keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Arvonta on suoritettu - onnea voittajille!



Mies tuli töistä kotiin kuudelta. Olin ihan täpinöissäni, kun halusin heti ruveta arpomaan. Teitä osallistujia oli niin hurja määrä, että itseäkin jännitti arvonnan tulos. Kiitos teille, kun niin runsain määrin olitte mukana ja jätitte niin mukavia terveisiä arvontapostaukseen. En vastaillut viesteihinne tuossa postauksessa ihan vain sen takia, että tämä arvontahässäkkä olisi yksinkertaisempi, kun ei ole omia juttuja nimienne seassa. Arvonnan myötä sain tutustua moniin minulle uusiin ihastuttaviin blogeihin. Jatkan tutustumiskierrosta edelleen.


Käytännössä toteutin arvonnan siten, että ensin tulostettiin arvontaan osallistuneiden lista ja sitten vielä toinen samanlainen. Leikkasin jokaisen nimen omaksi pieneksi lappuseksi ja linkittäneiden lukijoiden nimet vielä toistamiseen, kuten luvattua. Sitten lappuja kulhoon ja onnettaren (mies) huhuilua. Tuo oli ehtinyt jo touhuihinsa mutta tuli onneksi nopeasti paikalle suorittamaan kunniatehtäväänsä. Onnetar muuten näytti hieman leppäkertulta; päässä oli suuret langattomat kuulokkeet ja yllä kotoisaa vaatetta.


Oma leppikseni nosti lukijoiden joukosta pääpalkinnon (ranteenlämmittimet, dokumentti, pääsiäismuna ja koukku) saajaksi Maakan (Touhua ja töminää). Onnea!! Ja kaikkien osallistuneiden kesken arvottu pieni yllätyspalkinto (olkoon yllätys edelleen) lankesi Marikanille (Amelian unelma). Onnea!! Maaka ja Marikan, laitattehan minulle sähköpostilla yhteystietonne, niin saan laittaa postia tulemaan.

Halauksin,


ps. Narsissini aukesivat ja olenkin ihaillut niitä koko päivän. Niistä levisi myös ihastuttava, hento tuoksu. En muistanutkaan, että narsissit tuoksuvat näin ihanalta.

19 kommenttia:

  1. Paljon Onnea voittajille, ihanat palkinnot saitte! Onpa kauniit narsissit, miten ne ei mulla koskaan näytä noin kauniilta;-)?!

    VastaaPoista
  2. Ihanat narsissit! Suosittelen kyllä lämpimästi sitä Helmitaivas-kirjaa! Olen ollut ihan täpinöissä siitä, nytkin väkersin melkein puoleen yöhön helmistä avaimenperää :) Koukuttavaa hommaa! Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Onnea voittajille!
    Valkoisia narsisseja! Upeita! Minä löydän vain keltaisia.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut voittajille! Kauniita kuvia jälleen.
    Ihanaista päivää!

    VastaaPoista
  5. Onnea onnea voittajille!

    Ihanilta tosiaan näyttää noi narsissit, jotenkin "paperisilta", siis niinku haurailta...kauniita!

    VastaaPoista
  6. Onnea voittajille. Narsisseja minäkin ihailen!

    VastaaPoista
  7. Onnea voittajille.
    Kauniit keväiset narsissit.

    VastaaPoista
  8. Narsissit ovat ihania. Odotas kun näet meidän pihasta kevätkuvia, satoja narsisseja, aitoja vanhoja. En ole aikoihin saanut suuhuni mitään niin herkullista kun eilen, kokeilin sinun pitsipiirakan reseptiäsi, SNAM! Tosi hyvää ja ihanan helppo resepti, kiitos siitä!!

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea voittajille!
    Just äsken yritin napsia kuvia mininarsisseista ennen kuin ihan kokonaan kuivuvat, mutta en saanut yhtään yhtä kaunista kuvaa.
    Mukavaa torstaita! :)

    VastaaPoista
  10. JEEEEE! Täpinöissään ollaan täälläkin!!!! :DDD Kiitos :)
    Mä en oo vie omia kommentteja katsonutkaan, jos oot siellä jotain vihjaissut vaan tulin tunnustusta täältä hakemaan ja löysin toisenkin yllätyksen :)))) Arpajaisia on mukava pitää ja ihanaa on voittaakin! Ja palkinto on niin kaunis että kyllä meitä voittajia onkin syytä onnitella :D Kiitos

    Olinko se varmasti minä vain sekoilinko..?!! :d

    VastaaPoista
  11. Onnea voittajille!
    Voi Anu,sulla on täällä taas liuta uusia aivan suloisia ja raikkaita kuvia.Kaunis kotinnekin vilahtaa siellä täällä :)
    Nuo valkoiset narsissit-onkohan ne minulle kokonaan uusi tuttavuus..(siis voiko olla mahdollista..)No,en nyt tiedä varmaksi mutta voi kun ne ovat kauniita!
    Vointeja ja jaksamista sinulle,
    sen jalkasi kanssa -ja muutenkin!
    Kiitos kauniista ja ilahduttavista terveisistä mitä olet vieraillessasi minulle jättänyt.
    Iloa loppuviikkoosi!

    VastaaPoista
  12. Onnea voittajille!
    Narsissit ovat miin kauniita. Pitänee käydä myös tänään ostamassa tuoreita.

    VastaaPoista
  13. Anu ,kiitos niin paljon!!!! oot tosi ihana :)
    mä olen niin yllättynyt ja ilahtunut tuosta "palkinnosta" kiitos kiitos kiitos... halien kans!:)
    anu, voimia sinulle jalan kans, mäntti juttu kyllä,mutta toivotaan että pian jalkasi parantuisi! keep up the good spirit! ihana ajatella kuitenkin, että KAIKKI vaikuttaa niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat, vaikkei se aina sille tunnu...
    onnea myös ihanuuksien uusille omistajille!:)

    VastaaPoista
  14. Onnea vaan voittajille! Kauniit narsissit sinulla:)

    VastaaPoista
  15. Aivan ihanat kuvat narsisseista ! Niissä on todellakin keväinen tuoksu : )

    VastaaPoista
  16. Voi, miten ihana ylläri minua odottikaan, kun pitkästä aikaa blogistaniaan saavuin. Ylläripalkinnon olin voittanut, ihanaa, kiitos!

    Mutta mikäs se sinun sähköpostiosoite olikaan, johon voin laittaa yhteystietoni?

    VastaaPoista
  17. Hei kaikille!
    Nyt on kovat touhut meneillään. Palaan vastaamaan vähän myöhemmin...

    Marikan, osoite on
    sinkkisanko@windowslive.com
    Laitathan tosiaan yhteystiedot tulemaan ;)

    VastaaPoista
  18. Aamunkukka
    Minäkin oon näistä narsisseista ihan pyörryksissäni. Lapsen kummitäti toi ruukun, oli kuulemma Stockmannilta ostanut. Luulin, että niistä aukeaa perunanarsisseja, joista tykkään hirmuisesti, mutta aukesikin näitä toisia ihan suosikkejani. Vieläkin kukkivat kovasti.

    Purnau
    No uskon sen - minunkin tekee kirjaa kovasti mieli. Ehkä hiippailen toivuttuani kirjakauppaan :)

    Ulla-Kristiina
    Minullekin oli yllätys, että tuollaisia kaunottaria niistä aukesi. En ole tänä kevään vastaavia nähnyt edes leikkona. Ehkä näin pääsiäisen alla niitä tulee enemmänkin kukkakauppoihin.

    Piupau
    Aurinkoa, aurinkoa ja iloa!

    Laura
    Niin munkin mielestäni - haurailta ja silti niin elinvoimaisilta. Oikein saa voimaa, kun niitä tuijottelee.

    Teija
    Ihaillaan yhdessä :)

    Lennu
    Ovat kyllä kuin kevät itse. Tykkään, kuten helmililjoistakin.

    Taika
    Voi jukra, laitathan sitten pihasta kuvia blogiisi. Pliis :)
    Tämä narsissinystävä käy sitten niitä kieli pitkällä ihastelemassa :)
    Kiva, että tykkäsit siitä pitsipiirakasta. Meillä se on suosikkeihin kuuluva.

    Sari
    Mininarsissit on myös herttaisia. Mulla käy usein pienien kukkasten kanssa niin, etten saa haluamaani kuvaa onnistumaan. Olen huomannut, että otan usein liian läheltä ja kamerassa kun ei ole makroa, niin eipä onnistu multa. Mukavaa viikkistä!

    Maaka
    Joo, sinä se oot!! Paketti on jo tulissa :) Sanoivat, että maanantaina on perillä ja haettavissa neljän jälkeen lähetystunnuksen ja henkkarin kanssa. Laitan tunnuksen sulle s-postilla.

    Virva
    Sulle itsellesi kaunis kiitos!! Oikein hyvää oloa ja mieltä alkavaan viikonloppuun.

    Emilia
    Joo, mustakin tuntuu siltä, että pitää saada koko ajan imeä voimia kevätkukkasista. Tuoreita jokaiseen viikkoon :)

    Laura
    Ole hyvä ja kiitos noista sanoista. Näin se on. Pitäisi aina se muistaa.

    Keijukainen
    Kiitos, hehkuvat vieläkin elinvoimaisina...

    sariw
    En voi ymmärtää, miten olinkaan unohtanut narsissien tuoksun. Se on tosissaan suloinen. Olen käynyt vähän väliä ohi mennessäni nuuhkimassa noita.

    Marikan
    Ole hyvä! Hätäpäissäni laitoinkin nopsasi osoitteeni jo tuohon edelliseen viestiin. Nyt on aikaa kirjoittaa paremmin, niin jatkan vielä. Yllätyspaketti on siis sellainen pieni juttu mutta keväinen ja minusta soma. Toivottavasti antaa iloa :) Lähetän heti kun saan tietosi.
    Mukavaa viikonloppua

    KUIN MYÖS TEILLE IHAN JOKAISELLE!

    VastaaPoista
  19. MAAKA
    Niin siis tulOssa. En oo tuleen tuikannut :)

    VastaaPoista