lauantai 7. heinäkuuta 2012

Käsillä tehden










Kesäkässää parhaimmillaan on raukeiden lämpöisten iltojen pienet tuokiot koukun, neulan tai puikkojen parissa.  Toimitin eilen perille ensimmäisen craft it forward -haasteeseen lukeutuvan pakettini. Sen vastaanotti rakas ystäväni, jonka suloisessa puutalokodissa sain viettää merkityksellisiä kauniita hetkiä. Vietimme kuumaa päivää ensin yhdessä puistoillen  ja sitten hänen kodissaan kesältä tuoksuvan piiraan ja keskustelun merkeissä. Pojalle ystävä oli varannut muhkean saippuakuplapullollisen. Kuplia sai puhaltaa talon ylimmän kerroksen avonaisesta ikkunasta kadulle. Varmaankin moni ohikulkija koki ilahduttavan hetken nähdessään yläilmoista leijailevat kuplat ja pienen uutteran puhaltajan. Uuttera ja onnellinen hän todella oli omassa puuhassaan.
Käsillä tekeminen on terapeuttista. Pidin vähän kuin vahingossa alkukesän taukoa käsitöistä ja nyt palattuani niiden pariin huomaan, miten oikeastaan ehdinkin jo kaivata tekemisen tunnetta. Käsillä tekeminen ja myös tehdyn korjaaminen on tärkeää.  Lapsuudenkodissani on aina tehty paljon itse ja myös pyritty korjaamaan, kunnostamaan ja pitämään kunnossa. Minusta ajassamme on ihan liikaa kertakäyttökulttuuria. 
Postilaatikkoomme tipahti runsas viikko sitten mainos paikallisesta suutarista. Suutari toimii oman kotinsa yhteydessä, omakotitalon autotallin verstaassa. Päätimme äitini kanssa kokeilla, josko kumpaisenkin mieluisista mutta valitettavan hajalla olevista pitkävartisista nahkaisista talvikengistä saisi vielä hyvät kohtuulliseen hintaan. Kauppakeskuksen suutari oli toisen kenkäparin korjauksen arvioinut maksavan sata euroa eikä sittenkään luvannut takeita kuntoon saamisesta (!). Veimme kengät lähisuutariin jännityksen vallassa ja kuulimme, että hinta on 15 euroa ja kuntoon tulevat. Seuraavana päivänä haimme omamme, nuo kauniisti korjatut, kotiin. Suutari esitteli meille myös vaimolleen alusta saakka tekemänsä kävelykengät. Niiden nahka oli pehmeää kuin voi ja työn jälki kertakaikkisen loisteliasta. Onneksi vielä on käsityölle omistautuneita ammattilaisia. Parasta on kuitenkin se, että käsillä voi tehdä jokainen. Prosessi on monta kertaa yhtä tärkeä, ellei tärkeämpi, kuin tulos ja vaikeusasteen voi itse valita omalle kohdalleen sopivaksi. Käsillä tekeminen tuottaa ainakin minulle suurta onnellisuutta.
Meillä on tällä viikolla vietetty kolmen polven kesken hyviä  kesähetkiä; on ajettu formulalla (potkuauto), herkuteltu lätyillä ja mansikoilla ja touhuttu kaikenlaista mukavaa. Nyt täällä tuoksuu lasipurkillinen pioneja äidin puutarhasta. Miten ihanaa saada käydä aamuteelle niiden tuoksuun.  Lorautan kuppiini A.C. Perchin kookosteetä ja otan sen kaveriksi ruisleivän. Siinä on kesäaamiainen minun makuuni.

Iloa,

Anu




17 kommenttia:

  1. Kertakäyttökulttuuria ja kierrättämistä olen minäkin kovasti miettinyt viime aikoina. Valmistun vuoden kuluttua käsityöammattiin (verhoilijaksi) ja samaan aikaan, vaikka kuinka pidän työstä, tulevaisuus hirvittää. Toivon totisesti, että ihmiset teettävät vanhoja rakkaita huonekalujaan uusiksi, sen sijaa että aina ostavat uutta huonolaatuista tilalle. Onneksi kierrätys on viime aikoina ollut ns. trendi. Toivon kuitenkin ettei se jää vain ohimeneväksi vaiheeksi, vaan että yhä useammat meistä alkaisivat miettiä kulutuskulttuuriamme ja miten sitä voisimme muuttaa.
    Oli ihana lukea kokemuksestasi taidokkaasta käsityöläisammatin edustajasta <3 Koitetaan kaikki tukea näitä arvokkaita vanhoja ammateja tahoillamme - edes silloin tällöin :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat...taas kerran!

    Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan tavaroissa laatua ja kestäsyyttä.
    Esim. vanhat huonekalut ovat kauniita ja kestäviä.

    Aurinkoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kauniita rauhoittavia kuvia sinulla jälleen!
    Käsillä tekeminen on meidän perheessä kaikille tärkeää. Pojatkin osaavat rakentelun lisäksi myös virkata ja kutoa, jopa ristipistoja;). Ja tytöt tarttua vasaraan ja pensseliin.
    Käsillä tekemisen merkityksestä on viime aikoina onneksi jo puhuttu enemmän.
    En ole vielä laittanut eteenpäin haastettasi, ideoita on jo olemassa.
    Oikein hyvää viikonloppua1

    VastaaPoista
  4. Anu,

    Eräs Pekka Heiskasen lausahdus helmeili mielessäni jo perjantaina ja tänään uudestaan. Ajattelinkin jakaa sen kanssasi.

    tänään
    näin
    vain kauniita ihmisiä
    kuljin
    avatuin
    silmin

    Kiitos virkistävistä ja rohkaisevista hetkistä sekä ennen kaikkea upeasta ystävyydestäsi!

    s

    p.s. Seikkailijalle halaus :)

    VastaaPoista
  5. Näytät kulkevan samoissa aatoksissa. Käsityö on rikkautta ja se että näkee koko prosessin. Suomessa on paljon osaamista ja monia mielenkiintoisia ammatteja. Olen ilokseni työni kautta saanut tutustua heihin. Viime viikkojen aikana ovat konservaattorit ja kultaajat tulleet tutuiksi :)
    Oma tekeminen on tosi tärkeää ja se että taitoja opetetaan eteenpäin.

    Täällä kotiuduimme juuri Fiskarssin antiikkipäiviltä, kiva päiva mutta huomasin uppoutuvani enemmän ystäväni kaksosvauvoihin kuin antiikkiin ;)
    Hyvää viikonlopun jatkoa sinne.

    VastaaPoista
  6. Käsintekemisen puolestapuhuja täälläkin.

    Jopa niin, että olisin toivonut, että olisit tekstissäsi kertonut suutarin yhteystiedot. Mielestäni tällaiset taiturit ansaisevat hiukan ilmaista mainontaakin, vai mitä? Käsityöläisten (siis ammattilaisten) suurin ongelma kun on, miten saisi tuotteensa/palvelunsa "yleisön tietoon".

    Inspiroivaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Lili Emilia
    Tiedätkö, uskon että on vielä ihmisiä, jotka arvostavat käsityötä ja myöskin oman perheen ja suvun historiaa ja kunnioittavat sitä muun muassa kunnostuttamalla pitkään matkassa olleita kalusteita. Valmistut upeaan ammattiin ja toivon, että saat tehdä mieluisaa työtä. Ekologisten arvojen ollessa nousussa toivon myös senkin kautta työtä riittävän.
    Ja koitetaan tukea kukin tavallamme ja tyylillämme. Jokainen kun voi omiin valintoihinsa, ainakin moniin niistä, vaikuttaa.
    Mukavaa sunnuntaipäivää sulle. Täällä olemme sateen ja ukkosen odotuksessa ja raukeissa lomafiiliksissä.

    VastaaPoista
  8. Irmastiina kiitos!

    Niin juuri, vanhat huonekalut ovat todellakin kestäviä ja kauniita. Minua kovasti harmittaa, että osa oman isoisän tekemistä huonekaluista on joutunut äitini lapsuudessa muuttojen yhteydessä hävitetyiksi. Onneksi ei kaikki kuitenkaan.
    Virkistävää sunnuntaita.

    VastaaPoista
  9. Maria
    On tärkeää, että lapset saavat ilmentää luovuuttaan ja käyttää käsiään. Meillä poika harjoitteli pappansa kanssa naulaamista ja oli kyllä niin innoissaan.
    Hyvä tosiaan, että käsillä tekemisen merkitys on nostettu viime aikoina esille.
    Minä laittelen pikkuruista pakettia piakkoin tulemaan :) Hyvää sunnuntaipäivää sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  10. a girl behind a camera

    Kiitos S!! Olet ihana ystävä ja me nautimme tosi paljon yhteisestä perjantaista. Kiitos vielä.
    Seikkailija sai halauksen oikein toteutettuna ja oli siitä aikas mielissään :) Oli niin herkistävää katsoa miten hän odotti kynnyksellä lähtiessään (eilen kun pistäydyimme sen muistitikun kanssa) että saisi taas halin :) Hänen kasvonsa olivat minuun päin kun te halasitte. Ilme oli ihana!!
    Sunnuntaisiunauksin me kolme lomalaista

    VastaaPoista
  11. Marie
    Rikkautta toden totta se on. Työsi kautta olet päässyt näkemään varmasti kiinnostavia asioita...
    Oma tekeminen ja tekemisen arvossa pitäminen, eteenpäin siirtäminen ja tila luovuudelle ovat olennaisia. Innostaminen myös.
    Päivänne kuulosti oivallisen ihanalta kesäpäivältä ja ne kaksosvauvat...oli varmasti mukava paijailla heitä.
    Suloisen sunnuntain terkkuja suuntaasi.

    nina
    Kiva kuulla! Ja ansaitsevat todella, olen ihan samaa mieltä että hyvästä tekijästä kannattaa kertoa. Vähän kuitenkin piilottelen ihan tätä konkreettista kotimme paikkaa (kun sanoin että suutari on ihan vieressä/lähellä), joten siksi jätin sanomatta vaikka suutari toki olisi maininnan ansainnutkin.
    Sinulle kesäterveisiä.

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia ja kauniita sävyjä. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että nykyään on liian suuressa osassa kertakäyttökulttuuri. Vaikka itse olenkin hieman kärsimätön ja laiska tekemään paljoa käsitöitä niin arvostan sitä todella. Käy kurkkaamassa blogiani, jota olen hieman uusinut. Iloista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  13. minullakin on kesäkäistyö menossa; ihan niitä klassisia isoäidin neliöitä väsäilen lankojen lopuista. Aikomuksena saada kasaan torkkupeitto tai lämmike terassille viileisiin iltoihin!

    VastaaPoista
  14. Onneksi käsityöt taas alkavat olla arvossaan!
    Monesti käsintehty on kalliimpi kuin massatuotanto, mutta huomattavasti kestävämpääkin:-))


    Mukavaa alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
  15. Liinaliini heips
    Käsityö on tosiaan arvokasta.
    Kiitos, minäpä käyn visiitillä :) Olen viime aikoina viettänyt kovin vähän aikaa täällä blogeissa. Kesä ja kesäelämä on vetänyt puoleensa :)

    Kaisamaiju
    Sellainen peitto onkin ihana lämmike. Meillä on äitini tekemänä sellainen ihana neliöpeitto ja tänäkin aamuna se vedettiin pienten jalkojen lämmikkeeksi aamun Pikku Kakkosta katsellessamme :)
    Mukavia kässähetkiä sulle!

    Arja
    Ihan totta, onneksi on taas arvossaan ja laatuun kannattaa satsata. Mukavia kesäpäiviä sinulle.

    VastaaPoista
  16. Ihanan luonnonläheiset materiaalit olit valinnut käsitöihisi. Kiitos kauniista paketista joka sulostutti mukavasti harmaata sadepäivää - tuli hyvä mieli ja miten iloinen olinkaan omasta osallistumisestani tähän haasteeseen. Nyt vaan itse puuhaamaan hasstetta eteenpäin =)

    VastaaPoista
  17. Oi miten ihana blogi täältä löytyikään. =)

    Kädentaidot ovat aina rikkaus.
    Onni kun löysitte noin ihanan suutarin. Oikean sellaisen. Ne pikasuutarit nyt ovat vain sellaisia hätä-apua antavia...

    VastaaPoista