keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Häähumua











Eilen illalla pyykkikone ehti juuri ja juuri valmiiksi. Uunissa paistunut ranskalainen juustopiiras oli kannestaan jo mukavan ruskea. Tiskikoneen ohjelma oli kesken. Puolet mookkoosista oli paistamatta. Sitten pimeni. Sähköjen katkettua sytyteltiin valtava määrä kynttilöitä ja kotona oli todellinen rauhaisa tunnelma. Minä nautin siitä.


Tullessani nukuttamasta lapsukaista, astelin kynttiläjalkoineni alakertaan. Portaikossa valonani oli vain kynttilän lepattava liekki. Täydellinen Austen -moment! Niin, paitsi vaan, että jalassa oli täysin nuhjaantuneet kalsarit, eikä nilkkasukistakaan saanut esille romanttista puolta edes yrittämällä. No, mies totesi, että olisivat vaan Austenin sankarittaret olleet kateellisia noin mukavista kalsareista! Että kai se sitten oli Austen -moment kuitenkin.


Tänään olen ollut ihan fiiliksissä rakkaan ystävän lähestyvistä talvihäistä. Niihin on enää 24 päivää. Eikö virallinen joulun odotuskin ala suunnilleen 24 päivää ennen juhlaa, joten alan nyt sitten oikein toden teolla odottaa häitä. Ajattelin pukea juhlaan ylleni tuon Noa Noan mekon, joka on ylimmässä kuvassa. Kuva on viime talven Maalaisunelmasta. Nähtyäni sen, en vaan saanut mekkoa mielestäni. Sain ihanuuden sitten keväällä syntymäpäivälahjaksi ja kyllä olen siitä tykännyt. Minusta se on varsin muuntautumiskykyinen, kunhan vähän virittelee tunnelmaa asusteilla. Häihin ajattelin pukea mekon kaveriksi mustan röyhelökauluksen ja kiinnittää sen vanhalla perhosen muotoisella rintarossillani. Kaulus sopii kuin valettu mekon avaraan pääntiehen. Kenkäpuoli on vielä täysin auki.


Näiden talvikuvien myötä toivotan Sinulle oikein onnellisia hetkiä pian alkavaan vuoteen 2010! Sinulle ja minulle uudenvuoden kukkaisiksi, herkiksi ja toiveikkaiksi sopii yläkuvan anemonekranssi. Eikö olekin kaunis?

Rakkain terveisin,



ps. Mokkoosista vielä. Ollessani pieni, paistoi isoäitini minulle niitä usein. Reseptejä on varmasti lukuisia mutta tässä oma sovellukseni. Mokkooset näyttävät melkein blineiltä ja ovat suunnilleen pikkulettujen kokoisia, hieman vaan paksumpia (kohoavat pannulla). Nämä maistuvat hyvältä voin tai hillon kanssa. Sokerinkin kanssa näitä joskus herkuttelen.


Mokkooset
1 muna
2 dl kermaviiliä
tilkka vettä
1,5 tl soodaa
ripaus suolaa
0,5 dl voisulaa
1,5 rkl ohrakasta tai perunajauhoa
2 dl jauhoja


Sekoita taikinaksi ja paista melko miedolla lämmöllä. Paistuvat nopeasti, kunhan pannu on ehtinyt lämmetä kunnolla. Minulla ei ole pikkulättypannua, joten paistan aina blinipannussa. Voit aivan hyvin paistaa myös suurella pannulla, sillä nämä "jässähtävät" heti päästyään pannulle, eikä taikinakaan ole kovin löysää. Asettuvat siis aivan hyvin vieretysten suurellekin pannulle.

18 kommenttia:

  1. Sinulle myös, Arja, oikein antoisaa alkavaa vuotta ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  2. Oikein ihania kuvia jälleen!

    Lupaamani kuva hiukan viipyy kun

    meillä on jännästi hävinnyt digi-

    kamera. Ostettuani, otan kuvan, ja

    ilmoitan Sinulle.

    Oikein hyvää uutta vuotta, 2010!

    t. Salaisen puutarhan emäntä

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka kauniita kuvia !! Ota vain kaikki irti häistä ovat niin ihanat juhlat aina ja kun aloissa aloittaa niin ei pääse kiire yllättämään, nauttikaa ja laita kuvia häävalmisteluista jos morsiusparille vain sopii, saadaan fiilistellä mukana. Niin ja hei kiitos mokkoos reseptistä, pitää kokeilla, en ole aiemmin kuullutkaan moisista herkuista :)

    VastaaPoista
  4. Anu hyvä,
    mekko on Todella söpö kuin mikä,samoin kranssi! Ihana Austenin kalsarikuvaus ;)
    Jaoit taas kauniit kuvat kanssamme,kiitos!

    VastaaPoista
  5. Tuo mekko on todella upea. Palailen usein tuohon kyseiseen Maalaisunelmien muotijuttuun.

    Aika ihanan romanttinen tuo sähköjen katkeaminen.

    Oikein ihanaa uutta vuotta sinullekin. Ja aikahan kuluu mukavammin, kun on jotain, mitä odottaa! :)

    VastaaPoista
  6. Talvihäät vaativat omanlaisen pukeutumisen. Kaunis on pukusi! Varmaan ehdit löytää asuun sopivat kengätkin, sillä onhan häihin vielä aikaa. - Omat talvihäämme olivat pohjoisessa tammikuun puolessa välissä 26 vuotta sitten. Odotettavaa oli, että siellä olisi paukkupakkasia, mutta yllättäen juuri sinä päivänä satoikin - vettä. (Sehän tietää onnea!) Minulla oli ylläni luonnonvalkoinen villamekko, ja morsiukimpussa oli valkoisia anemoneja ja freesioita.

    Mukavaa vuodenvaihdetta Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kaunis mekko!

    terkuin
    morsian :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis mekko!

    Kivoja juttuja sinulla odotettavissa, hääjutskia...

    Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  9. Joulukirkossa mietin juuri talvihäitä, miten ihanat ne voisivat olla. Sinä pääset kohta sellaisiin. Mekkosi on ihastuttava ja kuvat kauniita! Niin ja tuota ohjetta voisi kokeilla... :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis mekko! Ihanaista vuotta 2010 sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kaikille teille ihanille vielä onnellisen uudn vuoden toivotus!
    lisäksi

    Salaisen puutarhan emännälle:
    Kiitos! Voi, kurja juttu, se kameran hukkuminen. Toivottavasti vielä löytyisi jostakin. Minulla tuppaa tavaroita jäämään laukkujen sivutaskuihin...

    Enttirinteen elämää:
    Kokeile ihmeessä, minä ainakin tykkään noista pohjalaisista herkuista. Ja, arvaa, kun minä en taida niistä valmisteluista saada kuvia. Asia on niin, että morsian ja häät ovat monen sadan kilometrin päässä meiltä. Ja sekös justiinsa harmittaa, että en voi olla ihan likillä jakamassa asiaa ystävän kanssa. No, voidaan edes soitella ja hehkutella asiaa linjoja pitkin...

    Virvalle ole hyvä
    Mekko tuntuu ihan omalta. Ei kaikki vaatteet tunnu ollenkaan. Mutta muuten ne kalsarit tuntuu kanssa :) Näyttävät ihan karseilta mutta ovat kotikuteiden aatelia :)
    Kerran puhuttiin työpaikalla kotiasuista ja voi jestas, miten naurettiin vetimillemme.

    Emilialle:
    Minä myös! Selaan tuon tuostakin sitä juttua. Sivun 40 Ilse Jacobsenin lämpövuorilliset kumpparit on ihanat, Gantin kasmirvillainen pitkä palmikkoneuletakki sivulla 47 niin kiva ja villatakin ottaisin oitis omakseni sivulta 48. Harmaata, valkoista, pastellia...ei voi paremmaksi oikeastaan muotijuttu muuttua ainakaan näin talvisaikaan.

    Ja sähköjuttu oli tosiaan romanttinen (Kun ei kestänyt päivätolkulla, eikä siitä oikeasti ollut haittaa. Varmaan olisi sapettanut, jos olisi ollut pitkällinen.). Se rauhan fiilis oli niin huikea, kun mikään vempain ei hurissut. Oli ihan pysähtynyttä. Mies vielä teki takkaan tulen ja totesi hänkin, että ihan ollaan kuin 1700 -luvulla konsanaan...en ole perheen ainoa romantikko. Jee!

    Ruiskaunokille:
    Mekkosi ja kimppusi kuulostavat upeilta! Minä pidän erityisesti talvihäistä. Meilläkin oli talvihäät ja varmaan asia liittyy siihenkin. Talviajassa on häihin sopivaa lumoa. Kynttilät ja jäälyhdyt voivat valaista ja tunnelma on kohdallaan. Ja yllätyksiäkin voi sattua, niin kuin vaikka ne onnen pisarat teidän häissänne!

    Rakas morsian!! Heipparallaa!
    Sinun mekkosi se vasta upea onkin! Arvaa odotanko, että näen sen ihan livenä päälläsi? Malli ja väri ovat justiinsa upeat. Kummipoikasi pikkutakki muuten odottaa jo henkarilla ja kiiltokenkiä on testattu. Toimii. Voi myös hyppiä, aika korkeallekin.
    En kyllä malttaisi odottaa enää, että nähdään. Mutta onneksi ei ole enää montaa viikkoa :) Soitellaan (tänään oli tosi paha keli ja lisäksi se hands free puuttui, jäi ihan tynkäasteelle se puhelu...)

    Elsalle kiitos! Mukavia juhlia on aina kiva odottaa ja muutenkin tykkään aina asettautua fiiliksiin hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Aika hassua, sillä muutoin olen kyllä melko spontaani ihminen. Tai en tiedä, ehkä nuo asiat eivät sittenkään sulje toisiaan pois.

    Ira, kiitos! Muistan, kuinka mekin aikanamme koristeltiin kirkon käytävä kynttilöin. Oli se vaan tosi tunnelmallista. Häämusiikeiksi valittiin kaikkea muuta kuin ihan tavanomaista ja kynttilöiden keskellä kulkiessa, Bachin soidessa oli huikeaa!

    ps. Teille kaikille haluan vielä hehkuttaa, että minä kuulkaa taisin löytää tänä iltana itselleni ne sopivat silmälasien sangat. Kun on kapea pää, on kapea pää, eikä meinaa millään saada haluamaansa :) Varauksessa ovat ja odottavat silmälääkäriäni. Ja nyt aion juhlia asiaa toffeejäätelöllä. Ihan isosta kupista :)

    VastaaPoista
  12. Katille myös kiitokset ja ilon toivotus alkavaan vuoteen!
    Nyt menen jätskille...

    VastaaPoista
  13. Talvihäät, ihanaa! Jos joskus avioidun, talvihäät järjestän. Mekko on ihana!

    Oikein hyvää vuotta 2010 ♥

    VastaaPoista
  14. Voi sinua onnellista,kun häihin pääset ja vielä talvihäihin!!!
    Minkähänlaiset häät sitä nyt järkkäisi jos menisi naimisiin!?
    Puku olisi ainakin tyystin erilainen,kuin 14vuotta sitten.
    Talvihäät minullekin passaisi.
    Olisipa edes yhdet häät tiedossa tulevana vuonnakin!!!

    Minä toivotteln sinulle oikein lupsakkaa,rentoa,
    mukaansatempaava ja innostavaa alkavaa vuotta ja kiittelen onnellisena ja otettuna kuluneesta vuodesta,jotka ovatten olleet täällä Sinkkisangon suojissa sangen antoisat ja tunnelmalliset!!On onni,että olet olemassa!!<3

    VastaaPoista
  15. Sinulle myös, Teija, oikein hyvää alkavaa vuotta!
    Meillä tutkitaan lapsen uutta lautapeliä ja kaksivuotias keskittyy hurjasti nappuloiden saloihin :)

    Katinkaiselle halaus!
    Tiedätkö, ei meilläkään ole vuosiin ollut häitä juhlittavana. Yhtenä vuonna oli peräjälkeen muistaakseni kuudet :) Että aika epätasaista ja niinpä nyt otankin kaiken irti talviromantiikasta :)
    Kiitos, kun noin ihanasti sanot ja samaa minä koen luonasi! Sinulle myös mitä parhainta alkavaa vuotta - intoa, lempeä, touhua, siunausta ja kaikkea hyvää!
    Uudet alut, kuten vuoden alkaminen, ovat antoisia. Vaikkakin minusta sellainen uusi mahdollisuus on kyllä ihan joka päivä...

    VastaaPoista
  16. Hymyillen täällä kommentoin :)
    Jäi hyvä mieli tosta kalsarikuvauksesta!
    Ihana mekko ja asusteet täydentävät sen varmasti ihan täydelliseksi! Kovasti ihailin myös sitä kranssia, kaunis!

    Ihanaa ja onnellista uutta vuotta Anu! ♥

    VastaaPoista
  17. Sarille:
    Kalsaritkin voi joskus toimia päivän piristäjänä :)
    Sinulle rutistus ja oikein onnellista uuden vuoden jatkoa.
    Minä vaan vielä kukun koneella, vaikka kello on jo yksi yöllä...pakko vääntäytyä nukkumaan. Silti, vaikkakin jo ihan väsyksissä olen, on ihan hyvä mieli, lämpöinen fiilis. Olen piperrellyt tänään kaikkea pientä. Moni juttu on kesken ja jäi kesken mutta silti päivän saldo on plussalla :) Hyvää yötä!

    VastaaPoista