maanantai 8. helmikuuta 2010

Talonpoikaista



Se on asettunut taloiksi. Nimittäin tämä talonpoikainen lautashylly. Toistaiseksi hylly lepää ruokapöydän päässä mutta mies sen lupasi pikapuoliin kiinnittää paikallensa seinään. Vaikka järki sanoo, että turha hyllylle on kauneuksia vielä asetella, kun ne kuitenkin pitää ripustamisen ajaksi ottaa pois, niin enhän minä voinut sen antaa tyhjillään olla. Varovasti asetin lautasen ja toisenkin. Purnukan ja vielä pellaviakin.


On se sitten onni, että miehen kanssa nautitaan samanhenkisistä kalusteista; puun tunnusta, lujuudesta ja aitoudesta. Muotokielenkin suhteen makumme kohtaa melko hyvin. Pinnoista emme aina ole yhtä mieltä, sillä minä tykkäisin kulahtaneesta, rouheasta, vanhasta ja virttyneestäkin. Mies ei niinkään. Toistamme tulemme kuitenkin vastaan ja niin on koti yhteisesti hyvä elää ja olla.


Olen istunut kiikkustuolissa ja vain katsellut hyllyä. Hylly on hiukan vino ja toista kylkeä on joskus taidettu korjata ajan hengelle epäuskollisesti. Minulle hylly on kuitenkin sellaisenaan kaunis ja luo huoneeseen viihtyisyyttä. Siitä jotenkin tulee mieleeni ajatus siitä, miten tärkeää on saada elää niin että kotona todella viihtyy. Tärkeintä täällä on rakkaiden seura, läheisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne. Sen hyvän olon keskellä on kuitenkin ihanaa, että saa nauttia myös lempeän ympäristön luomisesta. Monenlaiset sisustukset voivat olla upeita mutta kaikenlaisessa ei olisi silti hyvä tai kotoisa olla. Kodin laittaminen omalle perheelle perheen mieltymysten, eikä trendien tai yleisesti oletetun, mukaan on mielestäni kovin tärkeää.

Hyvää oloa ja voimia alkaneeseen viikkoon ystävät!






ps. Voi arvatkaa, poika oli tänään ihan mainio. Olin Pehtoorin puodin sivuilla ja poika halusi tulla syliini katsomaan kuvia. Hän istahti ja katseli. Sitten hän hyvin päättäväisesti sanoi, että meille pitää tuoda tuo. Hän osoitti kustavilaista vinolipastoa! Mieleni teki sanoa, että äiti on kuule ihan samaa mieltä sillä lipasto, kuten monet kustavilaiset huonekalut yleensäkin, vetoavat minuun kovasti.



21 kommenttia:

  1. Sehän menee hyvin yksiin, kun koko perhe ajattelee samoin. Hylly on kaunotar - minustakin!

    VastaaPoista
  2. Hei Elsa
    Oi, kiva kun piipahdit. Minä vielä hioin tekstiäkin uusiksi, kun ehdin julkaista, vaikka ajatus oli vielä vähän kesken.

    Sitä ollaan miehen kanssa monet kerrat kyllä juteltu, että onneksi viihdytään samanhenkisessä kodissa.
    Varmasti monissa perheissä on toisinkin.
    Tulit muuten mieleeni Pehtoorissa, kun katselin ranskalaista lintuhäkkiä...

    VastaaPoista
  3. hei anu! ihana... huoh! voi kuinka kaunis! tuohon hyllyyn ette kyllä kyllästy varmasti ikinä!niin ajaton.
    ihanaa,kun on yhtenevä maku miehen kanssa. kirjoitit niin kauniisti kodista... niinhän se on, että kotona täytyy olla hyvä ja ihana kaikkien olla! oliko pehtoori muuten ihana paikka? varmaankin... :)
    leppoisaa iltaa sinne uuden hyllyn ihastelun keskelle.:)

    VastaaPoista
  4. täytyy vielä lisätä, että totta, tärkeintä on mustakin kotona rakkaat, ja ihana lempeä tunnelma, eikä se että kaikki on viimeisen päälle. mutta onhan se ihanaa laittaa kotia ja kivaa kun löytää "oman näköisiä" juttuja, joista tulee ihana mieli ja tunnelma kotiin.
    muuten, anteeksi kun en oo laittanutkaan sen noanoan hameen mittoja. mä en oo löytänyt mittanauhaa mistään. mut se on ihanan pituinen, puoleen sääreen ja jotenkin ihanan hulmuava! voi sua onnellista, jos sulla on tuo ihana kauppa kotinurkilla!:)

    VastaaPoista
  5. Laura
    kiitos ja kuule ei mitään hätää siitä hameesta. Älä vaan sen takia etsi sitä mittanauhaa. Kysyin vaan siksi, kun olen etsinyt nilkkapituista hametta ja se hankkimasi uusi ihanuus oli niiiin kaunis. Elin vähän toivossa, että jos se olisi ihan täyspitkä. Ja vaikka ei olekaan, niin silti se on kyllä lumovoimainen. Nauti siitä oikein kovasti.
    Ja kodin laittaminen on minustakin suloista puuhaa. Se on kyllä suuri lahja, että osaa nauttia kotielämästä kaikkineen. Ja sekin on Jumalan lahja, että saadaan yleensäkin nauttia kaikesta kauniista sopivassa määrin. Aika upeiden lahjojen keskellä saadaan elää.
    Noa noasta vielä. On se kyllä mukavaa, että putiikki on lähellä. Mutta arvaa mikä on asian kääntöpuoli? Hih, no se, että kun siitä kulkee ohi tulee vääjäämättä halu poiketa soivittamaan niitä ihanuuksia ja sitten halu hankkia niitä. Itsehillinnän oppitunti joka kerta :)

    VastaaPoista
  6. Se on niin kaunis, elämää nähnyt, monia salaisuuksia mukaansa imenyt. Siinä se on, rauhallisena. Ihanaa että osaat nauttia siitä.

    VastaaPoista
  7. On se kaunis!! Ja tietysti sitä heti pitää vähän stailata :) Voi teitä onnellisia, kun sisustusmaku kohtaa! Minä olen pikkuhiljaa hilannut tyyliä pehmeämmäksi, mutta varuillaan pitää silti olla, kun ei mies ihan kaikkea sulata :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis on kerrassaan! Ja niin kuin täällä jo mainittiin, tein perheellä on yhteneväinen maku! Pikkuinenkin jo ihan samaa mieltä ku äitinsä... :)

    Leppoisaa viikkoa Anulle <3

    VastaaPoista
  9. Ompas kaunis hylly tavaroineen.
    Totta puhelet,kyllä se helpottaa jos suht samoista kamoista tykätään kotona.Meilläkin onneksi,oikeastaan samoin kuin teilläkin;minä himoitsen myös vanhaa ja hieman kulahtanutta tavaraa,mies ei ehkä niistä niin ykkösenä ainakaan välitä.Mutta yhdessä suosikkina on täyspuu ja vaaleat sävyt pääosassa.
    Iloista viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  10. Hylly on todellinen kaunotar;-) ei voi muuta sanoa, sai hyvän kodin teiltä!

    VastaaPoista
  11. Voi mikä ihanuus!!! oioi...!!!!

    Parastahan tälläisessä huonekaluostoksessa on se, että jo ostoreissu on ollut kiva juttu. Hienoa on juuri se että kalusteesta jää aina mieleen muisto; Milloin se ostettiin, mitä reissulla syötiin, naurettiin jne.
    Uhan eri asia kuin hakea pikaisesti ikeasta.

    Lapsi on näköjään kasvatettu samaan malliin! :)

    Onnittelut hyllystä vielä. Se on aivan uskomattoman kaunis!

    VastaaPoista
  12. Hei naiset
    Kiitos kun näin ihanasti olette osallistuneet ilooni!

    Piupau
    tosiaan hylly tietää varmasti monen monta salaisuutta...

    Teija
    toivotaan, että löytyisi mukavasti sellaisia ratkaisuja, jotka on molemmille mieleen.

    TainaSusanna
    Niinpä :) Huvitti suuresti tuo pojan kommentti. Mietin vaan, että mikähän siinä lipastossa oikein kaksivuotiaan silmää hiveli...

    Virva
    Hienoa, että teilläkin on yhtymäkohtana täyspuu. On niin paljon helpompi laittaa kotia, kun ajatukset jossakin kohtaavat.

    Aamunkukka
    kiitos ja toivottavasti hylly viihtyy :)

    Emilia
    Minä oon justiinsa samaa mieltä! Kodin laittamisessa muistoilla ja yhteisellä puuhaamisella on niin suuri merkitys. Ensin kun yhdessä suunnitellaan, säästetään hankintaa varten, etsitään sopivaa ja sitten se saadaan hakea on siinä kaikessa suurta ihanuutta.
    Tämänkin kalusteen hakureissulta jäi mukavia asioita, suloisia muistoja, sydänalaan talletettavaksi.


    Nyt on meneillään karhuleikki ja ison karhun pitää palata tehtäväänsä eli löntystelemään :)

    Teille kaikille päiväänne hyvää tuulta,
    Anu

    VastaaPoista
  13. Meillä on just se ongelma, että mies tykkäisi uudemmasta ja minä vähän kulahtaneesta..huonekalujen suhteen siis. ;)
    Mutta, täälläkin onneksi tehdään kompromisseja ja taitaa tuo mieskin pikkuisen olla lämmennyt tälle mun kulahtaneisuudelleni. :)

    Toi lautashylly on tavattoman kaunis! Mäkin haaveilen lautashyllystä. Olen suunnitellut (mielessäni) että mies semmoisen mulle väkertää... ;D Kassotaan. :)

    VastaaPoista
  14. Kaunis, kaunis vanha hylly. Se ikään kuin huokuu omaa rauhaansa ja tunnelmaansa. Kaunis!

    Osasitpa kivasti sanoa kodin tunnelmasta ja olen kanssasi niin kovin samaa mieltä. Itselle ja rakkailleen sitä kotiaan laittaa ja tärkeintä on, että asukeilla on hyvä olla. Toiset nauttivat täysin modernista ja uusista tavaroista - nautiskellaan me näistä elämää nähneistä, oman tarinansa kertovista tunnelman luojista!

    Mukavaa ja hempeää tiistai-iltaa Anu!

    VastaaPoista
  15. Eipä mulla oikeastaan ole mitään lisättävää edellisten kommentteihin. Mutta kaunis hylly kyllä on ja kivasti laitoit astioita esille. Antiikkikahvila Pehtoori on kyllä käymisen arvoinen paikka. Elättelen toiveita päästä pian uudelleen käymään :)
    Meilläkään ei miehen kanssa kaikki ajatukset sisustamisen suhteen mene ihan yksiin, mut aika paljon kuitenkin onneksi.

    VastaaPoista
  16. Onpa ihana hylly :)
    Meilläkin miehen kanssa samantyyppinen maku, miehellä ehkä vähän pelkistetympi kuin minulla. Mutta tykkää myös vanhoista huonekaluista ja uskollisesti kanssani niitä tuunailee. Sitten on kiva yhdessä tuumailla, että onpa tuo hieno ja kyllä kannatti nähdä vaivaa :)

    VastaaPoista
  17. Ihana hylly, tosi hyvin sointuu teille! :)

    VastaaPoista
  18. valtavan kaunis hylly.olen koittanut saada miestäni,joka on kirvesmies tekemään minulle sellaisen,mutta ei ole vielä ehtinyt.Ehkä löydän omani vielä joltain kirpputorilta.Kun löysin kauniin vanhan kuluneen oven ja laitoin sen vain olohuoneen nurkkaan koristeeksi kranssi vain ripustettuna siihen,niin mies ei ollut uskoa mikä ihme tarkoitus sillä oli.Minusta se on vain niin kaunis katsella.Ja kun monet vieraat kehui niin antoi mieskin periksi minun erikoiselle mieltymykselleni.kannattaa vain rohkeasti kokeilla..

    VastaaPoista
  19. Kiitos ystävät ilahduttavista terveisistä! Minä olen tänään leiponut ja taistellut, etten maistelisi aikaansaannoksia liiaksi. Leivoin vähän pakkaseen, jotta sitten voin hemmotella miestä hääpäivänä ensi viikolla :)

    Laura:
    Toivotaan, että mies pian tekisi sullekin hyllyn...

    Sari: Niin juuri - nautiskellaan kukin siitä ihan omimmasta tyylistä, mikä parhaiten omalle perheelle passaa.

    Rouva M:
    Onneksi ainakin teillä löytyy niitä yhtymäkohtiakin sisustuksen suhteen. Ei meilläkään varmaan pintojen maalin rouheudesta/siisteydestä päästä kaikessa yksimielisyyteen :)

    Naksu:
    Juuri se yhteinen hyvä mieli on näissä asioissa parasta!

    Saara: kiitos ♥

    satujacobsen:
    Oi, uskon, että ovi on kaunis paikallansa. Vanhoissa ovissa kuten myös ikkunaruuduissa on paljon viehättävää olemusta. Toivon, että sinäkin saat pian sen oman lautashyllyn.

    Hommat kutsuu taas! Viiletän hyödyntämään päiväuniaikaa.

    VastaaPoista
  20. Tosi upea tuo hylly! Olen itsekin kaipaillut samanlaista: kierrellyt kirppareita, tonkinut huutista... Ei ole meidän hyllyä vielä osunut kohdalle :D

    VastaaPoista
  21. Maamon muussi
    Hei! Kyllä teillekin varmasti löytyy se hylly. Valan sinuun optimismia oikein kauhakaupalla :)
    Mekin etsittiin jonkin aikaa ennen kuin tärppäsi. Haluttiin nimenomaan hylly, jossa on kunnollinen takaseinä. Lisäksi plussaa oli tässä leveät alahyllyt, joihin saa pilkkumeita ja muita kauniita astioita. Joskus vaan meinaa usko loppua kesken, kun ei millään löydä juuri sitä oikeaa. Mutta sitten pilkahtaa ja sopiva onkin yht´äkkiä edessä. Tsemppiä etsintään, kyllä se löytyy!

    VastaaPoista