lauantai 26. helmikuuta 2011

Hauras


Ihastuin pieneen hauraaseen kierrätyslasista tehtyyn maljakkoon Virpin kaupassa. Kuvittelen valkovuokkojen näyttävän siinä erityisen kauniilta mutta tällä erää, kevättä odotellessa,  se saa kannatella muutamaa helmililjan vartta.

Olen loman aikana inspiroitunut monesta. Esimerkiksi tästä. Kun on hieman aikaa hengitellä vapaammin, on heti virkeämpi mieli. Olen neulonut, maalannut ja leikkinyt. Pulkkaillut, ollut luistinkentällä ja juonut kaakaota talvisessa luonnossa. Saunonut, nukkunut, lueskellut, katsellut elokuvia ja nautiskellut. Olenpa touhuillut keittiössäkin ja vieläpä aika kiireettömästi. Viikkomme on ollut täynnä iloja mutta rinnalla on kulkenut myös huolta. Niinhän elämässä aina, kumpaistakin on repussa kuljetettavana. Kumpaistakin meille annetaan. Elämä on kauneudessaan myös haurasta. 

Nyt suuntaan katsetta ensimmäiseen kevätkuukauteen. Ole tervetullut maaliskuu! 

Anu
ps. Kiitos tunnustuksesta! Palaan siihen.

31 kommenttia:

  1. Kiva ja kaunis kirjotus, niinhän se on, että sitä on iloa ja surua vuoron perään kullakin repussansa. Kauniit ovat helmililjat tuossa maljakossa. Kivat kuvat.

    VastaaPoista
  2. Moi,
    Kiitos kommentistasi, tässä hiukan tulossa kaikenmoista muutosta...
    selviää aikanaan.
    en katoa blogistaniasta kokonaan,
    uusi on työn alla ja laitan viestiä sitten kun sen aika on. ;)
    ♥ tiina.

    VastaaPoista
  3. Voi Anu, ihanaa, että olet saanut lomaasi kauniita hetkiä. Huolten osalta toivon Taivaan Isän johdattavaa kosketusta. Itse olen kovin raskain mielin nyt, mutta luottamus ja usko siihen, että meitä kannatellaan silloin kun omat siivet eivät kanna, auttaa.

    Olen ajatellut sinua usein.

    Kenties kevätkuukausi antaa pienen ajan tapaamiseen.....

    Voi hyvin!

    Levähdin kuviesi hauraassa kauneudessa.

    VastaaPoista
  4. Kauniita & herkullsia kuvia!

    Iloa viikonloppuun! :)

    VastaaPoista
  5. Miten saatkaan vangittua kuviisi tuon henkeäsalpaavan taijan. Kaunista, koskettavaa.
    Suklaakakun kuva saa melkein itkemään, laiskuus sai voiton enkä jaksanut kipaista kauppaan aamusta, vaikka suklaakakku oli kovasti mielessä. Oih, nyt se maistuisi niin hyvälle. Vetäydymme sohvannurkkaan elokuvaillan teemalla herkkutarjottimet kainalossa, kakku olisi tosiaan kruunannut illan :)

    VastaaPoista
  6. Pakkasakka
    Kiitos ja minustakin pienet kukkaset sopivat maljakkoon kauniisti.
    Välillä reppu painaa enemmän ja toisinaan on niin kevyt kulkea. Sellaista se elämä.

    tiina
    Ihana kuulla, että jotakin uutta on tulossa. Kiitos, jos voit laittaa viestiä, kun sopii tulla kurkkaamaan :)
    Kaikkea hyvää uudelle vaiheelle.

    tinttarus
    Kiitos!! Minä toivon sinulle samaa kosketusta ja Isän hoivaa. Tulen lukemaan kuulumisia.
    Ihana kuulla, että olet ajatellut. Minäkin olen sinua ja myös toivon, että saadaan oma hetkemme.
    Lähetän voimia ja halauksia.

    VastaaPoista
  7. Senni
    Kiitos! Hyvää viikkistä sullekin.

    piupau
    Kiitos, mutta taiasta en tiedä. Olen vaan ollut niin iloinen, kun pitkästä aikaa on valoa ja tekisi mieli kuvata vaan sitä valoa :)
    Teidän iltanne kuulostaa tosi mukavalta. Suklaakakkua sitten toisella kerralla ja lohdutuksen sanaksi voin sanoa, että meillä ei jäänyt muruakaan, joten ei ole meilläkään lauantai-illaksi kakkua jäljellä :) Sen sijaan on pullaa...niitä nyt popsimaan.
    Halituksin Anu

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus:-)
    Mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  9. Ihania, kauniita kuvia! Suloisen hempeää. :)

    VastaaPoista
  10. Olipa ihanan näköiset leivonnaiset. Onneksi kevät tekee kovin tuloaan, niin kohta on maailma valoa ja voimaa pullollaan. =0)

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia ja sanoja! Olet niin taivava tunnelmien välittäjä. Toivon, että huolesi haihtuu pois.

    VastaaPoista
  12. Oletpas sinä ollut energinen lomallasi:)
    Vuokot ovat varmasti kauniita pienessä maljakossasi, kun niiden aika koittaa.
    Kirjoitit kauniisti ilon rinnalla kulkevasta surusta. Voimia sen kantamiseen:)
    -Hanne-

    VastaaPoista
  13. Paljon olet puuhaillut ihania asioita lomasi aikana. Voimia huolen kantamiseen. Viimeisessä kuvassa oleva kakku näytti samalta, jonka siskoni toi meille tuliaisena. Oli valtavan maukasta. Muruakaan ei jäänyt!
    Johanna

    VastaaPoista
  14. Kauniit hetket ja ajatukset kantavat pitkälle. Tunnelmallisia kuvia. Ihanaa kevät tulee <3

    VastaaPoista
  15. Kevätkuukausi, aivan ihanaa, näiden kunnon talvikuukausien jälkeen.
    Paljon mukavaa olet lomallasi ehtinyt tekemään, omani vasta aluillaan.
    Mutta aloitus oli kyllä hyvä, naisporukalla nauttimassa Guardia Nuevan 10-vuotisjuhlakonsetista. Ja vielä hyvää ruokaa sen jälkeen:)

    VastaaPoista
  16. Kaunista! Niin kuvat kuin ajatukset. Niinpä, kohta maljakko täyttyy valkovuokoista. Tämä kevättalvi taittuu aina niin nopeasti. Itsekin ostin helmililjoja eilen. Ja tuo suklaakakku... :) Kiva, että lomasi on sujunut leppoisasti, vaikka repussa onkin kulkenut kaikenlaisia asioita. Reipasta ensi viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Arja
    Kiitos samoin!

    Esmeralda
    Hempeys herää aina kevään korvalla ;)

    Saija
    Niinpä, sitä valoa ja voimaa tarvitaan todella. Keväällä on aina kuin heräilisi henkiin jostakin horroksesta. Olen muuten vähän sovittanut jo kevätvaatteita tuolta kätköistä :)

    Tuire
    Kiitos!! Uusilla voimilla kohti uutta viikkoa.

    Hanne
    Kiitos. Onneksi huolten jakaminen saa ne tuntumaan edes hitusen kevyemmiltä. Nämä kyseiset huoleni liittyvät läheisten terveyteen ja ainakin yhtäälle vähän kuuluu jo parempaa. Siitä olen kiitollinen.

    VastaaPoista
  18. Johanna
    Kiitos ja kuule, ei tosiaan meilläkään jäänyt muruakaan :) Ohje oli uusimmassa Maalaisunelmassa ja kakkuun tuli taloussuklaata ja suolapähkinöitä kuorrutukseksi. NAM.

    VastaaPoista
  19. Ihanat kuvat, elämä on kyllä sellaistakin vuoristorataa.Tuntuu että aina ei ole itsekään siitä perillä!

    Blogisi innokkaana lukijana toivotan sinut myös minun blogiini lukijaksi!

    VastaaPoista
  20. Hurjan kauniita ja heleitä kuvia :)

    Lomaviikkosi kuulostaa varsin ihanalta...täydellistä touhuilua ja rentoutumista. Ja nuo leivonnaiset tuoksuvat melkein tänne saakka, mm....

    Oikein mukavaa ja kaunista alkavaa viikkoa :)

    -Sanna

    VastaaPoista
  21. Sinun kuvasi ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
  22. Kaunista! Helmililjassa on jotain suloisen herkkää, ja se väri... Niin keväisen kuultava. Ihana loma! Sen jälkeen on mukava palata virkistynein mielin töihin. Tämä valo on ihmeellistä - nautitaan :)

    VastaaPoista
  23. Voi kiitos kauniista sanoistasi ja linkityksestä! Teit minut onnelliseksi. :)

    Toivottavasti huolesi väistyvät. Halauksia!

    VastaaPoista
  24. Onpas todella ihania kuvia. Niin kaunis tunnelma niissä.

    VastaaPoista
  25. Merenrantaelämää-blogin Anskuliini vinkkasi kommenteissa löytäneennsä clarke&clarken kankaita nettipuodista Ompelun ihanuus. Googlettamalla kävin ja hyvät valikoimat siellä näytti olevan :)

    VastaaPoista
  26. Haurasta, se onkin hyvin kuvaava sana. Itse olen viettänyt pitkään huonosti nukuttuja öitä läheisen rakkaan vuoksi. Välillä mielessä, että voisiko elämä välillä olla vain sellaista tasaisen tylsää, en tarvitsisi niin niitä huippujakaan jos ei olisi näitä alamäkiäkään, jos saisi toivoa niin sellaista tasaista arkea ettei tarvitsisi pelätä.
    Kiitos vinkeistäsi keittiön verhon suhteen, valmis tekeleeni näkyy taustalle uusimmassa postauksessani.

    VastaaPoista
  27. Marjo
    Niinhan se on... ja kiitos, mielelläni tulen lukemaan.

    Sanna
    Kiitos ja kyllähän se työviikkokin kulki ihan mukavasti. Kevättä kohti...
    Mukavaa pyhää Sanna.

    selma
    Kiitos

    Tiina
    Nautitaan valosta ja teille mukavaa viikkoa siellä kotipuolessa. Me ollaan juuri lähdössä laskiaisliukuihin :)

    VastaaPoista
  28. Julia
    Kiitos itsellesi minä koin samaa, kun katselin töitäsi.
    Lähetän lämpöiset terveiset!

    Johanna
    Sinullekin kiitokset. Luulen, että se on se valo, joka kuvissa herättelee kevätmieltä. Minä aina virkistyn valosta. Kesällä sitä on joskus liikaakin mutta heräilevä kevätkausi saa minut aina onnelliseksi.

    VastaaPoista
  29. Maaka
    Kiitos! Minä todella haluan tilata sitä kuppikangasta. Menenkin tsekkaamaan sillä läheisestä kangaskaupasta ei kyseisiä kankaita ollut.

    VastaaPoista
  30. Hanna
    Minä ajattelen ihan samoin. Tasainen arki, sellainen ihan tavallinen on minunkin mieleeni. Se kätkee sisäänsä niin paljon hyvää, turvallista ja mukavaa.
    Toivon, että läheisellesi kuuluu parempaa. Huoli rakkaasta on aina raskasta.
    Verhosi näyttää muuten kauniilta. Meillä on verhon takana jakkarat piilossa ja useinkin puuhaan siinä pöydän ääressä kaikenlaista. Nytkin tässä keittiössä naputtelen koneella :)

    Anu
    Kiitos. Pullaa ollaan maisteltu ja pulkkamäkeen lähdössä. Siirtelin vähän mööpeleitäkin ja miehelle näytin kuvaasi dvd-kaapista. Hänkin tykkäsi. Meillä on mietinnässä paraikaa tietyt säilytysratkaisut, joten inspiroiduin ihan mielettömästi siitä kuvastasi.


    KAIKILLE TEILLE
    MUKAVAA LASKIAISSUNNUNTAITA!! ME LÄHDETÄÄN MÄKEEN N Y T!

    VastaaPoista