torstai 8. lokakuuta 2009

Eka

Sain ensimmäisen tunnustukseni Sarilta blogista Kaunista elämää. Kiitos sinulle Sari! Tämä tuntui niin mukavalta.

Sain sitten tehtäväksi tehdä seuraavat asiat:
Kopioi kuva ja liitä se blogiisi
1. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
2. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
3. Anna tunnustus seitsemälle
4. Linkitä nämä blogissasi
5. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta



1. Minä juon poskettomat määrät teetä. Herkkuani on hellästi haudutettu aromikas, maustettu/hedelmäinen tee. En kuitenkaan ole kovin nirso teen valmistustavan suhteen. Teepussit käyvät mainiosti. Nyt hörpin suosikkeihini kuuluvaa vaniljateetä. Muita suosikkeja ovat mm. karpalolla ja kinuskilla maustettu tee sekä omenatee kanelilla höystettynä.

2. Palelen lähestulkoon aina. Villasukat ovat lempivaatekappaleeni villatakin ohella. Vaatekaupoissa sorrun liian usein juuri villatakkeihin. En voi välttää kiusausta...

3.Luen dekkareita. Luen monenlaista kirjallisuutta mutta dekkareista innostun yleensä aina.

4. Mieheni kanssa harrastamme elokuvia. Se on mukava yhteinen harrastus.
Olen katsonut Sinulle on postia -elokuvan niin monta kertaa, että osaan sen oikeastaan ulkoa. Söpöt elokuvat vetoavat minuun.

5. Olen sielultani pohojalaanen, etelä-sellaanen. Sukuni on Kurikasta. Meillä menöö, tuloo ja teherähän. Mulle "d" on "ree" ja mikään muu ei tunnu kotoosammalta.

6. Innostun nopeasti. Spontaani luonteeni ei kestä liikoja aikatauluja tai liiaksi kaavamaisia tapoja. Toki minullakin on rutiineita. Esimerkiksi aamuisin valitsen aina sellaisen teekupin tai mukin, joka ei paina liikaa ja jonka ympärille kätöseni mahtuvat oivallisesti lämmittelemään. Painavia kuppeja käytän päiväsaikaan, kun en ole liian voipunut.

7. Uskon Kristukseen. Raamatusta saan ammentaa elävää vettä tällekin päivälle.

Haluan antaa tunnustuksen ja haasteen seuraaville blogeille:

Katinkaiselle - blogiin Essuntasku

Elsalle - blogiin Elsass

Maakalle - blogiin Touhua ja Töminää

Mariannelle - blogiin Mariannen talossa

Teijalle - blogiin Keloranta & Käpälämäki

Tanjalle - blogiin Pretty Gingham

En oikein näitä tunnustusten "sääntöjä" tiedä. Haluaisin antaa tunnustuksen myös Johannalle blogiin Maalaisunelmaa mutta huomasin hänen saaneen näitä jo kaksi :) Siltikin:

Johannalle - blogiin Maalaisunelmaa (jos et halua kirjoittaa uusia paljastuksia, ei se mitään; halusin kuitenkin sinulle tämän antaa)

Kiitos teille naiset inspiraatiosta ja seurastanne. Se on arvokasta!

Unosia hyviä toivotellen,

16 kommenttia:

  1. Ihana blogi sinulla! Ekaa kertaa kurkkimassa ja tulen uudelleenkin =D Onnea tunnustuksesta

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kovasti, vien tunnustuksen mukanani. :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja nämä tunnustukset, kun ihmiset niiden avulla kertovat itsestään lisää! :)

    Tuosta "dee = ree" voin kertoa hauskan jutun: anoppini on sieltä Kurikasta myös kotoisin (nyt asumme täällä Kymenlaaksossa). Kun esikoisemme oli pikkuinen tyttö eikä osannut sanoa sanaa "radio", anoppi häntä neuvoi: "ei se ole RATIO, se on RARIO!" Meistä se oli niin hupaisaa, että nauramme sitä oppia vieläkin!! =D

    PS. Kiitos siitä suklaakakkusen ohjeesta ja neuvoista sen suhteen Essuntaskussa!

    VastaaPoista
  4. Onnea tunnustuksen johdosta! Luovia ideoitasi olen mieleeni koittanut täällä käydessä painaakin. :) Kiitän ja niiaan: Kiitos.

    Meidän nuorimmaisen toinen nimi on Matilda, hieman jännitti ;) osaako pappi, Härmästä raukka kotoosin, edes lausua sitä. Osas :D Mun isä eherotti sitä nimiä jo meirän esikoiselle: Matildraa. Sanoin notta: ei viitti laittaa kun paappa ei osaa eres sanua sitä.
    Meidän vanhimmalla pojalla on vaikeuksia lukemises kirjoittamises, opettaja oli myötämielinen kokees. "Rario" sanasta sai pisteen. :D

    Nyt täytyy mennä miettimään paljastuksia :)

    VastaaPoista
  5. Aiku hauska :DDD Helin kommentti ei ollut vie näkyvis mun aloittaessa omaani :D

    VastaaPoista
  6. Touhua ja töminää-blogin kautta tänne löysin ja ehdin jo hieman ihailla ihania kuvia kodistasi. Ajan kanssa yritän enemmänkin ehtiä perehtyä blogiisi.

    VastaaPoista
  7. Anua rutistan ja onnittelen ekasta tunnustuksesta!!!=O)
    Eikö vain tunnustus mukavasti lämmitä mieltä!!?
    Otan hyvilläni tunnustuksen sinulta vastaan ja annan sen eteenpäin,kunhan kerkiän ja maltan ajatuksen kanssa tämän masiinan ääreen istahtaa!!!
    Voi hyvin sinä siellä ja ole autuas paikallasi!!!
    Olen pyöritellyt tuota sanaa tässä muutamana päivänä...
    Autuas olotila on oivallinen olotila ja sen alaisuudessa on niin onnellista oleilla
    ~varsinkin kun tietää mistä tuo autuus on lähtöisin!!!!=O)
    Meillä kun sattuu olemaan sama autuudenlähde!!!<3<3<3

    VastaaPoista
  8. Kiitos, kiitos Anu otan tunnustuksen mielelläni vastaan...pitää vain hetki miettiä mitä itsestäni kertoisin...suuria yllätyksiä ei taida olla luvassa,hi.

    VastaaPoista
  9. Hannille:
    Voi kiitos, tule toki uudelleenkin! Kiitos myös onnittelusta. Tuo eka tunnustus tuntui kyllä tosi kivalta.

    Elsalle:
    Kiva juttu :)

    Helille:
    Kyllä niin hauska tuo kertomasi juttu! Näin voi murteitten kans tosiaan käydä :) Meidänkin kaksivuotiaamme vuolaassa puheessa ja sanavarastossa radio on aina RARIO. Ja kalat ui VERESSÄ. Tottakai!
    Ja ole hyvä suklaakakkuseen liittyvistä. Toivottavasti siitä tulee tielläkin suosikki. Kerran minulle yksi tuttu soitti ja kysyi, että onko hän varmasti nyt kopioinut tuon sokerimäärän oikein siihen reseptilappuseensa, kun sitä sokeria menee ohjeen mukaan niin paljon. Oikein oli kopioitu. Mutta jos tekee vaikka kolminkertaisen annoksen, niin kieltämättä paljon menee sokuria.

    Maakalle:
    Ole hyvä vaan!
    Olipa muuten hyvä, että kasteen yhteydes annettiin sitten papinkin sanomana se nimi ihan oikein :) Ja mun mielestäni tuo opettaja toimi kauniisti arvioidessaan tuolla tavalla. Sydämen sivistys on opettajuudessa mielestäni tosi tärkeää!

    Hannukalle:
    Kiva kun kävit ja jätit terveisiäkin minulle! Tule toki toistekin piipahtamaan.

    Katinkainen:
    Rutistus perille tuli ja siitä kiitän ja niiaankin oikein.
    Autuudesta: Se meidän autuudenlähde on ehtymätön. Ajattele! Siitä riittää kaikille ja ihan jokaiselle päivälle. Tuota parempaa lahjaa ei ihminen voi mistään saada. Ihan häkellyttää joskus tuo todellisuus...
    Mukavaa iltaa ja hämäränhyssyä sinulle ystävä!

    Marianne:
    Kiva juttu! Mun mielestä juuri kaikkia ihan tavallisia asioita on mukava lukea. Odotan kovasti mitä kerrot.

    KAIKILLE TEILLE JA YSTÄVILLE MUILLEKIN MUKAVAA VIIKONLOPPUA!
    terveisin sinkkisangon emäntä, joka huusholliansa täällä puunaa (paitti että nyt roikkuu hetken koneella), jotta lauantaina saisi herätä siistissä kodissa :)

    VastaaPoista
  10. Ja tietysti myös Teijalle:
    Ole hyvä! Käyn sitten kurkkimassa mitä kerrot. Aika kivaa tämä jänskätyksessä eläminen :)

    VastaaPoista
  11. Ihania tunnustuksia! :)
    Kivaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Hei,
    Uusi tuttavuus minullekin tämä sinun blogisi. Tulen varmasti uudelleenkin

    VastaaPoista
  13. Sarille:
    Kiitos :)
    Mukava sunnuntaiaamu täällä onkin meneillään. Juustopiirakasta pian haukkaan palan jos toisenkin ja teetäkin taas tarvitaan, jotta aamu alkaisi parhaalla tavalla.
    Kivaa sunnuntaita!

    Elinalle:
    Tervetuloa! Kiva kun tykkäsit. Rentouttavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  14. Suuret kiitokset! Terveisin toinen Sinulle on postia fani :)

    VastaaPoista
  15. Johannalle:
    Ole hyvä!
    Ihan paras leffa :)

    VastaaPoista