torstai 19. toukokuuta 2011

Pannaria ja pikkuvarpaita







Riemu voi revetä niin kovin pienestä. Tänä iltana se repesi siitä kun ripustettiin olohuoneen kattoon moskiittoverkko ja leikittiin, että ollaan telttailemassa. Kun ei kerran voida kipeyden keskellä mennä ulos, niin tuotiin pihaleikit sitten sisälle. Verkon alla oli hauska lukea kirjaa ja juoda pillillä juomaa iloisen värisestä  kupista. Näyttää tehoavan tuo kivan kupin ja eriväristen pillien yhdistelmä poikapuoliseenkin  kuumepotilaaseen ja meillä ainakin saa tällä keinolla nesteytyksen pelaamaan :)
Muuta tämän päivän varrelta:
Tirautin töissä pienet itkut silkasta ilosta. Ylioppilaskoetulokset saapuivat ja sain iloita nuorten mukana. Jokainen omaan katraaseen kuuluva kokelas saa kevätjuhlassa painaa valkolakin päähänsä ja se vasta on upea asia.
Päivän hohtoa hieman tuppaa  himmentämään se seikka, että nyt on minunkin kurkkuni kuin raastinrauta ja kolottaa sieltä ja täältä ja tuoltakin. Huomenna olisi eräs koulutuspäivä, jota olen kuukausikaupalla odottanut ja meinaan olla ammulla iskussa sitä varten. Tai ainakin ihan tosissani toivon olevani...

Nite, nite,
Anu
Ps. Mies paistoi meille potilaille pannaria iltapalaksi ja olihan se herkkua.


18 kommenttia:

  1. Onnittelut opelle hyvän opetuksen sadosta =)
    Pikaista paranemista teille!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta toipumispäivältä! Tulkaa pian kuntoon ♥ Onnittelut myös opelle nuorten saavutuksista - pian on aika levon ja loman. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihania varpaita ja herkullisia pannareita! Aurinkoista ja terveempää viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Suloiset pikkuvarpaat toipilaalla. :) Olen kuolannut ulkomaisten blogien paperipillejä, sellaisia kaksi värisiä ihanuuksia. Hyttysverkko näyttää niin kauniilta ja on varmasti hyvä toipumispaikka pikkuiselle. Onnea opelle! Toivottavasti pysyt iskussa koulutukseen.

    VastaaPoista
  5. Lasten varpaat on jotain niin suloista :) Pannaria ja pillimehua-- haluan uskoa että olet aamulla kunnossa! Mukavaa päivää toivottelee Reetta♥

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että pääsitten retkellä...:)

    Onnea täältäkin opettajalle!

    VastaaPoista
  7. Heippa! Täällä uusi lukijasi. Onpa aivan hurmaavia kuvia! Tänne tulen uudelleen ihastelemaan..hauskaa kesän alkua toivottaa romulyyli-riitta.

    VastaaPoista
  8. Fanni Auroora
    Kiitos - molemmista. Pienen flunssa on jo parempaan päin ja mulla siihen toiseen suuntaan...No, kyllä tämä tästä, kun nyt saa levätä viikonloppuna.
    Mukavan viikkiksen toivotuksia sulle

    Tiina
    Kiitos - onneksi pikkumies on jo parempi. Nää on aina vähän pelottavia nämä kurkunpääntulehdukset, kun sitä jännittää että hengitys salpautuu kokonaan.
    Ja kiitti - tuntuu kivalta, että taas joukko nuoria saa oman lakkinsa. Ovat sen ansainneet kovala työllä ja tarmolla.
    Minulla jo lomankiilto silmissä :)
    Mukavaa viikonloppua myös teille.

    VastaaPoista
  9. Saija
    Pannari piristää päivän kuin päivän ;)

    Tuire
    Kuulostaa ihanilta pilleiltä. Ihan olikin mulle uusi asia, että paperistakin voi niitä tehdä.
    Ope kiittää ja koulutukseenkin osalistuin. Sissiasenteella ja särkylääkkeen voimin mutta kyllä kannatti. Oli tosi hyvä koulutus. Aiheena oli ohjaus ja motivointitaidot. Sovellettavissa työelämän ohella kotirintamalle :)

    VastaaPoista
  10. Reetta
    Kiitos, olet aivan ihana. Aamusella starttasin tosiaan särkylääkeen voimin mutta vähän on tänään kostautunut eilinen reippaus. Toisaalta tänään on saanut luvan kanssa parannella oloa kotosalla.
    Halauksen lähetän!

    Irmastiina
    Kiitos. Ja retki oli hauska. Täynnä iloa ja taas havahduttiin, miten pienestä se ilo syntyy. Ihan siitä että istutaan kyljikkäin, lähekkäin ja leikitään vaan...

    VastaaPoista
  11. Riitta Sinikka
    Heei! Kiitos paljon ja oikein kovasti tervetuloa. Tulin hyvälle mielelle :)

    VastaaPoista
  12. Niin mukavan kuuloiset sisäretkeilyt. :) Onnea opelle onnistuneista opetuksista! ;)

    VastaaPoista
  13. Suloisia pikku varpuleita :)
    Kurja saada tähän aikaan vuodesta sitkeä flunssa :( Toivottavasti pian ohitse ja majan suunnittelut saavat jatkua. Nyt olisi kaikkea kivaa tutkittavana ulkosalla niin pojalle kuin äidillekkin :)
    Kaunista pyhää sinne ja pikaista toipumista <3

    VastaaPoista
  14. Peikkotyttö Hanna
    Hauskaa meillä oli :)
    Mukavaa sunnuntaita teidän kotiin. Me käydään lounaspöytään.

    Marie
    Kiitos. Uskon, että kyllä tämä pian jo tästä ja saan terveenä kajauttaa suvivirren :)
    Kaikkea kaunista tosiaan on nyt luonto täynnänsä. Odotan että pihallamme olevat kielot alkaisivat kukkia ja että jasmiiniin tulisi kukat. Niistä tykkään. Tuomikin on aivan ihana.

    Majanrakentajat ovat nyt työssään. Kiinnittävät vaakunoita majan kylkeen. Pikkumies pääsi tänään ensi keraa kipeyden jälkeen ulos.

    Hyvän pyhän toivotus sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  15. Ihana idea laittaa moskiittoverho sisälle ja retkeillä siellä. Ja on muuten kaunistakin!

    VastaaPoista
  16. Koittakaahan pysyä terveenä ja tervehtyä!
    Ihanan kuuloinen telttaretki! Suloista :)

    VastaaPoista
  17. Hei,

    En ole koskaan kommentoinut blogiasi aiemmin, mutta olen seuraillut sitä silloin tällöin jo jonkin aikaa. Aina, kun tekstejäsi luen ja kuviasi katson, tulen tosi hyvälle mielelle. Ihana positiivinen elämänasenne ja arjen ilot välttyvät varmasti kaikille lukijoille. Kiitos sinulle ja ihanaa pian alkavaa lomaa!!! :)

    Senja

    VastaaPoista
  18. pioni
    Minä tykkään myös noista verkoista. Tekisi mieli ommella jostakin musliinikankaasta vastaava mutta en ole onnistunut löytämään ohutta laskeutuvaa pienikuvallista musliinia... Mukavaa viikkoa sulle.

    emilia
    Kiitos, kyllä tää tästä. Toistaiseksi ei ole vielä helpottanut mutta peruspositiivisena uskon, että helpotus piilee jo nurkan takana :)

    senja
    Kiitos paljon! Olipa niin kiva lukea terveisesi ja kuulla, että olen saanut tuoda hyvää mieltä.
    Lomani on tosiaan jo nurkan takana ja kovasti sitä odotan. Ajattelin palkita itseäni tästä työvuodesta joillakin kauniilla kesäkukkasilla sitten loman alettua :)Kiva joskus motivoida itseään tällaisilla konsteilla ;) Sinulle mukavaa viikon jatkoa Senja,
    Anu

    VastaaPoista