tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kolme








"Minä menen huomenna kauppaan ja ostan kenkälusikan, kato kun näitä kenkiä (crocsit) on sormilla niin vaikea saada jalkaan". Näin tuumasi meidän kolmivuotiaamme illansuussa kiiruhtaessaan pihalle uutukaisen majansa avajaisiin. Kolme. Tänään hän täytti jo niin monta vuotta. Minä kiitän Herraa tuosta ihanasta lapsesta!


Ollaan harjoiteltu kolmosen näyttämistä sormin, ajeltu junilla, tehty pihahommia ja nautittu isovanhempien sekä setien ja perheidensä seurasta. Ollaan me herkuteltukin. Synttärikakku oli jäätelöistä rakennettu linna ja keralla oli suolaisia crostineja ja makeita piiraita sekä noita mansikkasarvia. Tein leivinpaperista tötteröt ja täytin ne foliolla, jotta pysyisivät jäykkinä. Leikkasin voitaikinasta pitkiä soiroja ja kieputin ne muottien päälle aloittaen sieltä suiposta päästä. Sitten vain uuniin ja jäähtymisen jälkeen mansikoita ja kermavaahtoa täytteeksi. Päälle vielä paljon tomusokeria. Meidän pikkumies on perso kermavaahdolle, joten nämä sopivat mielestäni mukavasti juuri hänen juhliinsa.


Kiitollisella ja hilpeällä mielellä,


32 kommenttia:

  1. Voi, kuinka kauniisti kirjoitettu postaus ja iloinen:) Olet tehnyt upeita leipomuksia. Hauska tokaisu teidän kolme vuotiaalta:)

    VastaaPoista
  2. Onnea pienelle! :)

    Voi mitä herkkuja, nam!

    Eikun kenkälusikkakauppaan huomenna :D Ihana lausahdus!

    VastaaPoista
  3. Aiva ihastuttavia herkkuja ! Olen ihan samaa mieltä pikkumiehen kanssa kermavaahto on hyvää :) Niin kiva ikä tuo ...uusia asioita tapahtuu joka päivä. Lapset tosiaan on suurimpia Taivaan Isän lahjoja meille <3 Kiitollisuus heistä nousee usein huulille. Toivotan onnea ja paljon paljon uusia seikkailuita teille yhdessä !

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea ja runsaasti siunausta! <3

    VastaaPoista
  5. Mansikkasarvet kuulostavat tosi herkulliselta.
    Onnea kolmivuotiaalle!

    VastaaPoista
  6. Onnea pikkumiehelle! Juhlapöytä on ollut lastattuna mitä ihanimmilla herkuilla. Nuo 3-pikkuleivät ovat mukava keksintö. Taidan ottaa mallia - nyt etsimään vitosmuottia.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea synttärisankarille! Tuo on niin mukava ikä. Ja mansikkasarvet näyttävät niin hyviltä että melkein haukkaan täällä jo kuvaruutua.

    VastaaPoista
  8. Onnea 3 vuotiaalle! Ihan tuli tippa silmään. Ole onnellinen ja nauti joka hetkestä! Aika kuluu inhottavan nopeaan (oma pieni poikani on jo 13; ihana edelleen!)

    Mansikkasarvet. Ihan pakko koittaa itsekin näprätä. Kiitos vinkistä.

    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  9. nuo mansikkasarvet näyttää niiin herkullisilta.

    Ja täytyy myöntää että crocsit osaa olla kenkkuja, meillä vain ongelmana kun koira kantaa ne aina sängyn alle.. hankala ne on laittaa silloin jalkaan.. auttaisiko kenkälusikka minullekin?

    Onnea sekä pojalle että äidille!

    - Jaana Kainuunkadulta

    VastaaPoista
  10. Lämpimät ja iloiset onnittelut kolmevuotiaalle ♥ Se on mainio ikä! Oma poikani täyttää kolme lokakuussa ja vauhtia ja melkein-vaarallisia tilanteita piisaa, ja niitäkin enemmän söpöyttä.

    Suloisia herkkuja! Ja aivan ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  11. Onnea pienelle miehelle!
    Kenkälusikka juttu oli hasuka :)
    Ihanan herkullisia kuvia. Minä löysin kirpparilta sarvien teko tötteröt. Maksoin niistä 50senttiä!! Herkullisia sarvia tuli. Nam!!

    VastaaPoista
  12. Myöhästyneet onnittelut pikkuiselle! <3 Ihanat tarjoilutkin, voiskin koittaa noita tötteröitä joskus. Kermavaahtomusteri täälläkin, joka aina haluu nuolla vispilät :)

    Kaunista keskiviikkoa myös, ihana ilma tänäänkin!

    VastaaPoista
  13. Ihania leipomuksia! Nami!
    Onnea 3-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  14. Oi miten herkullisen näköisiä leivoksia! Onnea pienokaiselle :)
    Ihana oivallus tuo kenkälusikka, lapset hallitsevat kyllä nuo tokaisut :D

    VastaaPoista
  15. Kiitos, Anu <3 Onnea vielä ihanalle, iloiselle ja eloisalle kolmivuotiaalle poitsullenne!

    VastaaPoista
  16. Onnenrutistus ja siunaava halaus pikkumiehelle! Kolme on jo oivallinen ikä. Apua mitä ihanaisia herkkusia oletkaan loihtinut! Ahmiskelin niitä silmilläni.
    Mahtavia nuo "lapsen suusta tulevat suuret viisaudet". Olen joitakin omieni onneksi jaksanut kirjoittaa muistiin. Niistä saa isosti iloa, kun niitä hiukan vanhempana lueskelee.
    Kesä on ihan vienyt minut lumoihinsa. Enpä ole saanut aikaan istahtaa koneelle juuri lain.
    LAittelen sinulle postia sähköistä tässä ihan lähipäivinä....

    VastaaPoista
  17. Voi, onnea teillekin! Onkohan meidän Pojat jopa ihan samana päivänä syntyneet-meillä näes Kuopus täytti eilen ihan saman luvun;-). Meillä ulkoistettiin synttärikemut, tästä muuttolaatikkoja täynnä olevasta kodista johtuen, mutta voi noita mansikkatötteröitä kokeilen minäkin, kiitos ihanista vinkeistä!

    Meidän Kuopus tuntuu "kasvaneen "isoksi" pojaksi ihan yht´äkkiä, äidin sydämen täyttää ilo, ylpeys ja samalla haikeus. Minne ne vuodet lentävät..

    Siunaten teitä kaikkia, nauttikaa ihanista kesäisistä päivistä! Ja voi tuo Crocs-juttu sai hymyn huulilleni;-).

    VastaaPoista
  18. Onnea 3-vuotiaalle!
    Nuo mansikka-kermavaahto tötteröt näyttää niiiin herkuilta!

    VastaaPoista
  19. Onnea 3- vuotiaalle !

    Namskis mitä herkkuja olette nauttineet :)

    VastaaPoista
  20. Onpa herkkuja on onnea paljon sinne! Nuo mansikkasarvet ovat hieno väkerrys! Nyt on taas ollut pientä makeanhimoa päällä. Kermavaahto ja mansikat tekisivät kyllä terää. Sunnuntaina olin leipomassa kuppikakkuja, mutta kaadoinkin sitten laiskuuttani taikinan kakkuvuokaan enkä tehnyt edes kreemiä. Tuli 'vain' banaanikakku. :)

    VastaaPoista
  21. Onnittelut pikku miehelle. Voi, että kuinka herkulliselle kaikki näyttää. Noissa juhlissa olisi kiva ollut mukana :)

    VastaaPoista
  22. Onnea pikkumiehelle! iHanat juhlat teillä tiedossa ja aivan kielen vievät mennessään nuo mansikkaiset kermaherkut!
    Aiemmassa postauksessasi niin kovin kauniisti kirjoitit arkisesta rakkaudesta ja ikävöinnistä. :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  23. Onnea ja enkeleitä elämään teidän reippaalle 3-vuotiaalle! :)))

    Voi noita herkkuja nam, nam, NAM!

    VastaaPoista
  24. paljon onnea pikkumiehelle minultakin.oma nuorimmaiseni on 2,5 vuotias ja elän kiireistä aikaa hänen metkuja seuratessani.kyllä siinä iässä ehtii ja keksii.ihania mansikka-sarvia.pitääkin kokeilla itsekin.viimeksi leivoin raparperipiirakkaa ja sekin oli hyvää.pian lähdemme mökille 2 viikoksi..ihanaa kesänjatkoa teillekin.

    VastaaPoista
  25. Oi ihanaa. Jokaisen kommentin luin oikein ajatuksella. Kiitos teille onnitteluista ja terveisistä! Palajan vastailemaan ja kirjoittelemaan teille tarkemmin pienen reissumme jälkeen (käyppäistään Tampereella parin päivän verran), sillä nyt kutsuu Höyhensaaret :)
    Hyvää yötä.
    ps. ei sitten kuitenkaan ostettu kenkälusikkaa, kun tänään pidettiinkin koripallotossuja :)

    VastaaPoista
  26. Suurenmoiset onnittelut näin jälkijunassa!
    Onnittelut myös äidille.

    VastaaPoista
  27. Onnea pienelle miehelle!
    Ihania herkkuja olet loihtinut. Mansikka ja kermavaahto ovat niin herkullisia ja kesään kuuluvia. Täytetyt sarvet herättivät minussa ihanan lapsuudenmuiston, serkkulassa silloin usein syötiin tuollaisia täytettyjä sarvia. Kiitos ohjeesta, täytyy kokeilla itsekkin.
    Harmillisesti ukkonen särki modeemin, pääsen siis koneelle harvakseltaan.
    Onnellisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  28. Eilen palailtiin Tampereelta. Oli taas tosi mukavaa. Tykätään miehen kanssa molemmat Tampereen fiiliksestä.

    Kiitokset vielä onnitteluista!

    Sanna-Riikka
    Tokaisu oli siinä tilanteessa ihan huippu...

    Krista
    Vielä on lusikka hommaamatta :)

    Marie
    Tuo ikä taitaa olla yksi parhaista. Lapsella on luottamusta omiin taitoihinsa ja niin paljon ideoita, kysymyksiä, iloa ja elämänmyönteisyyttä. Isän lahjoista suurimpia ovat nuo palleroiset.

    Tuire
    Kolmoset hupenivat lastenkutsuilla (postaustani seuraavana päivänä) mutta muistinkin juuri, että muutaman jätin vielä pakastimeen. Ihan hyviä siirappisia pikkuleipiä olivat.

    Naana
    Kiitos myös siunauksen toivotuksesta. Se toivotus on aina niin hoitava.

    pioni
    Ekan kerran tein sarvia luumukermatäytteellä jouluksi (monta vuotta sitten). Toimi niinkin mutta näin oli kyllä kesäinen.

    Tania
    Toivottavasti vitosmuotti löytyy. Mulla on sellainen numerosetti. Voisikohan Ullan Unelmasta (on myös nettikauppana olemassa) löytyä?

    Miolann
    Ihana kommentti, kiitos :)

    Helmi
    Ole hyvä, kantsii kokeilla. Ja totta, että aika kuluu niin nopeasti. Miehen kanssa juuri mietittiin samaa. Minä nautin tuon pienen miekkosen puuhailuista kyllä täysillä. Pian ollaan lähdössä uimaan. Siinä on vaan se pulma, että hän kyllä kirmaa vaikka kuinka kylmään veteen mutta minä olen arkajalka :)

    Jaana
    Voi juku. No siihen tarkoitukseen kannattaa hankkin piiiitkä kenkälusikka :)

    lumiomena
    Juuri niin - söpöyttä on vaikka muille jakaa. Monet ilmeetkin on niin ihania, että pitäisi olla kamera varmaan liimattuna käteen, että saisi kaikki ne talteen kuviksi. Söpöjä sanontoja, leikkejä, ilmeitä...kaikkea sitä ihanaa saa seurata.

    inkku
    Oi, mahtava löytö! Mulla on tosiaan vaan sellaiset leivinpaperista tehdyt täytetyt tötteröt. Oikeat muotit olis kyllä kivat.

    Teija
    Joo, vispilännuolija täälläkin. Ja oikein innokas leipojakin on tuo meidän poitsu. Hän usein ehdottaa, että "Äiti leivottaiskos?".

    VastaaPoista
  29. Johanna
    Vähän liiankin nami - ainakin linjoille :)

    ANNAO
    Joo, lapsilla on tokaisut hallussa.

    Tiina
    Ollos hyvä ja kiitos teille kun olitte juhlistamassa ja lahjastakin vielä iso kiitos. Nyt on kelejä sitä käyttää :)

    Tinttarus
    Minullakin on oma päiväkirja noille lausahduksille. On niin hauska lueskella niitä jälkikäteen. Olen tänä kesänä hihitellyt monelle hauskalle vuoden takaiselle tokaisulle tuon päiväkirjan äärellä.

    Laitetaan sähköinen posti suhahtelemaan.

    Aamunkukka
    Meillä poitsu on syntynyt 29. päivä.
    Ja ihan totta, että haikeuttakin on ilmassa, vaikka samalla myös kaikkea sitä muuta; onnellisuutta, ylpeyttä, riemua.
    Varmaan oli hyvä päätös ulkoistaa synttärit, kun teillä on nyt kova rumba meneillään. Voimia siihen kaikkeen. Ja myös teitä siunaten!

    Kesäkukka
    Marianne
    namskis! Minä oon allerginen mansikalle, enkä ole sen vuoksi siihen makuunkaan oikein päässyt kiinni mutta silti väänsin oman sarveni suupielet kermassa. Söin kyllä etupäässä sarvea ja kermaa...hyvää niinkin :) Mutta meillä miesväki on mahdottomasti mansikoiden perään.

    Sini
    Mutta `vain` banaanikakku kuulosti kyllä oikeesti hyvältä. Tykkään. On ihanaa muuttaa lennossa suunnitelmia. Tykkään sellaisesta spontaanisuudesta.
    Ja makeanhimoa täälläkin ilmassa. oi voi.

    Villasukka
    kauniisti sanottu, kiitos. Mulle tuli niin hyvä mieli, kun poika sanoi itsekin juhlien jälkeen, että oli tykännyt.

    VastaaPoista
  30. Sari
    Kiitos ja se arkinen rakkaus on sitä kovin tärkeää rakkautta. Monesti se kertoo enemmän kuin suureelliset tempaukset tai tapaukset.
    Mukavaa viikonloppua sulle.

    Maakalle
    myös kiitos ja nami nam :)

    satujacobsen
    Kiitos ja oikein mukavaa mökkireissua teille! Tuossa iässä todellakin ehtii ja välillä vipellys on niin kova, ettei kyydissä meinaa pysyä mukana. mutta ainakin me äidit pysytään liikkeessä.
    Kiva, kun kävit. Tulin iloiseksi. Oikein hyvää kesän jatkoa myös teidän perheeseen.

    Emilia
    Kiitos molempien puolesta.

    piupau
    Makumuistot ovat ihania. Samanlaisia mukavia tuulahduksia saan joskus tietyistä tuoksuista.

    Harmi, että ukkonen teki tuhojaan. Toivottavasti saatte pian kokeen kuntoon. Meillä on samasta kokemuksia siemmilta kesiltä.

    Onnellista lauantaita!

    VastaaPoista