Aamu

Nukahdan linnunlauluun ja herään siihen. Koti metsän sylissä tarjoaa minulle tämän  jokakeväisen hurmion. Ne laulavat nytkin, siis linnut. Ja kielot ovat niin terhakkaasti tötteröllänsä, että pian odotan niiden puhkeavan kukkaan.
Viime päivien mukavia juttuja ovat olleet perheen yhteinen metsäretki, pikapyrähdys Helsinkiin (työn merkeissä mutta kuitenkin), tavalliset tuokiot keittiössä (munankuorien kauneus on joka kerta yhtä hätkähdyttävää), Nigella Lawsonin ruoanlaittopätkien katsominen Liviltä  ja innostava kirjalöytö. Robert Louis Stevensonin (1850-1876) esseet kokoelmassa Kävelyretkistä, ovat juuri sopivaa kevätlukemista. Skotlantilaisen romaanikirjailijan, runoilijan ja matkakirjailijan sanat suuntaavat katsettani kohti tulevan kesän seikkailuja. Seikkailu liitetään usein kaukomaihin mutta ajattelen, että seikkailla voi lähiympäristössäänkin. Läheltä voi löytää aarteen; hyvän hetken, kauniin valon, linnunlaulupuun, uuden ajatuksen - mitä vain.

"En kuitenkaan ole varma, ettei kohtuus ja jokseenkin askeettinen ruokavalio maisemienkin suhteen ole terveellinen ja makua vahvistava ja ettei paras koulu luonnonystävälle mahda löytyä niistä maista joissa ei tule vastaan teatraalisia vaikutelmia - ei mitään silmiinpistävää eikä äkillistä - vaan jokaisessa yksityiskohdassa näkyy siivon ja sopusointuisen kauneuden hiljainen henki, niin että voimme kaikessa rauhassa ottaa vastaan jokaisen pienen piirteen ja antaa niiden yksissä tuumin soittaa mielessämme maiseman hillittyä sävelmää."
                                                              Robert Louis Stevenson esseessään Teistä

Hyviä hetkiä,
  Anu

 

Voivatkohan hymykuopat jäädä poskiin pysyvästi? Olen tällä viikolla nauttinut hyvän mielen päivistä. Sellaisista, jotka alkavat hymyllä ja päättyvät hymyyn.
Tänään näin pienen tytön poimimassa valkovuokkoja kesähamosessaan. Aurinko paistoi hameen helmaan kauniisti ja tyttö näytti nauttivan puuhastaan. Harkitsin auton pysäyttämistä tien sivuun ja tytön valokuvaamista, sillä niin runollisilta tuo hetki ja pieni tyttö näyttivät.
Oman suloisen pojan kätösistä sain eilen vastaanottaa juuri tuollaisen itsepoimitun syntymäpäiväkimpun.  Mietin tässä, että voikohan  rakkauteen oikeasti pakahtua? Lähellä se kohdallani ainakin oli.


Have a lovely Saturday!

- Anu

Kello viiden tee

Rakastan teehetkiä! Kaikenlaisia. Niitä hitaita ja pumpulisia, jolloin ei ole kiire mihinkään ja niitä toisiakin, jolloin saa hörpätä vaikkapa kiireen keskellä muutaman hörpyn virvoittavaa ja lämmittävää juomaa. Teepöydän kattamisestakin pidän hurjasti. Siihen liittyen minulla olisi nyt tablettikaipuu.  Haluaisin pöydälle uudet tabletit mutta muka mikään ei tunnu olevan hyvä - tiedätkö tunteen? :)  Niinpä nämä vanhat ovat käytössä ja ihan kivathan nekin ovat. Kaipa se on tämä kevät, mikä saa mielen suuntaamaan raikasta ja uutta kohti.

Minulla on tänään koeviikon päivä ilman valvontavuoroa. Tulisi tarkistaa iiiisoa pinoa tuotoksia mutta olin kuitenkin eilen niin ahkerana, että päätinkin tänään tehdä jotain ihan muuta, siihen kun nyt on mahdollisuus. Suuntaan siis kukkakauppaan ja haen leivontatrvikkeita. Tänään minä leivon ja laitan kotia.

Mukavaa perjantaifiilistä myös sinulle!!

Anu

ps. Lämpöinen kiitos ihanista viesteistänne edelliseen!Olette ihania ♥

Hälvenevää

Kimpullinen kissoja lasipurkissa, Björkmannin Kadonneet askeleet, hasselpähkinäsuklaata (oikeasti miehen syntymäpäiväksi saamaa mutta jalosti koko perheelle jakamaa), uusin The Simple Things -lehti, timjami keittiön kevätauringossa ja pellillinen skotlantilaisia pikkuleipiä.  Meillä on hyvä olla ihan näin pienesti kotosalla.
Talvi on ottanut voimille, on todella ottanut. Rakas paappani sai kutsun Taivaan kotiin ja perhepiirissä on ollut myös paljon sairautta, vakavaakin. Olen kulkenut kuin sumussa. Pimeässä tai sumussa kulkiessa on askel hidas. Huomio kiinnittyy selviytymiseen, eteenpäin pääsemiseen, ja kaikki muu jää sivummalle. Kun sumu hälvenee, voi huomata ympärillään maailman täynnä kohteita katseen vaeltaa. Olen jo huomannut muutamia.
Tällä viikolla huomasin uuden blogin nimeltä Sari Lydia. Sitä pitää nainen, jonka aiempi blogi oli niiden ensimmäisten joukossa, joita vuosia sitten aloitin seuraamaan. Blogi oli nimeltään Puhdaspuuvilla ja pidin siitä tavattomasti. Klikatessani Sari Lydia -blogiin, osui silmiini tuttu Jesajan kirjan kohta: Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.(Jes 43:19). Minunkin erämaahani - hoksasin. Sen saan uskoa. Ja sinunkin erämaahasi, jos sinulla sellainen on. Ja meillä kaikilla kai ne omat erämaamme taitavat olla.
Olen lukenut Hannu-Pekka Björkmannia ja viehättynyt hänen kielestään ja kyvystään asetella sanoja niin rehellisen kauniisti. Björkman analysoi Mathias Grunewaldin teosta Isenheimin alttaritaulu tavalla, joka osoittaa mitä suurinta aiheentuntemusta sekä aitoa pyrkimystä ymmärtää kristuskuvauksen sanomaa. Ihan osuvaa pitkäperjantailukemista, sanoisin. Björkman analysoi kirjassaan myös nykyihmistä. Olen lukenut seuraavan kohdan useasti:
 "Renessanssin jälkeen on ihmisen katse itseensä yhä vain syventynyt vapauden vaatimukseksi, joka on johtanut kolmanteen syntiinlankeemukseen. Olkoon se nimeltään "hengellisen muistin menetys", "detrimentun memoria spiritualis". Mutta tämä tahallinen muistinmenetys ei koske ainoastaan hengellistä, vaan myös henkistä kulttuuria. Ihmisen tarve kokea itsensä täydellisen vapaaksi on luonut uudenlaisen ajattelutavan ja ihmistyypin. Tällainen kelluva ihminen, homo fluctuaris, on joko tahtoen tai tahtomattaan irti klassisesta sivistyksestä sekä uskonnosta ja sen merkityksistä. Hän kelluu tiedon valtameressä tyytyväisenä, ajelehtien sattumanvaraisesti tuulten mukana. Hänen tietoisuuttaan hallitsevat populaarikulttuurin sisällöt ja arvot, erilaiset kaupalliset vertaisryhmät ja niin sanottu nopea tieto, joka päivittyy lähinnä internetistä ja lehtien sivuilta." Hannu-Pekka Björkman, Kadonneet askeleet. Matkoja aikaan ja taiteeseen.
 Jäin pohtimaan vapautta ja minulle tuli mieleen gospelartisti Jari Kekäleen kappale nimeltään Sitäkö on olla vapaa?

Sitäkö se on olla vapaa
kuin käsi irrallaan ruumiista
kuin sisiliskon häntä pikkupojan käsessä
sitäkö se on sitäkö se on
...
Sitäkö se on olla vapaa
kuin oksa maahan revittynä
kuin puu myrskyn jälkeen ilman otetta maasta
sitäkö se on sitäkö se on
...
Vai sitäkö se on olla vapaa
että löytää yhteytensä ja on kokoisensa
sitäkö se on
sitäkö se on olla vapaa
löytää yhteytensä ja suostua paikallensa
sitäkö se on sitäkö se on 

Valtavan ihanaa ja siunattua pääsiäistä juuri Sinulle!!

terv. Anu

Takkatuli rätisee ja istun teekuppini kera sen äärellä. Pakkanen puhaltelee kylmiä henkäyksiä ihan toden teolla ja mittari pysyttelee vieläkin erittäin kylmissä lukemissa. Mies soitteli aamulla Israelista (työmatkalla) ja kertoi, että siellä oli eilen 23 plusastetta ja tuntui kovin kesäiseltä. Minullakin on katse kevättä kohti. Keittiön kaappien siivousta on aloiteltu ja vaatehuoltoakin olisi tarkoitus edistää. Kaikkea sopivasti ja rauhalliseen tahtiin.

Puuhien väliin mahtuu myös nautiskelua. Löysin työpaikkaani vastapäätä pikkuruisesta lankakaupasta Rowanin kierrätyslankaa. Purelife Revive langassa on kierrätyssilkkiä, -puuvillaa ja -viskoosia. Loppuerä oli alennettu, joten poimin muutaman kerän mukaani. Olen kokeillut erilaisia pintaneuleita ja lopulta aloittanut keväthuivin neulomisen. Minulla on aina useita neuletöitä kesken - kaikki sellaisia helppoja minun tasolleni sopivia. Niiden kesken on kiva sitten vaihdella ja edistää töitä vuorotellen.

Joulunjälkeisistä alennusmyynneistä oli meidän perheellä hankintalistalla ihan käyttövaatetta. Sitten oli yksi haave, nimittäin sukset minulle. Eilen ne lopulta hain ja olen kyllä ihan innoissani. Minulla ei ole ollut suksia moneen vuoteen. Jalkavaivojeni vuoksi säännöllinen ja runsas hiihtäminen ei taida onnistua mutta jos vaikka vain vähänkin pääsisi nauttimaan tästä talvilajista pojan ja koko perheen kanssa, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. 

Meillä on ennen iltarukousta  aina tapana jutella päivän kiitosaiheista pojan kanssa. Eilen illalla hän mietti aiheita pitkään ja sitten sanoi ääni iloa tuikkien, että hän haluaa kiittää äidin uusista suksista. Ihana poika! Nyt toivommekin, että  hieman lauhtuisi ja päästäisiin hiihtämään yhdessä. Sukseni ovat Karhun Optigripit, joilla voi hyvin hiihdelä lähelle - 10 celsiusastetta. Keväthangilla ne ovat kuitenkin ehkä parhaat. Olen pitkään haaveillut huoltovapaista suksista ja toivoisin näiden nyt olevan melko lähellä tuota ideaalia. Pitovoitelua ei ainakaan tarvitse tehdä.

Eilen illalla otin äidin kanssa kuuman jalkakylvyn. Tänään puuhaillaan jälleen jotakin mukavaa yhdessä - ja toivottavasti pääsen suksille :)

Mukavaa päivää myös sinulle!

terkuin,

Anu

ps. Tuo pussukka, jossa langat ovat on pestävä paperipussi. Minä sain pusseista vinkin työkaverilta. Kiitos J!  Pussi on meillä kotiutunut keittiön ikkunalaudalle ja se pitää sisällään kaikki ne lukemattomat johdot, joita huushollissa säännöllisesti tarvitaan. On laturinjohtoa, kuulokkeita, tabletinjohtoa ym. Pussiin on kiva sujauttaa myös lasipurkki ja sinne kukkia tai sipulikasveja kevään korvalla. Materiaali on melko jäykkää ja pussia voi helposti muotoilla. Värejä oli useita. Kiva löytö!

Lahjoja

Sain herttaisen uudenvuodenlahjan kirjeystävältä.  Thank you dear Vibeke! You made me so, so happy! Now I know what will be in my tea cup tomorrow :)
Kuuntelin iltasella takkatulta ja iloista puheensorinaa. Pieni mies kysyi isolta: "Kutsutaanko jossain maassa herrasmiestä sööriksi?". Perhebändin kesken soitimme mainittujen pohdintojen jälkeen Pöllörockia kokoonpanolla piano, rummut ja tamburiini. Pidettiin myös rytmikisaa ja korkattiin pussillinen perunalastuja. Ei pöllömpi perjantai.
Nyt pakkaan miehelle työmatkakassia. Meillä menee aina niin, että minä pakkaan, sillä jotenkin se tuntuu minulta käyvän helpommin. On se sitten kiva että voidaan toistamme auttaa kumpikin tavallamme. Sellainen on ihan lahja.

Viikkisterkuin,

Anu

Talven valo

Pakkasin joulua silkkipapereihin ja siinä samalla käänsin ajatukseni kohti valoa. Päivä on jo hiukkasen pidentynyt - olen huomannut sen. Ulkoillessa olin keskellä satumaista, melkein epätodellista, tunnelmaa. On tammikuu ja minä niin rakastan tätä talvista valoa, näitä viileitä sävyjä. Puhallan luoksesi raikkaan  tuulahduksen, samalla ajatuksen jo lähenevästä keväästä. Päivä päivältä on kirkkaampaa.

Alkavaan viikkoosi valoisia ajatuksia!

- Anu