keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Maalari maalaa suklaalla







Työpaikkaani vastapäätä on lankakauppa. Se on pieni oma keitaani, jonne askeleeni usein kulkevat. Tänään palasin liikkeestä mukanani uutukainen Moda, jonka monet neuleohjeet houkuttaisivat nyt kovasti.
Puikoilla on tuloillaan liivi Rowanin Colourspunista, kupissa uutta ihastustani, Clipperin piparminttuteetä ja lautasella taloussuklaasta tehtyjä lehtiä. Maalasin paksuja kerroksia suklaata huuhdotuille ja kuivatuille tammenlehdille. Panin lehdet kovettumaan jääkaappiin ja lopulta hyvin varovaisesti poistin alkuperäiset lehdet. Tätä puuhaa on kodikasta ja verrattoman hauskaa tehdä myös lasten kanssa. Voisiko sitä oikeastaan ihanampaa maalia ollakaan, kuin suklaa? Ja tiedätkö, vinkki on peräisin Pikku Kakkosesta :) Ajattelin, että lehtiä voisi maalailla myös valkosuklaasta ja maitosuklaasta ja käyttää kakkujen tai leivosten koristeina sekä kaakaokupposen päälle pursotetun kermavaahdon kauniina kaverina. Tulipa mieleeni jo jouluinenkin idea suklaalehdistä. Oletko huomannut, että tammen lehti näyttää kuuselta? Joululeivonnaisten koristelussa voisi valkosuklaiset tammilehdykät olla valtavan kauniita. Täytynee kehitellä ja muhitella ideaa.
Toivon, että löydät kuvistani niiden sinisen langan. Sinisyys voi olla tavattoman kaunista; kynttilän liekissäkin se loistaa, lankani säikeissä myös. Taidan katsoa koko väriä tänään uusin silmin.

Toivoisin kovasti että saisin yön tullen nukahtaa sateen ropinaan. Sateen unilaulu on niin rauhoittava. Koko päivän on tipahdellut mutta nyt taukosi, joten odotan jännityksellä.

lämmin rutistus Sinulle,
Anu

ps. Arvonta jossakin muutaman postauksen takana on avoinna vielä koko syyskuun. Tule mukaan.




25 kommenttia:

  1. Hei Anu! Sateen ropinoita on kuunneltu täällä Savon suunnallakin koko päivä. Äsken ajoin kotiin töistä ja oli ekaa kertaa tälle syksylle tosi tosi pimeää. Ehkä siihenkin taas tottuu. Mukavaa syksyä koko teidän perheelle ja nautinnollisia neulontahetkiä! Siinä on taito, jota en itse alkuunkaan hallitse ja siksi kai niin mukava katsella toisten valmiita töitä!

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavia kuvia ja todella kiva idea noi suklaalehdet:-)

    Sadeterveisin
    Arja

    VastaaPoista
  3. Oi miten mukava oli taas lukea tekstisi ja nauttia kuvistasi! Kiitos Sinulle näistä mieltä lämmittävistä tunnelmista ja niin rauhoittavista kuvista!
    Kaunis lanka. Onneksi minulla pitempi matka lankakauppaan... tulisi ostoksia aika usein:). Mutta tuota lankaa ostaisin mielelläni!
    Hyvää loppuviikkoa syysmyrskyisästä säästä huolimatta - tai siitä teekupin ja suklaalehtien kanssa nauttien!

    VastaaPoista
  4. Upeita suklaalehtiä ja ihania tunnelmia!
    Mitenköhän onnistuisi jouluksi, suklaalehti varmaankin harmaantuu, eikä kuivatulla lehdellä taida onnistua?

    VastaaPoista
  5. your blog is such a warm and cosy place to visit dear anu! i am happy each time there is a new blogpost from you: )

    i am waiting for the winter warmers patternbook that you are showing in this post, soooo looking forward to make something from it! is it the hat that you have bought the lovely yarn to? i love the colors on it!

    oakleaves are incredibly beautiful and they look pretty with chocolate on too : )

    my mum has been visiting me today. she has sown new linencurtains for my livingroom windows, she is so kind : ) i made homemade waffles for her, she loves it.

    wishing you a lovely week,
    hugs
    vibeke

    VastaaPoista
  6. Sateen ropinaa on kuunneltu täälläkin....
    Hieno idea nuo tammenlehdellä tehdyt suklaalehdet...☺


    Ihanaa torstaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kauniita syksyisiä kuvia ja ihanan lämmin tunnelma! Ja nuo lehdet, mikä ihana idea! :) Täytyy varmaan kokeilla kummipojan kanssa joku kerta:)
    Ihanaa syksyistä loppu viikkoa sinulle Anu <3

    VastaaPoista
  8. voi mitä tunnelma kuvia! niin kaunista.... :) ihana idea noi suklaa-lehdet, kyllä pikku-kakkonen on paras! onpa sulla "hyvät apajat" kun lankakauppa on noin lähellä... :) kivaa viikonlopun odotusta ja tunnelmaa!<3

    VastaaPoista
  9. Kiitos kauniista sinisestä hetkestä ! Tuo suklaalla maalaaminen oli unohtunu täysin , joskus olen kakkua koristellut suklaalehdillä, vuosia sitten! Kiva kun palautut idean mieleeni:)
    Sateenropinaa päivääsi ♥

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus! Kiitos tunnelmasta! Meillä lapset myös oottaa et millon maalataan lehtiä.. Pakko tämän jälkeen kokeilla..

    VastaaPoista
  11. Heippa! En tajunnut ollenkaan kuvia katsellessani, että lehdet olisivat muka suklaisia :) ajattelin, että olet poiminut "kuolevia" syksyn lehtiä koristeeksi. Voin siis todellakin kuvitella, miten ihanaa on maalata suklaalla! Minä myös :) Olet ollut niin ahkera neuloja! Minä vasta haalin kokoon lankoja ja malleja. Katselin noita Modan ideoita myös. Kiva tuo sininen pipo. Enkä tietäisi, mitä siitä tulisi, jos omaa työpaikkaani vastapäätä olisi lankakauppa. Mutta ei se kyllä siitä kaukanakaan ole :) Mukavaa loppuviikkoa ja ihania ihania tunnelmia! ♥

    ps. kävin eilen luontaistuotekaupassa hakemassa teetä ja manteleita. Huomasin teehyllyllä ison paketillisen lakritsanjuurta sinällään (teehen ja teesekoituksiin). Tulit heti mieleeni!

    VastaaPoista
  12. Ihania lehtiä! Nam, niin kauniita, hennoisko niitä edes syödä??

    Joulu se on jo monessa blogissa noussut esille... Huoh... Ja mä päätin että tänä vuonna ei hössötetä siitä, mitenköhän käy?? :D

    VastaaPoista
  13. Outi
    Kiitos! Omat neulontahetket on kyllä sitä lepoa parhaimmillaan, vaikka mulla taitaa kyllä olla intoa enemmän kuin taitoa :)

    Sadetta on tosiaan tällä viikolla saatu. Äsken palasin töistä ja satoi ja paistoi yhtäaikaa. Oikein suuren sateenkaarenkin näin...Pimeisiin keleihin tottuminen on edessä ja kotosalla ollessa tykkään kovasti siitä hämäränhyssystä mutta liikenteessä se tutuu kyllä vaihteeksi työläältä tihrustaa säkkipimeyteen.
    Toivon sulle antoisaa syksyä.
    ps. Hanki rohkeasti jotain kaunista lankaa (vaikka vähän paksuhkoa aluksi) ja isot puikot ja kokeile neuloa jotakin kaunista ja kivaa. Ainaoikealla tulee näppärästi vaikka kaulahuivi.

    Arja
    Kiitos. Kiva kun jätit terkkuja. Syysterkkuja suuntaasi.

    Maria
    Kiitos sinulle. Oli ilo lukea. Minä olen todella vähän nautiskellut niistä myrskysäistä. Kun oikein tuulee ja sataa on siinä tunnelmaa kerrakseen.
    Kyllä mullakin on kiusaus usein sortua niihin lankoihin, kun niin lähellä on lankakauppa. Tänäänkin teki mieli pistäytyä mutta hillitsin :)
    Toivottelen sulle mukavaista viikonloppua Maria.

    VastaaPoista
  14. Tuire
    Minä tykästyin ihan täysillä noihin lehtiin. Kuivatuista ei tosiaan saa tehtyä mutta ajattelin, että ehkä voisi päällystää valkosuklaalla ja sitten pakastaa ne lehdet. En tiedä säilyisikö...
    Viikonloppuja Tuire.

    vibeke
    You are so kind, thank you so much.
    I am waiting for the same book, too and I was so happy noticing that some of those patterns were published in a magazine called Moda. I am dreaming about the hat but now I am knitting a simple vest and I have completely fallen in love with that yarn of mine, Rowans Colourspun :)
    Oh, how lovely that your mum made you new curtains. Mums are the best of all!
    I wish you very cosy moments for your weekend. Enjoy the new curtains.
    hugs!!
    ps. your waffles sounded sooo good...we are having some pancakes and whipped cream this evening.

    VastaaPoista
  15. iinu
    kiva kuulla - kiitos. Ja eikö tosiaan olekin ihania nuo sävyt ja mallit. Nyt on niin kova inot tehdä kaikkea, että ihan pitää keskittyä etten aloita liian montaa juttua kerralla. Kivoja neulomishetkiä sulle ja mukavaa viikonloppua. Meillä on täällä melkein jo suut kermavaahdossa :)

    Irmastiina
    Minäkin tykkäsin - kyllä ikku kakkosesta on moneksi :) iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  16. Lili Emilia
    Kiitos. Kyllä tuntuu iiihanalta, että koitti tämä perjantai-ilta. Töissä on ollut melkoista menoa.
    Kummipojan kanssa tämä lehtihomma on varmasti mukavaa yhteistä tekemistä. Vakuutan, että siinä aikuinenkin ihan innostuu tunnelmasta :) Nautinnollista viikonloppua sulle.

    Laura
    Joo, Pikku Kakkonen rulettaa. Apajojen sijainti niinkin lähellä työpaikkaa on ihanaa. Sinne kauppaan voi piipahtaa joskus pienellä tauolla ja vaan katsella ja hypistellä. Ja unelmoida tekeleistä.
    Teille hyvä oloa viikonloppuun.

    Riitta
    Ole hyvä. Nyt vaan keräilemään lehtiä ja maalailemaan. Minä saatan viikonloppuna maalata seuraavan erän. Ja ropinasta olen nauttinut kovasti ja raikkaudesta. Hyvän viikonlopun terveiset Riitta sinulle.

    valkoisen tilan Hanna
    Kiitos kivasta kommentista. Mukavia maalailuhetkiä teille. Kivan lisänsä maalaukseen antaa se, kun suklaata roiskuu ja nauru on herkässä :)

    Sini
    Joo, tosiaan suklaatahan nuo. Tee ihmeessä. Ihan passelia viikonloppupuuhaa tuo maalailu.

    Minulla on valtava neulomisinto päällä. En mitään monimutkaisia tai isoja juttuja ole tekemässä mutta kivoja pieniä asusteita ja nyt tosiaan tuota liiviä. Yksi villatakki on myös kesken mutta se taitaa olla sitä vielä pitkään, kun nämä uudet projektit vetää nyt puoleensa :) On niin kiva istahtaa illan päätteeksi sohvalle ja antaa langan soljua.
    Nautitaan viikonlopusta, parhaita terveisiä suuntaasi.

    senni
    Lehdistä tulee sopivan ohuita ja sulavat ihan suussa, nami.
    Minäkin olen huomannut, että joulu on jo putkahdelut monilla tahoilla esille. Minusta joulunaika on niin suloista, että tykkään viipyillä jouluaatoksissa melkein jo kesästä asti (olen aina ollut sellainen). Mietin leivonnaisia ja pieniä juttuja. Otetaan sekin aika vuodesta vastaan rauhakseen. Ihanaa että se aika tulee pian.
    Sinulle leppoisaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  17. Hei! Kesätauon jälkeen olen taas palailemassa blogimaailmaan ja kurkkasin tännekin. Ihana syksyinen kirjoitus! Lämmintä syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  18. Lankakauppa noin lähellä työpaikkaa, vallan ihanaa.
    Tuo suklaalla maalailu kuulostaa melko mukavalta. Luulin ensin että olet maalannut ihan oikealla maalilla, suklaan sävyllä:)

    VastaaPoista
  19. rakas ystävä, oon niin katsellut lehtiä kuvissasi ja suunnitellut kokeilevani! pidän kuviesi pehmeästä syksystä!
    liivi kuulostaa hyvältä :) aloitin vähän aikaa sitten neulomaan villatakkia vihreän harmahtavasta langasta, aluksi jännitin mahdanko osata...mutta ilokseni rivejä on kertynyt!

    lempeää syysiltaa toivotellen
    s

    VastaaPoista
  20. Mielettömän hauska ja herkullinen idis! Pikkukakkosesta voi koitua vaikka mitä herkullista :) Olen surkea kuviksessa, mutta tätä vois vaikka oikeasti kokeilla. Makean suloista!

    VastaaPoista
  21. Kuivatuista tammenlehdistä saa myös joulukortteihin enkelille siivet, varsinkin, kun kultaspraylla vähän pyöräyttelee...

    VastaaPoista
  22. Ihana idea nuo lehtisuklaat!

    VastaaPoista
  23. Mainio idea maalata suklaalla, totta tosiaan jouluksi voi varmaan keksiä jotain...Lanka näyttää kauniin ruskealta, en ole ennen ollut ruskean ystävä, mutta tänä syksynä kaappiin on hiipinyt pari ruskeaa vaatetta, pitääpä käydä katsomassa lankaa livenä.

    VastaaPoista
  24. Aveline
    Kiitos ja sinulle myös toivotan oikein antoisaa syksyä

    Pioni
    Se kauppa on ihan todellinen keidas :) Ja oikealla suklaalla tosiaan maalailin ... nam!

    a girl behind a camera
    Minusta noita lehtiä oli niin hauska tehdä, vaikka irrottaminen oli aikas haasteellista :)
    Villatakkisi kuulostaa ihanalta, langan väri ja kaikki. iloa projektiin ystävä.
    Haleja ja siu!

    VastaaPoista
  25. Tiina
    Pikku kakkonen on ihan ässä :) Suklaata vaan sulamaan ja sitten maalailemaan. Teidän pikkumieskin alkaa olla jo sopivassa suklaamestarin iässä.

    Anonyymi
    Kiitos kivasta vinkistä!! Enkelin siiviksihän nuo sopisivat juuri passelisti.

    sara
    Kiitos!

    Katariina
    Jotenkin se joulu jo viipyilee silloin tällöin ajatuksissa, joten lehti-idis kumpusi varmaankin niistä aatoksista :)
    Langassa pilkkii tosiaan suklainen ruskea. Toivon, että löydät lankaa.

    VastaaPoista