lauantai 27. heinäkuuta 2013

Uudistun - uudistan







Poimin Stockmannilta mukaani Gantin kesäkuvaston. Sen kansi houkutti minua ja sain ajatuksen päivittää kodintekstiilejä jollakin samansuuntaisella. Ihastuin kannen tyynyistä harmaaseen Solid cotton cable knit -malliin (harmaa neulottu palmikkotyyny) sekä pellavaiseen Multicheck -kuosiin (ylähyllyn alin oikealla, siniharmaa ja hiukan raidoissa värejä). Niitä ei kumpaakaan kuulemma saa Suomesta, sanottiin Gantin myymälässä mutta eipä se haittaa, sillä kuvassa tunnelma ja sävyjen liitto olivat ehkä kuitenkin se yksittäisiä tekstiilejä  viehättävämpi asia. Niinpä suuntasin kangaskauppaan ja löysin harmaaruutuisen kankaan ommellakseni tyynyjä itse. Taitaapi tulla hiukan edullisemmaksikin tuo hanke ;) Kangas sopii mielestäni kivasti tuon vanhan samettityynyn kaveriksi. Sain myös äidiltä lahjaksi mitä ihanimmat Lexingtonin harmaansinervät flanellityynynpäälliset, jotka ovat juuri sitä, mitä nyt haen. Sitten vielä jotakin yksiväristä ja ehkä jotakin kuviollista ja kokonaisuus on valmis. Kirkas sininen ei sisustuksessa ole koskaan ollut minun sävyni mutta juuri tuollainen harmaansekainen, yöntumma tai sitten ihan vaalea sini  näyttävät silmääni juuri varsin kauniilta. Vaatteissa olen huomannut mieliväni sinistä laajemminkin. Olen aika yllättynyt - siis minä, joka en ole koskaan ollut "sininen tyyppi".

Elokuuta kohti kääntyminen tuo pintaan aina tunnelmoinnin kaipuun. Kynttilöiden liekit alkavat hiukan jo valaista ja huomaan tänä vuonna kaipaavani kodin tekstiileihin lämpöä ja tummuutta. Tämä tummuudenkaipuu on minulle aika uutta ja  nautin muutoksesta kovasti. On hauska huomata saavansa uusia mieltymyksiä ja kykenevänsä jotenkin tuomaan niitä esille sen tutun ja turvallisen rinnalle niin pukeutumisessa kuin kotonakin ja vieläpä sellaisella budjetilla, joka ei nyt suorastaan räjäytä pankkia.

Vaikka olenkin jo tummuvien iltojen tunnelmassa saa kesä vielä kukoistaa ja sen merkkinä ompelen parhaillaan itselleni kesähamosta tuosta paisleykuosisesta  kankaasta. Löysin sen ajat sitten jostakin palalaarista. Vielä uupuu helman viimeistely ja sitten hame on valmis. Olen hankkeesta aika iloinen.

Täksi illaksi on hankittu jokaiselle perheenjäsenelle omat karkit, vähän sipsejä (Mikä pahe!! Olen koukussa. Apua. Itsekurini jäi varmaankin jonnekin Britteihin.), keksejä sekä juustoja aikuiseen makuun. Aiomme viettää lautapeli-iltaa herkkujen kera.

Terkuin,

Anu



ps. Koru ja mekko (Fat Face) ovat tuliaisiani Skotlannista

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kesäretkiä Skotlannissa ja kotosalla










Path to Glen Etive oli elämys. Kuljimme sitä sen verran, mitä pienet jalat antoivat myöden, ensin ylös ja sitten alas. Linnoista mieluisin oli minulle Eilean Donan, yksityisomistuksessa oleva linna. Sen sisätiloihin sai tutustua ja pihalla oli viehättävä teehuone herkkuineen. Niitähän me tietysti maistelimme.







Nautin myös retkistämme House of Bruariin ja Johnstons of Elginiin. Kumpaisessakin söimme suussasulavaa kotiruokaa. Minä nautin lisäksi erityisesti tweedkankaiden ja laadukkaiden kasmirtuotteiden ihastelemisesta talojen vaate- ja kodinosastoilla. House of Bruarissa oli myös houkutteleva ruokatori ja makeisosasto.

Tänään olimme rannalla ja kylläpä kasvoja kuumottaa vieläkin. Aurinko syleili oikein kunnolla :) Varpaissani on uusi lakka (oranssi!) ja illaksi tiedossa kiva retki läheisen kukkulan laelle iltapalatarpeet repussa. Oi, tätä lomaa.

Kesäillan terveisin,

Anu

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Morarin rantojen usva












Varpaat syvällä pehmeässä rantahiekassa katselin usvan nousemista mereltä. Etäältä kuului höyryveturin vihellys ja lähestyvä puksutus. Levitin ruutuviltin hiekalle, otin esiin termospullollisen teetä, paksuja vaaleita voikeksejä, piparkakkuja ja suolaisia makupaloja. Istuimme viltille koko perhe ja aika pysähtyi. Tulimme lopulta jopa vuoroveden saartamiksi ja paluusta autolle muodostui pieni seikkailu yli mäennyppylöiden. Lomamuistoista parhaat ovat näitä erityisiä hetkiä, irrallaan ajasta olevia.
Mieleni on täynnä suurta kiitollisuutta kaikesta kokemastamme. Vuosi on ollut monella tavalla raskas ja tällainen täydellinen irrottautuminen loman vietäväksi oli nyt juuri sitä mitä kaipasimme. Olimme reissussa Skotlannissa pari viikkoa ja loma tuntui täyteläiseltä ja runsaalta. Se maistui skonsseilta ja kermavaahdolta ja tuoksui mereltä ja nummilta. Loman lopulla saimme kokea myös kaipuun kotiin. Sekin oli hyvä tunne. Kotiin on aina tavattoman hyvä palata. Mieletön kiitosaihe!

Kuvat:
1. Silver sands of Morar, mieheni ottama kuva minusta
2. Glasgow
3. Silver sands of Morar
4. Findhorn
5.Silver sands of Morar - hiekka vaihtuu vedeksi
6. Edinburgh
7. Morar
8. Glasgow - Ihana brittiläinen vaatekauppalöytö! Sieltä saa tilattua myös Suomeen klik, klik
9. Morar

Tänään tuuli puhaltaa oikein kunnolla ja sen mukana puhallan minäkin sinulle leppoisia pyhäillan terveisiä!

- Anu