keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Paperiaskartelua ja iloa kukista






Olen saanut olla lomalaisena jo muutaman päivän mutta vasta nyt lomafiilis alkaa laskeutua. Puutarhasta olen hakenut kieloja, lemmikkejä ja angervon oksankin tuomaan kesäiloa, lisäksi sain äidiltä kauniin kesäkimpun. Pojan kanssa olen askarrellut, retkeillyt, puistoillut ja tehnyt kaikkea mukavaa. Tänään haettiin kirjastosta kirjoja ja niistä kiintoisin oli ihan pakko korkata jo ennen kotiin pääsyä. Levitimme kirjaston lähelle retkiviltin, otimme repusta eväät ja avasimme kirjan innokkaina. Lopulta kotiin päästyämme luimme tarinan loppuun. On mukavaa, kun voimme jo lukea kuvattomia/vähäkuvaisia kirjoja ja poika jaksaa keskittyä tarinaan, kuvitella sitä mielessään ja nauttia sanojen voimasta.

Yksi tämän viikon huveista on ollut varjoteatteri. Askartelimme lisää varjonukkeja valmiina ostetun setin kaveriksi. Olemme tehneet nukkeja aiemminkin mutta silti touhu oli kiintoisaa. Lopuksi sain nauttia varjoesityksestä pimennetyssä makuuhuoneessa, jossa valaisimme nukkien taustan kirjoituspöydän valaisimella. Tähän askarteluun ei tarvita kuin kartonkia, grillitikkuja, teippiä, sakset tai paperiveitsi ja vähäsen mielikuvitusta. Olen todennut, että tikkuja ei kannata lyhentää, sillä esityksen toteuttaminen pidemmillä tikuilla luistaa paremmin, kun nukkeja voi liikuttaa helposti. 
Mustat nuket tuossa alla ovat  valmiista linnasetistä, jonka löysin viime syksynä Aboa Vetus & Ars Novan museokaupasta.



Avaruusalus ja planeetta



Toinen viime päivien paperiaskartelu on jämätapetin inspiroima. Leikattiin sopivat soirot tapettia ja kiinnitettiin ne Ikean lasikaappien ikkunoihin. En tiedä onko ratkaisu nyt mitenkään lopullinen mutta nyt voi säilytyksen ainakin toteuttaa hieman huolettomammin (minä kun tykkään, että lasivitriinien pitää olla aina sisällöiltään sommiteltuja). Tapetti kulkeutui meille koemielessä, kun ajattelimme sitä yhdelle olohuoneen seinistä. Lopulta päädyimme toiseen ratkaisuun, joten rulla jäi turhaksi.


Kesämieltä täällä piipahtaville!


Terkuin,
Anu, jolla on uusi kesätukka - ei mitään radikaalia muutosta mutta silti tuli kiva ja raikas olo pienestä uudistumisesta



18 kommenttia:

  1. Ihania kesäpäiviä teille toivotellen!

    VastaaPoista
  2. Ihanat varjonuket. VArsinkin nuo itsetekemät. Avaruusalus ja planeetta...:)

    Ihania lomahetkiä sinulle.♥

    VastaaPoista
  3. Kivoja varjonukkeja :)
    tapetti näyttää hyvältä ovissa.

    VastaaPoista
  4. Olipa ilo piipahtaa hyväntuulen kuulumistesi parissa.
    Hurraata hihkun mahtavalle varjoteatterillenne! Sama meno täälläkin, kun kuopus värkännyt kesäserkkunsa kera sydänten palolla itsepiirtämiensä Harry Potter- hahmojen esityksiä. Voi sitä iloa ja luovuuden säkenöintiä:) Kaiken huipuksi yleisö saanut arvon käsikirjoittajilta esitykset englanninkielisinä:)

    Ihanaista kesää, voikaa hyvin!♥

    VastaaPoista
  5. Ihanaisia askarteluja! Tosi kivaa kesää teille!
    Me vielä lasketaan päiviä loman alkuun. :)

    VastaaPoista
  6. Kivoja askarteluja! Varjonuket on tosi hauskoja, enpä ole muistanutkaan semmoisia kun en ole missään pitkään aikaan törmännyt! :)
    Tapetit kaapinovissa näyttää myös kauniilta, ja noin saa kyllä nopeasti, helposti ja aika halvallain vaihtelua sisustukseen! :)

    Ihanaa lomanalkua!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että olet päässyt lomailemaan ja lomafiilikseenkin! ♥ Nautihan :) Mukavia puuhasteluja siellä muutenkin.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa lomaa. Täällä on kiva tunnelma. Ihana kirjastoreissu ilman kiirettä. tuo on sitä kesää. Niitä hetkiä jotka ovat mielessä varmasti pitkään.

    VastaaPoista
  9. hello anu, i thank you for your sweet comment on mine today. it is nice to see your note after work. you have a lovely week too.

    VastaaPoista
  10. Hei!
    Long time no see! Tosi hauska tuo vitriini tapetissaan, taidan kokeilla jossakin kohtaa samaa meille ;)
    Nauti lomasta! Mulla vasta edessä ja muutama hassu viikko. Ihanaa silti.

    VastaaPoista
  11. Suloisia lomapäiviä teidän perheelle!!
    Ihanat nuo avaruus ja planeetta, aloin hetimmin tuumata, minkälainen esitys niillä onkaan esitetty!
    Kivasti keksit tapetille käyttöä, näyttää kauniilta....ja niin näytät sinäkin uudessa kesälookissa♥

    Valoisuutta ja iloa! Siu♥

    VastaaPoista
  12. Taina ja Maria
    Kiitos!

    Irmastiina kiitos
    Minustakin ne ovat ihanimmat :)

    AnnaO
    Varjonukeista on moneen hauskaan leikkiin. Tapetti toimii ovissa juuri siinä tehtävässä, että vähän piilottaa ja peittää. Pohjaväri on hiukan turhan valkoinen kaapin pintaan nähden mutta ajattelin, että kun tuota nyt kaapissa oli, niin tässä kohtaa saa välttää :)

    Hannah
    Ihana kuulla, kiitos! Potterhahmojen esitykset ovat varmasti olleet huikeita :) Ja vielä ihan ulkomaan kielellä :)
    Sinulle myös hyvää vointia!

    VastaaPoista
  13. Tuire kiitos
    ja hyvää loman odotusta teille! Kyllä se sieltä viimein koittaa. Kesäiltoinakin voi onneksi vähän "lomailla" tehden kaikkea kivaa myöhölle saakka, kun valoa piisaa.

    VastaaPoista
  14. Laura
    Joo, varjonukeista saa paljon kivaa irti :)
    Ihan totta, että edullisesti saa vähän ilmettä muutettua tällä konstilla. Tykkään kun kaapin voi järjestää nyt "tiukemmin", kuin silloin kun kaikki näkyivät ikkunoista. Kivoja kesäpäiviä sinne!

    Sini
    Kiitos, nautin!! Kaikkea mukavaa tässä ehtiikin touhuta kun saa olla lomalla. Olen kyllä ollut ahkerana opintojen suhteen, joten en ihan ole pelkästään huilinut. Mukavaa on kyllä ollut kirjoittaa ja tutkia oman työn kehittämiseen liittyviä asioita.
    Iloa kesääsi!

    VastaaPoista
  15. Ann-Sofi/Etsiresepti
    Kiitos sinulle - mukavaa, jos reseptit ovat kiinnittäneet huomiosi. Taidan kuitenkin olla ihan tyytyväinen täällä omassa "pienessä kolossani".

    Saija
    Kiitos!! Oikein antoisaa ja mukavaa kesää myös sinulle!

    sade
    Kiitos ja ihan totta, että tuon kaltaiset muistot säilyvät mielessä.

    coco
    Thank you! I really enjoy your posts and the atmosphere you have there in your blog. Have a lovely day!

    VastaaPoista
  16. Rouva M
    No heips!! Kiva, kun piipahdit. Kiitos, nautin oikein olan takaa :) Sinulle myös tulevaan lomaan kaikkea ihanaa ja kesäpäiviin jo ennen sitä samoin.

    Tinttarus
    Kiitos samoin!! Oikein virkistäviä ja mukavia kesäpäiviä teidän kotiin.

    Oli muuten aika moinen se esitys. Yleisö eli jännityksessä :)
    SIU!

    VastaaPoista