Täyttyneitä odotuksia

Lähiviikot ovat olleet puuhakkaita mutta samalla antoisia. Reissasin viimeiselle kevään lähijaksolle (opinnot)  Jyväskylään. Palattuani kotiin, olivat puiden silmut  paisuneet ja krookukset kukkivat valtoimenaan. Oi tätä onnea! Toukokuu on niin minun kuukauteni. Tuntuu kuin joka päivä löytäisi jotakin uutta tai oikeastaan jotakin kauan kaivattua ja tuttua. Tänään löysin ensimmäiset valkovuokot.

Sunnuntaina sain onnitella 90-vuotiasta paappaani hänen juhlapäivänään ja tavata  läheisiäni tuossa suuressa juhlassa. Olin koko kevään odottanut kyseistä päivää. Meillä oli niin mukavaa, että poikakin totesi kotiinlähdön hetkellä, että jäädähän sinne pitäisi. Miten se onkin aina yhtä vaikeaa lähteä läheisten luota?

Monet kevätaikaan kohdistamani suuret odotukset ovat täyttyneet. Olen selvinnyt opinnoista kunnialla, saanut viettää tärkeää päivää yhdessä isovanhempieni kanssa ja remonttikin alkaa lähestyä loppuaan. On kiitollinen mieli. Tänään maalasin jälleen kerran  porraskuilua neljän metrin korkeudessa telineillä, joiden pitävyyden suhteen olin aluksi melko epävarma. Ymmärrykseni sanoi, että jos nämä kestävät raavaat maalarimiehet, niin kyllä ne kestävät minutkin. Silti pelkäsin, että saan rakennelman kaatumaan. Tunsin aitoa onnistumisen tunnetta, kun sain kerättyä rohkeuteni ja kavuttua yhä uudelleen ja uudelleen yläilmoihin maalisieneni kanssa. Eikä siinä vielä kaikki, sain nimittäin kaikilla kerroilla tehtyä homman ihan mallilleen ja  pääsin myös alas tellingeiltä :)  Seinässä on nyt pohjamaalin päällä monta erillistä väripesua. Työn edetessä olen koko ajan säätänyt  sävykombinaatiota ja etsinyt yhä haluttua ilmettä. Jännityksellä odotan, miltä pinta nyt näyttää päivänvalossa, sillä luulisin, että nyt ollaan melko lähelä toivottua tulosta. Peukut pystyyn, että pinta olisi nyt valmis!


Mukavaa toukokuun ekaa viikkoa jokaiselle!

terkuin,
Anu

Tämän viimeisen kuvan otti mies. Edustan kuvassa tosi tyylikkäänä (vanhassa reikäisessä pyjamassa). Passelisti toimii vielä maalausasuna.