sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Verkkainen aamu







Sänky jäi petaamatta. Nautiskelin vain tänä aamuna valosta ja söin kaikessa rauhassa aamupalaa. Vuosikymmenen ensimmäinen lauantai alkoi oikein lupaavasti.


Saatuani vatsan tyytyväiseksi, somistelin vähän. Ripustin vanhassa komeronovessa olleeseen naulaan uusimman hankintani - elämää jo nähneen kipsisen Madonnan. Minä tulin tästä muutaman euron löydöstä suunnattoman iloiseksi!


Järkkäilin myös komuutin päälle uuden asetelman nyöreistä, kynttilästä ja kuvusta. Kuvun alla piilottelee lumihiutale, joka on oikeastaan tarkoitettu roikkumaan ja kannattelemaan tuikkua. Minusta se on kaunis ihan pöydälläkin pidettäväksi.


Minua inspiroi tänään talviset, viileät ja puuterimaiset sävyt. On se sitten ihanaa, että silloin tällöin on sellaisia joutilaita hetkiä, että ehtii huomata kodinkin muuttuvan päivän edetessä ja valon määrän vaihtuessa. Tämä talvi tuntuu nyt hyvältä. Olen aina pitänyt talven valosta.


Silti ilahduin huomatessani, että kukkakaupassa myytiin jo kevätesikoita!

terveisin,



12 kommenttia:

  1. Tunnelma on kuvissasi aivan ihana. Verkkaiseen aamuun ja oman kodin íhasteluun juuri sopiva. Talvaen viileät sävyt ja siniset hetket ovat kauniita.
    kaunis on myös kirppislöytösi!
    Mukavaa ja leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Tuosta kauniista sinisestä valosta olen minäkin suunnattomasti nauttinut. Olen ollut nyt lomalla ja oikeasti ehtinyt pysähtymään hetkeen.
    Ihania somistuksia sinulla :)
    Enkelistä tuli mieleen että mummoni seinällä oli joskus samantapainen....hmmm. kaunis muisto tuli mieleeni.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Vekarus! On niin juhlakasta, kun lumi antaa sisälle asti valoa. Hassua, miten nyt lumi tuntuu niin ihanalta ja keväämmällä ei malttaisi odottaa, että se sulaa kevään tieltä. Sunnuntaihisi mukavia hetkiä.

    Emilialle:
    Niin ovat. Minulla on nyt viileiden sävyjen "kausi" ihan selvästi :)
    Sinulle myös leppoisaa oloa ja virkistävää sunnuntaita.

    Mariannelle:
    Kiitos ja nautinnollista lomaa sinulle! Lomalla pääsee vähän irti siitä normaalista pyörityksestä ja ehtii tehdä kaikkea mukavaa. Toivon sinulle oikein rentouttavia lomapäiviä.
    Joskus esineet tai tuoksutkin saavat muistoja mieleen. Oikeastaan välillä ihan hätkähtää, kun jostakin jutusta voi tulla niin elävästi esimerkiksi joitakin lapsuusjuttuja mieleen. Mukavaa, että sinulle tuli kaunis muisto eläväksi tästä postauksesta.
    Minä muuten juuri jouluna ajattelin siivotessani sitä, että ihan muistan erityisesti ne jouluaattoaamut lapsena, kun keittiöön astellessani tuoksui puhtaalta...

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana toi madonna :-))
    On hyvä välillä osata nauttiakin hiljaisista aamuista ;-))
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Niin - talvi on ihanaa ja kaunista, mutta onpas hauska kuulla, että kevätesikot ovat jo kaupassa. MAHTAVAA - tarkoittaa siis, että kevät on jo aika lähellä :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat, rauhoittavat kuvat! Aamusi kuulosti mukavalta. Tykkään tästä talvesta niin!

    VastaaPoista
  7. Oiii, miten ihania kuvia! Niin rauhallisen näköistä.

    Esikot jotenkin ilahduttavat ja muistuttavat, että kevättä kohti mennään. En edes erityisesti pidä niistä, mutta pakko aina ostaa.

    Mukavata sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Niin ovat lempeitä ja kauniita aamun kuvasi! Kovin sunnuntaisia tunnelmaltaan.

    Minäkin olen huokaillen ihaillut talven kauneutta tänään. Kylmyys sai ripsetkin huurtumaan, mutta kauneus vasta salpasi hengen.

    Ihanaa sunnuntai-iltaa! ♥

    VastaaPoista
  9. Ihanan levollinen ja verkkainen tunnelma välittyy kuvistasi ja niistä kuvista ja tunnelmasta tässä nautiskelen :)

    VastaaPoista
  10. KUvia katsellessa tuli tahto venytellä vanutella käsiään nautinnollisesti kohti kattoa, haukotus hiipii suupieliin, muttei suinkaan tylsistymisestä, ehei! Utuisen aamun kaikkinainen kauneus kajastuu kuvista. Raukea suloisuus kietoutuu ympärille, tässä ja nyt on niin hyvä olla! MAdonna on täydellinen paikallaan!! Valkeus ympärillämme on ollut kiitoksen arvoinen. Juhlahuntuun koko luonto on itsensä pukenut. Olen ahminut lumivalkeutta itseeni. Enkä lakkaa hämmästelemästä ja huokaamasta, kaunista!!LApset tulivat tovi sitten sisälle puna poskillaan. Ovat jaksaneet luistella oman pihan pikkukentällä pihavalojen kajossa illan pimenemiseen saakka. Nyt maistuu puuro ja uni tulee kutsumatta:)
    Niinpä se saapuu kevätkin.....

    VastaaPoista
  11. Arjalle:
    Niin minustakin, Arja. Joskus johonkin esineeseen ihastuu kertaheitolla ja minulle kävi tuon kanssa nyt niin. Viikkoosi hyvää mieltä!

    Sarille:
    Sano muuta! Kyllä se sieltä tulee, se kevät siis. Ihanaa. Yritän silti ensin saada kaiken irti tästä talvestakin, kun kerrankin meilläkin on lunta :) Aurinkoisia terveisiä sinulle!

    Teijalle:
    Niin minäkin tykkään! Äskenkin ulkoiltiin oikein kunnolla ja kyllä oli hauska pelata palloa jääpallomailoilla ja nauttia kaikkialla runsaana rehottavasta lumesta. Nautitaan edelleen. Tällä viikolla ainakin on vielä pakkasia :)

    Iralle:
    Kiitos ja tiedätkö, minä en yhtään tykkää esikoiden lehdistä :) Silti tykkään ajatuksesta, että ne liittyvät kevääseen ja tykkään kukista. Välillä tulee värinälkä ja silloin muutama värikäs esikko, tai tulppaani tekee ihmeitä. Sinullekin viikkoosi mukavia hetkiä - kevättä odotellessa ;)

    Sarille:
    Ihan sunnuntaifiilis meillä olikin. Jotenkin uusi vuosi sotki viikkorytmin :) Ja ei se mitään, kun "valesunnuntain" jälkeen tuli vielä se oikea sunnuntai.
    Kauneutta huokailen myös. Ja joka päivä pitää rynnätä kameran kanssa ottamaan vielä muutama lumikuva...

    Maakalle:
    Kiva, kun tykkäsit. Jotkut hetket vaan ovat niin rauhoittavia, kuten tuollainen raukea aamu ilman mitään pakkoja. Aika harvinainen herkku :)Mukavaa maanantaita sulle!

    Tinttarukselle:
    Ihanasi kirjoitit, kiitos! Minäkin niin kiitollisin mielin vastaanotin tuon lumen. Lumileikeissä ollaan oltu tänään kaaaauan, kun lauhtui sopivasti ja tarkenee oleilla kauemmin ulkosalla. Luisteleminen kuulostaa hauskalta! Minä en edes muista koska olisin viimeksi luistellut. Muutossa meni luistimet hukkaan, eikä ole tullut hankittua uusia. Pitäisikin mennä varastoon mylläämään, jos kuitenkin olisivat siellä.
    Iloitaan, kiitetään ja nautitaan! Arjen alkaminenkaan ei ole ollenkaan hullumpi juttu :)

    VastaaPoista