torstai 27. syyskuuta 2012

Iloa jämistä

Kuva









Näyttelytuliaiseni, tuo punatukkainen, on kotiutunut kaapinnurkalle. Siinä se hehkuu syysmäistä hehkuaan, josta nappaan omakseni hiukan joka päivä.  Olen tomerasti käynyt alkusyksyn kaoottisuutta vastaan ulkoilemalla ja tehnyt löytöretkiä iltojen ja aamujen kauneuteen kamera muassani. Nämä luontokuvat ovat tuomisia pieniltä retkiltäni, kera punaisten poskien ja reippaan mielen. Välillä ollaan ulkoiltu koko perheen voimin mutta välillä olen reippaillut ihan itsekseni. Kummassakin on onnellisuutta. 
Lapsi odottaa jo lumihiutaleita. Tuon odotuksen helpottamiseksi suunnittelimme  iltasella hurjia mäenlaskuretkiä heti sen jälkeen kun olimme tanssineet itsemme uuvuksiin cha chan tahdissa. Suosittelen lämpimästi olohuone cha chan kokeilemista. Tuloksena on varmat naurut, hyvä tunnelma ja todennäköisesti myös hiki. 
Varautuakseni talvikauteen aloitin neulomaan pojalle jämälangoista villapaitaa. Korin pohjalla oli sopivasti alpakkaa ja muitakin villoja tarveaineiksi ja sattuipa vielä olemaan hänen toivomissaan väreissä. Puserossa olisi kuulemma hyvä olla mustaa, harmaata ja valkoista ja sitä IHANAA pehmeää (=alpakka) erityisesti kaulanaukossa  sekä hihansuissa. Etukappaleeseen neuloin pilven, josta sataa pikkuruisia lumihiutaleita. Minä en ole virkkauksen mestari mutta ajattelin yrittää yllättää pojan etukappaleeseen liitettävällä virkatulla pingvinillä koska Oktonauttien Peso -pingviini on ihan hänen suosikkinsa. Virkkausjälkeni on melkoisen krouvia (!), joten arvatkaa kuinka ilahduin, kun siitäkin huolimatta hänen mielestään tulos on ihan Peson näköinen :) Hattu siltä tosin puuttuu ja lääkärinlaukku mutta poika ei pannut merkille koko asiaa. Yhteisiä ilonhetkiä siis!
Jämäteemaa jatkaakseni, syntyi eilen ihana päivälinen jääkaapin jämistä. Munakasrulla mehevillä täytteillä maistui meille kaikille. Olipa terveellistä taas huomata, että monenlaista herkullista voi saada kokoon sen kummemmin etukäteen valmistautumatta. Huomenna ollaankin jo perjantaissa ja minä ajattelin leipoa jotakin oikein hyvää sen kunniaksi. Ehkä suklaakakkua tai sitten juustopiiraan tai.....Katsotaan huomenissa. Saatan lisätä elämään jännitystä ja leipoakin sellaista, mihin kaapissa on ainekset valmiina. Siinä saa mukavasti käyttää luovuutta ideoimisessa ja todennäköisesti päätyy johonkin pomminvarmaan suhteellisen helppoon perjantaiherkkuun, jonka valmistaminen käy sukkelasti ilman isoa vaivaa. Sellainen vaivaton perjantaiherkuttelu on minun mieleeni.

 Mukavaa pian alkavaa viikonloppua!! 

terkuin,
Anu ja Peso




16 kommenttia:

  1. Hei Anu!
    Ihana tuo ensimmäinen kuva, todella kaunis. Oot ollut mielessäni, harkitsin sähköpostia :)
    Neulomus näyttää kivalta ja pingviini on hieno.
    Voimia päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips pitkästä aikaa! Voi että, ollaan oltu sitten ihan samoissa ajatuksissa :) Justiin viime viikolla mietin sähköpostin laittamista.
      Oikein ihanaa syksyä sulle ja myöskin voimia ja kaikkea hyvää.

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitat. Syksyn kauneus on ihmeellistä. Hienolta näyttää pingviini ja neule. Ihanaa kun pikkuinen ilahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo, se on ihan parasta, kun näkee lapsen ilon. Puseroa odotetaan valmistuvaksi mutta, mutta kun on koepinoa ja tutkielmakasaa ja kaikkea sellaista, niin hitaastihan se etenee. No, jos vaikka ennen talvea tulisi kuntoon :)

      Poista
  3. Lämminhenkinen ihana postaus. Ja kauniit kuvat! Tulihan siitä ihan peso, tosi kiva!

    Itse olen pari kertaa yllättänyt itseni ajattelemasta jo joulua! Olispa kiva valmistautua siihen kerrankin hyvissä ajoin... mutta jää nähtäväksi?

    Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja jee, jos se sustakin näyttää edes hiukan Pesolta :)
      Ja arvaa, niin olen minäkin yllättänyt itseni niistä ajatuksista. Oikein jo innolla odotan joululehtiä ja vesi kielellä olen miettinyt leivonnaisiakin jo hiukan. Valmistautuminen on aina mukavaa ja tänä vuonna ajattelin olla erityisen hyvissä ajoin liikkeellä minäkin. Saa nyt nähdä, miten siinä oikeasti käy eli nähtäväksi jää myös täällä.

      Poista
  4. Kiitos Anu tästä valtavasta lämmönmäärästä, joka täältä löytyi!

    Neule on suloinen, pikkuisen ilo on auringonpaistetta!

    Ihastelen vielä tuokion ensimmäistä kuvaa ja kellahdan sitten pötköttämään:)

    Siu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanasti sanoit! Ja kiitos tosi paljon kortista! Et arvaakaan miten paljon se ilahdutti. Tuli juuri oikeaan hetkeen.
      Voimia ja pikaista toipumista sinulle. Toivon ja pyydän, että saisit voimaantua päivä päivältä.

      Poista
  5. Kauniita syksyn tunnelmia. Minulla on vielä tuo näyttely käymättä..
    Aivan suloinen tuo Peso! Varmasti poikasi on iloinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Minä ihastuin siihen Äitiin ja lapseen, joka tänä syksynä löytyi toisen maalauksen alta. Tunnelma kyseisessä maalauksessa oli herkkä ja niin äidillinen.
      Ja kiitos Peso -kommentista :) Hän on tosiaan siitä iloinen.

      Poista
  6. Suloinen on tuo virkattu pingviini <3 Ihania syksyisiä tunnelmia tekstissäsi. Tulin jotenkin hyvälle mielelle, perjantaista ja lähestyvätä talvesta. Ihanaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos ilahdutin. Minä en ole koskaan ollut erityisen talvi-ihminen (tammi-helmikuu) mutta silti talven tulo on aina minusta mukavaa ja se joulu...Hyvää tätä viikkoa!

      Poista
  7. Oi mitä hyvän tuulen henkäyksiä sainkaan taas täältä mukaani <3

    VastaaPoista
  8. Hei kaikki!
    Piipahdan pian vastailemaan :) Ekaksi upotan vielä hetkeksi kädet taikinaan :)

    VastaaPoista