sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Madonna






Ostin jokin aika sitten Sinooperista Art mediun kuvionsiirtoliimaa. Alkuviikosta kokeilin liiman tehoa siirtämällä madonnan lakanakankaalle. Tulostin ensin haluamani kuvan peilikuvana lasertulostimella. Sitten leikkasin kuvan haluttuun kokoon ja sivelin kuvan päälle (siis ei taakse vaan suoraan päälle) reiluin vedoin kunnon kerroksen liimaa. Lopuksi painelin kuvan kuvapuoli alaspäin liimoineen päivineen kankaalle ja silittelin kuvan takaosaa sormin niin, että ilmakuplat poistuivat. Jätin kuvan kuivumaan vuorokaudeksi.


Seuraavana päivänä kostutin kuvan pinnan märällä sienellä ja pesin paperin pois. Hinkkasin pintaa ihan kunnolla ja käytin runsaasti vettä. Kuvan reuna repeytyi hieman ja minusta rosoinen reuna näytti niin hauskalta, että päätin olla huolimaton muidenkin reunojen suhteen. Keskeltä kuvaa ei voimakaskaan hinkkaaminen vaurioittanut siirtojälkeä. Lopuksi kankaalle tarkoitettua decoupage -lakkaa päälle. Sinooperista saa hyvät ohjeet sekä kuvansiirtoa että loppukäsittelyä varten.


Ompelin kankaasta tyynyliinan ja nyt se somistaa kiikkustuolia. Tein myös pienen lusikka- aiheisen siirtokuvatyön, joka sopisi essun taskua koristamaan ja suunnittelen jo seuraavaa projektia pellavakankaalle. Se saa kuitenkin nyt odottaa, sillä meillä vain tämä tautinen elämä jatkuu. Pienen kanssa ollaan valvottu jo monta yötä ja eilen kiukkuisen, valvottavan viruksen kaveriksi saatiin vielä kurkunpääntulehduskin. Onneksi yöllä satoi, niin päästiin hengittämään raikasta kosteaa ilmaa. Se aina auttaa. Varmasti alkavalla viikolla jo helpottaa.



Sinulle rentouttavaa pyhää,



32 kommenttia:

  1. Kaunis lopputulos ja mikä tärkeintä oma tekemäsi omin käsin :) Harmillista taas teidän sairastaminen :(
    Rauhallista lepopäivää !

    VastaaPoista
  2. Voi surku tuota tautia. Kunpa pian menisi jo ohi ja pääsisitte taas kiinni normaali arjesta!

    Kauniita siirtokuvatöitä olet tehnyt. Minäkin pidän noista kuluneista kuvan reunoista!

    VastaaPoista
  3. Pienelle potilaalle pikaista paranemista! Meidänkin pojilla on ollut jo monet kurkunpää-tulehdukset- meillä ei vaan koskaan olla parannuttu kotihoidolla, vaan aina on tarvittu lääkäriä ja resepti yskänlääkettä;-(
    Vaikka monesti se toki parantuukin ihan itsestään. Mutta rankkaa se on kuunnella pienen vaikeaa hengittämistä..

    Kylläpä onkin kaunis tyynyliina- Leppoisaa sunnuntaita teille!

    VastaaPoista
  4. KIvasti ja kauniisti toteutettu! Kuvia voi siirtää siis muullakin tavalla kuin silityskuvan avulla. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ja ihania siirtokuvia!
    Kiitti vinkistä...täytyy kokeilla siirtokuva juttua.
    Paranemisia pikku potilaalle!

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniita käsitöitä!
    Kiitos ohjeista jos itsekin joskus saisi tehtyä.

    Paranemisia teille.

    VastaaPoista
  7. Hyvin olet onnistunut ja kauniin jäljen saanut!
    Minä olen yrittänyt monta monituista kertaa tuota systeemiä, mutta kuvat ovat vaan lähteneet osittain pois. Kuvat on kylläkin tulostettu mustesuihkutulostimella. Pesun jälkeen on enää vain vähän jäänyt kankaaseen kuvaa tai tekstiä. Onneksi olen tehnyt kokeiluja vain kankaanpalasiin.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Kauniit kuvat:-)))
    Pikaista paranemista potilaalle ja rentouttavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  9. Anne
    Kiitos, täällä istuskellaan ja sylitellään.

    Emilia
    Sitä minäkin toivon. Huoli toisen hengittämisestä/sen katkeamisesta on aivan kamalaa. On tässä sairaala onneksi lähellä, jos tarvitaan adrenaliinia. Tähän mennessä joka kerta ollaan selvitty onneksi kotihoidolla.

    Aamunkukka
    Voi, teilläkin tätä kurjaa on siis koettu. Mistäköhän se johtuu, että pojille tämä tulee herkemmin?


    Elsa
    Kiitos. Joo, minäkin ihan ensi kertaa kokeilin tämän aineen avulla. Aiemmin olen silittämällä kokeillut; sekä huonolla että hyvällä menestyksellä ;)

    Allidaalia
    Kiitos ja kokeile ihmeessä. Minusta tuli ihan hyvää jälkeä.

    Tuire
    mukavaa hommaa oli, koita ihmeessä. Eikä muuten vienyt paljoa aikaakaan.

    Karitalle kiitos!

    Ulla-Kristiina
    No voi harmi, että sinulla on käynyt niin. Voisikohan syy olla siinä tulosteessa? Sain Sinooperista nimittäin kirjallisen ohjeen, jossa kerrotaan tekniikan sopivan lasertulosteille tai sanomalehtipaperille. siinä ei mainita mustesuihkaria. En ole mustesuihkarilla tulostettua kuvaa yrittänyt sen vuoksi. Pessyt en vielä noita siirtotöitä ole, joten saa tosiaan nähdä miten siinä sitten käy. Kankaalle tarkoitetun decoupage -aineen ohje väittää, että 40 asteen pesu onnistuu. Jännä nähdä miten käy...

    Arja, kiitos!

    VastaaPoista
  10. Kiitos vinkistä! Olenkin miettinyt muuta konstia kuvien siirtämiseen kuin kuvansiirtopaperi. Kaunista jälkeä.

    VastaaPoista
  11. siis ihania!!!!!!!oi että kun osaisi tehdä tuollaisia! tuo lusikka juttukin niin suloinen! :)
    voi että kun jotkut osaa tehdä kaunista, mun tekemät näyttäisi varmaan 5.vuotiaan tekemiltä... ;)
    vaikka 5 vuotiaan tekemäthän on ihania!
    voihan surku teidän sairautta.
    se on aina niin kurjaa kun pienet on kipeänä,mutta jospa se tosiaan alkaisi mennä jo ohi! voimia äidillekin pikku potilaan hoivaamiseen!

    VastaaPoista
  12. Oih, tuotahan voisi kokeilla! Kiitos vinkistä ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  13. Surku juttu nuo sairastelut, toivottavasti pian helppaa!

    Kaikenlaisia askartelujuttuja sitä onkin olemassa, kätevä keksintö! Reunat näyttää just hienolta tuollai repaleisena.

    Iloa tulevaan viikkoon!

    VastaaPoista
  14. Tykkään ihan hirmuisesti tuosta tyynynpäällisestä! K A U N I S.
    Voi surku pikkuista poikaa. Toivottelen paranemista pikaista. Itselläni on ollut kovasti kipuisia päiviä nyt taas.....olen vain tyytynyt pyytämään Isältä voimia kiputaakan kantamiseen. Voisinpa napata samaan taakkaan teiltä pikkuisenne pöpövisiitin.Sen tekisin jos voisin!
    Halaan sinua rakkaasti ja toivottelen terveempiä ja ilonpisarointia pullollaan olevaisia päiviä ensi viikkoonne!

    VastaaPoista
  15. Hienoja käsitöitä! Toivottavasti pieni paranee pian ja yöt rauhoittuisivat.

    VastaaPoista
  16. Hienoja käsitöitä! Tuo aine on itselleni tuttu. En tosin ole omakohtaisesti kokeillut, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa... Kiitos tarkasta ohjeesta! Pikaista paranemista sinne ja voimia tulevaan viikkoon!

    VastaaPoista
  17. Kiitos hyvästä vinkistä! Kauniin tyynyn sait. Mukavaa alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  18. Tiedän omalta kohdaltani kuinka tärkeätä on saada ajatukset hetkeksi pois sairastamisesta ja saada pieni kaunis välähdys toivosta juuri omien käsien tekemisen kautta. Toivotan teille pikaisia paranemisia. Olen saanut blogiasi lukiessani kosketuksen johonkin syvempään, joka on antanut minulle sisäistä rauhaa.

    VastaaPoista
  19. Oi, kauniit siirtokuvatyöt olet tehnyt! Tosta tulee varmaan kauniimpi pinta kuin silityskuvilla..? Mä muuten onnistuin taas, kun tauon jälkeen tein silityskuvajuttuja enkä suoraan sanottuna jaksanut lukea ohjeita uudelleen, tulostamaan kuvat oikein päin, eikä siis peilikuvana. No, kuvassahan se ei periaatteessa haittaa, mutta mulla oli tekstiä. ;D Siinä meni yksi arkki hukkaan. :)

    Toivottavasti tauti nyt pian jo hellittäisi teillä! Meilläkin on oltu yskäsiä mut pojalla on jo vissiin hellittänyt. Oma kurkku on tosi kipeä..

    VastaaPoista
  20. kauniita käsitöitä olet tehnyt.Voimia arkeen pienen potilaan kanssa.

    VastaaPoista
  21. Jo
    Ole hyvä, minäkin halusin kokeilla jotakin muuta konstia ja ainakin heti tuli positiivinen kokemus :)

    Laura
    Kiitos, niitä voimia tarvitsen juuri nyt. Tänään oli tähän kurjuuteen lisänä vielä oma sairaalapäiväkin ja jalan käsittely. Mutta onneksi voimia saa pyytää jokaiselle päivälle omansa ja niitä myös annetaan.

    Varmasti osaisit tuon homman. Kokeile ihmeessä, oli varsin hauskaa. Kuvat otin Graphics fairy -blogista ja tulostin vain peilikuvana.

    Vekarus
    Kiitos ja koita ihmeessä. Ainakin lasertulosteesta sai kuvan ihan hyvin siirretyksi.

    Teija
    Mäkin tykkäsin tuosta repaleisuudesta. Ensin ajattelin, että no nyt meni pieleen mutta hetikohta tuli ajatus, että eipäs mennytkään ;)
    Teidänkin perheeseen aurinkoa viikkoon!

    tinttarus
    Kiitos ihan valtavasti! Toivon sulle myös voimia kipujen kantamiseen. Tiedän sen niin, että ei ole jokainen päivä kevyt elää ja olla. Toivotaan, että auringon lämmittävät säteet antaisivat iloa ja hyvää mieltä ja pyydetään, että Isä kantaisi joka päivä yhä väkevämmin. Rutistaisi syliinsä oikein.
    Minä kävin tänään taas sairaalassa ja tämä olo on taas melkoinen minullakin. Onneksi pojan hengitys kulkee jo paljon paremmin ja hän on jaksanut leikkiä. Niin ihanaa.
    Siu ja hali

    Anis
    Kiitos ja uskon, että ensi yö on taas jo parempi. Tänään on selvästi parempi päivä.

    Sini
    Kiitos ja nyt tosiaan näyttää jo paljon paremmalta. Juteltiin tänään jo vappupalloista ja leikittiinkin vähän :) Niin ja juotiin omppumehua. Onneksi sain pienen juomaan.
    Toivon sinunkin viikkoosi hyviä hetkiä.

    HyväMieli
    Kiitos ja ole hyvä. Joskus telkkarissa näin, kun askarreltiin tuon aineen avulla. Näytti niin kätevältä, että halusin kokeilla ja oli ihan oikeasti kätevää.

    Paupau
    Sinulle oikein lämpöinen kiitos niin kauniista sanoistasi. Olen aidosti onnellinen, että olet saanut täältä jotakin matkaasi. Lämmin olo viipyilee sisälläni, iloa sain. Sinulle hyvää viikkoa.

    Laura
    Voi harmi, että teilläkin ollaan kipeänä. Pikaista paranemista teillekin.
    ja joo, tiedän tuon siirtokuvajutun. Olen mokannut sen saman jutun omakätisesti ;) Ja sitten siitä pinnastakin tuli kelmumainen ekalla yrityksellä. Tokalla kerralla pinta oli hyvä mutta se oli sitten kiinni mun silitysraudassani :) Voin vakuuttaa, että tämä liiman kanssa siirtäminen oli helpompaa hommaa. Koita ihmeessä. Minusta tuolla tekniikalla olis kiva tehdä vaikka musrtavalkosista valokuvista jotain hauskaa. Jos skannaisi ne ensin ja sitten tulostaisi peilinä.

    satujacobsen
    Kiitos oikein paljon ja sinulle mukavaa tätä viikkoa. On jo niin keväistä, että siitä on todella hyvä mieli.

    VastaaPoista
  22. Oi kuinka kaunista olet saanut taas aikaiseksi:) Paranemisia teille!

    VastaaPoista
  23. Sinulla on hyvä maku Anu ja olet taitava käsistäsi ! Pidän näkemästäni kovasti :)

    VastaaPoista
  24. Voi miten kaunis tyyny siitä tulikaan, täydellinen.
    Pikaista paranemista ja hymyisiä tuulia sinne!

    VastaaPoista
  25. Hei taas!

    Inspiroiduin tästä ja mulle tuli mieleen idea, jonka voisin tehdä. Siinä olisi monogrammi ja mustavalkoinen kuva.

    Eikö tästä systeemistä jää pintaa? Esimerkiksi kirjainten välit? Ja voiko kuvan siirtää värilliselle kankaalle? Ja jos innostun niin voinko linkittä blogiini tämän inspiraation lähteen? :)

    VastaaPoista
  26. Kiitos Pampuliina, meillä on pojalla tänään mennyt jo paremmin. Tuntuu hyvältä :)

    Piupau
    Kiitos, minäkin tykkään siitä. Kesäinen ja levollinen siitä minusta tuli. Hymyä sinulle myös :)

    Moikka Tuire
    Tottahan toki saat linkittää ja kuule, mulla on juuri kokeilussa pari työtä pellavanharmaalle pellavakankaalle. Itseäkin jännittää, että miten onnistuu kirjainten välit, sillä mulla on tällä kerralla vain tekstiä. Huomenna nähdään kuinka käy, kerron sitten.
    Sinooperin ohjeessa sanotaan, että värilliselle kankaalle voi tekniikkaa käyttää ja ohje puhuu mustavalkoisten kuvien siirtämisestä. Kirjainten väleistä ei sanota mutta luulisin, että jokin pinta siitä on pakko jäädä värilliselle kankaalle. Ja kun tarkasti katsoo tuota lusikka kuvaani niin on sen lusikan ympärillä valkoinen kehys, juuri sen kokoinen, kuin leikkaamani paperinpala oli.
    Palaan asiaan :)

    VastaaPoista
  27. Marie Elisabeth´s rum
    Voi kiitos oikein paljon. Minä ilahduin!

    VastaaPoista
  28. Kiitos Anu!
    Eihän sitä kyllä suurennuslasilla katsota, mutta kiva tietää. Jään mielenkiinnolla odottamaan. :)

    VastaaPoista
  29. Voi miten kauniita nämä tuotoksesi!
    Tuo lusikkakuva sopisi varmaan loistavasti essuun,hyvä idea!
    Voi että, toivottavasti siellä ollaan jo parempia,kurjia nuo taudit.
    Mutta sitten onkin niin kiva olla taas terve.Iloa päiviisi!

    VastaaPoista
  30. Tuire
    Nyt on testit tehty. Kokeilin siirtää pellavanharmaalle kankaalle mustaa tekstiä. Tein kaksi koetta: musta teksti valkoisella paperilla ja musta teksti harmaalla taustalla. Petyin siihen valkotaustaiseen, sillä kirjainten väleissä on melko tympeän näköinen pinta, tosiaankin. Harmaa tausta toimi sikäli hyvin, että se käy yksiin pellavan oman sävyn kanssa. Pinta silti jäi. Lopputulemana päädyin siihen, että omaan silmääni parhaalta näyttää valkealle kankaalle (pitää olla luonnonkuitu) siirretty mustavalkokuva/teksti, sillä siitä se pinta ei erotu silmiinpistävästi.

    Virva
    Kiitos ja kyllä se ilo on jo päiviin löytynyt, kun nytkin täällä ajellaan täysillä paloautolla :) Ihanaa.


    Mukavaa päivää
    kaikille!

    VastaaPoista
  31. Kiitos kovasti vinkeistä!

    Pellavanväri tai vaalea harmaa oli minullakin mielessä, mutta ehkä teen sitten valkoisen. Toivottavasti saan toimeksi. :)

    VastaaPoista