lauantai 30. heinäkuuta 2011

Skåne, osa III: Wallanderin maisemissa, Tanska: Se ihana!


VIELÄ VÄHÄN SKÅNEA

Iltatunnelmia




Wallander (Krister Henriksson) ja Henning Mankell turistitoimiston seinällä.


Wallanderkierroksen päätteeksi meitä kyydittänyt paloauto pysähtyi torille. Kierros kesti puolisen tuntia ja sen aikana tutustuttiin Henning Mankellin luoman poliisihahmo Kurt Wallanderin Ystadiin sekä kirjojen että elokuvien näkökulmasta.



Wallanderin lempparikahvila Fridolfs Konditori.


Hahmon nimikkoleivos, josta emme kovastikaan pitäneet. Sen sijaan samaisen konditorian biskvit olivat suussa sulavia.


Mariagatan eli Wallanderin kotikatu.


Ystadin elokuvastudio. Samassa pihapiirissä oli museo, jossa saimme tutkia joitakin Wallander -elokuvien lavasteita ja rekvisiittaa.






Uusimmissa elokuvissa Wallander asuu rantatalossa kauniin syyttäjän naapurissa.  Etsimme kyseisen rannan mutta talo, jossa kuvauksia on tehty, jäi meiltä löytämättä. Se on toki nyt yksityiskäytössä mutta postilaatikossa lukee kuulemma edelleen Wallanderin  nimi. Ranta on Svarten kohdalla. Voit vilkaista sijainnin edellisen postauksen kartasta.




Kivenkerääjä


Ne biskvit ja yhden suloisen kinderi. Huomaa, että se on jälkimmäisessä kuvassa jo puoliksi syöty.



Retki Wallanderin "kotirannassa" oli virkistävä. Tuuli yltyi yltymistään ja kun pääsimme autoon ja suuntasimme auton kohti Kööpenhaminaa alkoikin sataa.


KÖÖPENHAMINASSA




Vielä Juutinrauman sillalla satoi lujaa mutta päästyämme perille Kööpenhaminaan, paistoi aurinko. Tästä kukkatorista pidän kovasti. Ja alla on lemppariteekauppani A.C.Perch. Sen kookosteetä hamstrasin talven varalle.




Suklaapuodissakin piti tietysti piipahtaa :)


Perjantai-iltaa vietimme tivolissa. Minut yllätti se, kuinka tivolin ravintoloissa ja istuma-alueilla oli kaiken ikäisiä viikonlopunviettäjiä. Viisitoistavuotiaista eläkeikäisiin vietti viikonloppua rinnatusten. Myöhäisillalla alkava konsertti ei ihan osunut meidän makuhermoomme, joten lähdimme ennen puolta yötä. poika jaksoi tosi hyvin ja tykkäsi kovasti. Valvominenkin oli varmasti aika kivaa mutta kyllä se taisi olla maailmanpyörässä ajeleminen kuitenkin sitä tivolin ihan parasta antia hänelle.




Aamupala kuppilassa. NAMI!


Tanskan reissu jatkui Kööpenhaminasta kohti Legolandia. Tanskassa ollessamme vietimme aikaa Kööpenhaminassa, Billundissa ja lopuksi Århusissa. Seuraava kuva on Legolandista.


Alla olevalla kartalla näet koko reissun. Kun palasimme Ruotsin puolelle, ajelimme Mariestadiin yöksi, sieltä Gävleen ja lopulta Örnsköldsvikiin tapaamaan ystäviä. Paljon ajoimme mutta silti olimme jättäneet riittävästi aikaa vietettäväksi ihan paikoillaankin. Mietimme reissun jälkeen, että ainut varsinainen virhearviointi ajomatkojen suhteen oli ajopätkä Gävlestä Örnsköldsvikiin. Vietimme ystävien luona yhden illan mutta jos olisimme ajelleet edellisenä päivänä vähän Gävleä pohjoisemmaksi, olisi aikaa jäänyt enemmän kyläilylle. 

Vinkkejä autoilureissua suunnitteleville on varmasti netti ja kirjat pullollaan mutta tässä muutama meille mieleen tullut huomio autoilureissua suunnitteleville:
- varaa lautat hyvissä ajoin
- lauttalippujen ostaminen käy kätevästi netin kautta (Stena Line ajaa Fredrikshavnista yli Göteborgiin, RG Line ajaa Uumajasta Vaasaan)
- kun liikkuu omalla autolla, voi hotelit varata hiukan etäämmäksi (meillä esim. Skivarp) varsinaisista pääkohteista (meillä niitä olivat esim. Ystad ja Kööpenhamina) ja säästää sievoisen summan
- jos haluaa kaupunkilomailun oheilla retkeillä, niin kannattaa varata mukaan erityisen hyvät kengät
- ajopätkät kannattaa suunnitella niin, että jää kunnolla aikaa itse kohteisiin (meistä oli mahtavaa olla Ystadin alueella monta päivää ja ennättää tehdä kaikenlaista)
- varautuminen kaikkiin säihin kannattaa
- museoiden ja muiden kohteiden aukioloajat kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin ajopätkien suunnittelua varten
- erityiskohteita jokaiselle matkalaiselle
- Ja meistä tärkeintä: Rittävästi luppoaikaa, rentoilua, oleilua ja suunnittelematonta seikkailua.

Mitä vielä jäi haaveeksi? Ainakin visiitti Gotlannin saarelle, jonne Kalmarista pääsisi ja myös Bornholmin saari. Bornholmiin kulkee katamaraaneja ja autolauttoja Ystadista muutamassa tunnissa. Ehkäpä joskus seikkailemme vielä niissä maisemissa.
 
Nyt lauantain viettoon perheen pariin. Me aiotaan olla vaan.


Rutistuksia ja hymyjä,
Anu

ps. Nämä matkakertomuksen kuvat olivat nyt tällaisia neutraaleja yleiskuvia ja -tunnelmia. Ne rakkaimmat, hassuimmat ja ihanimmat perhekuvat jätän oman perheen kuviksi.

15 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea, itsekin olen Wallander-elokuvien ystävä. Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Tuulia
    Kiitos, kiva kuulla. Kesäterveisiä ja hyvää oloa suuntaasi.

    VastaaPoista
  3. Mukava matkakertomus:) En ole Wallander-elokuvia katsonut kuin pätkän sieltä täältä, mutta kirjoista olen pitänyt kovasti. Paljon ehditte nähdä ja kokea. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Kivoja reissukuvia! Matkanne kuulostaa oikein mukavalta :)

    VastaaPoista
  5. Ystad on ollut matkamietteissä pitkään, kiitos kuvista ja vinkeistä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiitos:) Ihania kuvia. Mukavalta kuulostaa matkanne.

    VastaaPoista
  7. AnnaO, Intianminttu, Maria
    Kiitos terkuista! :)

    Me tultiin juuri kotiin kyläilyreissulta isovanhempien luota. Ajeltiin aamusella oikealla vanhalla lättähatulla (juna) ja sitten leikittiin mummulassa ja sen jälkeen vielä toisessa mummolassa. Nyt suuntaamme iltapuuhiin.

    VastaaPoista
  8. Anu, mulla olisi sulle pari kuvaa, voisinko lähettää ne sun s-postiin! rtr.maria@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Maria
    Joo, lähetä toki. Mun osoite on se sinkkisanko(at)windowslive.com

    Siirrellään täällä justiin huonekaluja. Mun lempparihommaa :)

    VastaaPoista
  10. Ihana lukea tunnelmistanne. Mekin kävimme perheen naisväen voimin Kööpenhaminassa. Juuri tuossa Perchin teekaupassa piti käydä nuuhkimassa tuoksuja ja tunnelmia. Hurmaava kerrassaan! Juu, tivolissa tosiaan oli kaikenikäisiä ihmisiä sinäkin lämpimänä tiistai-iltana, kun siellä istuskelimme nurmella kuunnellen hiukan Peppi Pitkätossu -tunnelmaista musiikkia. Suloinen pieni tanskalaistyttö tanssi edessämme musiikkiin eläytyen. Ihania loppukesän päiviä! Marja

    VastaaPoista
  11. Marja
    Samoissa tunnelmissa ollaan siis nautittu kesästä. Pienen tytön tanssi oli varmasti mukavaa katseltavaa. Me oltiin tänä iltana Seikkiksessä ja siellä seurasin monen lapsen riemua. On se vaan joka kerta yhtä koskettavaa katsottavaa se aito ilo.
    Eikö tosiaan olekin ihana se teekauppa? Minä korkkasin jo ensimmäisen pussillisen kookosteetä ja joo-o, on se herkkua.
    Meillä täällä iltatoimet aluillaan mutta pieni lentäjä halusi välttämättä tehdä kierroksen taivaalla tietokoneen lentosimulaattorilla. Rupean väsäilemään iltapalaa jo valmiiksi.
    Olette koko perhe ollut meidän puheissa ja ajatuksissa tiiviisti ja justiin tänään puhuttiin, että olis kiva nähdä teitä. Soitellaan että koska voisitte tulla pistäytymään meilläpäin. (Nyt ihan todella oletan, että olet Marja S. Apua, jos oletinkin väärin...)

    VastaaPoista
  12. Juu, ihan oikein oletettu! :) Soitellaan! Marja

    VastaaPoista
  13. Marja
    Hyvä juttu :)Soitellaan!

    Päivi
    Viikonloppu oli mukava ja tämä viikko starttasi kaaoksen voimalla :) meillä on paikat ihan hyrskyn myrskyn, kun ollaan siirrelty huonekaluja. Järkätään lisää säilytystilaa ja se onkin aika projekti.
    Wallander -kirjat ja ruotsalaiset elokuvat on minusta hyviä. En oikein piittaa niistä brittiversioista, joita nyt tulee telkusta.
    Mukavaa viikon jatkoa Päivi.

    VastaaPoista
  14. Ihana matka on teillä ollut!
    Wallander-kirjoja olen minäkin lukenut, mutta elokuvia en ole nähnyt.

    Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  15. how beautiful these places are. i would so love to visit....

    VastaaPoista