torstai 3. kesäkuuta 2010

Puutarhakeinussa tammen alla






Vietin pienen hetken auringon lämmössä puutarhakeinun sylissä. Heiluttelin paljaita varpaitani, lueskelin Lantlivin Sommarhem -lehteä ja nautiskelin. Ostoslistalla tänään laventeleita koreihin istutettavaksi, Coca Colaa grillin putsaukseen (toimiikohan se hei oikeesti?), kookoshiutaleita ja lahja. Haluan jollakin pienellä huomaavaisuudella muistaa häntä, joka on tehnyt työni hoitovapaani aikana. Huomenna suuntaan lämmittelykierrokselle töihin ja otan mukaani lahjan sekä lapsen. Poika on aivan innoissaan siitä, että pääsee tutustumaan työpaikkaani ja on moneen kertaan todennut haluavansa nähdä videotykin. Kuulemma tietää, että siellä on sellainen :)

Hymyillen,



ps. Olin ihan hämilläni siitä ystävällisten kommenttien tulvasta, jonka sain edelliseen postaukseen. Halaan teitä ihanat! Haluan vielä sanoa, että sänky oli pitkään haaveena ja tuntuu melkeinpä epätodelliselta, kun nyt haave on käynyt toteen.

15 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta paikalta tammen alla!

    VastaaPoista
  2. en ole pitkään aikaan saanut kommentoitua.kyllä tämä kesänalku on niin ihanaa aikaa pihatöissä ja muutenkin.sinulla on ollut taas niin ihania juttuja ja kuvia.sänky oli aivan valloittava.ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Elisabet
    Siinä on kyllä mukavaa istua ja lueskella. Oikeastaan se on mitä parhain paikka hyvän kirjan lukemiseen. Tänään valvoin samalla lapsen leikkejä, niin en saanut kirjaan keskityttyä. Lehti meni siinä sivussa ihan hyvin.

    satujacobsen
    Hei! Kiitos ja kiva, kun jätit pitkästä aikaa terveisiä. Ihan olen kaivannut sua. Kesän alku on minusta ihan kesän parasta antia. Tänään kierrettiin pihamaalla etsimässä, että minne kaikkialle metsämansikka on levinnyt, ruokittiin eläimiä (fasaanipariskunta pihapiirissä) ja puuhattiin muutenkin kaiken moista ulkosalla. Hankittiinpa pikkuisännälle vielä
    ihan oma pieni kastelukannukin.
    Mukavaa kesää sulle!

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista ja kesäistä!

    Nuo edellisen postauksen kuvat ovat niin herkän utuisen ihanat!:) Makuuhuoneenne on todella ihana!!!:)

    VastaaPoista
  5. Pihakeinu on ihanan rentouttava. Siellä kyllä ajatus lepää :) Toivottavasti Coca Cola tepsii puhdistuksessa kerro sitten kuinka kävi :)
    Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua sinulle Anu!

    VastaaPoista
  6. Keinustuoli kesänlämmössä on ihan mahtava juttu. Haaveilen omasta pihakeinusta ja mukavista sylittelyhetkistä ulkosalla.
    Ehkäpä minunkin haaveeni joskus toteutuu. Pitkäaikaisen haaveen toteutuminen tuntuu todella merkitykselliseltä.

    VastaaPoista
  7. Kaunis hetki! Oma puutarha on niin ihana onni.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa nautiskelua. Haluaisin meille myös samantapaisen keinun. Nht tosin puskee vettä tuulen kanssa joten ulos ei ole menemistä.

    VastaaPoista
  9. ihana paikka tammen lehvien varjossa. tuon tapaisesta haaveilen itsellenikin. en ole jaksanut kommentoida pitkään aikaan. ihania juttuja ja kuvia sulla on ollut. kaiken kyllä kruunaa tuo sänky. ihanuuksien ihanuus!! ihania kesäöitä ja unia siinä!

    VastaaPoista
  10. Voi sanon että ihana sänky . Unelmat on ne mitä pitää toteuttaa välillä ja saada nauttiakin niistä :)
    kaunista viikonloppua tammen alla.

    VastaaPoista
  11. Onpa ihana lukupaikka! Tuo lehti oli muuten aivan ihana, huokaillen vaan katselin niitä kauniita kesäkoteja!

    VastaaPoista
  12. en yhtään ihmettele kommenttien tulvaa! Makuuhuoneenne on niin kaunis kokonaisuus ja ottamasi kuvat aivan upeita <3

    Ihania tunnelmia välität tammen altakin :) Puutarhakeinua oon kans tässä jo jonkin aikaa toivonut... ehkä se joku päivä tulee vastaan :)

    No miten meni teidän työpaikka vierailu? :)

    VastaaPoista
  13. Hei kaikille
    Kiitos terveisistä!

    Marie
    Coca Colaa en vielä testannut - saa nähdä onko siitä mihinkään grillin putsauksessa. Kerron sitten...

    Maaka
    Töissä meni oikein kivasti. Poika oli intoa täynnä, rupatteli kaikille, valitsi itselleen työhuoneen ;) ja viiletti käytävillä täyttä menoa. Oli hyvä olla, kun huomasin, että äiskän työpaikka tuntui hänestä mukavalta paikalta.

    Hyvää yötä kaikille,
    Anu

    VastaaPoista
  14. Näyttää aika täydelliseltä paikalta nauttia ihanasta lehdestä.

    VastaaPoista