perjantai 27. tammikuuta 2012

Aarrekartta, alelöydöt ja yksi kuumeinen karhunpoika





Löysin tällä viikolla ihania lankoja  lankakaupan alekopan uumenista. Minuun iski vastustamaton halu hamstrata noita suloisia keriä, vaikka en edes vielä tiedä mitä niistä tekisin. Idea kypsyy varmaankin pian mutta siihen saakka ihailen sulottaria myttyrällä. Olen inspiroitunut Ekoneulekirjasta (Sanna Vatasen Neulo. Virkkaa. Kirjo. Ekolangasta!)  ja postilaatikosta löytyneestä kuvastoylläristä (Gudrun Sjöden), leikellyt irti kuvia aarrekarttaani varten ja nauttinut siitä, että on perjantai. Perjantai tuntuu juuri nyt tosi hyvältä jutulta.

 Pieni karhunpoika sairastaa, joten viikonlopusta taitaa tulla melko verkkainen. Luulenpa, että lueskellaan sohvanmutkassa, katsellaan piirrettyjä ja koitetaan keksiä hauskoja ruokaherkkuja valmistettavaksi, jotta pieneen massuun saataisiin jotakin täytettä. Meillä tahtoo pojan syöminen sairastaessa olla aika vähäistä mutta niinpä se taitaa olla monesti aikuisellakin sellaisessa tilantessa.

Mies kävi eilen kirjastoreissulla ja toi minullekin kaikkea kivaa. Muun muassa temperamaalaukseen liittyvän kirjan, johon aion viikonlopun aikana tutustua. Teen myös aarrekarttaani. Tiedätkö, siis sellaista kartongille koottavaa inspiroivaa karttaa, johon keskelle pannaan oma kuva ja ympäröidään se itselle mieluisilla  tavoitteilla. Siihen siis leikataan kuvia ja sanoja, jotka kuvaavat tavoitteena olevaa olotilaa tai asiaintilaa eli sellaista, jota itse pitää tärkeinä ja jota kohti haluaa kulkea.  Ideana on laittaa kartta sellaiseen paikkaan, mistä sen voi joka päivä tavata ja näin se voi toimia voimauttavana ja alitajuntaa muutokseen valjastavana asiana.

Minä teen karttani  hyvästä olosta. Liitän siihen ateriat, liikunnan ilon tavoittelun ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin. Minulla on moniongelmaiset jalat ja seisomatyö, joten yhdistelmä on melko huono, ottaen huomioon vielä aktiivisen lapsiperheen arjen. Olen tosi iloinen, että olen saanut syksyn mittaan vaa´an lukemia alenemaan ja sitäkin kautta hyvää oloa elämään. Nyt tähtään kevääseen ja ajattelen, miltä haluan elämän ja oman olon silloin maistuvan. Ajattelen niin, että äiti-ihmisen hyvinvointi on koko perheen ilo :) Haastan sinuakin mukaan miettimään oman elämäsi tavoittelemisen arvoisia asioita.

Viikkisterkuin,
Anu

ps. Yhdestä alelöydöstä haluaisin vielä  mainita, nimittäin kirkasvalolampusta. Hankimme sellaisen alkukuusta. Ollaan kovasti tykätty. Ihan virkistyy eri tavalla, kun saa heti aamusta kirkkautta tämän pimeän vuodenajan keskelle.

21 kommenttia:

  1. Kiva postaus, miettimisen paikka tavoittelemille asioille, otan haasteen vastaan. Kiitos :)

    VastaaPoista
  2. maiju
    Kiitos!
    Ja kiva juttu, että otit haasteen kiinni. Se oli hyvä koppi :)

    VastaaPoista
  3. Tänään ihailin ihan samaa kuvastoa, niin kauniita kuvia ja asuja! Kiitos sinun, hain tällä viikolla pehmeän paketin postista. Lankavinkkisi perusteella suuntasin Titityyhyn ja löysin sieltä aivan ihanaa lankaa. Manusta olivat värit kovin lopussa, mutta toista löytyi tilalle. Täälläkin on innostuttu kovasti liikunnasta piiitkän tauon jälkeen. Tuntuu mahtavalta! Virkistävää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Onko tuo kenties KoKo-kuppi? Jos on niin ollaan tässä kuvailtu hyvin samanlaisia otoksia. :) Meillä myös poika sairastaa ja hyvin samalla tavalla ollaan päivää vietetty: sohvalla lastenohjelmia katsellen ja aina välillä edes jotain pientä vatsantäytettä tarjoten. Oikein sydäntä riipaisee nähdä pieni niin nuutuneena.. No mutta toivotaan pikaista paranemista niin sinne kuin tännekin!

    Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä! Aarrekartta pitääkin tehdä. Kirkasvalo on kyllä hyvä keksintö, minäkin olen tajunnut siirtää sen sängyn viereen :)

    t.Paula

    VastaaPoista
  6. Oli kyllä mukava postaus, kiitos aarrekarttavinkistä! Voisinpa haastaa itsenikin tekemään samanmoisen hyvän olon-kartan! :)

    VastaaPoista
  7. Täällä myös eräs jolla voi sanoa olevan moniongelmaiset jalat, siksi tein työnvaihdoksenkin.
    Mukavaa viikonloppua sinne. :)

    VastaaPoista
  8. Ihana, ihana aarrekartta-ajatus! Taidanpa ryhtyä jo tänään omaani laittamaan....
    Voimaantumishalaus pikkupotilaalle♥
    Meilläkin on pari nuhanenua täällä.
    Ihastelen tapaasi nauttia lankavyyhdeistä, keristä....ja sitten prosessista kun lanka käsissäsi muotoutuu joksikin kauniiksi. Olen niin iloinen ja kiitollinen untuvanpehmeistä rannekkeista, jotka silloin kauan sitten minulle teit, niitä pitäessäni saan kuljettaa sinua ja ystävyyttäsi vierelläni:) Olet toki ajatuksissani muulloinkin!!
    Minä riemuitsen ale-löydöstä, jonka tein Loviisan Aitasta...puoleen hintaan oli siellä tangollinen Creamin, Vintage by Fen ja muitakin ihanai vaatteita ja liinoja. Löysin jotakin suloista ylleni työpäivien iloksi!

    Viikonloppuusi levollisia tuokioita! Voi hyvin sinä suloisuus!

    VastaaPoista
  9. Tuo aarrekartta kuulostaa kivalta idealta, ehkäpä minäkin alan askarrella:)

    VastaaPoista
  10. Oi, aarteen arvoinen postaus! Aarrekartta omaan hyvinvointiin liittyen, nappaan ilomielin tämän loistavan idean matkaani, kiitos Anu:)

    Että langat voivatkin olla vastustamattoman ihania! Kauniita olet löytänyt. Tähän aikaan talvesta on suloista kutoa..

    Pikaista paranemista karhunpojalle ja rauhaisaa viikonlopun jatkoa♥

    VastaaPoista
  11. Minäkin tein aarrekartan viime keväänä ensimmäistä kertaa. Laitoin siihen myös tavoitepainoni, joka ei kyllä ihan toteutunut.
    Äskettäin luin kirjan sisäinen menestys, jossa aarrekartan tapaan liimattiin kuvia peilin reunoille. Näin peiliin katsoessa olet itse keskellä karttaa.
    Tykkään blogistasi!

    VastaaPoista
  12. joo, täälläkin yksi jalkaongelmainen, joka nyt sitten yrittää löytää uutta sopivampaa työtä... ja siksipä tuo positiivisten asioiden pinnalla pitäminen on tullut hyvin tärkeäksi ja ajatustyötä saa tosiaan tehdä...että jaksaisi pakertaa eteenpäin. Hyvä postaus tosiaan ja niin ajankohtainen. Ja tosi hienoa kun joillakin on onnistunut työn vaihto, se ei nimittäin ole aina niin helppoo...
    Hyvää viikonloppua kaikille!

    VastaaPoista
  13. Pikaista paranemista potilaalle ja oikein rentouttavaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
  14. Kirsikka
    Minustakin kuvastossa oli monta kaunista asua. Tykkäsin kovasti niistä asuista, jotka oli kuvattu 1700-luvulta peräisin olevassa pyökkimetsässä Eksjössä. niissä oli tarpeeksi romantiikkaa mun makuuni :)

    Kiva kuulla, että teit löytöjä Titityystä!

    Liikkumisen iloa ja valoisaa pyhää



    Sari
    Niin riipaisee! On niin kurjaa, kun pienellä on paha olla. Toivotaan, että teillä ja meillä tultaisiin pian kunton. Viime yönä meillä "matkailtiin". Alkuyö meni sängyssä mutta sitten herättiin, eikä uni meinannut tulla silmään. Lopulta saatiin aamuyöstä sohvalla uni tulemaan. Siitä sitten heräsin poika kainalossa vasta yhdeksältä :)

    On muuten vähän Koko:n oloinen tuo kuppini. Se ei kuitenkaan ole Kokoa vaan yksittäisenä ostamani Starbucs coffee -kuppi. Joltakin reissulta olen joskus ostanut. Tykkään kun kuppiin mahtuu niin paljon teetä :)

    VastaaPoista
  15. Paula
    Valo on kyllä tosi virkistävä. En ymmärrä miten meidän perheessä ei ole hankittu laitetta jo aiemmin. Onneksi nyt hoksattiin.
    Mukavaa sunnuntaita

    Saila
    Kiitos, kiva jos innostuit kokeilemaan. Mun kuvat on nyt melkein kasassa ja tänään liimailen :)

    Tiina
    Ihana kulla, että olet löytänyt paremmin itsellesi sopivaa työtä. minulla on nyt opiskelut meneillään ja tähtäimessä, että jos en jalkoineni nykytyössä pärjää, voisin ehkä joskus hakeutua toisiin tehtäviin. Itse asiassa sellaisiin joita nytkin jo osittain teen opetustyön ohella mutta joskus voisin kenties tehdä niitä ihan päätyönä.

    tinttarus
    Kiitos oikein paljon!! Pikaista paranemista, parannuspuhalluksia myös teidän perheen nuhanenille.

    Ihanaa, että olet tykännyt niistä rannekkeista. En voi sille mitään, että lankamyttyrät ovat minusta ihan vastustamattoman kutsuvia :) Taitoni ovat kyllä edelleen aikas perustasolla mutta pääasian, ilo käsillä tekemisestä, saa niilläkin tavoitettua. Eilen aloitin karhumyssyä pojalle. Siihen tulee pienet suloiset korvat :)

    Kiva kuulla löydästäsi, ihanaa! Ja kiitos vinkistä. Jos minäkin pääsisin siellä vaikka lähiaikoina piipahtamaan...
    Levollista pyhää ystävä

    pioni
    Askartelu voi olla tosi hauskaa. Minusta oli mukava etsiä itselle mieluisia kuvia, sanoja ja fiiliksiä. Katsii kokeilla :)

    VastaaPoista
  16. Hannah
    Kiitos!! Ja tähän aikaa on tosiaan aivan mahtavaa istua neuletyön äärellä. Tykkään siitä, kun iltaisin takassa on tuli ja saa siinä lämmössä neuloa. Usein neulon vasta pojan nukkumaanmenon jälkeen, joten en jaksa sitten enää kovin kauaa mutta tunnelma on silti niissä pienissäkin hetkissä kohdallaan.
    Valoisaa ja levollista pyhää sinulle!

    Tuulia
    Kiitos paljon! Kiitos myös peilivinkistä. Tuo ei olekaan tullut mieleeni, hyvä idis. Minä olen laittamassa oman kartan vaatekaappini oven sisäpuolelle. Aamusella, kun vaatteita haen, on se heti siinä huomattavissa.

    VastaaPoista
  17. hei ansa
    Toivon, että löydät sopivaa työtä. Etsimisvaihe on varmasti raskas ja vie voimia, niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Lähetän tsempityksiä ja positiivisia ajatuksia suuntaasi.
    Minustakin oli hienoa lukea, että tynvaihto oli Tiinala onnistunut.
    Mukavaa ja levollista pyhää!

    Arja
    Kiitos paljon! Yöppäreissä täällä vielä istuskelen ja pikkuvesseli samoin. Pian sujautan paistin uuniin ja valmistelen rauhakseen lounasta. Ajatuksissa tänään pienen potilaan hoivaamisen lisäksi vaatekaapin järkkäilyä ja ehkäpä vähän käsitöitäkin :)
    Mukavaa pyhää!

    VastaaPoista
  18. Aurinkoista sunnuntaita sinne! :) Toivottavasti vointi alkaa pikkuisella olla jo parempi. Luin muuten tällä viikolla myös tuon kirjan ja se on ihanan inspiroiva. Se pyöreästi virkattu liivi/takki on kiva. Siihen vois käyttää jämälangat. Ja aarrekartta on tosi tehokas. Mulla on yksi sellainen vessan peilikaapin sisäpuolella. Fiilistelen sillä aina aamuisin ja iltaisin.

    Onnea hyvinvoinnin tiellä! Se on tärkeä asia, että oma olo on kaikinpuolin hyvä. Vaikuttaa niin moneen ja ympärillä oleviin ihmisiinkin. Ja kirkasvalolamppua alan käyttää aina syksyn pimenevinä aamuina töissä, tehokasta ja virkistävää. Voi siis ihanasti ja virkeästi! ♥

    VastaaPoista
  19. Sini

    Kiitos ihanasta viestistä! Oma vointi heijastelee todellakin ympäristöön ja siksikin toisistamme ja itsestämme on hyvä pitää huolta.

    Kiitos, tänään on pojan vointi jo parempi mutta pihaleikit saavat kuitenkin vielä odottaa.
    Eikö olekin tosiaan kiva kirja. Ja neuletakki, jonka mainitsit on leikkisän ja sopivalla tavalla erilaisen oloinen. Katselin niitä sisäsandaalejakin kaiholla :)

    Mukavaa viikkoa myös sulle!

    VastaaPoista
  20. Heipat pitkästä aikaa ja ekaksi paranemisterkkuja pikkuiselle <3

    Mäkin tykkään hiplailla lankakeriä ja suunnitella niistä jotain tulevaksi.. aika usein kuitenkin suunnitelmat jää toteutumatta, ainakin nykyään tässä vauvaperhearjessa ja kotiasioita toimitellen. Mutta ei se haittaa! :)

    Oon kuullut, että joillakin tuo aarrekartta on oikeesti toiminut. Pitäisköhän siis itsekin? Ihan aloin jo inspiroitua ajatuksesta!

    Viikonloppuja teille sinne! :)

    VastaaPoista
  21. Heips Teija
    Kiva oli löytää sun kommentti, kiitos! Joo, se suunnitteleminen on ihan parasta. Vieläkään en ole päässyt päätinkiin, että mitä tekisin noista uusista keristä. hankin myös taitetun sinistä/petrolin väristä pörröistä lankaa samasta alesta.
    Mulla myös jää paljon suunnitelmia muhimaan ja vailla totutusta mutta, kuten sanoit. Ei haittaa. Nuo pienet kultakimpaleet on parhaita!
    Kokeile ihmeessä sitä karttaa. Mä olen tykännyt omastani :) Jotenkin tsempittää kivasti päivän alkuun.
    Mukavaa lauantaita Teija.

    VastaaPoista