torstai 16. kesäkuuta 2011

Ruusuisempi arki


Leikkokukat piristävät päivän kuin päivän. Yksi kesän onnellisuuksista on se, että kukkasia on aina tarjolla. Jos ei omaa pihaa ole, voi luonnonkukkia onneksi kipaista hakemaan tien pientareelta tai niityltä. Minä poimin ensimmäiset juhannusruusut maljakkoon. Ihanat. 
Lounaan lisäkkeeksi pyöräytin muunnelman Hasselbackan perunoista. Viilutin perunat, panin päälle suolaa ja  voinokareet. Paistamisen loppuvaiheessa ripautin vielä mannaryynejä perunoille. Juustoa ei ollut kaapissa raastettavaksi eikä korppujauhojakaan, joten tällä kertaa kuorrute näin. Puutarhamyymälässäkin käytiin ja kassissa komeilee tomaatteja ja pari kiinanpionia. Ovat muuten minun ensimmäiset tomaattini ja toivon kovasti, että menestyvät. Ainakin olen niistä ihan innoissani, joten jos vaikka muistaisin kastellakin  :)

Terkkuja suuntaasi,

Anu

ps. Sain viettää illan ystävän kanssa Naantalissa. Niin tykkään Naantalin kesästä.
pps. Niin ja tuo limppari oli aika äklöä. Onko kellään kokemusta siitä, että täytyy kokeilla jotakin sellaista, jossa on kaunis kääre tai paketti? Tämä kokeilu ei ihan osunut makuhermoon. Cittarin Amerikka -tuotehyllystä tuon bongasin ja toin yllätykseksi miehelleni (asunut Amerikassa). Hän onneksi tykkäsi eleestä ja kai vähän minua enemän itse juomastakin...

16 kommenttia:

  1. Naantali on ihana kesällä! Ja itse myös olen langennut kauniin paketin perään.. Joskus sanoinkin, että minulle kai voisi kauniissa paketissa kaupata mitä vain.. Muutaman kerran on tullut langettua ihan kamaliin juttuihin.. Mutta mitenpä muuten sitä maistaisi tai kokeilisi. =0) Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  2. Irmastiina
    Niin on. Sää oli kolea mutta silti tunnelma niin kiva. Me herkuteltiin ruoalla ja nautittiin meren läheisyydestä.

    Saija
    Miten tuleekin käytyä niin harvoin Naantalissa, vaikka suhteellisen lähellä asutaankin...
    Kiva kuulla, että en sentään ihan yksinäni ole tuossa kääreasiassa. Olin niin varma, että limsa on hyvää...
    Mukavaa kesää sulle ja toivottavasti olet jo paranemaan päin.

    VastaaPoista
  3. heips, ihania postauksia tämä ja edellinen.
    Naantali oli kyllä kaunis ja tunnelmallnen. sehän oli muutenkin huippu reissu, kun törmäsimme!=)
    lämmintä viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihana reissu! Minäkin olen ihan fiiliksissä kesäkukista sekä noista oman maan syötävistä kasvateista. Mukavaa viikonloppua! Ja tosiaan viikonpäiväthän tässä tuppaa lomalaiselta menemään sekaisin:) Paitsi paitsi torstai, joka on mun rakas ratsastuspäivä. Pitääkin muistaa tuoda satsi hevosen lantaa aurinkoon palamaan:)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Naantalista tykkään myös. Amerikan ihmemaasta ja kummista makuelämyksistä: asuimme mieheni kanssa vuoden jenkkilässä ja hän sai päähänsä tuoda kotiin kaikenlaista jänskää kaupasta. Kuvottavinta ehkä olivat sellaiset suklaakeksityyppiset leivät, joissa oli vaahtokarkkia sisällä ja jotka paahdettiin leivänpaahtimessa. Mieheni osti niitä vielä uudestaankin...

    VastaaPoista
  6. Naantali näyttää niin kauniilta. Itäsuomalaisena en ole siellä käynyt kuin Muumimaailmassa, mutta nyt pääkaupunkiseudulla asuvana olemme miettineet perheeni kanssa päiväreissua kesäiseen Turkuun pientä kummityttöäni tapaamaan. Ehkä samalla voisi käydä Naantalissakin - tai jäädä ihan hotelliin yöksi.

    Minä olen myös nauttinut siitä, että kesällä saa kukkasia maljakkoon niin helposti. Lapseni poimivat päivittäin apiloita, päivänkakkaroita ja lupiineja, mutta nyt taidan sinun esimerkkisi mukaan tehdä pienen reissun oman pihamme juhannusruusupensaalle. :)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Olet selvästi niin kesä- ja lomatunnelmissa! :) Itsellänikin on kukkasia maljakossa. Toin muutaman valkoisen pioninkin maalta maljakkoon. Toivottavasti tomaattisi menestyvät! Mites Laitilan limut?

    VastaaPoista
  8. Laura
    Kiitos, kiva kun tykkäsit.

    Ja se oli kyllä just niin, että huippu reissu. Teidän tapaaminen oli niin kiva yllätys :) Muistelen sitä usein, kun siellä Dottyssä vaan satuttiin vastakkain. Dotty on nykyisein muuten Noa Noa - edelleen niin kaunis :)
    Kivoja kesäpäiviä teille

    VastaaPoista
  9. selma
    Joo, meillä oli tosi kivaa. Istuttiin rannassa syömässä ja teekupin ääressä.
    Toivotaan, että saadaan satoa ja että kukat kukoistaisivat. Oonkin juuri lähdössä puutarhalle hakemaan lisää multaa istutuksia varten. Tekisi myös mieli niitä Kekkilän Askelpolku -laattoja (pyöreitä). Niistä sais kaikkea ihanaa värkättyä.

    Ratsastuspäivä kuulostaa muuten tosi hyvältä. Olen haaveillut, että uskaltautuisin joskus kokeilemaan. Viimeksi oon hevosen selässä ollut lapsena :)

    Mukavaa viikonloppua sulle.

    Marsa - kiitos
    Ja joo, mä tiedän ne leivät. Tai luulen tietäväni. Onkohan ne niitä, joita Gilmoren tytöissä aina paahdetaan? Niitäkin oli siinä samassa Amerikka-hyllyssä mutten tohtinut kokeilla...

    VastaaPoista
  10. Katja
    Käykää ihmeessä oikein ajan kanssa Naantalissa. Siellä on ihania ruokaravintoloita, kahviloita, taideputiikkeja ja maisemia. Tunnelma on minusta aina myöskin jotenkin ihan erityinen. Johtunee varmaan siitä omasta fiiliksestä, jolla sinne aina lähtee.

    Lasten poimimat kimput on niitä parhaita. Se on niin hellyttävää, kun varret on eri mittaisia ja kukat juuri sopivasti sikin sokin.

    Oikein mukavaa viikonloppua sulle.

    VastaaPoista
  11. Jatkan myöhemmin, kun nyt lähden sinne puutarhalle. Ulos mennessäni pitä toivoa, etteivät nuo taivaalla jylläävät hävittäjät putoa niskaan. Meidän kodin lähellä treenaavat sunnuntain ilmailunäytöstä varten jo vissiin kolmatta päivää. Ihan mieletön jylinä. Ollaan menossa pyhänä sinne näytökseenkin ja molemmat poitsut on jo valmiiksi innoissaan :) Minä myös!
    Nyt multaostoksille (pst. kuiskaan vaan, että ehkä tuon muutaman taimenkin samalta reissulta...)

    VastaaPoista
  12. Voi, minulle käy tuon tuostakin tuollaisia pikku pettymyksiä. Ostan nääs kaiken ulkoasun perusteella. Viinipullossa kaunis etiketti, herkullinen suklaakääre, unelman näköinen leivos, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mutta toki on paljon iloisiakin sattumia eli kaunis sekä ulkoa että sisältä. Naantalin Uusi Kilta on erinomainen ruokaravintola...kannattaa poiketa Armon laaksossa käydessä. Leppeää viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
  13. Sini
    Joo ihan fiiliksissä ;) Nyt alkaa tuntua, että pikkuhiljaa on saavuttanut lomaolon. Kamerankin olen löytänyt taas ihan uudelleen ja kuvia olen ottanut paljon.
    Pionit maljakossa kuulostaa kesältä parhaimillaan. Tykkään varsinkin kerrotuista pioneista.

    Toivon, että tomaatit menestyvät. Meillä pikkumies on kovasti tomaattien perään, joten ihan siksikin toivon.

    Laitilan limuista olen testannut vain yhtä sorttia ja se muuten oli hyvää. Kiitos, kun muistutit niistä. Voisikin katsastaa valikoiman.

    Nyt tulee vettä kuin saavista kaataen ja vähän harmittaa, kun tämän illan istutushommat piti lykätä huomiselle. Löysin puutarhamyymälästä muutaman ihanan taimen mm. magnolian, jota olen pidemmän aikaa halunnut kokeilla. No, uusin voimin istutushommiin sitten huomenna.
    Kivaa viikonloppua Sini.

    VastaaPoista
  14. Mel
    Thanks! We finally have some light here in the north, too. This makes it possible to really enjoy my favourite hobby - taking photos.
    Have a nice day!

    Bibelot
    Huoh, on meitä muitakin kuin minä :) Ja kiitos aantali -vinkistä. Laitan korvan taa seuraavaa retkeä varten.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista