lauantai 10. heinäkuuta 2010

Ja he tapasivat toisensa - kohtaus kuin elokuvasta







Kävin eilen doTTyssä (ks. 9.5. postaus). Katselin vaatteita, sovittelinkin joitakin. Siinä sovitellessani liikkeeseen saapui vaalea nainen kolmen lapsen kanssa. Nainen oli selin minuun mutta lapset katselivat suuntaani. Sydämeni teki melkein voltin, sillä tunnistin rattaissa istuvan suloisen pienen pojan ja ihanat tyttöset. Olin varma, että olin nähnyt lasten kuvat blogiystäväni Lauran blogissa. Lauran kanssa ollaan kirjoiteltu mutta ei koskaan tavattu - kaukana toisistamme kun asutaan. Muina naisina kutsuin Lauraa nimeltä. Nainen kääntyi minua kohti ja kyllä, Laurahan se siinä oli. Minä sitten siihen, että Sinkkisangon Anu se tässä...Voi, mikä hetki! Se oli kuin suoraan jostakin elokuvasta. Olimme molemmat ihan otettuja.


Jatkoimme juttua vaateliikkeen ulkopuolella ja sitten vielä koko perheiden voimalla illalla meillä kotona. Mutusteltiin teeleipää sinikuvaisilta lautasilta ja lapset puhalsivat pilleillään maailman suurimpia maitokuplia. Mieheni kanssa nautittiin kovasti tuosta iltahetkestä. Kiitos Laura teille kaikille, kun kävitte. Meistä yhdessäolo tuntui mukavalta ja niin kovin aidolta ja välittömältä. Ollaan vieläkin ihan täpinöissämme täällä.


Lupasin Lauralle antaa teeleipieni reseptin mutta unohdin sen sitten kuitenkin. Laitan ohjeen tähän ihan teille kaikille. Näistä leivistä on tullut meidän perheessä suosikkeja.

Englantilaiset teeleivät
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
2 dl vettä (alkuperäisessä ohjeessa maitoa mutta näin sopii kaikille)
50 g voisulaa

Sekoita ainekset keskenään. Taputtele kahdeksi pyöreäksi leiväksi leivinpaperin päälle pellille. Pistele haarukalla ja tee taikinapyörällä leipään pysty- ja vaakaviilto leivän murtamista varten. Paista 250 asteisessa uunissa n. 12.15 min. Saavat jäädä melko vaaleiksi. Tarjoile voin ja juuston kera. Minä leivon yleensä annoksen tuplana, sillä tämä leipä on niin herkkua, että kahdesta leivästä ei suuremmalla porukalla riitä tarpeeksi jokaiselle :)


*** *** ***
doTTystä sain mukaani Noa Noan syyskuvaston, josta kuvasin nuo ylläolevat vaatekuvat. Kaikkea kaunista on taas tulossa. Minusta tuo musta korsettimainen yläosa on upea. Roosaa hattuakin sovittaisin mielelläni. Luumun sävyinen neule viehättää myös. Neuleista puheen ollen, piipahdin kaupunkireissullani myös Lankabaarissa. Siellä on nyt Dropsin lankoja alella, joten hankin muutamia keriä varastoon. Kätösissäni ei monimutkaisia neuleita synny mutta jotakin pientä ja yksinkertaista teen oikein mielelläni.

Iloa lauantaihisi!



19 kommenttia:

  1. Ihana!! Aivan uskomaton juttu. Tässä näkee, että täältä voi löytää todellisia sielunsisaria. Itsekin usein ajattelen, että tämä on ihan sen ja sen näköinen juttu, vaikken ole koko ihmistä tavannut, blogia vain lukenut. Kummasti niistä välittyy persoona, jutuista ja kodeista.
    Kiitos teeleivän ohjeesta, noita aineksia on aina kaapissa, joten laitan talteen!Nyt uimaan!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva lukea tapaamisestanne - nämä ovat niitä bloggailun tuomia huippuhetkiä :)

    VastaaPoista
  3. Ihan uskomaton sattuma kohdata noin, upeaa! Tämä oli oikea hyväntuulen postaus! :)

    Herkän väriset langatkin olet löytänyt. Minäkin ajattelin jotain vastaavaa ostaa, jotta saisin "seittimäisen" kaulahuivin syksyksi kutoa. Lankavarasto onkin jo valtavan kokoinen...

    Sydämellistä lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
  4. Sinun ja blogiystäväsi Lauran kohtaaminen on aivan kuin ihanasta novellista! Hienoa lukea kaikin tavoin onnistuneesta päivästä. Teeleivät ovat herkkua meilläkin, ajattelimme lomareissulta paluun jälkeen pitää ihan oman perheen kesken englantilaiset teekutsut :)
    Noa Noan vaatteet ovat suosikkejani.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Oi mikä kohtaaminen!
    Maailma on niin pieni, oikeastikin. =)

    VastaaPoista
  6. Oi bloggerini ei ollut päivittänyt postaustasi tulin kurkkaamaan ja huomasin että päivitys tapahtunut. Miten ihanan postaus. Näinpä ystävyyttä voi syntyä myös blogimaailmassa niin että yltää ihan oikeaan arkeen :) Olette varmasti olleet suloinen näky tavatessanne siellä liikkeessä :) Kauniit astiat ja kiitos teeleipäohjeesta meillä tykätään kovasti. Kaunista lauantaita sinulle.

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus, tulipa lämmin ja hyvä mieli=)

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihanaa! Tosiaan ihan kuin elokuvasta. Johdatuksen makua :)

    VastaaPoista
  9. Hassua, että tuollaista oikeasti tapahtuu! :) Elämän pieniä iloisia yllätyksiä. Niitä kyllä kaipaa! Mukavia neulomishetkiä myös sulle. Itse pakkailen parhaillaan tavaroitani ja syksyistä neulomistyötäni mukaani maaseudulle.

    VastaaPoista
  10. Nyt minunkin sydämeni heitti volttia....
    Olen jo pidemmän aikaa seurannut tätä ihanista ihaninta blogia. Voisi sanoa, että olen hurahtanut, koukuttunut, hullaantunut ja ihastunut! :D Tämä on kertakaikkisen hurmaava blogi; hyvän tuulinen, aito, tunnelmallinen, arjen pienet ilot huomaava, valoisa, romanttinen, jne. Niin minun "näköiseni" blogi! Ja mikä hauskinta - tämä Laura on kotipaikkakuntalaiseni ja entinen naapuri (ainakin melkein)!Lauralle terkkuja, vaikka en tiedä tunnistaako... taisinpa törmätä nyt toiseenkin blogiin, jota tulen seuraamaan tiiviisti! :D

    VastaaPoista
  11. Hienoa että sait kohdata ihmisen jonka jo tunsit, vaikket ollutkaan koskaan kohdannut. Onnellisuutesi välittyy tännekkin, mieletöntä sattumaa...vaiko jonkinmoista johdatusta.
    Iloa kesäisiin päiviisi!

    VastaaPoista
  12. Ihana juttu <3

    Itsekin olen blogini kautta saanut muutamia ystäviä. Ihan huippua!

    VastaaPoista
  13. Ihana juttu! Kuulinkin siitä jo aikaisemmin ennen kuin luinkaan täältä=)
    Kuvien vaatteet niin herkullisia!

    VastaaPoista
  14. Ihanan uskomatonta :-) Elämä osaa yllättää!

    VastaaPoista
  15. voi Anu, oli tosiaankin ihana nähdä! ihan ihmeellinen juttu,kuinka noin törmäsimme... ja just siellä kaupassa!;) kiitos kun kutsuitte meidät, olette just niin ihania kun vain kuvitella saatoin! kiitos ihanasta illasta luonanne kauniissa kodissanne! ihania kesä päiviä ja rakkaat terkut koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  16. Olipas ihana yhteensattuma:-))
    Täältä blogimaailmastakin voi löytyä todella kultaakin arvokkaampia ystäviä:-))
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Elina
    Ihan huikea juttu oli. Uiminen tässä kelissä onkin kyllä ihan parasta.

    Ainosofia
    Ehdottomasti. Ja oli kyllä kuin oltaisiin iät ja ajat tunnettu...

    Marina
    Hyvä tuuli leijuu täällä edelleen.
    Hyviä hetkiä huivin neulomiseen. Minulla tuli eilen valmiiksi yksi keväällä aloitettu ja kesken jäänyt silkkimohairhuivi. Huivin valmistumisen hetki on aina yhtä kiva :)

    lumiomena
    No niinpä. Teilläpä on hauskat kutsut tulossa. Ehkäpä tarjolla on skonsseja, teeleipiä, hilloa, kermavaahtoa....NAM.
    Noa Noa on minunkin suosikkimerkkini.

    Anrinko
    Niin on. Maailmankylä...

    Marie
    Minulle käy muuten usein niin, että ei päivity. Sitten saa kokea iloisen yllätyksen, kun löytääkin uuden postauksen.
    Me oltiin kyllä varmasti melkoinen näky siellä liikkeessä, kun oltiin molemmat ihan ymmällämme ja päiviteltiin asiaa. Johdatusta oli kyllä täynnänsä tämä ihana tapaaminen.

    Onnenkyynel
    Kiva kuulla!

    Rouva M
    Johdatuksen makua kyllä hyvinkin vahvasti :) Oli tarkoitettu, että saamme kohdata.

    Sini
    Niinpä. Ihmeellisiäkin juttuja tapahtuu...
    Oikein hyvää reissua sulle. Tykkäsin niin niistä marjapuuron värisistä langoistasi.

    VastaaPoista
  18. Jenni
    Kiitos sinulle oikein kovasti - minä ihan häkellyin täällä. Mukavaa, että käyt lukemassa!
    Ja ajatella, maailma on tosiaankin pieni. Toivottavasti Laura tunnistaa sinut kommenttisi perusteella.

    Piupau
    Sehän siinä olikin niin ihanaa, että tuntui, että toisen jo tuntisi. Oli ihana kokemus. Iloa myöskin lähetän!

    Viivu
    joo, ihan huippua! Nautitaan ystävyydestä.

    Sara
    Olen niin onnellinen. Kyllä Taivaan Isä valmistaa meille upeita yllätyksiä.
    Ja nuo vaatteet ovat minustakin ihastuttavia nostalgisuudessaan.

    Amelia
    Uskomaton yllätys ja lahja tuo oli.
    Hetken aikaa tuntui melkein siltä, että olin ihan seisahduksissa.

    Laura
    Voi että, miten me tykättiin teistä ihanista ja siitä, että saatiin viettää iltaa yhdessä. Lähetetään täältä vielä halauksia teille kaikille. Kiitos vielä, että teillä oli aikaa tulla! Koin kyllä niin vahvasti, että tämä oli johdatusta ja lahja Isältä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa ja hyvää kesämieltä teidän koko perheelle!

    Arja
    Niin voi löytyä. Ystävyys on niin kovin kallisarvoinen asia. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista