sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Oliivileipää ja ompeluksia






Sain päivänä eräänä melko mukavan aamuherätyksen. Poika herätteli minua varhain aamulla ja kun en heti meinannut jaksaa nousta, kuului seuraavaa: "Kun on näin hieno kukko, niin sitä pitää kunnioittaa!!" Olihan siinä sitten noustava, kun kerran meillä on niin upea kukko hoitelemassa nämä herätyshommat...
Tämä viikonloppu on ollut apea ja tunteikas ja aika on melkein seisonut. Meille on viime aikoina annettu kannettavaksi elämän suuria ja raskaita asioita; luopumista, luopumiseen valmistautumista ja haikeutta. On kuitenkin myös iloja, joista vaikeina aikoina saa voimaa ihan erityisellä tavalla. Ilojani ovat viime päivinä olleet  lapsen pehmoinen ja lämmin poski omaani vasten, yhteinen aika läheisten kanssa, kävelyretki meren rannassa, aito keskustelu, ruokalautasen kokoinen kimppamunkki, oliivileipä  ja pieni käsityöhetki. Tein pojalle syysasusteiksi lämpöisen kaulurin ja pipon. Hankin lisäksi kangaskaupasta ihanan pehmoista bambu-collegea, josta aion ommella hänelle yöasun. Pipo pääsi tänään jo tositoimiin ja toimi kiipeilyhommissa kuulemma oikein hyvin :)

Voimia pian alkavaan uuteen viikkoon meistä jokaiselle! "Päivä vain ja hetki kerrallansa."

- Anu






15 kommenttia:

  1. Voi ystävä, voimia ja valoa luopumisen hetkiinne ja haikeuteen.
    Kun elämä kipuilee, on lohdullista saada jakaa niitä pienimpiäkin ilonpisaroita rakkaiden kera.
    Jokainen päivä on kuitenkin myös uusi alku, ja jokainen hetki tässä ja nyt, hauraana tahi väkevänä, ainutlaatuisena.

    Lämmin halaus luoksesi♥

    VastaaPoista
  2. Voimia sinne vaikeiden asioiden äärelle! Osaat pukea hienosti asiat sanoiksi. Ja kuvatkin jälleen aivan ihanat!

    Ja onnekas kukko, kun äiti on niin kätevä käsistänsä :)

    VastaaPoista
  3. ♥ Voimaa ja halauksia! Toivon rohkeutta vaikeiden asioiden äärellä, mitä ne lienevätkin.

    VastaaPoista
  4. Lämmin halaus sinne sinulle. Ihanaa että jaksat nähdä ne pienet asiat ja sen suuren onnen mitä ne yksinkertaiset asiat voivat antaa. Suru on osa elämää, onneksi lähelläsi on rakkaita näitä tunteita jakamassa. Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  5. Lämpimiä ajatuksia sinulle! Vain hetki aina kerrallaan. Minua on lohduttanut se, että aurinko nousee joka aamu, vaikka en synkkien pilvien läpi sitä näkisikään.
    Kauniit tunnelmalliset kuvat sinulla jälleen!

    VastaaPoista
  6. hei Anu! täältäkin lämpimiä ajatuksia sinne! ihanaa kuitenkin kun tietää että mitään ei tapahdu taivaallisen isän sallimatta.. vaikka välillä kohtaammekin niin kipeitä asioita. ihana että on kuitenkin paljon iloisiakin asioita. tosi ihana pipo ja kauluri pikkumiehellä, varmasti ne lämmittävät aivaneityisesti kun oma äiti on ne rakkaudella tehnyt! halaus ja voimia.. <3

    VastaaPoista
  7. Ihana kangas, pakko udella mistä olet sen löytänyt? Minullakin on aikeissa tehdä lapsille syksyksi pipot, mutta vielä en ole löytänyt kivaa kangasta..
    Halaus ja voimia <3

    VastaaPoista
  8. Voima halaus täältä sinulle ystäväni.
    Joskus näyttää olevan niitä harmaita päiviä joiden lävitse on vaikea nähdä sitä että pilvimassan takana paista aurinko.
    Kaunis syksyinen tunnelma huokuu kuvistasi. Sinulla on komea kukko :)

    Täällä istun hetken tuolilla sekin jo askel eteenpäin. Sadepilvet piiskavat vettä ruutuihin ja odottelen meidän seurustelevia piipahtamaan :)

    Kauniita syyspäiviä ja voimia sinulle ja perhellesi!

    VastaaPoista
  9. Voimia täältäkin toivottelen. Se on muuten kumma, miten paljon lapsen poski ja lämmin halaus antaa voimaa! Kiitollinen jokaisesta poskesta...

    VastaaPoista
  10. hannah
    Kiitos ihanasta viestistäsi!! Rutistan takaisin :)

    Teija
    Kiitos - ja äidin kätevyydestä en tiedä mutta intoa on sitäkin enemmän. Nyt meinaan käydä yöppäriompelujen kimppuun.

    Tiina
    Kiitos... samojen aiheiden äärellä mennään kuin teidän ja poikien perheissäkin kesäaikana.
    Onneksi on rinnalla iloja!

    piupau
    Kiitos ja halaan takaisin ♥
    Jakamisesta saa kyllä voimaa ja taas jaksaa.

    VastaaPoista
  11. Maria kiitos
    Näin on, joka päivä on uusi alku. Olin tänään varhain aamulenkillä ja käveleminen syystuulen sointia kuunnellessa puiden oksilla ja lehdistöissä oli uuden aamun oiva aloitus.

    Mari


    Laura
    Kiitos!! Joskus se Tapahtukoon sinun tahtosi, on niin vaikea rukous...
    Iloja on myös. Eilen illalla alkoi yksi pojan kommentti sanoilla RAKAS ÄITI. Voi vitsit, miten se helli sydänalaa :)

    Saija kiitos
    Löysin kankaan Turun Eurokankaasta muutama viikko sitten. Oli vasta kuulemma tullut, joten varmaankin sitä vielä on jäljellä. Sävyjä oli monta. Toivottavasti löydät lapsille mieluiset sävyt.






    VastaaPoista
  12. Marie
    Kiitos paljon. Ja kukko on kyllä mitä komein :)
    Sinulle myös toivon kauniita syksyn hetkiä. Pisaroiden rummutus ikkunaruutuja ja kattoakin vasten on ihanaa. Pisaroista on myös kiva ottaa kuvia ja sade muuten tuoksuu todella hyvältä. Olin tänään aamukävelyllä ja alkoi sataa kesken kaiken. Tykkäsin!

    Nonna
    Ihan totta! Kosketus on parasta lohdutusta ja myös parasta jaettua iloa!

    VastaaPoista
  13. Ekaa kertaa tänne eksyin ja pakko kommentoida, kun on niin kauniita kuvia blogi täynnä :-)
    Oliivileipä näyttää tosi herkulliselta! Mukavia syyspäiviä ja iloa sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei
      Oi kiitos! Ja tervetuloa ;) Sinulle myös oikein mukavaa syksyä!

      Poista