättekö, että minusta tuntuu jo keväiseltä. Se on ilon aihe. Väsyttävä talviaikaan  ajoittuva koko vuotta ajatellen rankin työjaksoni alkaa olla pian takanapäin. Ensi viikolla alkaa koulussamme koeviikko, jonka jälkeen kalenterissani näyttää rauhoittavan väljältä (kunhan saan ensin koepinot luettua, puuh...). Ilo, ilo, ilo helmeilee sisälläni tämänkin vuoksi. 7.  Ja myös yös siksi ystävät, että olen saanut teiltä niin monta tunnustusta. Kiitos blogisiskot! Jätän tunnustuksen tähän   kaikille mukaan otettavaksi. En siksi, etten löytäisi viittätoista ihastuttavaa blogia vaan siksi, että niitä on paljon, paljon enemmän. Saan kovasti inspiraatiota ja hyvää mieltä tästä harrastuksesta ja siitä on kiittäminen teitä kanssabloggaajia ja lukijoita. Tunnustus on kuvan perusteella  kohdennettu bloggaajille mutta minä omavaltaisesti kohdennan sen kyllä nyt ihan kaikille teille lukijoille. Mehän pidämme kukin päiväkirjaa tavallamme. Osa kirjoittaa sitä kansien väliin, osa tallettaa muistoja sisikuntaansa, osa pitää blogia ja joku ottaa valokuvia. Moni taitaa tehdä tuota kaikkea yhtä aikaa - minä ainakin. Kaikkihan se on arkemme dokumentoimista, elämämme piirtämistä muistoiksi, sanoiksi ja kuviksi.

Tunnustukseeen liittyi tehtävänä seitsemän asian kertominen itsestään. Minä taisin nyt kertoa teille seitsemän ilonaihettani. Monta olisi vielä lisättäväksi tuohon joukkoon mutta osan pidän kuitenkin vain itselläni. Itselläni talletettuna sieluni sopukoihin.Silloin on hyvä olla, kun saa jakaa elämäänsä toisten kanssa mutta pitää myös tietyt asiat ihan itsellään. Kumpaistakin tarvitaan.
Vielä kerran kiitos teille:

Purnauskis
Anskuliini
Sellariina
Tiina
Laura
Elina


Leppoisaa lauantai-iltaa jokaiseen tupaan. Minä lähden nyt laskemaan pulkalla kovaa ja korkealta ja hakemaan punaposket ulkosalta  :)

Anu

13 kommenttia:

  1. Voi miten hyvän mielen saan aina matkaani täältä blogistasi. Ihanaa iltaa toivotan ja onnittelut ansaitusta tunnustuksesta. Kirjoitat niin kauniisti!

    VastaaPoista
  2. Ompas herkullisen näköisiä suklaita,Nam nam!
    Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  3. Ihania värejä, ihanaa kun tulee kevät ja ihania suklaita.. Alkoi heti tehdä mieli.. valitettavan onneksi kaapissa ei ole.. =0)

    VastaaPoista
  4. hei Anu!!! =) voi että mä iloitsen sinussa siitä, että osaat iloita niin ja nauttia elämän "pienistä" asioista, jotka kuitenkin ovatkin suuria, niin paljon...
    ihanaa että osaat nähdä kauneutta ympärlläsi arkisissa(kin) asioissa ja olla kiitollinen ja tyytyväinen!! sinusta nään sen kuinka " tyytyväinen mieli on kuin ainaiset pidot" mulla on tässä vielä hieman opettelemista... ;) mutta ihanaa lauantai-iltaa teidänkin tupaan!!! ps. ja kyllä kevät on jo tulollansa, jee!!!

    VastaaPoista
  5. Piupau
    Kiitos. Arvaa mitä, nukahdin pikkukaverin viereen ja heräsin juuri. Hups :) Kuvasto on kuitenkin jo auki ja iltapala nenän edessä...

    Senni
    Namskis ;)

    Saija
    Niin on! Odotan kovasti. Suklaarasian kansi jo raollaan...

    Laura
    Kiitos... Niin meillä kaikilla varmasti on opettelemista. Onneksi annetaan kuitenkin myös silmät nähdä ja korvat kuulla.
    Siu!

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihanasta blogistasi! Nautin vierailuista luonasi. Täällä on aina niin rauhallista ja tyventä. Sanoistasi välittyy lämpöä!
    Johanna

    VastaaPoista
  7. Kauniita värejä. Minäkin käyn tulppaanikaupassa jahka ensin narsissit lakkaavat kukkimasta. Kivoja pulkkamäkiä!

    VastaaPoista
  8. Oi, miten ihanainen ja värienerginen postaus!
    Lisääntyvä valo antaa tervetullutta vireyttä ja kevätmieli nostaa päätään täälläkin.

    Iloa, valoa ja jaksamista.
    Voi hyvin Anu♥

    Lämpöisin ajatuksin, Hannah

    VastaaPoista
  9. Johanna
    Kiitos - tuntuu hyvältä kuulla. Levollista pyhää.

    Purnauskis
    Pulkkamäessä oli hauskaa. Lapsi nautti, kun oltiin mäessä koko perhe. Laskeminen pimeällä tähtien tuikkeessa oli tunnelmallista...
    Narsissit kuulostavat niin keväiseltä :)

    VastaaPoista
  10. Tykkäsin kuvistasi ja ajatuksistasi! Ihania värejä. Ihan yllättävän kirkkaita ja ihana aurinko paistaa nyt (ainakin täällä). Olen yrittänyt tilata Gudrunin kuvastoa, mutten ole onnistunut (joskus aiemmin tullut). On kiva katsella ennemmin kuvastoa kuin netistä kuitenkin. Rakastan sitä värimaailmaa. Kaunista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  11. Ihanasti kevät tuo tullessaan voimaannuttavia värejä. Pimeä ja kiireinen talvi alkaa olemaan tosiaan takana päin ja siitä iloitsen minäkin.
    Herkkutuliaiset olet saanut...minäkään en olisi malttanut olla koskematta :)
    Ihana seurata kummilapsen vaiheita kohti aikuisuutta <3
    Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  12. Sini
    Tämä valo saa ihan sekaisin hyvästä mielestä. Kevätkaipuu on tullut voimalla. Minä tein eilen Gudrunille tilauksen ja nyt odotan innolla. Ihastuin yhteen tunikaan ja kenkiin mutta kenkiä en malttanut tilata, kun olivat kuitenkin sen verran hintavat. Toivottavasti onnistut saamaan kuvaston, siitä kun tosiaan on kivampi katsella kuin netistä.
    Iloa viikkoon.

    Marie
    Värinälkä yllättää välillä, vaikka en niinkään sisustukseen kaipaa isoina pintoina voimakkaita värejä, niin pikkuruisina annoksina antavat välillä sopivaa energiaa.
    Kummilasten elämää on ilo todella seurata. Kyllä oli kaunis tuo tyttö juhlapuhussaan...oih.
    Valoisaa viikkoa Marie.

    VastaaPoista
  13. ou are sure to get the best quality Write My Research Paper Online Services in the shortest period when you get professional help from our fast college Write My Research Paper Online.

    VastaaPoista