keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Koreilua









Riikinkukko koreilee tapetista askartelemassani taulussa. Kulutin kehystä hiekkapaperilla saadakseni pinnasta vanhahtavamman. Kuluneen kultaisena se sopii kauniisti Butik Sophiesta ostamani aidosti vanhan taulun rinnalle. Pienessä laatikostossa säilytän koruja ja kauneimpia etikettejäni. Pahviset etiketit ovat oivia kirjanmerkkejä ja myös pienten asetelmien säväyttäjiä.


Maanantaisen sairaalareissun jäljiltä jalkani kärsii jo tänään hiukan astua. Tähän saakka viikko on kulunut etupäässä vuoteessa, sohvalla tai tuolissa. Koska kotityöt ovat olleet mahdottomia, olen keskittynyt lepäämiseen ja askarteluun. Olen myös käynyt läpi nuottejani. Minulla on jonkinlainen kokoelma vanhoja ihastuttavia nuotteja. Monet niistä ovat 1900-luvun alkupuolelta. Minua viehättää nuoteissa käyttöarvonsa lisäksi niiden kaunis mattamaisen kulunut, jopa rosoinen, pinta. Toki myös paperien sävyt ja kansilehtien kuviot ovat aivan ihastuttavia.

Lumikuorma haittaa taas sähköjä. Valot vilkahtivat jo kolmannen kerran. Mutta ladies, tänään minä olen valmistautunut! Ha haa, termarissa on nimittäin litra teevettä keitettynä. Eipä tarvitse olla ilman iltateetä.

Iloisin mielin,


11 kommenttia:

  1. Voi kuinka kauniita! Kehyksestä tuli ihana! Itse myös säilytän etikettejä ja käytän niitä milloin mihinkin.

    Edellisen postauksen pellavat näyttävät kauniilta. Mukavaa, että odottamasi hääreissu oli mieleesi!

    Toivotaan, että kelit hiukan helpottavat!

    VastaaPoista
  2. Heippa Emilia ja kiitos. Nyt oli hinku kultaiseen. Etiketeistä saa vaikka mitä aikaiseksi. Ovat ihan aliarvostettua tavaraa :)
    Toivotaan tosiaan helpompia kelejä ja vähemmän näitä lumisateita...

    VastaaPoista
  3. Siis nyt täytyy tunnustaa, että sairaalareissu on mennyt ihan ohitse! Toivottavasti jalkasi paranee pian! Eipä sillä, kuulostaa ja näyttää siltä että olet saanut aikasi ihan mukavasti kulumaan. :)

    Ihanaa, muutkin säilyttelevät etikettejä.. Kun saisi vielä miehenkin "hyväksymään" tämän(kin) paheeni. ;)

    VastaaPoista
  4. Kaunis taulu!

    Toivottavasti jalkasi paranee pian!

    VastaaPoista
  5. Laura
    Jossain kommentissa vaan siitä mainitsinkin. Ihan pieni toimenpide se oli mutta seuraukset oli isommat, kuin osasin etukäteen ajatella. Mutta kyllä tää tästä :)
    Maanantain nukuin, tiistaina nukuin kahdet päikkärit ja muuten lepäsin ja tänään olen askarrellut...selvästi siis paranemaan päin.

    Vekarus, kiitos molemmista :)

    VastaaPoista
  6. Hei Anu!

    Pidin paljon noista edellisen postauksen pellavista.

    Kehys ja tapetti=ihana!:)
    Kauniita, vanhoja kuvia ja etikettejä voi kyllä hyödyntää monessa:)

    Voi, sinua, toivottavasti jalkasi paranee nopeasti, ainakin hyvältä kuulosti vakuuttelusi:)

    Oikein mukavaa loppuviikkoa!:)

    Halein, Marge

    VastaaPoista
  7. ihanaa ja kaunista anu, taas!:)voi että osaat tehdä niin kauniita asetelmia... hei, tosi hyvä idea tuo etiketit esim, kirjanmerkkeinä. mua on joskus surettanut heittää kauniita etikettejä roskiin, mutta en oo viitsinyt säästää, kun en ole keksinyt järkevää käyttötarkoitusta.. voi ihana, litra teetä! go girl!:)

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla että olet hyvin toipunut. Välillä on hyvä kun on pakko ottaa rauhallisesti ja olla tekemättä juuri mitään.
    Vanhat nuotit on ihania, mistä olet omiasi löytänyt?

    VastaaPoista
  9. pikaista toipumista toivottelen minäkin..Vanhat nuottiarkit ovat kivoja joulukorteissa,jos niitä raskii leikellä.itse tein viime joulukortit käyttämällä taustana nuottiarkkia pahville liimattuna ja siihen päälle joku kaunis nostalginen kuva pienemmässä koossa liimattuna.

    VastaaPoista
  10. Tapeteista saa tosiaankin kaikenlaista kivaa tehtyä. Varsinkin tauluina ovat myös hienoja. Jostain kun saisi ostettua vielä metritavarana moista... :)

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  11. Hei Marge
    Kiitos, ja arvaa mitä? Tänään jo taas vähän parempi fiilis :)
    Kävelemään tekisi mieli ja kukkakauppaan!

    Laura moikka
    Voi kiitos, minä olen aina tykännyt rakennella pieniä asetelmia. Ja eilen ei sitten muuten mennytkään sähköt. Kahtena edellisenä lumimyräkkänä on mennyt ja silloin en ole hoksannut keittää termariin iltateetä valmiiksi. Nyt vain vilkahteli valot ja koneet koko illan mutta ei muuta. Termaritemppu siis osoittautui turhaksi :) Silti join antaumuksella sitä teetä :)

    Rouva M
    Se on kyllä ihan totta. Pitäisi muutenkin muistaa välillä ottaa rennommin.
    Ja jäämistöistä noita nuotteja saa mukavasti. Yksikin suurempi lasti minulla on samasta jäämistöstä. Niissä on useissa kaunokirjoituksella alkuperäisen omistajansa nimi ja vuosiluku.

    satujacobsen, moikka
    Kortti-ideasi kuulosti kyllä kovin kauniille. Minä en noita omiani ole raskinut leikata. Niitä sivuja tosin voisin, jotka ovat muuten kulmastaan esim. rikki. Ja kansilehtiä olen suunnitellut tauluiksikin, niin ihania ovat.
    Ja kiitos, paremmin täällä jo menee. Leivoin seisaaltani - selvä merkki paremmasta olosta :)

    Sini, hei
    Niinpä. Mietin, että saisiko sieltä Rakennusapteekista Billnäsistä ostaa metreittäin, kun yhdessä lehtikuvassa rullat olivat ainakin avoimena seinätelineissä. Voi toki olla, että olivat sillä tavalla ihan muusta syystäkin.
    Ja kiitos :)

    VastaaPoista