lauantai 2. heinäkuuta 2011

Leijanaru








Minä jemmaan papereita; lahjapapereita, tapetinkappaleita, silkkipapereita ja muita kauniita kääreitä. Niistä on mukava askarrella kaikenlaista. Tällä viikolla tein vanhoista tapetinpalasista, lahjapapereista, kartongista ja nauhoista leijanarun lippunarun tyyliin. Leikkasin kartongista pieniä leijoja ja liimasin päälle kauniita papereita. Lopuksi ompelin ompelukoneella nauhat kiinni.  Käytin polvekenauhaa, valkoista kanttinauhaa ja pienen pätkän pitsiä. Ompeleet tein mustalla langalla, niin tuli vähän ryhtiä työhön. Leijanaru sai olla koristeena lapsen nelivuotispäivänä ruokahuoneen ikkunalla. Poika oli narusta kovin onnellinen, kuten myös puutarhajuhlistaan, vieraistaan, kerroskakustaan, lahjoistaan - koko päivästä.  Ja minä olen Taivaan Isälle kiitollinen hänestä. Tuosta pontevasta pojasta, jonka  vitsit saavat minut aina nauramaan, jonka hellyys herkistää, jonka oma tahto siirtä vaikka kivenmurikoita ja jonka valoisuus lumoaa päivästä toiseen.
Leija antautuu sopuisasti kesätuulen vietäväksi ja niin teen minäkin. Meillä on suunnitelmissa rientää koko perhe kesälaitumille ja levätä noiden lampaiden tapaan. Köllötellä auringossa ja antaa tuulen puhaltaa. Lähdemme kesän kuljetettavaksi pienelle reissulle Skåneen, Ruotsin eteläiseen osaan, Tanskaan ja paluumatkalla vähän pohjoisemmaksikin Ruotsiin.

Toivon myös Sinun suuntaasi lempeitä kesäpäiviä ja siunauksen tuulia. Voi hyvin!

Anu

ps. Tuo silkkipaperilla päällystetty vihko on täynnä matkaan liittyviä asioita. Tapaan aina listata mukaan tarvittavat vaatteet ja muut tarvikkeet, kirjata ylös matkakohteita, yhteystietoja ja muutakin tarpeellista. On aika kiva pakkailla listan mukaan ja tarkistaa, että kaikki tarpeellinen on mukana.


29 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa ja rentouttavaa matkaa teille! Tuo leijanauha on oiva keksintö =D

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi miten kiva keksintö tuo leijanaru, oiva vaihtoehto perinteiselle viirinauhalle :)

    Mukavia kesähetkiä sinulle myös ♥

    VastaaPoista
  3. Hanni
    Kiitos! Odotetaan matkaa kovasti. Nauhasta tuli tosiaan ihan kiva :) Sulle mukavaa kesää.

    Teija
    Joo, ihan vaihteeksi mukava naruviritelmä. Kesääsi kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
  4. Tunnustaudun myös tuollaiseksi matkakirja-ihmiseksi :) Hauskaa reissua! Ps. Mistä tuo ihana portti-kuva on otettu?

    VastaaPoista
  5. Olipa kauniita sanoja.. Lapset ovat todentotta meille annettuja lahjoja. Se pitäisi aina muistaa.

    Minä myös olen oikea listaihminen! Ennen reissua pitää aina pistää ylös kaikki tarvittava ja käydä sitten kohta kerrallaan kaikki läpi. Myös pakkaaminen, jopa matkatavaroiden purkaminen, on minusta hauskaa puuhaa! :)


    Leppoisaa matkaa,

    Sari

    VastaaPoista
  6. ihanaa!!!!!! siis ihanaa mikä matka teille tulossa!!!!!!!! mäkin haluun tanskaan ja ruotsiin!!!! :))
    nauttikaa, varjelusta teidän matkalle ja kaikkea ihanaa!!! ota paljon kuvia, et sitä kautta pääsen nojatuolimatkalle ;) ihanaa, im so happy for you!

    VastaaPoista
  7. Anu, sanasi olivat kuin raikas kesäsade♥
    Onnea vielä lisää ja uudelleen pienelle linnanherrallenne!!
    Oi, teillä on luvassa upea reissu, nauti oikein kovasti ja tosiaan näpsi herttaisia kuvia meidänkin iloksi:)

    Itse kuiskin huokauksia Isän puoleen, sillä olen aika kipujen kourissa. On kaikenlaista. No, juuri näinä hetkinä saa olla kiitollinen siitä, että on voima ja lohtu Jumalassa.

    Hali!

    pst. Tutusta portista niin kesäkaunis kuva!! Ja tuo leijanauha on suloinen!

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanista juhlista - oli niin mukavaa! Naru on tosi nätti, keveän kesäinen. Mukavan leppoisaa matkaa teille - nauttikaa jokaisesta hetkestä :)

    VastaaPoista
  9. Oikein ihanaa lomaa ja mukavaa matkaa teille kaikille!

    Toivon kesääsi aurinkoa ja lämpöä.... iloa ja naurua...

    Voi hyvin ystäväni.

    VastaaPoista
  10. Niin kiva leijanauha! Suunnitelmissani on tehdä perhosnauha :) Tänään jo vähän leikkelin perhosia. Nyt ei vain jaksa hoppuilla minkään asian kanssa. Mutta oikein ihanaa ja turvallista kesämatkaa teille! Nauttikaa.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut teidän nelivuotiaalle! Meidän nelivuotiasta juhlittiin yhdessä isoveljen kanssa, mutta pienet omatkin juhlat pidämme:) Hyvää ja turvallista matkaa teidän perheelle!

    VastaaPoista
  12. Ihania kesäpäiviä ja rattoisaa reissua! ♥

    VastaaPoista
  13. ja ai niin onnea vielä teidän ihanalle pojalle! :)

    VastaaPoista
  14. Kaikille kiitokset!

    Intianminttu
    Muistikirjat on käteviä. Minusta on aika stressitöntä pakkailla, kun on muistissa kaikki mitä tarvitaan mukaan. Helpottaa suuresti. Tykkään kyllä tehdä listoja vähän kaikesta muustakin.
    Tuo portti on Vanhalinnan kartanon mailla oleva portti, josta pääsee kapuamaan linnavuorelle. Käytiin siellä pojan synttärinä ja samoin lampaita katsomassa noilla tiluksilla. On aika idyllinen paikka.

    Sari
    Lapset lahjoista suurimpia. Kyllä se niin on. Sain herätä tänä aamuna siihen, että mua kutitettiin jalkapohjasta :)
    Tuo listajuttu on ihan ykkönen. On niin rauhallista pakata ja laitella asioita, kun kaikki on muistikirjassa valmiina. Ja sitten kun siellä on vielä osoitteet ja muut tärkeät yhteystiedot matkaa varten, niin on kaikki samoissa kansissa.

    Laura
    Kiitos paljon! Varjelusta niin toivomme ja toivottavasti pysytään terveinä koko reissun ajan. Olen aika innoissani ja me kaikki ollaan. Poikakin kysyi tänä aamuna, että onko tänään se päivä, kun lähdetään laivalla. No ei ihan, mutta huomisaamu on. Kameran akku on muuten ladattu :) Odotan sitäkin kovasti, että saan kuvata niitä eteläisen Ruotsin maisemia.

    VastaaPoista
  15. Tinttarus
    Kiitos paljon. Linnanherra oli suloisuutta täynnä ja juhli synttäriään kovin onnellisena. Seuraavana aamuna kyseli, että voitaisiinko vieläkin viettää sitä syntymäpäivää.
    Lähetän suuntaasi lämpimiä ajatuksia ja mieleeni tuli erään laulun kertosäkeen sanat (Minä tulin sinua varten, säv. P. Simojoki, san. E. Leminen):
    "Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt. Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt! Sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion. Sinä olet minulle rakas. Ovi taivaan auki on."
    Ja Saviruukku:
    ---

    Anna savelle uusi muoto. Tee minusta uusi ruukku. Niin rakkautesi nyt näytät, taas murtunutta käytätät.Tahdon kertoa särkyneille, ei siruja heitetä pois. Kallista halpa savikin Mestarin käsissä ois.

    Voimia ja Isän huolenpitoa. Kun palaan reissulta, niin tavattaisiinko? Olen kotosalla heinäkuun puolenvälin jälkeen. Minun piti viestiäkin laittaa mutta näissä synttäri ja matkatouhuissa olen ollut muissa asioissa liian saamaton. Odotan kuitenkin, että tavattaisiin. SIU!

    VastaaPoista
  16. Tiina
    Ole hyvä ja kiitos kun olitte. Lahjat olivat myös ihan hitti. Tikkaita on kiivetty innolla ja sitä pelia pelattaisiin ihan jatkuvasti. Tanssiva sonni on pelin ykkösjuttu. Mun pitää sitten matkia sitä sonnia ja sitten on kaikilla kivaa :)
    Ja kiitos matkatoivotuksista. Me on matkaa kovasti odotettu ja meinataan ottaa hyvin rennon kannalta. Ei liikaa suunnitelmia eikä pakkoja. Vaan ihanaa yhdessäoloa ja tutustumista ympäristöön. Legoland ollaan luvattu :) Mukavia kesäpäiviä teille myös.

    Irmastiina
    Kiitos ihanista sanoistasi! Tuota kaikkea hyvää toivon myös sinun kesäsi.
    Tämä aamu alkaa croissanteilla ja kupposella Starbucks Coffeen lattea :)

    VastaaPoista
  17. Ihana leijanauha, ja mitkä ihanat valot pihakeinussa!

    Mukavaa ja rentouttavaa lomaa! (Odotan jo lomakuviasi:) )

    VastaaPoista
  18. Löydät aina niin kauniit sanat.. ja kuvat! Kirjoitat pojastasi kauniisti, ihan kyyneleet pyörii silmissä.. Suloinen leijanaru, minun mieleinen :) Mukavaa kesämatkaa, hyviä hetkiä toivottelee Reetta♥

    VastaaPoista
  19. Suloisia pikku leijoja ♥
    Mukavaa reissua teille :)

    VastaaPoista
  20. Sini
    Kiitos ja perhosnauhakin kuulostaa mukavan kesäiseltä. Mulla on suunnitteilla yksi juttu lintuaiheella mutta saa nähdä milloin ehdin toteuttaa, jos ollenkaan. miten nämä kesäpäivät tuntuvat kuin valuvan sormien välistä karkuun. Kai se on sitä, kun elämän rytmi saa olla vähän verkkaisemopi, niin asioitakin tekee rauhallisemmalla tahdilla. Ja tässä kuumuudessa en tahdo oikein saada aikaiseksi. Nyt ukkostaa kovaa ja sataa. Jos vaikka puhdistaisi vähän ilmaa.
    Kiitos myös matkatoivotuksista!

    Päivi
    Kiitos onnitteluista ja matkatoivotuksista. Ja onnea myös teidän nelivuotiaalle. Ovat toisaalta niin isoja jo mutta kuitenkin niin pieniä.
    Yhteisjuhlat olivat varmasti lapsille kivat mutta toki sekin, että saa ihan omat vielä päälle :)
    Kivoja kesäpäiviä teidän perheeseen.

    VastaaPoista
  21. Peikkotyttö Hanna ja Laura
    Kiitokset molemmille :)

    Lili Emilia
    Kiitos, mäkin tykkään noista valoista. Viriteltiin äidin kanssa keinuun vähän tunnelmaa.
    Kuvia otan ja ihan jo sitäkin odotan, että saa kuvata uusissa maisemissa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sulle.

    Reetta
    Kiitos sulle oikein paljon. Sun viestisi on aina niin lämpöisiä ja niistä tulee niin hyvä olo.

    Vähän säikähdin noita Kööpenhaminan valtavia sateita. Toivottavasti siellä pian asiat normalisoituvat ja toivottavasti ehtii pahin kaaos laantua ennen kuin ennätämme sinne saakka.

    Sinulle haleja

    AnnaO
    Kiitos tuhannesti. Leijojen mukana lennätän sinulle kesäterkkuja.

    VastaaPoista
  22. Onpa taas kaunista! Esteetikko mikä esteetikko! Ihanaa ja turvallista matkaa teille!

    VastaaPoista
  23. selma
    Kiitos! Nyt kipitän nukkumaan, että huomenna jaksaa ja on hyvä startata matkaan :)

    VastaaPoista
  24. No siitä tulikin tosi hieno. Mukavia kesäpäiväiviä sinne toivottelen, minä lähden iltavuoroon. :)

    VastaaPoista
  25. Tiina
    Kiitos ja voimia töihin!
    Mulla siivoukset meneillään. Kiva palata reissusta sitten :)

    VastaaPoista
  26. Hei kaikki

    Pian lähdetään satamaan :) Hommat alkaa olla nyt tehtynä. Vaihdoin petivaatteet ja pesin edelliset, tehoputsasin jääkaapin, kun nyt se oli niin tyhjillään, että sain käytyä toimeen. Kotiin palatessa on sitten kiva käydä puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan ja panna ruoat siivottuun jäkaappiin. Imurin kanssa vähän myös tanssahtelin ja paikkoja järkkäilin. Mies ja poitsu ovat hoitaneet auton kuntoon. Se on pesty, vahattu ja sisältä siivottu. Nyt on kiva kantaa kimpsut ja kampsut kyytiin. Äiti on hemmotellut meitä ihanilla ruuilla, joten ollaan saatu käyttää kaikki touhuenergia muihin kuin keittiöpuuhiin.
    Kaikille teille mukavaa viikkoa,
    Anu
    ps. Varpaankynnet on myös lakattu lomareissun kunniaksi :) Siis mun, ei noiden poitsujen :)

    VastaaPoista
  27. Kylläpä näyttääkin kovasti somalta leija-nauhasi. Rauhallisia sävyjä taas kuvissasi, tykkään tykkään!

    Rahaisaa ja viikkoa Anu!

    VastaaPoista
  28. Hei Anu, mukavaa lomaa sinulle. Skåne on äärettömän kaunista seutua ja piipahtakaa toki Ängelhomlissa Ninan ravintolassakin :)))
    Helmet ja avainnauha...tulossa;)
    Ystävällisesti, Virpi

    VastaaPoista
  29. Ihanaa lomaa teille toivotsn, vaikka matkalla jo olettekin. Jospa ne toivotukset ajatuksin siivin teidät vaikka saavuttaa. :)

    Onnea vielä pienelle miehenalulle!

    VastaaPoista