keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Linna



Iloiset terveiset linnaleikkien keskeltä! Poika sai vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi (syntymäpäivä kuun lopulla) isäni rakentaman majan. Majassa on linnamaisia piirteitä riippusiltoineen, muureineen ja vaakunoineen. Ovessa on lukko ja tornissa kello, jota soittamalla voi pyytää vaikkapa evästäydennystä.  Maja seisoo korkealla tolppien varassa ja on yhdeltä sivultaan yhteydessä terassiin, joten leikkejä on hyvä valvoa istumaryhmästä käsin.

Majaa suunniteltiin kylminä talvi-iltoina ja suunnitelmien parissa jo kovasti ilakoitiin. Riemu on nyt täydellistä, kun pienet jalat saavat tömistää siltaa pitkin ihan ikiomaan salapaikkaan. Ovi menee kuulkaa niin äkkiä lukkoon, ettei ehdi juuri hengähtääkään ja lakki asettuu välittömästi linnanherran omaan naulakkoon. Äiti löysi majaan ihanan harmaan naulakon, säilytysrasian ja pienen laatikostokin ja sinne laatikostoon ollaan jo aarrekiviä  keräilty. Äidin kanssa laittelimme yhdessä sisätiloihin muutamia tekstiilejä ja tuli kodikkaan näköistä. Tärkeimpänä seikkana mainittakoon, että itse linnanherra tykkää :)

Tupaantuliaisiltana kilisi kello juhlan merkiksi ja linnan saloissa liehuivat  vaakunaliput.  Sen kummemmin heraldiikkaa tuntematta valitsimme  kuva-aiheeksi monarkian tunnuksenakin usein nähdyn ranskanliljan. Ompelin liput  linnanherran toiveiden mukaisista väreistä mutta vallanvaihtoleikkejä varten pitänee hurauttaa ompelukone uudelleen käyntiin, jotta olisi erilaisia lippuja valmiina :)

Iloisin mielin ja teille kaikille terkkuja lähetellen,

linnanneidoksi ylennetty Anu

27 kommenttia:

  1. Onpa upea linna ja maja! Aivan oikeanlainen ja voisin kuvitella, että jokaisen lapsen (ja vanhemmankin :)) unelma.

    Meillä on muuten tuollainen harsokatos tyttäreni huoneessa. Hän kutsuu sitä prinsessakatokseksi. Ja pojalla on samanlainen, mutta vaaleansinisellä yläosalla ja harso-osassa on poutapilviä. Se on tietenkin prinssikatos.

    Suloisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus ja ihmetys!!
    Iloisia leikkejä pienelle suloiselle linnanherralle ja lempeitä hetkiä ihanalle äidilleen♥

    Siunausta kaiken tämän ylle jokaiseen kesäpäiväänne!

    Ajattelin, että tongin käsiini sivuun laitetun "isomman prinsessamme" vuodekatoksen ja sujautan sen omppupuun oksaan, jospa saisin oman rauhaisan kesäpesän oksien siimekseen:)

    HAlauksin♥

    VastaaPoista
  3. Kyllä on upea linna! Varmasti tykätty lahja!

    VastaaPoista
  4. Kertakaikkisen upea!! Kyllä kelpaa pienen miehen tuolla ritaria leikkiä. :)

    VastaaPoista
  5. Voih, mitäpä sitä pieni mies voisi muuta toivoa kuin tuollaista linnaa!! Ihan mahtavan hieno ja leikkiin houkutteleva. Varmasti saatte järjestää monet mieleenpainuvat linnanjuhlat.
    Lämpöisiä kesäpäiviä sinne toivottelen :)

    VastaaPoista
  6. Voi että, kyllä on ihana! :) Lapsen unelma täytetty <3
    Meilläkin on neitokaiselle leikkimökin rakennus eessäpäin ja mä siihen jonkun jutun haluisin ettei se olis samantapainen kuin muillakin ;) Saa nähä keksiikö sitä mitään... Ja millon sais ton isännän sitä rakentamaan?? Heh!

    VastaaPoista
  7. Upea linna-maja! Näytin nämä kuvat pojallenikin, joka on täällä nyt ihan kateudesta vihreänä ;)

    VastaaPoista
  8. Onhan upea linna! Malttaako tulta edes nukkumaan tulla?

    VastaaPoista
  9. Voi, miten upea linna!! Onnea pienelle linnanherralle ja rakkailleen!
    Iloisia linnaleikkejä ja aurinkoisia kesäpäiviä:)

    VastaaPoista
  10. Aivan upea linna! Niin kaunis kokonaisuus lippuineen ja vaakunoineen. Kyllä pojan kelpaa ja linnanneito-äidin myös! Onnea!

    VastaaPoista
  11. Voi miten hykerryttävän ihana asia... Pitkäaikaiset suunnitelmat ja kaikki, ihan mahtava juttu pienelle lapselle, WAU! Näen oikein sieluni silmin miten niitä aarteita alkaa kertyä sinne lokerikkoon ja hyllyllekin linnun viereen. Hyvää ja rentouttavaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  12. wohoo mikä linna!!!!!!!! paras lahja varmasti ikinä! :)
    hauskoja kesäpäiviä teille linnanväelle!

    VastaaPoista
  13. Oi miten hieno linna, on moni poika (ja vanhempi)kateellinen:D Ihastunut blogiisi,ihanaan tunnelmaan:)

    VastaaPoista
  14. Oi että mikä linna!!! Aivan mahtava! Pakko näyttää tämä Oskarille, vaikka riski onkin, että alkaa tahtoa samanlaista.. ;)
    Ensin olisi hyvä saada mökillä merirosvolaiva valmiiksi!

    VastaaPoista
  15. Linnaa katsellessa tulee toive, että olisi taas pieni 4-vuotias poika ja saisi leikkiä tuossa linnassa...

    Terveiset ja onnittelut linnanherralle! Toivottavasti lähistöltä löytyy linnanneito ;)

    T. Ystävänne J.

    VastaaPoista
  16. Vähänkö toi on upea linnoitus!! Jokapojan unelma. Tosi hieno

    VastaaPoista
  17. Kyllä on nuorella linnanherralla upea linna!

    VastaaPoista
  18. Hei kaikille

    Näin yhteisesti kaikille hurjasti kiitoksia mukanaolosta ilossamme!

    Katja

    Meilläkin tuo katos oli pojan sängyn yllä silloin ihan pienenä. Sittemmin se on leikeissä mukana. Ja prinssikatos tietenkin :)

    Suloista suvea myös sulle

    tinttarus
    Lempeissä hetkissä on saatu lepäillä. Nyt alkaa jo vähän rentoutua. Kumma juttu, miten heti ei pääse keho ja mieli irti kevään puristuksesta. Valoa viikonloppuusi.

    Riinalle, Annalle, Sesselle ja Ninalle huikkaan myös kiitokset. Ritarileikit on niitä parhaita :)

    VastaaPoista
  19. Piupau
    Linnanjuhlia suunnitellaan syntymäpäiväksikin ja eilenkin kilisi majan kello ja pikkumies höpötteli yksikseen jotenkin niin, että "majan tupaantuliaissoitto kuuluu".
    Lämpöä päiviisi


    Senni
    Kivoja rakennushetkiä teille. Idea varmasti putkahtaa mieleen, kun ensin hetken muhittelee. Mulla monta kertaa parhaat ideat syntyvät ihan kummallisissa ajankohdissa. Jotakin asiaa työstää, sitten jättää sen lepoon toviksi ja pian jo ideoita pulppuaa.
    Mukavia kesäpäiviä

    VastaaPoista
  20. Liina
    Taitaa linna olla pienten poikien unelma :) Meillä oli ennen tätä oikeaa linnaa ja edelleen on vaatehuoneen kätköissä sellainen suurehko pahvielementeistä tehty (turvaportin suuresta pahvilaatikosta askarreltu) linna, jonne pääsi sisälle. Siinä on kaksi irrallista u:n muotoista seinäkettä ja yhdistämällä tulee neliskanttinen pohja. Muurien profiili on porrasmainen ja porttina laskusilta. Olen piirtänyt seiniin kiviä ja vaakunan ja askarrellut linnaan yhden tornin. Portin läpi ei lapsi mahdu mutta hevoset ja muut lelut kyllä. Poika mahduu silti elementtien sisään. Tosi edullinen ja hauska lelu ollut meillä :)

    VastaaPoista
  21. Katja
    Kyllä se välillä taitaa tiukille ottaa :)

    Hannah
    Kiitos ja iloa on tuolla riittänyt. Ikkunat ovat aukeavaa sorttia, niin leikkiessä linna muuttuu välillä esimerkiksi jäätelökipsaksi :)

    Tuire
    Juu, linnanneito on ihan yhtä innoissaan, hih. Linnan terassilta näkyy jokilaaksoon. Terassilla ei uskalla tavallisissa leikeissä pitää tuolia ja pikkupöytää päiväsaikaan, ettei veijareille tule mieleen kiivetä niille ja vielä pudota maahan mutta ilta-aikaan sinne voi laittaa tuolin ja nautiskella virvokkeitten kera linnanneitolusta ja ihastella maisemia.

    Minttu
    Siitä minäkin tykkään, että asiaa on pitkään suunniteltu ja nyt sitten on linna valmis. Aarteita kertyy laatikkojen kätköön taatusti vinhaa vauhtia. Kissankultaa metsästetään :)
    iloista kesää

    VastaaPoista
  22. Laura
    Ihan paras lahja. Poitsu on niin innoissaan...


    Taina
    Kiitos ja kiva kun käyt.

    Teija
    Se Oskarin merirosvolaivakin kuulostaa tosi upealta. Siihenkin saa lipun liehumaan!

    Rakas ystävä J
    Kiitos ja terkut menee perille.
    Linnanneitoja sopii tulla vierailulle. Varmasi heidät otetaan vastaan ilolla :)
    Leppoisia kesäpäiviä koko perheelle

    VastaaPoista
  23. Helmi
    Linnoitus onkin muuten iiva sana, kun on nuo muuritkin ympärillä. Tänään vietiin majaan kasa lautapelejä sadepäivien varalle.

    Pioni
    Kiitos ja taidan olla itse ihan yhtä innoissani kuin pikkumies.


    Kaikille letkeää kesäpäivää. Meillä on kulunut päivä mm. ikkunanpesun merkeissä. Iltasella ehkä jotakin muuta puuhaa.

    VastaaPoista
  24. Olipa upea linna, ja varmasti mieluinen pojalle!!

    VastaaPoista
  25. Mia
    Joo, hän tykkää tosi paljon. Ollaan viety linnaan kasa lautapelejä, niin on puuhaa vaikka sadesäälläkin ihan ajan kanssa siellä oleilla :)

    VastaaPoista