keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Todellinen löytö




Minun on tehnyt pitkään mieli kävelykenkämallisia El Naturalistoja. Hinta vaan on ollut niin korkea, että olen toppuutellut mielitekoani käymästä liian kovaksi. Toisaalta minulla on oikeasti ollut tarve kunnollisille kävelykengille, sillä uudet jalkojeni mallin mukaan tehdyt tukipohjalliset ovat niin järeän kokoiset, että niitä on vaikea saada sopimaan oikein mihinkään kenkiin. Ja näiden moniongelmaisten jalkojen kanssa on pohjallisia hyvä käyttää mahdollisimman paljon.


Pääsiäislauantain kauppareissulla poikkesin Sokoksella. Vilkaisin kenkäosaston siinä toivossa, että jos nyt tärppäisi. Ja tärppäsi kunnolla. Sain saaliiksi oikein vonkaleen! Nämä ihanat purppuranpunaiset El Naturalistat, yksi pari minun kokoani, 50 % alennuksessa. Ja tukipohjalliset mahtuvat kyytiin. Hyllyyn jäi vielä koko 36, joten jos sinulla on vastaaville tarvetta ja olet tuota kokoa, niin Raision Myllyn Sokoksesta saisi pieksut hintaan 69,50 e.


Minä aion käyttää kenkiäni pihalla ja kävelyillä mutta myös töissä (niin, palaan pian työelämään) ihan mekkojen ja monen moisten hamosien kanssa. Minusta järeämmät kengät antavat asulle monesti vain hauskan lisäpilkahduksen.

Nyt suuntaan ompelukonetta kohti. On hetki omaa aikaa, kun lapsi leikkii mummunsa kanssa pihalla. Ehkäpä keitän pannullisen teetäkin.

Sinulle mukavaa keskiviikkoa,




19 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun löytää jotakin etsimäänsä! Tosi tsäpäkät kengät!Oliko siellä muuten hyvä valikoima el naturalistoja? Sellaset kevyemmät olis hankintalistalla kesäksi.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut ihanasta löydöstä. Minäkin käytän niitä järeitä ortoosipohjia, ja tiedän tuon kengille astettavan vaatimustason!

    Voi, miten jännät ajat sinulla on edessä! Työhönpaluuta...!

    Mukavaa keskiviikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut hyvästä kenkälöydöstä;-)näyttävätkin tosi laadukkailta. Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Melkonen vonkale!
    Haaveilin samaisista Camelieni tilalle, mutten toistaiseksi ole raaskinnut... Ovat kuulemma älyhyvät jalassa.

    Vai että töihin olet palailemassa, varmasti jännää sekä sinulle että pienokaiselle. :)

    Hauskaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Hups, tosi mahtava löytö kun Naturalistoja harvemmin löytää alesta ja sitten vielä kokokin on oikea. Wau!

    Ovat tosiaan mahtavat kengät jalassa, minulla on yksi pari jota olen käyttänyt muutaman vuoden ahkerasti ja edelleen ovat kuin uudet.

    VastaaPoista
  6. Mahtava löytö! Kyllä nyt kelpaa tepastella!

    VastaaPoista
  7. Oi että onnea paljon löydöstä!! Toi on ihan mahtavaa kun noin käy! :)

    Ja edelliseen postaukseen, että ihana juttu on tulossa tuosta "painotyöstäsi", laukkukin on kaunis, niin ulkoisesti kuin "sisäisestikin". :)

    VastaaPoista
  8. Kivat popot! Itse olen myös katsellut Naturalistoja, mutta kovan hinnan vuoksi lompottelen kumppareissa. Keväämmälle vois harkita, jos saa säästettyä :)

    VastaaPoista
  9. Onnea uusille kengille, söpöt ovat :D

    Kertoiletko sitten, kuinka työhön paluu sujuu kaikin puolin? Itselläkin se tietysti on edessä (syksyllä tosin).

    VastaaPoista
  10. Todella hyvää tuuria sinulla kenkiesi suhteen. Ne ovat hyviä kenkiä ja hyvästä kannattaa maksaa.

    Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
  11. Vaude, oikein El Naturalistat! :) Olen kuullut niistä vain pelkkää hyvää ja monelta eri kantiltakin. Haaveilen itsekin niistä, mutta ovat monet vain aika leveitä kapeeseen jalkaani. Onnea siis uusista kengistä!

    VastaaPoista
  12. Onnea uudelle parille, tuli hyvä olo itsellekin, niin onnelliselta "kuulostit" löytösi kanssa. Joskus sattuu kohdalle hyvä tarjous kuin tilauksesta, se se on mukavaa.
    Tuollaiset kengät huolisin kyllä mielelläni itsellenikin.

    VastaaPoista
  13. heissan! :) voi täällä on niin monta ihanaa ihanaa postausta enkä ole ehtinyt kommentoida yhteenkään, vaikka oon kyllä käynyt kuviasi ihastelemassa.
    onnea löydöstäsi! :) ihanaa, kun saa haaveilemansa , ja vielä puoleen hintaan, vau! pari taisi odottaa vain ihan sinua siellä kaupan hyllyllä. joskus huomaa Jumalan johdatusta tällaisissakin asioissa :) ( vaikka eihän kaikkea tarvitse " hengellistää" mut niin se vaan on ;))
    mun silmiini "pisti" myös sun kauniin kapeat nilkat :)
    onpas teillä uudet ja jännät ajat edessä. kaikkea hyvää siihen ja nautinnollisia koti päiviä vielä, sinä kyllä osaat iloita niistä täysin siemauksin.
    nyt aamukahville ,kivaa tätä päivää! :)

    VastaaPoista
  14. Voi kun hyvä tuuri, tosi kivat kenkulit :)

    VastaaPoista
  15. Oi, täydelliset!!!!
    Mun tartteis ostaa jotkut tuollaiset. Ei ole kävelykenkiä nyt ollenkaan kun heivasin pitkään käytetyt, rakkaat Clarksit pois. Mutta siro jalkani on 41,5. Huoh...onko tuota kenkää edes tehty noin isona?

    VastaaPoista
  16. Hauskan näköiset popot :)
    Varmasti hyvät jalkaan. Tsemppiä työelämään :)

    VastaaPoista
  17. Teija
    Joo, olen ihan jee noista kengistä ;) Minusta valikoima oli sekä Myllyssä että Wikkellä aika niukka. Ehkä niitä tulee vielä kesää kohti mentäessä.

    Emilia
    Niinpä, ei meinaa pohjalliset sopia juuri mihinkään popoihin.
    Ja joo, töihin lähteminen kyllä vähän jänskättää...

    Aamunkukka, kiitos

    Riikka
    Joo, jännää on. Onneksi on vielä jonkin aikaa jäljellä tätä kotielämää.

    Nan
    Se on totta, että ovat aivan todella hyvät jalassa. Luulen, että näistä tulee lempikenkäni :)

    Hanni
    Jeps ;)

    Laura
    Kiitos ja juuri se "sisäinen" juttu tuossa laukussa oli huippua.

    Sissi
    Toivottavasti osuisi kohdalle ja vielä vaikka sopivalla aleprosentilla. Kumppareissa minäkin märillä säillä painelen. Sellaisissa punaisissa valkopalloisissa tai sitten pitkävartisissa beigeissä. Humahdin saappaineni pääsiäisenä hankeenkin kävelylenkillä. Luulin, että kyllähän tuo nyt vielä minut kantaa muttei kantanutkaan. Onneksi oli vartta melkein tarpeeksi ;)

    TainaSusanna
    Kiitoksia ja juu mä kerron sitten miltä alkaa tuntua se töissäkäyminen. Virallisesti palaan töihin kesäkuun alussa. HUI

    VastaaPoista
  18. Ulla-Kristiina
    Se on ihan totta, että laatuun voi satsata. Ja kengät on todella tärkeät ihan kokonaishyvinvoinninkin kannalta.

    Sini
    Kiitos :) Monestakin näkökulmasta ovat minunkin mielestäni juuri hyvät. Toivotaan, että löytyisi sinullekin sopivan malliset.

    Piupau
    Kiitos ja ihan olen tosi iloinen paristani :)

    Laura
    Kiitos laura. Ja niin huomaa, ihan tosiaan monissa pienissäkin arkijutuissa.
    kyllä mua todella vähän askarruttaa se töihin lähteminen mutta onneksi on vielä vähän tätä kotiaikaa jäljellä. Ja uskon, että saan taas työvaihteen päälle, vaikka nyt tuntuukin kovin vieraalta ajatella, että tekisin jotain muuta kuin tätä lapsen kanssa olemista.
    Minustakin muuten tuntuu, että en teidän muiden ihastuttaviin blogeihin ehdi ollenkaan kirjoittaa kaikkea sitä mitä haluaisin...silti mukana seuraamassa.

    Naksu Kiitos ;)

    Keskeytyi taas tämä kun olohuoneessa on kuulemma äidille pikku yllätys....menen innolla katsastamaan sen

    VastaaPoista
  19. Anrinko
    Joo, tykkään!Toivottavasti sinä myös löydät sopivat. Kurkkaa vaikka sieltä el naturalistan sivuilta, josko sieltä saisi selvyyden kokoasiaan.

    Allidaalia
    On kyllä hyvät jalassa. Ihan niin kuin olin kuullutkin tuon merkkisistä kengistä.
    Kiitos! Vielä saan onneksi olla hetken aikaa kotosalla...

    VastaaPoista