perjantai 9. huhtikuuta 2010

Puoliksi täynnä









Minun oliivini näytti talvella siltä, että se ei selviydy kesään asti. Nyt on puolet puusta uuden kasvun vallassa, enkä meinaa käsittää sitä millään. Käyn vähän väliä ihmettelemässä vihreiden lehtien kauneutta. Siinä samalla näen ne kuivettuneetkin lehdet mutta niihin ei huomioni enää kiinnity. Pidän muutenkin asioiden tarkastelemisesta mieluummin positiivisesta kuin negatiivisesta näkökulmasta. Puolillaan oleva kuppi on minulle useimmiten puoliksi täynnä.


Eilen sain tavata hänet. Istuimme kahvilassa ja sen sulkeuduttua viereisessä hampurilaispaikassa juttelemassa. Minusta tuntui jo menomatkalla tosi hyvältä, vaikka tiesin hänestä vain sen, mitä ihastuttavasta blogistaan olin lukenut. Oli kuitenkin tunne, kuin puoliksi hänet jo tuntisin. Tunne vain vahvistui illan mittaan ja tänään olen useaan kertaan viipyillyt noiden eilisiltaisten lämpöisten hetkien kainalossa. Kiitos sinulle ystävä keskustelusta ja siitä toisestakin lahjasta kiitän. Juuri tuota valkoista ristiä olin ihaillut Loviisan Aitassa!


Minusta on häkellyttävää, että voi löytää toisen ihmisen kanssa sellaisen keskusteluyhteyden, että ensimmäisellä tapaamiskerralla tuntee olonsa luontevaksi. Sellaista ei kohtaa joka päivä. Olen täällä ihan kiitosmielellä siitä, että me rohkenimme tavata ja ihan todella kohdata toisemme.


Täällä on puoliksi siistiä ja vielä olisi jotenkin saatava loputkin huushoillista viikonloppukuntoon. Vähän kerrassaan tässä leikkimisen lomassa se varmaankin luontuu. Yksi asia kuitenkin kaihertaa mieltä juuri nyt. Pyykkikoneen ohjelma on kesken ja kone juuri jotenkin pysähtyi ja lukittui kesken ohjelman. Varmaan pitäisi tästäkin osata ajatella, että puoliksi tuli pestyä nekin pyykit mutta ihan sinne asti ei minunkaan optimismini yllä. Että jollain konstilla pitäisi nyt tuo vehje saada tyhjäksi ja auki. Jep.


Oikein mukavaa viikonloppua Sinulle



ps. Tilaamani ompelukirja saapui. Sini on ommellut kirjan kaavoista ihanaa päällepantavaa ja vallan inspiroiduin. Nyt aion teekupposen seurana selailla uutuuttani ja miettiä sopivaa mallia.

21 kommenttia:

  1. Tuollaiset blogiystävän kanssa tapaamiset ovat varmaan ihania, varsinkin kun on samalla aaltopituudella.
    Kauniita kuvia! Olisin kysynyt, mistä olet tuon kirjan hankkinut? olenyrittänyt metsästää sitä!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihanan toiveikas kevään viestin tuoja tuo pienen pieni hiirenkorva.
    Yllättävistä yhteyksistä sitä saattaa löytää sielunkumppaninsa....sen vain jotenkin aistii rivienkin välistä. Sinunkin kohdallasi on tämä blogimaailma avanut uudenlaisia portteja. Turhaan jotkut väheksyvät tätä bloggailua, täällä löytää samoin ajattelevia samoista asioista pitäviä ihmisiä. Minusta bloggailu on eräänlainen harrastuspiiri ja kun se on parhaimmillaan löytyy suurempi yhteys kuin blogi, kuten sinun ja Riihipirtin valtiattaren välillä. Olen iloinen uudesta ystävästäsi. Ja by the way... iso ruusukuppi..siis ihana!

    VastaaPoista
  3. Ulla-Kristiina
    Niin juuri. Minä todella nautin siitä eilisillasta.
    Laitan tähän osoitteen, josta kirjan tilasin. Olis vielä reilussa alessakin
    http://www.bookplus.fi/kirjat/tsukiori%2c_yoshiko/ihanat_mekot_ja_tunikat-4344529?gclid=CPTu1v_q-aACFcsWzAodDjO7ug
    Suomalaisessa kirjakaupassa kirjan hinta oli (toivottavasti muistan oikein) melkein kolmekymppiä.

    Bibelot
    Kiitos. Hiirenkorvat ja tuo vihreän sävy saa minut ihan fiiliksiin. Ja se eilinen oli elämys. Minä niin nautin siitä. Aivan uudenlaisen ulottuvuuden bloggaamiseen sai kyllä aikaan tuo kohtaaminen.
    ps. Kuppi on vuosien takainen ostos Indiskasta.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihan postaus! Onneksi sinulla on käynyt tuuri ja olet löytänyt sielukkaan ystävän!

    VastaaPoista
  5. Oi onnea! Näin aikuisiällä on vaikeampi löytää tosiystävää, mutta onneksi ei se mahdotonta ole.

    Kaunis postaus kaikenkaikkiaan ja oikein ihanaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  6. Mulle kävi vähän sama juttu tuossa reilu viikko takaperin kun järjestin yhdet kutsut luonani. Esittelijä jäi sitten vielä kutsujen jälkeen keräilemään tavaroitaan ja siinä juteltiin kyllä semmoisia asioita puolin ja toisin, että ei kyllä yleensä noin pikatuntemisen jälkeen yleensä tule juteltua. Mutta tuntui vaan siltä että voi. :)

    Mukavaa tuo puoliksi täynnä -ajattelu, itsekin yritän ajatella mieluummin niin. Mutta toisaalta ihan hyvä ettei se IHAN kaikkeen (niinkun vaikka rikkinäiseen pesukoneeseen) riitä. ;)

    Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  7. Tiedän tuon tunteen... Olenhan löytänyt blogimaailmasta myös ystävän, jonka kanssa olen tavannut, käynyt shoppailemassa, syömässä ja on kuin olisi tunnettu aina... <3

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Hanni
    Siitä minä iloitsen. Sinulle leppoisaa oloa tähän iltaan. minä juuri sain lapsen nukahtamaan ja nyt päätin jaksaa hetken vielä valvoa ja tehdä jotakin ihan omaa :)

    Teija
    Se on totta, että ystävystyminen aikuisiällä ei ole ollenkaan helppoa. Miten se olikaan niin paljon vaivattomampaa lapsena. Nyt on paljon varautuneempi ja ehkä varovaisempi. Tilaisuuksiakin ystävyyssuhteiden solmimiseen on minusta aika vähän, kun perhe-elämä vie mennessään. Onneksi kuitenkin joskus saa kokea, että ystävyyttä voi löytää vielä näin "isonakin". Sellainen olo tuli ainakin eilen.
    mukavaa perjantai-iltaa sulle.

    Laura
    Mukava kuulla, että sinäkin olet hiljattain saanut samanlaisen upean kokemuksen. Ja ihan totta, en minäkään ihan kenelle vaan kerro syvimpiäni ja eilen kuitenkin juteltiin vaikka mitä.
    Tosi vapauttavaa.
    muuten, se pesukone saatiin tyhjäksi ja auki. nyt on irti seinästä ja koitetaan huomenna uudelleen. Toivottavasti ei oikeasti ole kokonaan seonnut se peli.
    Mukavaa oloa tähän iltaan!

    Ira
    Kiitos samoin ja mahtavaa, että sinulla on sama kokemus. Blogit on hyvä juttu ;)

    VastaaPoista
  9. Oikein hyvää viikonloppua teidän perheelle-toivottavasti sait pyykitkin jollain keinoin koneesta?

    ps. voin vain kuvitella miten ihana tapaaminen teillä on ollut;-)

    VastaaPoista
  10. Uusien ystävien löytäminen on ihanaa, joten onnittelut siitä! Lupaavat hiirenkorvat oksassa, voi kun pian ulkonakin. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  11. Olisikohan ystävyys jo ollut hiirenkorvalla.....nyt sen kevät koitti ! Kiitos, Anu!
    Sateenropina herätteli minut tähän päivään. Kainaloinen lähti varhaiseen työvuoroon ja kun hänen jättämänsä lämpö vierellä alkoi hälvetä, sain nuorimmaisemme vierelleni höpöttämään ja supattamaan:) "Kuuletko äiti pisaroiden äänen?" Kuulenhan minä. Ne tuntuvat laulelevan jäähyväisiä viimeisille lumikinoksille! Ei siis surra sadepäivää, se on puoliksi aurinkoinen, ainakin sydämissämme!
    Iloa viikonloppuusi, ystävä!

    VastaaPoista
  12. Ihan omassa vatsanpohjassa nipistää kun ajattelen teidän tapaamistanne. Ei ole kovinkaan pitkä aika kun tapasin itse ensimmäisen blogiystävän. Se oli ihana kokemus!

    VastaaPoista
  13. Onnea uudesta kirjasta. Toivottavasti sieltä löytyy sopivia malleja Sinulle! Itse ajattelin tänään aloittaa ompelemaan jotain malli O:n kaltaista...

    'Puoliksi täynnä' - se on ihana ajattelutapa. Onnellista viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Aamunkukka
    Kiitos, kun osallistut ilooni. Ja kuule, sain pyykit ulos! Nyt on kone uudelleen päällä ja jännitän miten mahtaa käydä. Ainakin ohjelma eteni sen eilisen pysähtymiskohdan yli, joten on ihan toiveikas olo.

    Miia
    Kiitos ja pian on onneksi se aika, kun voi odotella hiirenkorvia uloskin. Minusta keväisin on hauska ottaa joku yksittäinen puu omaksi tutkimuspuuksi ja seurata sen muuttumista päivittäin. ottaa valokuviakin siitä. Siinä huomaa kevään tulon oikein konkreettisesti.

    Tinttarus
    No niin koitti! Varmaan se oli jo hiirenkorvalla, kun niin puhkesi loistamaan siinä hetkessä.
    Sinulla oli suloinen aamu siellä. Sateen ropina on kaunista ja jos saa kainaloonsa tärkeän, on sitä vieläkin mukavampi kuunnella. Minun piti eilen illalla päästä oikein nuuhkimaan ulos sitä sateen mukanaan tuomaa tuoksua. Tykkään siitä valtavasti. Vedin henkeä oikein kunnolla ja tunsin, kuinka hymy levisi kasvoilleni. Kevät, ihana kevät on täällä!
    Sinulle ystäväni toivottelen mukavaa lauantaita. Meillä odotellaan mieluista seuraa saapuvaksi, joten täälläkin on hyvä päivä menossa.

    Keijukainen
    Tämä oli minullakin ihan ensimmäinen tällainen tapaaminen. Eikä kyllä olisi tätä parempi mieli enää voinut jäädä. Antoi muuten rohkeutta siihenkin, että todella näin aikuisiälläkin on mahdollista löytää aitoa ystävyyttä.

    Sini
    Kiitos! Minusta niin moni noista malleista on kaunis, että en millään meinaa osata päättää mistä aloittaisin. Vaateompelussa olen melkoinen noviisi, joten vähän jännään, miten nuo kaula-aukot mahtavat minulta onnistua. Silti aion rohkeasti ryhtyä toimeen, kunhan vain saisin nyt päätetyksi mallin ja saisin haettua kangasta. Minusta yksi kauneimmista on kyllä se malli, jonka teit itsellesi pääsiäisenä (T).
    Sinulle hyviä hetkiä O:n kanssa.

    VastaaPoista
  15. Ihanalta kuulostavat treffinne!

    Keväällä iahaninta on juuri seurata tuota uuden puhkeamista.

    Ja minunkin kuppini on aina puoliksi täynnä :)

    VastaaPoista
  16. Ensimmäisellä vierailulla mammeli pistäytyy blogissasi:)Minäkin olen löytänyt ihanan samanhenkisen ystävän näin blogin välityksellä <3. Sinulla on lämmin ja tyylikäs blogi :)

    VastaaPoista
  17. Ihan nauraa hykertelen täällä yksikseni, niin kivasti oli sanottu tuo puoliksi pesty pyykki. Parempi kai sekin kuin kokonaan likainen, vai miten lie...
    Oikein tuli lämmin ja levollinen mieli tästä postauksesta. Mukavaa että tapaaminen meni hyvin, ystävät ovat tärkeitä ja niitä voi löytää monella tapaa.
    Onnellista iltaa, kirja on ihana!

    VastaaPoista
  18. monta kaunista kirjoitusta ja kuvaa olet laittanut taas viime aikoina.olen itse kevätkiireissä.lumi on sulanut ja käytän vapaahetket pihan haravoimiseen,kukkapenkkien siivoamiseen jne. tänään oli ihana lämmin päivä ja sain pestyä ikkunat sisältä ja ulkoa.nyt on tyytväinen väsynyt olo. ihanaa kevättä sinullekin.

    VastaaPoista
  19. Enpä ole kerinnyt aikoihin tänne blogeihin,täältä ja muualta löytyy taas paljon uutta postia.Söpöt ovat kenkäsi! Ja kuvat kauniita.Suloista harmoniaa huokuvat,kuten oikeastaan aina.Iloa päiviisi,Anu!

    VastaaPoista
  20. Voi onma pauniita kuvia. Ja ihnaa todellakin tavata ystävä, jonka kanssa vain heti tulee juttuun!

    VastaaPoista
  21. Emilia
    Hyvä, ollaan samiksia ;)

    Mammeli
    Kiitos oikein paljon ja tervetuloa! On mukava kuulla, että sinäkin olet löytänyt tosiystävän.

    Piupau
    Kiva kuulla, että sait hyvän mielen. Ne pyykit muuten tuli lopulta puhtaiksi. Vieläkään ei tiedetä mikä konetta vaivasi mutta onneksi nyt taas toimii.

    satujacobsen
    Kiitos.
    Meillä olisi tiedossa talon ulkomaalausta ja ajattelin pestä ikkunat vasta maalauspuuhan jälkeen. Tänään kyllä kirkkaassa auringonpaisteessa tuntui siltä, että, tarvetta olisi pestä ihan heti...Kiva, että olet saanut jo noin paljon kevätpuuhia toimeksi. Siitä tulee aina hyvä mieli, kun pääsee kuoputtelemaan ja laittamaan kesäkautta alulle.

    Virva moikka
    Kiva kun pistäydyit ja kiitos sekä hali. oikein iso.

    sanna
    Joo, näin on. Aika harvoin löytää sellaista yhteyttä.
    Kiva, kun tykkäsit kuvista.

    VastaaPoista