tiistai 27. syyskuuta 2011

Mieleni ikkunalla








Suodattunutta valoa keittiön ikkunalla, kuivuneita korsia lasipullossa kaikessa paljaudessaan, kauneudessaan.  Pikkuleiväntuoksua, villalankaa, kotiin palaamisen lämpöä, kuurausintoa, karsimisen vimmaa ja uteliaisuus uudesta elämässäni. Kaikkea tällaista kuuluu päiviini ja mietteisiini juuri nyt.
Mieleni tekisi vaihtaa verhoja, rakentaa pesää, tehdä käsitöitä ja leipoa. Selvät syksyn merkit. Käsityörintamalle kuuluu hyvää ja sain viikonloppuna pääteltyä tästä langasta tekemäni myssyn ja tuubihuivin.  Puikoilla on tuloillaan uusia töitä mutta välissä oli mukava väkerrellä jotakin pientä kotiin.  Niinpä tein pannunalusen villapalloista: Pyörittelin villalangasta pieniä lankakeriä. Vedin virkkuukoukulla langan pään pallon läpi ja katkaisin langan. Pujotin pallot kapean pesupussin sisään siten, että tein jokaisen pallon jälkeen solmun (sukkahousut käyvät mainiosti tähän). Sitten pesin pallonauhan pyykkikoneessa 40 asteessa pyykkien mukana. Tuoksena syntyi pieniä huopapalloja, jotka pujotin neulan avulla paksuun puuvillalankaan ja lopuksi solmin langan tiukasti kiinni. Hauskaa oli. Väreillä voi leikkiä mieltymystensä mukaan ja mikä parasta, tähän voi käyttää omia jämälankoja. Tärkeää on vain huomioida villalangan sopivuus huopumista ajatellen (ei siis konepestävää villaa, koska se ei huovu). Näin voi askaroida kaulakoruja (Suuressa Käsityölehdessä olikin tällä tavalla tehty kaulanauha), rannekoruja tai vaikkapa kuusenpalloja.

Perjantaina arvon syysyllätyksen voittajan. Mainiosti ennätät täällä vielä mukaan kilpasille!

Tänään paistaa aurinko. Kaappaan sen valoa kämmenelle ja puhallan luoksesi. Viikkoosi hyvää mieltä,
Anu

24 kommenttia:

  1. Auriko paistaa meilläkin, on mitä ihanin syyspäivä...☺

    VastaaPoista
  2. Moikkanen Sinulle Ihana!!!
    Aurinko paistelee täälläkin ja kaalilaatikko puhisee uunissa.
    Kolme rullaa pitsakkaa violetin väristä lankarullaa odottaa istujaa,joka malttaisi ryhtyä väkertämään pitkästä aikaa jotakin....
    Mieli kirmaa missä sattuu ja viilettää jo malttamatomana toisaalle,
    mutta rutistan rakkaasti sinua suloinen Anu ja toivottelen tunnelmallisia syysiltoja ja autuaita hetkiä,mitä sitten puuhasteletkin!!!<3<3<3
    Jos arvontaan vielä mahtuu,ilmoittaudun tässä ja nyt,käykö!?

    Olet ilona ajatuksissani!!!
    Olet kiitoksena Isän edessä!!!

    VastaaPoista
  3. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Kiva idea pannunaluseksi - ehkä toteutan sen joskus...

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia. Kiva tuo pannunalunen, todella, siitähän saa vaikka mitä koruja ja koristeita tehtyä.
    Aamulla satoi ja oli oikein harmaata, nyt mitä ihanin auringonpaiste ja lämmintä +17.

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihanasti kirjoitat! Minä osaan sanoa vaan, että kivaa viikkoa ja miten sinä muotoiletkaan saman! Ihailen! Ja harmaasta villalangasta tehdyt jutut on aina hienoja

    VastaaPoista
  6. Aurinko paistaa täälläkin, ja tuulee aika reilusti. Mietin menisinkö pihalle, vai kaivaisinko kutimet esiin. Noita villalangan loppuja kyllä taitaa mennä meidänkin pesukoneeseen, sen verran kivannäköinen on tuo pannualusesi:)

    VastaaPoista
  7. Onpa mukava idea askarrella villalangasta!
    Kauniisti kirjoitat ja hyvän milelen taas täältä mukaani sain!

    Rutistus <3

    VastaaPoista
  8. Ihana idea, olenkin jo pitkään miettinyt, miten saisi tehtyä huovutettuja helmiä muuta kuin neulahuovuttamalla (mihin en ole jaksanut perehtyä sen kummemmin enkä ostaa välineitä)! Täytyy kokeilla joskus..!

    VastaaPoista
  9. Irmastiina
    Syksyn hehku alkaa olla jo niin vahvasti aistittavissa ja aurinko oikein kultaa nuo keltaiset lehdet. Niin ihanaa.

    Katinkainen
    Hei sinä ystäväinen ja kiitos lämpöisestä tervehdyksestäsi!! Päiväsi ja puuhasi kuulostavat kodikkailta ja mukavilta ja tuo violetti lanka ihan ilostuttaa olemassaolollaan. Tykkään niin violetista :)
    Arvontalipukkeesi kolahtakoon sangon pohjalle, joten siellä se venailee perjantaita.
    Siunausta ja iloa kaikkiin syyspäiviisi!!

    Virpi
    Kiitos! Ehkäpä langanjämät voivat tosiaan sinullakin tulla joskus vaikka tähän käyttöön. Minä jo tuumailen vähäsen seuraavaa alustaa täällä :)

    VastaaPoista
  10. Ps. Sinulle olisi tunnustus blogissani

    VastaaPoista
  11. Maria
    Kiitos ja niin tosiaan saa. Mietin ihan todella niitä kuusenpalloja...
    Alkuillasta oli täälläkin kovin lämmintä. Ihan piti kietoa kaulaliina pois kaulalta ja silti tuntui lämpöiseltä :)

    selma
    Kiitos! Ja kuule, sinun tapasi sanoa on aivan yhtä ihana. Takana piilee sama ajatus siitä, että toivoo toiselle hyviä hetkiä. Ajatus tärkein.
    Minäkin tykkään harmaasta villasta aina vaan ja edelleen. En varmaan koskaan kyllästy siihen :)

    pioni
    Kiva, jos idea pääsee toteutukseen.
    Tiedätkö, minä arvon samojen vaihtoehtojen välillä; pihalle vai kutimen ääreen. Pitäisi siivota kuistia mutta kun tuo sohvakin houkuttaisi niin vietävästi. Ehkä teen kompromissin ja aloitan touhut kuistilla ja palkitsen sitten kutimella ja teellä itseni jälkikäteen.

    Mari
    Kiitos! Ihan kaikista sanoista ja rutistuksestasi kiitän.
    Minä haluaisin tehdä koruja villasta. Näin eräässä blogissa suloisen kirjankin aiheesta. Syksyysi kaikkea hyvää.

    Sara
    Joo, kokeile ihmeessä. mitään ei tarvitse ostaa ja ihan kauniita palleroita syntyy. Tuo minun lanka taitaa olla sitä huopasta, joka huopuu hyvin ja ainakin siitä onnistui nämä pallukat.

    VastaaPoista
  12. Sara
    Nyt huomasin! Kiitos oikein paljon tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  13. Kiitos hyvän mielen puhalluksesta! Helmet näyttävät kauniilta ja kuten talventörröttäjätkin. Lähetän lämpimiä ajatuksia takaisin teille!

    VastaaPoista
  14. Kauniita kuvia! Itsellä myös sama juttu, jotenkin syksyn myötä tullut kova into tehdä kaikenlaista käsillä ja kotona. Osallistuisin myös arvontaan.

    VastaaPoista
  15. Kiva idea:-)
    Täällä ei paistanu aurinko vaan kokopäivän on ollut karmea myrsky:-((
    (siitä oli uutisissakin). Myrsky oli aika laajalla alueella, koska en asu Oulussa vaan lähi maalaispitäjässä.

    sadeterkuin Arja

    VastaaPoista
  16. Vau, kiitos tuosta villapallovinkistä! Pari vuotta sitten yritin huovutusvillasta pyöritellä pallukoita ja sainkin niitä aikaiseksi sen verran, että pari pannunalusta syntyi. Pallukat vaan olivat todella epätasaisia ja kädet pyörittelyn jälkeen ihan kipeät. :(

    Tuolla "sun" tavalla homma hoituu varmaan paljon kivuttomammin. :)

    VastaaPoista
  17. Syksy tuo energisyyden ja luomisen vimman. Kaunista on käsissäsi jällen syntynyt :) Hienoja kotihetkiä!

    Olen lukenut hiljalleen päivityksiäsi taaksepäin ja huokaillut sekä ihastellut. Monta vinkkiä ja ajatusta takataskuuni saanut. Kaunis kiitos Anu sinulle!

    VastaaPoista
  18. Hih, ihana tuo piparkakku, joka heti hypähti silmille! :) sopii niin tähän aikaan. Olet ollut ahkera neuloja. Mutta neulomisvimmahan iskee aina syksyisin! Katselin myös sitä kaulakorua käsityölehdessä. Muistan kuinka äitini jokin vuosi sitten intoutui pyörittelemään villasta palloja ja pisti ne pesukoneeseen huopumaan ja teki koruja. Tämäkin viikko on ollut kaunis ja aurinkoinen! Ihanaa loppuviikkoa (eikös keskiviikkona voi sanoa jo sitä?) :)

    VastaaPoista
  19. Syksy on vuoden ihanin aika: raikkautta ulkona, lämpöä sisällä. Tämä on vuodenaika täynnä tunnelmaa.

    Hymyilen tuolle hirvipikkuleivälle siellä. Me nimittäin leivoimme sunnuntaina piparkakkuja (!) ja käytimme samaista muottia sekä lisäksi muita metsän eläimiä, veturia ja junanvaunuja esittäviä muotteja. Poikani täyttää ensi viikolla neljä ja hänen hartain toiveensa on saada synttäriherkuksi ihan jouluntuoksuisia piparkakkuja. :)

    Ihanaa viikon jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  20. Voi, miten loistava pannunalusidea. Tohtisinko kokeilla! Kattilakin meillä näyttää oleva sama....

    Minä lähetin blogissani sinulle tunnustuksen. JA aiheesta! Sinun luonasi on aina mukava piipahtaa lukemassa ja kauniita kuvia katsomassa. Nytkin niin harmoonista ja rauhallista!

    =)
    Helmi

    VastaaPoista
  21. Tuire
    Ole hyvä :) Terkkusi lämmittivät, kiitos.

    Elisabet
    Eikö se olekin ihanaa, kun saa väkerrellä kaikkea hämärän tullen ja poltella kynttilöitä...

    Arja
    oi, oikein myrsky. Toivotaan niitä leppeämpiä syystuulia.Meillä näyttää tänään märältä ja kolealta mutta tykkään niin tuosta lehtien leijailusta ja siitä kun ne peittävät pihan. Toki on siitä vavaa kun pitää haravoida/puhaltaa mutta esteetikon sydämeni nauttii kaikesta huolimatta väriloistosta ja lehtien summittaisista asetelmista ja rykelmistä :)

    Kirsikka
    Juu, erittäin kivuttomasti hoituu. Kokeile ihmeessä. Kiva tehdä välillä jotain sellaista, jossa tulos näkyy melkein heti. Tuntuu palkitsevalta.

    VastaaPoista
  22. Marie
    Kiitos lämpöisestä ja ihanasta viestistäsi. Syksy tuo tosiaan halun tehdä kodista entistäkin pehmeämpi pesä. Energisyys on aina kuulunut minunkin syksyyni. On niin kotoista väkerrellä ja nauttia pienistä puuhista.
    Toivon, että olet jo tervehtymään päin. Päivääsi kaikkea hyvää.

    Sini
    Ehdottomasti keskiviikkona voi sanoa niin :) Välillä on vaan niitä kausia kun joku tekeminen on ihan ykkösjuttu. Nyt taitaa mulla olla tuo neulominen.
    Hirvipikkuleipä symboloi alkanutta riistakautta :) Riista on oikeaa superfoodia! Niin kuin sienet ja marjatkin. On tämä syksy vaan kivaa aikaa.
    Pian onkin jo viikonloppu. Sen odotuksessa Sini mukavaa päivää sulle.

    Katja
    Tämä vuodenaika on niin paras! Kaikista tykkään omalla laillansa mutta syksy saa minut ihan vireeseen.
    Olipa kiva kuulla teidän piparitalkoista. oikein hyvin ymmärrän pientä juhlijaa, sillä piparintuoksu on mitä suloisin. Onnentoivotuksia nelivuotiaalle ja mukavia juhlia teille.

    VastaaPoista
  23. Helmi
    Kiitos tosi paljon sanoistasi ja kaikesta! Tulen noutamaan :)
    Mehän ollaan siis samikset - kattilasamikset :)
    Mukavaa loppuviikkoa Helmi sulle.

    VastaaPoista
  24. We are usually available 24/7 and our cheap coursework writing service team can be contacted and also seek our annotated bibliography writing services at any time.

    VastaaPoista