tiistai 1. kesäkuuta 2010

Makuuhuoneen kesätunnelmaa









Tänä keväänä eräs sisustushaaveemme kävi toteen. Meille kotiutui Flamantin pylvässänky. Sen suojissa ollaan saatu nukkua onnellisia öitä. Olen innoissani sovitellut sängyn somistukseksi kankaita ja pohtinut erilaisia vaihtoehtoja. Kesäilmeen toteutin ripustamalla ohuen ohuita valkeita verhoja sängyn nurkkiin. Osan jätin suoriksi ja yhden vedin hieman pussille juuri tuohon komuutin nurkkaukseen. Verhot on toistaiseksi vain heitetty sijoilleen, sillä juuri nyt rentous sängyn pukemisessa viehättää minua. Katokseksi olen myös ripustellut erilaisia kankaita koemielessä ja lapsi on ollut innolla mukana puuhassa. Lopulta hankin katokseksi samaa verhoa, kuin nurkkauksissakin (kuvissa katos ei ole paikoillaan). Olen niin iloinnut siitä, kun myös lapsi on nauttinut katoksen tunnelmasta ja halunnut päiväunensakin nukkua "ison teltan alla". Siellä hän nytkin nukkuu pienelle kerälle käpristyneenä muumipeittonsa alla.


Komuutti on äitini lapsuudenkodista. Muistan kuinka pikkutyttönä isoäitini lupasi, että sitten kun kasvan isoksi, saan sen omaan kotiini. Nyt on komuutti pitänyt meillä majaa jo pian vuoden päivät. Siirsin sen ruokailuhuoneesta sängyn kaveriksi, koska mielestäni se sopii siihen tunnelmansa vuoksi ihanasti. Komuutille asetin vaatimattoman asetelman lasisuojuksesta, keramiikkakynttiläjalasta ja parista vanhasta kirjasta. Sängylle koristetyynyjen somisteiksi petasin oman vauva-aikaisen vaalean roosan tyynyliinani ja puuterimaisen harmaanlilan tyynyliinan. Sängylle laitoin myös muutamia pyöreitä tyynyjä ja ensimmäiseen yhteiseen kotiimme saadun päiväpeitteen - senkin rennosti hiukan vinottain.

Tavoittelin makuuhuoneessa levollista, puuterimaista ja silti raikasta kesätunnelmaa. Ilmeen luominen on vielä ikkunaverhojen ja maton osalta kesken. Ikkunaan mielin röykkiöittäin valkoista kevyttä verhoa ja lattialle yksinkertaista valkoista puuvillamattoa. Tunnelmasta olen kuitenkin nauttinut jo ilman niitäkin. Mielipuuhaani keväisenä sadepäivänä on ollut käpertyä vuoteen suojiin lueskelemaan ja tunnelmoimaan. Ja tiedättekö mitä? Mies on tykännyt sängystä myös kovasti. Iloitsen siitäkin, että tämä oli yhteinen toive.

Illan hämärtyessä syttyy komuutille kynttilä valaisemaan suloista kesäiltaa. Oi, kuinka nautinkaan sellaisista hetkistä!

Toivon kesääsi valoisia päiviä ja tunnelmallisia iltoja, kaikkea kaunista ja hyvää. Kiitos, kun pistäydyit,


40 kommenttia:

  1. No voi miten kaunista, tuonne minäkin sujahtaisin päiväunille ilomielin! :D

    VastaaPoista
  2. Kaunista!
    Ihanan tunnelman olen makkariin saanut.
    Rentouttavaa maanantaita.

    VastaaPoista
  3. Niin, eikös tälläinen pylvässänky ollutki jokaisen pienen prinsessan unelma! Ja taitaa meissä edelleen olla ripaus prinsessaa näin aikuisenakin...

    VastaaPoista
  4. Ihanan levollinen ja kaunis tunnelma, oi!

    Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  5. oot saanu luotua just sellasen puuterimaisen ihanan tunnelman...tuo kynttilä kuva on aivan ihana...tuonne käpertyisin mielellään:)

    VastaaPoista
  6. siis ihana! :) kyllä tuolla onkin varmasti suloista nukkua! oikein pieni pesä. :)
    ihanan levollinen ja kaunis tunnelma teillä makuuhuoneessa, nyt mäkin alan haaveilla tuollaisesa sängystä.. leppoisaa tiistaita!:)

    VastaaPoista
  7. Aivan hurmaavan kaunis unipesä!!
    Kuvistasi välittyy juuri se tunnelma, jota kuvailit <3

    Tuollaisen pylvässängyn minäkin tahtoisin, jos makuuhuoneemme olisi yhtään nykyistä isompi =)

    VastaaPoista
  8. Oiiii..
    Olin jo ihan unohtanut meidän pylvässänkymme autotalliin.
    Olipa hyvä postaus, jospa projekti siitäkin etenisi joskus.
    Meillä oli pylvässänky lainassa kaverillani lähes 6 vuotta,
    sain sen tänä keväänä takaisin.
    Kaverin kissojen jäljiltä odottaa nyt maalausta.
    Sänkysi on kyllä todella kaunis, heitettyine verhoineen kaikkineen <3
    IHANAA, kiitos erimukavasta postauksesta,
    josta oli minulle suuri ilo muistinmenetykseeni=)

    VastaaPoista
  9. Voi kyllä, kuvien perusteella voisin sanoa että onnistuit täydellisesti luomaan juuri sitä, mitä toivoit;-) kylläpä on seesteisen kaunista, enkä ihmettele yhtään että teidän Pieni haluaa tuonne myös-tuolla näkee taatusti hurmaavia unia;-).

    Kivaa ja aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Komppaan muita! Olisinpa mä nyt siellä muumipeiton alla nukkumassa.. Ihana tunnelma! Voiko tuollaista oikeesti ollakaan! :)

    VastaaPoista
  11. Ihana makuuhuone ! Loistavasti olet loihtinut sinne kauniin tunnelman!
    Ihana lupaus isoäidiltä <3 Tuossa kauneudessa kyllä haavet ja tunnelmat lähtevät elämään elämäänsä.

    VastaaPoista
  12. Muistan, kun haaveilit pylvässängystä! :) Ihanaa, että haaveita toteutetaan. Näyttää todella tunnelmalliselta. Voisin käyttää monenlaisia ylisanoja tässä yhteydessä. Onko tuo komuutti maalattu muuten sillä kellertävän valkoisella, jonka värinumeron joskus aikoinaan minulle annoit? Sävy näyttää hyvältä!

    Nautinnollisia ja levollisia tunnelmia teille sinne!

    VastaaPoista
  13. Vautsi mikä tunnelma kuvista välittyy! En ihmettele, että lapsennekin on innoissaan uudesta sängystänne. Lapsethan pitävät aina majoista ja paikoista joihin voi vähän niinkuin piiloutua.

    VastaaPoista
  14. Eihän tuo ole enää todellistakaan! Uskomattoman KAUNISTA!

    Ehkäpä meilläkin joku kaunis päivä olisi ikioma pylvässänky.. :)

    VastaaPoista
  15. Tuossa makuuhuoneessa voi kuvitella nukkuvansa ruususen unta! Tuskin pahat unet vainoavat!

    Valoisaa ja kesäistä viikkoa!

    VastaaPoista
  16. Kaunista, levollista, herkkää. Ihana tunnelma!

    VastaaPoista
  17. Hei kaikki
    Valtavasti kiitoksia näin lämpöisistä kommenteista!

    Pieni lintu
    Minullakin oli kiusaus jäädä nukkumaan pienen tuhisijan vierelle. Hän nimittäin nukahti kainalooni ja oli niin lämpöinen siinä vierellä. Nousin sitten kuitenkin päivän puuhiin :)

    Allidaalia
    Rentouttavia hetkiä sulle myös. Luinkin juuri, että olit vesijuoksenassa. Pitäisi koittaa sitä. Olen pitkään jo halunnut mutta aina on jäänyt.

    Kultsin kämppä
    Oli! Mulle äiti ja isä teki lapsena sellaisen pienen katoksen omaan sänkyyni ja se oli maailman ihanin. Vieläkin muistan sen erityisen tunteen, kun sai sinne käpertyä nukkumaan.

    Elina
    Levollista iltaa ja mieltä sinulle myös. Ihanaa kun kesäkuu alkoi. On heti "kesäfiilis" :)

    malla
    Minäkin oon käpertyen nukkuja. Tykkään olla melkeinpä kerällä - hyvä etten kehrää kuin kissa :)

    Laura
    Onnellisia haaveita. On ihanaa, että saadaan haaveksia ja sitten kun vielä niitä haaveita saa toteuttaa niin tuntuu niin hyvältä. Unelmat vaan lentämään.

    Marielisa
    Meilläkään ei entiseen kotiin olisi mahtunut, kun oli pieni makuuhuone. Mutta entä jos laittaisit katoksen sinne sängyn päätyyn eli kattoon kiinni pieni puolipyöreä teline ja siihen kiinni verho tai sitten ihan koukulla sinne tyynypään keskelle kattoon jonkunlainen verhoripustus. Saisi ihanan tunnelman varmasti.

    VastaaPoista
  18. Niin kaunista! Näyttää juuri siltä, että haluaisin painaa pääni tuonne tyynyille ja ottaa kauneusunet ;)

    Meille tulee uuteen kotiin myös pylvässänky, ihanaa!

    VastaaPoista
  19. Aivan täydellisen kevyt kesäilme!!! Tuo kynttilän herkkä valo vielä kruunaa kaiken :)

    VastaaPoista
  20. Piti kuulkaa välillä käydä valmistelemassa iltapalaa. Mutta edelleen siis kiitos kaikille.

    Onnenkyynel
    No sattuipa sopivasti :) Nyt vaan maalauspuuhiin ja sänky käyttöön.

    Aamunkukka
    Niin luulen, kun hän haluaa alvariinsa nukkua päikkärit isossa sängyssä ja aiemmin ei koskaan siinä.
    Joskus ihan itsekin muuten yllättyy siitä, että saa aikaan sellaisen tunnelman jota oikeasti haluaa. Välillä vaan ei millään keksi miten sen tavoittaisi ja sitten tulee onneksi niitä hetkiä, että jotenkin loksahtaa palat paikoilleen.

    Teija
    Kiva kun komppasit :)
    Minä taas oon miettinyt useinkin sitä teidän olkkarin New England fiilistä. Tykkäsin niin.

    Marie
    Niin minustakin oli ihana se lupaus. Olin aika pieni tuolloin ja silti jo ymmärsin, että asia oli erityinen.
    Minä taidan olla muutenkin haaveksija mutta olen kyllä huomannut, että tuossa makkarissa on nyt jotakin erityisen tärkeää minulle ja unelmoinnille...

    Sini
    No niin on. Meillä saatetaan haaveilla jostakin jutusta pitkäänkin ja säästää ja sitten toteuttaa. Toteutunut haave on kuin kukkanen, nupusta se aukeaa täyteen loistoonsa.
    Ja joo, tuon komuutin pinnassa on juuri se helmi kalustemaali, jonka koodin annoin. Minäkin tykkään. Ensin silloin ajattelin, että mahtaako tulla liian kellervä mutta ei tullut. Ihan kaunis minustakin.

    Outi
    Joo, niin pitävät. Meillä rakennellaan majoja muutenkin ihan koko ajan. Ehkä juuri siksi tässä sängyssä on jotain niin ihanaa tuolle pienelle vesselillekin.

    Marika
    Juuri niin, haaveet ja unelmat lentoon. Toivon, että sinäkin saat oman.

    pioni
    Kiitän kauniisti

    Emilia
    Joo, ihanaista Ruususen unta.
    Kivaa mieltä sullekin tälle viikolle.

    Elisabet
    Minä niin tykkään herkkyydestä. Kiva, jos se välittyi teillekin asti.

    Krista
    Oi ihanaa! Pian pääset Ruususen unosille sinäkin.

    VastaaPoista
  21. Viivu heips
    Mentiin ristiin ;)
    Kiitos. Kynttilä on aina paikallaan ja vaikka kesä onkin, niin silti polttelen niitä jatkuvasti :)

    VastaaPoista
  22. Aivan i-ha-na makuuhuone! Herkkä ja kaunis tunnelma. Sinulla on ihana blogi, tätä on mukava seurata!

    VastaaPoista
  23. Ehdinpäs pitkästä aikaa käymään! :)

    Niin levollisen kaunis ja harmoninen tunnelma makuuhuoneessanne.. Kyllä varmasti pylvässängyssä on ihana loikoilla katoksen alla! Itsekin haluaisin semmoisen, mutta kun on vino katto makuuhuoneessa..

    Rauhaisia unia toivottelen! :)

    VastaaPoista
  24. Tunnelma on todella levollinen ja puuterimainen, aivan ihana!
    Mun on ihan pakko saada pylvässänky uuteen taloon. Katselin joskus Villingin pylvässänkyä, mutta taidan tyytyä Ikeaan. Tuo teidän on kaunis!

    VastaaPoista
  25. Kaunista..kaunista! Rauhallisen ja vilpoisan näköistä, näin kesän koittaessa :) Siu! Sesse

    VastaaPoista
  26. Aaah, mikä tunnelma! Kerrassaan lumoava :)
    Kyllä tuolla köllötellessä näkisi varmasti kauniita unia...

    Aurinkoa!

    -Sanna

    VastaaPoista
  27. Uskon että todella moni haluaisi painaa väsyneen päänsä utuisiin puuterisävyisiin tyynyihin ja nähdä satumaista unta kauniiden verhojen suojissa... Minä ainakin!!!

    Kuvien kautta voi lähes tuntea tuulen hentoisen puhalluksen ohuiden verhojen läpi, tuulen silittäessä hiuksia ja pientä murua pikkuruisen muumipeiton alla. Rauhallista, sellaista arjen ihanaa luxusta! <3

    VastaaPoista
  28. Kaunis ja lempeä tunnelma. Jokainen varmaan haluaisi tuollaisen sängyn! Kauniita unia;)

    VastaaPoista
  29. Oi että, näyttää ja kuulostaa ihanalta. Käpertyä tuonne verhon suojaan illan hämärässä, kynttilänvalossa. Ihan kuin jossain vanhan ajan elokuvissa!

    VastaaPoista
  30. Voi miten kaunista. Tuonne kyllä on ihana kellahtaa sadepäiviä viettämään. Valtavan kauniita tyynyjä ja sängynpeiton materiaali näyttää niin pehmoiselta.
    Ihania unia ja loikoiluhetkiä sinulle!

    VastaaPoista
  31. Oi kuinka ihanalta näyttääkään!

    VastaaPoista
  32. Ihana pylvässänky... Harmi kun meidän makuuhuoneeseen ei mahdu sellaista.. oon aina halunnu kans.. :)

    VastaaPoista
  33. Une Fée Citrouille
    Thank You! My blog is about simple joys of everyday life. This time I wanted to present the new summer look of our bedroom.
    You are welcome to visit any time.

    Satu
    Sanoit kauniisti - kiitos paljon!

    Laura
    Kiitos ja kiva kun kerkesit piipahtaa. Varmasti on aika kiireistä sulla puodin kanssa.
    Mitäs jos virittelisit harsomaisen katoksen vaikka jonkun nojatuolin päälle. Sellaiseenkin pesään olisi kiva käpertyä silloin, kun on sitä omaa aikaa :)

    Tuire Kiitos
    Se Villingin sänkykin on kovin kaunis. Pylvässänky uuteen kotiin on loistava suunnitelma :)
    Me päädyttiin tähän, kun haluttiin kokopuinen ja melko eleetön malliltaan. Flamantilla oli hyvin koristeellisiakin versioita mutta ne ei tuntuneet omilta.

    Sesse
    Kiitos ja joo, vilpoisuutta kaipaan kesällä sisätiloihinkin. Kiva, kun poikkesit. Siu!

    Sanna
    Kiitos lämpöisistä terveisistäsi! Mukavia unia on tuolla kyllä uneksittu :)

    Marina
    Kiitos! Meillä on ulko-ovi makkarissakin ja aamuisin on mukava pedatessa tuulettaa ovesta. Oikein odotan, että tulisi supertuulinen päivä, että oven avatessa puhaltaisi sängyn verhoihin asti :) Oisi jotenkin hauska nähdä niiden verhojen hulmuavan...

    VastaaPoista
  34. Hyvä Mieli
    Kiitos. levolliseksi olen olon tuolla tuntenut. Meillä haaveiltiin tuosta sängystä piiitkään...

    Kirsikka kiitos
    Voi, sullekin tuli mieleen vanhat elokuvat. Tiedätkö, mulle tuli tietyt kirjat ja elokuvat myös, kun sain ensi kerran kynttilän sytytettyä komuutin reunalle.


    Piupau
    Kiitos ja siitä sängynpeitosta sen verran, että oon tykännyt siitä tosi paljon. Joihinkin asioihin ei oikein kyllästy ja tuo taitaa olla yksi niistä mun kohdallani :)

    Pampuliina
    Kiva kuulla, kiitos

    Sari
    Kiitos ja kuule, mitä jos ripustaisit jonku verhon sängyn päätyyn. Oot niin taitava käsistäsi, että varmaan saisit ihanan katoksen tehtyä ilman pylväitä. Jotain harsoa tai sellaista on kevyt ripustella katosta vaikka koukulla.

    VastaaPoista
  35. Kaunista. Varmasti tuossaa näkee kauniita unia!

    VastaaPoista
  36. Ihailtava elämänasenne sinulla. Paljon sinausta!!! Jokainenpäivä on lahja.

    VastaaPoista
  37. Helenalle
    Kiitos - näin on, kauniita unnosia näkee tuolla pesässä.

    Anonyymi
    Kiitos Sinulle ja myös siunausta kesääsi tähän,
    Anu

    VastaaPoista
  38. Tulin uudelle ihastelukierrokselle nyt kun minullakin on pylvässänky. :) Näyttää niin kauniilta!

    VastaaPoista