lauantai 9. lokakuuta 2010

Mukavia muistoja


Olen selannut viime vuoden valokuvia. Tulin niin hyvälle tuulelle palatessani viime lokakuisten tanskanmatkakuvien pariin. Kööpenhaminan tunnelma oli välitön, iloinen ja rento, Århusin kodikas ja ystävällinen. Mies on lähdössä jälleen loppuvuodesta työreissulle noihin maisemiin ja hyppäisimme poitsun kanssa niin mielellämme samaan koneeseen. Eipä tuo taida vaan nyt onnistua omien työkiireideni vuoksi. Bolig livin saan kuulemma kuitenkin tuomisiksi :)

Tänään oltiin mukana miehen veljen perheen muuttohimmissa. Saatiin olla apuna ja keralla riemuitsemassa  heidän uudesta kodistaan. Onnea ja siunausta teille T,S ja A!!

Lähetän vielä toisetkin terveiset, nimittäin lämpöiset  K I I T O K S E T  Essuntaskun emännälle niin ilahduttavasta paketista, jonka postipoika luokseni kiikutti. Mielessäni vilisee jo monta ideaa siitä, mihin noita nappikaunokaisia käyttäisin ja silkkinauhoillekin on jo idea valmiina.

Leppoisaa viikonloppua ihan jokaiselle. Nautitaan raikkaudesta, tuivertavista tuulista, lentelevistä lehdistä ja siitä, että on oma koti, jossa saa viettää hämäränhyssyä  villasukat jalassa ja olla tyytyväinen paikallansa. Syysilloissa on tunnelmaa.


25 kommenttia:

  1. Ahhh...Köpenhamina on ihana paikka, minä olen ollut mieheni kanssa yhden yön ohikulkumatkalla prätkällä pari kesää sitten tuolla, ihanassa hotellissa vietetiin yö ja aamulla kun menimme aamiaiselle, niin voi, että siellä oli mahtava sisäpuutarha, missä nautimme aamiaisen. se on jäänyt mieleeni siltä reissulta ja haluaisin kyllä mennä käymään ihan kunnollakin Köpenhaminassa.

    VastaaPoista
  2. Muistot ovat parhaita, ihania kuvia ja tunnelmia, oikein mukavaa viikonlopun jatkoa

    VastaaPoista
  3. Ihanaa viikonlopun jatkoa.

    Täällä vietetään lauantai-iltaa villasukat jalassa ja glögimuki kädessä:)

    VastaaPoista
  4. hei anu<3 oi oi tuota ihanaa kööpenhaminaa... haaveilen jatkuvasti sinne pääsystä, ja ihanat matka kuvasi laittoivat taas matkakuumeen nousuun. :)
    syysiltoina on kyllä niin ihanaa tunnelmoida omassa kodissa :) lämmintä lokakuuta teille! :)
    ps. aivan ihania postauksia olet laittanut. en oo enää ehtinyt kommentoida, olen myös hurahtanut neulomiseen, tikut täytyy olla kaikki mahdolliset vapaa hetket kädessä ;)

    VastaaPoista
  5. Harmillista oli vain se,ettei kirjekuoreseen mahtunut enempään ihanuuksia ja ilonpilkahduksia..
    Olisi ollut niin ihana laittaa koko nappipaketti ja muutama metri lisää nauhaakin ja vaikka ja mitä,mutta...
    Enkeli-kiiltsikka oli kyllä erityinen täältä lähtiessään..!!!
    Vaan ihana oli laittaa koko puketti ylipäätään sinulle tulemaan...
    Joskus vain postipojan matkaan lähetetyt jutskat ovatten niin sydäntä lämmittäviä ja siunausten saattelemia,että ihan hykerrytyttää...=O)

    Matkalle olisi ihana päästä...
    Kööpenhaminaan haluaisin..
    Kenetkähän saisin matkaseurakseni!?

    VastaaPoista
  6. Oi oi! Upeita kuvia ja maisemia! Noista saisi monesta vaikka tauluja.

    VastaaPoista
  7. Iik, mitä matkakuvia !Köpis on ihastuttava kaupunki, siellä on kauneutta ja inspiraatiota kaikille aisteille. Kauniiden matkakuvien ja muistojen pariin on ihana palata;-).

    Kaunista ja rauhallista viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästä! Et usko, ihan ihmeellistä, mutta juuri eilen illalla varasimme mieheni kanssa viikonloppumatkan jouluiseen Kööpenhaminaan :) Ihastuksella katsoin kuviasi, kaupungissa näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Sopiiko sinulle laittaa sähköpostia ja kysellä matkavinkkejä?
    Suloista sunnuntaita huomiselle!

    VastaaPoista
  9. Ihania tunnelmapaloja! Olis niin mukava lähteä Köpikseen pikkuostosreissulle =D

    VastaaPoista
  10. Ihania tunnelmakuvia! Pääsen joulumarkkinoille Kööpenhaminaan, enkä jaksaisi oikeen odottaa, varsinkin nyt kun näin kuvasi :)

    Mukavaa sunnuntaita :)

    -sanna

    VastaaPoista
  11. Täällä nautitaan myös täysillä syksystä :) Kauniita kuvia matkastasi!!

    VastaaPoista
  12. Juuri tulin ulkoa lehtisateen keskeltä. Tuuli oli leppoisen lämmin ja aurinkokin vielä hitusen lämmitti.

    Selasin eilen illan hiljaisuudessa lähes kaikki postisi läpi kuvia ihastellen ja nautin tuosta tuokiosta!

    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  13. Kivoja kuvia Köpiksestä, jonne olen muuten lähdössä kolmisen viikon kuluttua... Tuskin maltan odottaa.

    VastaaPoista
  14. Kauniita kuvia, ja varmasti myös kauniita muistoja!

    Mukavaa sunnuntai iltaa.

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka tunnelmallisia kuvia!
    Kiitos vielä katossänkyvinkeistä ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  16. Niin kyllä on (tunnelmaa)! Ihana katsoa noita erilaisia kauniita taloja!:)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!
    Paula

    VastaaPoista
  17. Ihana ihana Kööpenhamina. Se on ollut nyt pinnalla useammassakin blogissa, ja kuvat ovat aina yhtä hurmaavia! Toivottavasti itsekin sinne taas joskus matkustan.

    Kuvat viime ja tältä vuodelta ovat teettämättä, iik. Ja aina työläämmäksi homma menee, mitä pidemmälle sitä työnnän.. ;)

    Kaunista syysviikkoa!

    VastaaPoista
  18. Miten ihana että kuvien siivittämänä voi palata ajassa taaksepäin, ihanien muistojen pariin.
    Kauniita kuvia!

    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  19. Sinne täältäkin tahtoisi joku... ;)

    VastaaPoista
  20. Hei ja mukavaa tiistaita!
    Kiitos teille kaikille ilahduttavista kommenteista. Tänään olen iloinnut niiden lisäksi pumpulimaisista lumihiutaleista, joita tipahteli hiljalleen alas taivaalta kesken koevalvontani. Heti kun ennätin, ryntäsin pihalle tunnelmoimaan toviksi. Oli virkistävää seistä hetken tuulen ja hiutaleiden keskellä.

    Kaikille teille, jotka olette nyt suuntaamassa Köpikseen toivon oikein erityistä ja mukavaa matkaa! Ja meille haaveilijoille toivon selaisia hyviä hetkiä unelman parissa. Haaveilu, nettivisiitit kivoihin kohteisiin, kirjojen lukeminen kohteesta ja selailukin jo antavat energistä mieltä syksyn pimeyteen. Nautitaan unelmista.

    Lumiomena: Olisi kiva saada postia sinulta. Ihanaa, että teillä on matka tiedossa.

    Essuntaskun emäntä: Kiitos vielä, hali

    VastaaPoista
  21. Kiva, Anu, että saan laittaa sinulle spostia Kööpenhaminaa koskien :) Nyt vain huomasin, ettei minulla ole sinun sähköpostiosoittasi. Meilaatko minulle, jos ehdit lumiomena at yahoo com
    Kiitos :)

    VastaaPoista
  22. Muistoissa on mukava levähtää ja unelmoida. Kauniita kuvia ihastelin pää kallellaan!
    Pehmeä syyssade siivitti tänä aamuna kotoalähtijöitä. Minä nautin tunnelma-aamusta hyvän musiikin säestämänä. Pysähtynyt ja kiitollinen on olotila. Tästä jaksaa lähteä tähän päivään.
    Olit eilen kumman tiiviisti ajatuksissani. Ikäväksi tuon tuntemuksen tunnistin. Minun on sinua ikävä! Pitänee järkkäillä treffit!!
    Iloa päivääsi.

    VastaaPoista
  23. Niin kuin arvelin on lunta siellä satanut. Tulin toivottamaan sinulle turvallisia ajomatkoja <3

    VastaaPoista
  24. Lumiomena
    Joo, minä laitan postia tulemaan :)

    Tinttarus
    Treffejämme olen myös ajatellut ja miettinyt mahtaisiko sinulle sopia syyslomailun jälkeen jokin yhteinen hetki...
    Olen ollut upota työmäärään viime viikkoina mutta nyt on helpottava olo, kun alkoi pieni paussi.
    Siunausta ystäväni ja leppoisaa lauantaita


    Marie
    Kiitos tuhannesti!! Minulla on jonkin moinen työmatka, suuntaansa vajaa 50 km, joten enkeleitä ja turvaa tarvitaan. Niitä myös sinulle toivon.

    VastaaPoista
  25. Ihania kuvia Köpiksestä. Tuntuu, että sistusbloggaajat ovat ahkerasti käyneet Kööpenhaminassa, kun postauksista kauoungista on näkynyt tosi paljon. Oma Köpiksenmatkani antaa odottaa itseään toukokuuhun asti.

    VastaaPoista