tiistai 15. kesäkuuta 2010

Saaristolaislampaita ja kardemummavohveleita








On seisahtuneita päiviä ja sitten niitä, jolloin tapahtuu monia merkityksellisiä asioita. Tänään on ollut sellainen mukavien sattumusten päivä. Tehtiin pikkuruinen pyöräretki lähilaitumen reunalle tervehtimään saaristolaislampaita, oikeammin ahvenanmaan lampaita. Kavuttiin Vanhalinnan Linnavuorelle ja herkuteltiin kesäkahvilassa kardemummalla ja neilikalla maustetuilla vohveleilla. Puhallettiinpa saippuakupliakin. Pieni sydänkäpy oppi päivän aikana imemään pillillä, puhaltamaan kuplia juomaansa ja puhaltamaan niitä saippuaisiakin. Oi sitä riemua!


Tänään oli lisäksi äidilläni juhlapäivä. Onnea vielä rakas äiti! Kaiken kukkuraksi Seinäjoella asuva kummitätini tuli yllätysvisiitille ja Emilia antoi minulle tunnustuksen hyvin kauniiden sanojen kera. Kiitos ♥ Olipa palkkapäiväkin - ensimmäinen melkein kahteen ja puoleen vuoteen. Mikä päivä!


Sanottakoon vielä, että minä muuten pidän lampaista. Ne ovat niin hyväntahtoisen oloisia. Tässä maailmassa tarvitaan hyvää tahtoa ja vilpittömyyttä. Tarvitaan toki paljon muutakin mutta se ei silti vähennä hyväntahtoisuuden arvoa.


Iltapalana ruisleipää, Koskenlaskijaa ja teetä. Kesä. Siltä tänään tuntuu. On jo aikakin. Viime viikolla sitä oloa huhuilin lakkaamatta, eikä se vaan täydellä voimalla ottanut valtaansa. Tänään olen koiranputkien, lupiinien ja juhannusruusun huumaama. Vähän hurahdin uusiin tennareihinikin (tai siis hankin ne jo keväällä mutta en ole vielä juurikaan pitänyt). Ovat vaaleanpunaiset valkeilla palloilla. Aika ihanat minusta.



Hip hei nyt Saaristolaislääkäri pyörimään. Kiitos, kun taas kävit! Kaikille uusille lukijoille tervetuloa.






16 kommenttia:

  1. What a lovely day! Ollaan vihdoin saatu kotiin netti, pääsen selamaan lempiblogit <3
    ps. saaristolaislääkäri on munkin kestosuosikki. taas samis-piirre :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ! ...ja ihana päivä sinulla ollut! Aurinkoista päivää ja työniloa!
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Minäkin pidän lampaista ja niiden villasta ;) Lapsena sain hoitaa lampaita mummolan vierässä olevassa lampolassa, voi niitä onnellisia päiviä.
    Lapsen ilo opituista asioista on niin suloisen koskettava. Eläköön saippuakuplille!

    VastaaPoista
  4. Lampaat todellakin ovat ihania ja eläimiltä voi oppia paljon. Ovat myös toisinaan niin terapeuttista seuraa.

    Kuvasi ruokahetkistä ovat tunnelmallisia. Ruoka on tärkeä asia elämässä. Hyvä ruoka, parempi mieli. On vain niin totta!

    VastaaPoista
  5. Ihana päivä ! Lampaat ovat jotenkin niin liikkiksiä.Pojat kun oli pieniä niin lainasimme lähimmästä lampolasta kaksi karitsaa. Ruskean ja valkoisen nimekseen saivat Lumikki ja Kaunotar :)Seurasivat meitä kaikki alle ja olivat saunan lämmityksessäkin uteliaasti mukana. Kesän loputtua itkien palautettiin heidät takaisin.
    Villa on ehdottomasti lempimateriaaleistani pellavan ohella.
    Miten ihana herkkuhetki teen kera :)
    Aurinkoista keskiviikkoa Anu !

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava päivä ja hatunnosto sille, että ne kaikki Pienet Asiat Huomaa!!!
    Erittäin onnistuneita kuvia ♥
    Kesäfiiliksiä myös etsimässä...

    VastaaPoista
  7. Päivänne kuulostaa ja näyttää varsin onnistuneelta. On mukavaa, kun arjessa on erilaisia päiviä.

    Palkkapäivä.. huh, kelpaisi tännekin!

    VastaaPoista
  8. Onpa kauniita kuvia! Varsinkin tuo heinäkärry!

    VastaaPoista
  9. Rouva M
    Onnea netistä!
    Ajatella - jälleen samiksia :)
    Mukavaa keskiviikkoa

    Päivi
    Kiitos. Niin minäkin ajattelen, että työtään pitäisi saada kokea iloa. On onni, että sellaisesta saa nauttia.
    Aurinkoa sinnekin

    Onnenkyynel
    Niin oli. Jopa hiukkasen epätodellinen kaikessa siinä.

    Piupau
    Ihania muistoja varmasti on jäänyt niien hoitamisesta. Lampaat on niin liikkiksiä.
    Lapsen iloa ei oikein voita mikään. Se on todellakin niin kokonaisvaltaista. Arvaa mitä ollaan tänään tehty uudestaan ja uudestaan?? Joo-o, niitä kuplia :)

    Sini
    Sanoit muuten naulan kantaan. Terapeuttista voi olla, kun saa viettää aikaa eläimen kanssa. Mulla on paljon eläinallergioita mutta laitumella käymistä ne eivät onneksi estä. Aina olen haaveillut kissasta mutta sellaisen ottaminen on mahdottomuus juuri allergian vuoksi.
    Ja slogan on kyllä niin totta!

    Marie
    No justiin kans kirjoitin Piupaulle, että liikkiksiä ovat! Ihailen niiden rauhallisuuttakin.
    Teidän kesälampaat olivat varmasti ihania. Muistoissa niiden seuraan voi onneksi aina palata mutta varmaan otti koville se palauttaminen.
    Aurinkoa sinulle myös - täällä ainakin paistaa taivaalta asti ja sydämessä myös

    VastaaPoista
  10. Hymytyttö
    Kiitos ja toivon, että sielläkin kesäolo ottaa luoksensa.
    Pienet hetket ja asiat voivat oikeasti antaa niin paljon.

    Emilia
    Erilaisuus arjen hetkissä saa päivät sujumaan ainakin mulla paljon paremmin. Spontaanisuus on elämän helmi. En millään jaksaisi sellaista täysin suunniteltua elämistä, vaikka toki tietty päiväjärjestys ja totutut asiat tuovat turvaa ja onnellisuutta nekin. Retki lampaiden luokin oli sellainen hetken oivallus.

    Helena
    Se kärry oli kesäkahvilan nurkassa ja suorastaan kutsui kuvaamaan. Vanhalinnan museon kahvila oli tunnelmaltaan oikein kiva. Sinne mennään toistekin tänä kesänä. Poikakin pyysi illalla, että mentäisiin sinne uudelleen.

    VastaaPoista
  11. Ihana päivä teillä! Täälläkin ihaillaan kesän ihmeitä - syreenejä, lupiineja, nurmikon tuoksua ja auringonpaistetta. Mitäpä sitä muuta rakkaiden ihmisten lisäksi kesällä tarviikaan?

    VastaaPoista
  12. Vihdoin ehdin jättää kommentin ihanaan blogiisi, jonka lukijaksi kirjauduin tänään :)

    Lampaissa on jotain sympaattista! Ja kardenmummavohvelit kuulostavat ihanille. On suuri onni viettää päivää noin. Meillä pikkumies ei vielä osaa puhaltaa saippuakuplia, mutta mehukuplien puhaltaminen onnistuu.

    Hyvää yötä :)

    VastaaPoista
  13. Ihanat saaristomaisemat ja nuo söpötlampaaat, kaunista kesäistä

    VastaaPoista
  14. Satu
    Niin totta puhut. Nautitaan tästäkin kesäpäivästä.

    Lumiomena
    Kiitos! Onnellisia fiiliksiä sain kyllä kokea. Oli mahtava päivä, vaikka hyvä on tämäkin. Käytiin pienen kanssa parturissa ja se on aina varsin elämyksellistä.

    Lämpöistä mieltä

    ps. mehukuplat on tosi kiva juttu


    Villasukka
    hei ja kiitos! Aurajokilaakson maisemissa nuo suloiset lampaat tuossa köllöttelevät. Monesti havahdun siihen, miten kaunista sitä onkaan ihan kotimaisemissa. Tänä kesänä ollaankin päätetty koluta lähimaisemia ja nauttia kaikesta siitä, mitä ihan kotiseudulta löytyy.

    Mukavaa päivää,
    Anu

    VastaaPoista
  15. Ihania, seesteisiä kuvia, mieli lepää. Kiitos.

    VastaaPoista