perjantai 12. maaliskuuta 2010

Kuin pitsiä


Leppoisaa viikonloppua! Leipaise viikonlopun herkkuhetkiin vaikka tätä pitsipiirakkaa. Reseptin olen saanut äidiltäni. Nami nam. Herkkua on, sen lupaan.


Pitsipiirakka

4 juomalasillista jauhoja
2 juomalasillista sokeria
250 g sulatettua voita
2 tl soodaa tai leivinjauhetta

Kaikki edelliset sekoitetaan keskenään suuressa kulhossa. Seoksesta otetaan kolmasosa erilliseen pikkukulhoon. Suureen kulhoon lisätään juomalasillinen piimää ja sekoitetaan taikinaksi. Taikina kaadetaan leivinpaperoidulle pellille. Päälle levitetään reilusti omenahilloa ja lopuksi ripotellaan pikkukulhossa oleva seos hillon päälle. Paistetaan 175 asteessa kunnes piirakkapohja on kauniin vaaleanruskea. Piirakan pinta on kypsänä pitsimäinen.


Tunnelmallista perjantai-iltaa Sinulle,


23 kommenttia:

  1. Tarttis varmaan kokeilla, vaikka olenkin aikas avuton keittiöhommissa, mutta tämä ei ohje tuntunut kovin vaikealta.

    Kivaa viikkista!

    VastaaPoista
  2. Hirmuinen makeanhimo päällä :) näyttää hyvältä ja maistuukin varmasti sellaiselta. Mutta tyydyn kuitenkin tumman suklaan imeskelyyn. Oikein rentouttavaa ja levollista viikonloppua kaikkien ihanien juttujen parissa!

    VastaaPoista
  3. Elsa
    Tämä piirakka syntyy helposti ja on mehukasta. Ja jos on vielä kermavaahtoa, vaniljavaahtoa tai jätskiä kyytipojaksi, niin herkkuhetki on melkos hyvä.
    Kivaa viikkistä sulle myös!

    Sini
    Tumma suklaakin kuulostaa kyllä tooosi hyvältä. Saatiin muuten ystävältä tuliaisiksi pieniä tiramisu- ja cappuccinosuklaamunia. Aivan ihanalta maistuvat teen kanssa.
    Hyviä hetkiä viikonloppuun!

    VastaaPoista
  4. Piirakkohje testattu ;) Sattuipa somasti kun löytyi jääkaapista piimääkin. Kelpaa tarjota kesälläkin vieraille. Hyvää viikonloppua sinullekkin! Täti ruskean blogista Jaana

    VastaaPoista
  5. Wau, kylläpä tosiaan on pitsimäinen leivonnainen;-) tuota täytyy kokeilla, kiitos. Kuin myös sinne, mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Olen tainut tehdä tuota samaa,
    (tai sitten se ei ole lainkaan samaa vaan muistan omiani) muistaakseni nimellä Omenapiilo.
    Yhtä kaikki,hyvältä kuulostaa ja näyttää.Ja siis tuo nimi on jo puolet piirakasta, niin suloinen! :)

    VastaaPoista
  7. Täti Ruskea
    Voi, olitpa nopea! Kiva, että tykkäsit. Minustakin sopii oikein oivasti myös kesäherkuksi.
    Viikonloppuusi kaikkea mukavaa.

    Aamunkukka
    Kannattaa testata. Minä söisin vaikka puoli pellillistä yhteen menoon ;)
    Iloa ja lepoa viikonvaihteeseen.

    VastaaPoista
  8. Virva, mentiin ristiin ;) Voi hyvinkin olla samaa piirakkaa ja hyvä nimi on se omenapiilokin.

    VastaaPoista
  9. Pakko jättää leipomatta, kun itse kuitenkin söisi kaiken. :)

    Ihana huivi ja tunika!

    VastaaPoista
  10. Taytyypa kokeilla tai antaa tyttojen leipoa,kun on niin helppo ohje.....

    VastaaPoista
  11. Voi kuinka kaunis blogi sinulla on!
    Oletko ehkä maalaamassa, jotain kun sinulla on värikarttoja? Pohdin juuri värejä uuteen talooni.
    Saanko laittaa blogisi oman blogini listalle?

    VastaaPoista
  12. Uuden Kuun Emilia
    Sehän se vaara täälläkin aina on ;) Mutta silloin kun on kyläilijöitä, on vaara pienempi - edes vähän.
    Ja kiitos. Tuo huivi on ihan lempparini ja tunika kevään uutta Noa noaa. Tykkään...

    Lisay
    Joo, anna ihmeessä tytöille hommaksi. On helppo ohje ja tulee takuuvarmasti herkkua. Minä sain lapsena leipoa ihan sieluni kyllyydestä aina kun halusin. Sieltä kai se leipomisen ilokin on peräisin.


    Hei Tuire ja kiitos sinulle! Toki saat laittaa blogiisi, ilman muuta.
    Meillä ollaan mietitty ihan vaan yhden seinän maalaamista mutta siinäkin riittää pähkäilyä ;)
    Iloa talosi värisuunnitteluun!

    VastaaPoista
  13. Pitsipiirakka, voi nam sentään ja tuo huivi, se se vasta hyvältä näyttääkin!

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  14. Ihanalta näyttää piirakka, samoin nuo huivisi! Oletko kutonut ihan suorakulmion malliin vai kolmioksi? Mulla on ollut talven ajan suunnitteilla Baktus-huivi, mutta taitaa jäädä tältä talvelta!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Varmaan olis ihanaa piirakkaa, mut ei millään jaksa alkaa leipomaan ;-))
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. NAm. Näyttää suussasulavalta. Tuoksun tuntisin täällä asti, ellei nenu olisi niiiiiiiiin tukossa:)
    Arvaahan sen, että kun taaaaas on pipi niin tulee hemmoteltua itseään kaikenmoisella hyvällä. Eilen illalla, kun lapset jo nukku ja istuttiin soffalla telkustelemassa, sanoi armas, että kurkkaahan tuon sohvatyynyn taa!!:) Namipiilohan se siellä!!Ja heti hellitti kurja olo toviksi:)
    Iloisen aurinkoisia hetkiä viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  17. Näyttäö ihanalta ja tutultakin, minulla on joskus ollut saman tapainen resepti ja muistan että oli herkullista. Nyt pitää laittaa resepti uudelleen ylös ja palauttaa herkku leivontalistalle. Onnistuu myös lapsilta kun on noinkin yksinkertainen tehdä.
    Olo on niin onnellinen, loma, aurinko ja ihanat kuvasi. Kiitos!

    VastaaPoista
  18. No, nyt tuli kauppaan lähtö piimän ostoon. Näyttää niin herkulliselta, on kokeiltava.

    Aurinkoista viikonloppua!!!
    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  19. Ihanalta näyttää ja kuulostaa, namskis:D Täytyy kokeilla! Minuun iski leivontainspis eilen kun olin vapaapäivällä. Leivoin tiikeri-ja banaanikakun ja sitten tytön kanssa koulun jälkeen tehtiin litran taikinasta korvapuusteja :)

    VastaaPoista
  20. Kiitos reseptistä. Itselläni on samankaltainen, muttei tätä. Kokeilen varmasti!

    VastaaPoista
  21. Nappasin tuon reseptin itselleni, pakko kokeilla!

    VastaaPoista
  22. Kiitos ohjeesta, tätä on kokeiltava! =)

    VastaaPoista
  23. Jonna
    Huivi on tosiaan ihan lempparini. Lämmittääkin mukavasti.

    Nonna
    Ihan olen suorakulmion muotoon kutonut sekä roosan että sinisen huivin (sininen on kyllä vielä kesken). Roosas on melko lyhyt ja ommeltu lopuksi kiinni (löysäksi kauluriksi). Toivottavasti sinunkin huivihaaveesi toteutuu - jos ei tälle talvelle niin seuraavalle. Tai sitten kenties jotakin keväistä kevätkelejä varten ;)

    Arja
    Toisella kertaa sitten, kenties. Joskus vaan iskee mulle ainakin sellainen leipomisvimma. Toisinaan on kausia, kun en leivo mitään. Mukavaa viikkoa sulle!

    Tinttarus
    Voi miten ihana namipiilo sulle oli kätketty!! Toipuukin nopeammin, kun saa vähäsen hemmottelua osakseen. Toivon, että se nuha jo lähtisi tiehensä.

    Piupau
    Voi ole hyvä! Ja lapsilta tämän tekeminen onnistuu mainiosti. Paras kohta on se, kun lopuksi saa sormilla levitellä piiraan päälle sen muruseoksen. Ja pitäähän sitä sitten aina maistaakin vähän sitä murumössöä ;)

    Piitis
    Toivottavasti piirakka maistui ;) Tein muuten itse eilen seuraavan pellillisen. Nyt meinaa ihan mennä överiksi...

    Naksu
    Ihana inspis siellä ollut sulla! koululaisenkin oli varmasti kiva tulla kotiin, kun oli hyvät tuoksut ja herkkuja välipalaksi.

    Vanamo
    Anskuliini
    Mimmuli
    Kokeilkaa ihmeessä. On helppo, nopea ja herkullinen.

    Jokaiselle mukavaa alkanutta viikkoa!!

    VastaaPoista