maanantai 6. kesäkuuta 2011

Pilvet






Vielä tunnen kireyden kehossa, mielessäkin. Viikonloppuna pääsin lomalle ja tiedän kokoemuksesta, että rauhaisa lomaolo laskeutuu vasta päivien päästä juhlamekon kaappiin ripustamisesta. Matkalla sitä kohti.  Aamulla keinuimme pojan kanssa rinnakkain ja katselimme  taivaan valkeita pilviä. Hän näki pilvien muodoissa elefantin, minä kukkasen. Saimme seuraksemme oravanpojan, joka kaivoi uutterasti herkkupiiloja. Päiväunet nukuttiin kylki kyljessä (siis pojan, ei sen oravan kanssa) ja  illaksi on suunnitteilla pihajuhlat omalla porukalla. Pojan maja on valmistunut ja on tupaantuliaisten aika. Ruokalistalla on  majan isännän  herkkuja: grillimakkaraa, yrttivoipatonkeja ja vähän lämpimäisiäkin. Pian mennään laittamaan grilli kuumaksi.

Voi hyvin! Nautitaan kesän lämmöstä.

Anu

ps. Sen kynsilakan lisäksi hemmottelin itseäni loman alkajaisiksi suklaalakurakeilla. Niissä maistuu edellisten makujen lisäksi mokka.  Ostan karkkia itselleni melko harvoin, joten enpä ollut näitä Pandan rakeitakaan aiemmin maistanut. Nyt tuli sitten kiusaus ostaa toinen rasia :)

10 kommenttia:

  1. Ihanaa iltaa teille, kuulostaa mukavalle!

    Kuvissasi on ihana tunnelma....

    VastaaPoista
  2. Senni
    Kiitos...Meillä oli tosi hauskat juhlat. Linnanherra oli tyytyväinen majastaan/linnastaan ja tunnelma oli hyvä.

    Irmastiina
    Kiitos - karkit hupsahti jo kaikki alas mutkaista tietä :) Nautiskelin.

    VastaaPoista
  3. Pandan suklaarakeet ovat tosi hyviä. Ensin niitä myytiin pääsiäisenä Nooran noitarakeet nimellä. Onneksi niitä saa nykyään ympäri vuoden. Ai miten kiva, että kauniit lasit ovat vielä äidiltä saatu!
    Leppoisia hellepäiviä!

    VastaaPoista
  4. Leppoisia kesäpäiviä toivotellen!

    VastaaPoista
  5. Tiedän tunteen, kun lomalle laskeutuminen kestää. Olen ollut myös niin väsynyt, että nukahtelen sinne tänne, jopa lattialle. Nyt kaiken suorittamisen ja ahertamisen jälkeen,koitan olla ilman listoja ja nautistkella perheen kanssa olemisesta. Mekin lakattiin koko perheen tyttöjen varpaankynnet ja nyt tytöt valitsevat vaan kenkiä, joissa varpaat näkyvät:) Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
  6. Ensimmäinen kuva koukutti katsomaan pitkään :) kaunista! Nautinnollista ja ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa lomaa sen olet ansainnut!
    Hetkenne kuullostaa ihanalta. Tunnelmassa on lämpöä, suvea ja rakkautta :)
    Hauskoja hetkiä majan merkeissä sinne :)

    VastaaPoista
  8. Tuire
    Ai niillä on pääsiäiskarkkihistoria niillä rakeilla :) Kiva tietää. Ne oli kyllä niin hyviä, että meinasi kieli solahtaa mukana.
    Helliviä hellepäiviä sinnekin

    Taina
    Kiitos! Niistä nautiskellaan.

    Selma
    Kiitos!
    Toivottavasti väsysi antaa pian periksi. Minä olen surutta nukkunut päikkäreitä pienen kaverina ja jo alkaa helpottaa. Tuntuu tosi kivalta voida laittaa tosiaan listat sivuun ja keskittyä perheeseen, yhdessäoloon ja kaikkeen kivaan kesäpuuhaan.
    Niistä varpuloista tuli varmasti hienot. Tottakai pitää olla nyt sellaiset kengät, että kesän merkit näkyvät :)
    Iloa ja valoa Selma sulle.

    VastaaPoista
  9. Sini
    Kiitos paljon. Nyt alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että tässä vähän rentoutuu ja pääsee irti työstä. Sulle mukavaa viikkoa.

    Marie
    Kiitos!
    Läheisyys on kyllä parasta. Tänään pelkäsin putoavani riippukeinusta mutta onneksi pikkumies kiipesi siihen kanssani ja lupasi pitää kiinni :)
    Linnaleikeissä ollaan ilakoitu viime päivät. Niin on nautittu. Mukavaa kesäviikkoa sulle ja teidän lomalaisille.

    VastaaPoista